Kun ei jaksa nousta ylös

Käytätkö mielialalääkkeitä? Mistä tämä masennuksesi johtuu? Onko sinulla ystäviä?

Kyl ne on nää syyken lääkkeet jotka nukuttaa ja väsyttää ja tekee lihasheikkouden ja pääkään ei toimi kuten pitäs eli aina pitää maata ja huilia vähän väliä. Mihkään pitkälle matkallekkaan ei voi lähteä

Samantapainen tilanne minullakin paitsi että en ole koskaan viillellyt. Aina kuitenkin väsyttää niin että voisin pelkästään vain nukkua eikä mikään asia tunnu elämässä mielekkäältä. Olen myös ajatellut useesti itsemurhan tekemistä.

Olen itsekin vielä nuori ihminen ja silti elämä on aivan perseestä. Tulen varmaan elämään koko elämäni yksinäisenä erakkona ja kärsimään siitä. Toisilla on vaikka mitä päämääriä ja paljon ihmissuhteita mutta minulla ei juuri mitään.

Koen itseni täysin epäonnistuneeksi ihmiseksi ja hukanneeni jo niin paljon arvoskasta aikaa elämästäni. Ei vain millään jaksa uskoa siihen että asiat tästä enää paremmaksi muuttuis. Miksi helvetissä mä vielä olen olemassa? Minun pitäisi olla jo haudassa. Vastaus on se että olen liian pelkuri siihenkään että tappaisin itseni.

Kai teitä nyt väsyttää jumlauta kun valvotte noin myöhään! Pitäisikö sitä miettiä???????

Minusta on aika erikoista että sinulla on vaikea masennus mutta lääkityksenä vain mirtatzapin ja fluanxol. Minusta niistä kumpikaan ei vaikuta serotoniiniin (tai mirtatzapin ehkä jonkin verran) mutta mielestäni lisänä pitäisi olla joku kunnon serotoniinilääkitys.

Ja miksi pelkäät niin paljon sairaalaan menoa? Itse olin 3kk psykiatrisessa sairaalassa ja vaikka se olikin välillä inhottavaa ja ahdistavaa, niin näin jälkeenpäin voi sanoa että kyllä siitä oli hyötyä. Sitäpaitsi sairaalassa ei tarvitse itse huolehtia ruuanlaitosta ja siivoamisesta yms, vaan voi täysin antaa itselleen luvan kaatua, lopettaa yrittäminen, olla.

Ainakin itselläni oli pitkään vaihe jolloin en jaksanut juuri mitään - en tiskata, en viedä roskia, kävin suihkussa ehkä kerran kolmessa viikossa, olin pyjamassa ympäri vuorokauden. Nyt sairaalahoidon jälkeen nämä asiat taas sujuvat suht kivuttomasti. En minäkään vielä ole niin toipunut että olisin vielä työkykyinen (enkä tiedä toivunko koskaan niin paljon) mutta aivan huima parannus silti on tapahtunut.

Ymmärrän mitä koet tuon vaikeuden nousta ylös sängystä suhteen, kun ei kerta kaikkiaan löydä yhtäkään hyvää syytä siihen. Pahinta siinä kaikessa on vieläpä se, etteivät muut pysty ymmärtämään sitä: "Nouset vain sieltä ylös!" Se mitä toit esille tekee siitä kyllä kieltämättä ymmärrettävää, miksei sängystä ylös nouseminen ja tämän saman todellisuuden kohtaaminen huvita. Kumpa voisinkin sanoa jotain lohdullista, mutta en vain tiedä mitä. Ainakin se, ettet yksin taistele tuon kanssa, vaikka se helposti siltä tuntuukin.