VAADIMME KANSANÄÄNESTYKSEN!

Paskamainen tilanne

nyt olisi se hetki jolloin kansalla pitää olla oikeus sanoa
mielipiteensä kun herrat ja narrit ovat vieneet meidät yhä
syvemmälle loputtomaan lainauskierteeseen,meillehän
ne lainat lankeavat maksettavaksi.

Useampi asiantuntija o ehdotellut että tässä vaiheessa
pikkuisen Suomen kannattaisi erota koko helvetatun eurosta.

Kansalle valta joka sille kuuluu kun nuo maksutkin kuuluvat.

17

129

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • raakkuna1

      On todellakin asioita joita voi hyvinkin suurella oikeutuksella asettaa kansan äänestyksen varaan, ja avauskirjoituksessa on esitetty juuri sellainen asia.

    • Ei auta

      Kuka voi luottaa äänestyksen rehellisyyteen ja tuloksen oikeellisuuteen? Nämä jutut on sovittu herrojen kesken jo aikapäiviä sitten ja siinä ei äänestykset auta. Kusessa ollaan.

    • Yleislakko satuttaa

      Stubido on sitä mieltä että esim Natoon menosta ei tarvitse järjestää kansanäänestystä.

      Urpfilainen ja Katainen taas valehtelevat Brysselin sopimuksista minkä ehtivät ja
      ovat varmasti sitä mieltä ettei kansanäänestystä tarvita liittovaltioon menosta.

      Ei meidän maassamme mitään demokratiaa ole, se on pelkkä
      sana vailla merkitystä.

      Tekisivät nyt niin ison virheen että tämä kiltti kansa saa tarpeekseen eikä selitykset
      auta vaan nousee kunnon kapina,vaikka yleislakko ja piiiitkä.

    • 1 ja sama

      Siis ketkä me? Mä en halua äänestää ennen kuntavaaleja missään vaaleissa.

    • .-.

      Siitä vaan, nyt masinoikaa joka kaupunkiin muutama ihminen keräämään nimiä listaan. Ei siinä kovin pitkään nokka tuhise, kun hyvän asian puolesta tullut 50 000 nimeä listaan.

    • vapise ***
    • inhimmillisyyttä

      kokoomus ei ole koko kansa.joten kyllä.jansan äänestys suuriin asioihin.

    • Äänestä seuraavissa eduskuntavaaleissa sellaista puoluetta, joka vaatii perustuslakiin sitovan kansanäänestyksen mahdollisuutta.

      Taitaa olla tervainen tie.

    • tuupa-ukko

      Kansanäänestystä on turha vaatia niin kauan kun varakkaampi osa kansasta hyötyy tästä euroajasta erilaisin veroalennuksin, niin tulo kuin omaisuuspuolella. Tästähän euron aiheuttamista tappioista tämä kansan vähävaraisempi osa laitetaan maksuhenkilöiksi, joka joutuu kärsimään erilaisista leikkauksista ja haukkumisista kun ei tee töitään nälkäpalkalla, että varakkaampi osa saisi hyödyn itselleen.
      Tuntuu vain niin surkealta kun kansa sen kummemmin ajattelematta uskoo kaikki skenaariot mitä Katainen ja nyt Urpilainenkin meille syöttävät, ellei tehdä juuri näin kun EU:n määrääjät ovat päättäneet ja käskeneet kansallensa tiedottaa.
      Vakuudetkin jotka Suomi sai Kreikalta, niin kuka niitä enää muistaa 30 vuoden päästä ja mikä on silloin valuutta ja paljonko vakuuksista inflaatio on syönyt. Noissa Sailaksen puheissa alkaa olla ajattelemista ja järkeä tässä eurossa olossa ja sen tärkeydessä, koska hyötyjiä tällä menolla ovat vain hyvätuloiset ja hyvän varallisuuden omaavat ja mahdollisimman suuria summia siirtäneet näihin veroparatiiseihin, kuten Cayman saarille joka ilmeisesti kuuluu Britannialle, joka ei ole euron alainen.
      Seuraava veroparatiisi on tämä Euroopan Vakaus Mekanismi, johon Suomea nyt suurella innolla uitetaan hallituksen ja hallituksessa olevien puolueiden toimesta. Ovatkohan he itse valmiita panemaan siihen vekseliin nimensä, jotka kannattavat tällaista paratiisia jonka tekemisiä ei saa edes kukaan tutkia eikä saa tietoa tilien pidoista eikä valuutan käytöstä, siis kaikki teot salataan.
      Tällainen valtion talouden hoitaminen alkaa olla minusta huolestuttavaa, kun ei tiedä onko tämä enää lainkaan valtion hallinnassa vai hoitaako tätä joku Cosa nostra järjestö jostain veroparatiisista käsin?

    • Kansanäänestykset ovat pelkkää huuhaata. Eihän kansa politiikkaa ymmärrä, mutta kyllä se pahan tuntee.

      • Tosi on

        Kansanäänestys on juuri sitä demoktratiaa ei se ole mitään huuhaata. Toinen vaihtoehto on kapina eikä se ole hyvä vaihtoehto. Vielä yksi keino vaikuttaa on maan
        laajuinen yleislakko. Sehän riippuu siitä mitä keinoa käytetään ja mihin hallitus haluaa suostua.


      • Tosi on kirjoitti:

        Kansanäänestys on juuri sitä demoktratiaa ei se ole mitään huuhaata. Toinen vaihtoehto on kapina eikä se ole hyvä vaihtoehto. Vielä yksi keino vaikuttaa on maan
        laajuinen yleislakko. Sehän riippuu siitä mitä keinoa käytetään ja mihin hallitus haluaa suostua.

        Kansakunta on taitavasti koukutettu asuntolainoin, kulutusluotoin ja pikavipein sellaiseen maaorjuuteen, että yleislakko ei voi olla enää vaihtoehto. Perusköyhä, jolla ei ole velkaa (ja ehkä vähän säästössäkin) ja kuitenkin työpaikka, olisi yleislakkoon lähtijä. Meitä ei ole enää paljon. Maaorjia tässä "kulutusyhteiskunnassa" ollaan enimmäkseen.


      • Tosi on
        jjeeves kirjoitti:

        Kansakunta on taitavasti koukutettu asuntolainoin, kulutusluotoin ja pikavipein sellaiseen maaorjuuteen, että yleislakko ei voi olla enää vaihtoehto. Perusköyhä, jolla ei ole velkaa (ja ehkä vähän säästössäkin) ja kuitenkin työpaikka, olisi yleislakkoon lähtijä. Meitä ei ole enää paljon. Maaorjia tässä "kulutusyhteiskunnassa" ollaan enimmäkseen.

        No velkavankeja suurin osa taitaa olla Suomalaisissa. Vaihtoehdot keinoissa vähenee millä asiat saataisiin kohdalleen.


      • Tosi on kirjoitti:

        No velkavankeja suurin osa taitaa olla Suomalaisissa. Vaihtoehdot keinoissa vähenee millä asiat saataisiin kohdalleen.

        Valtiollisten ja kansakunnan suuntaa perusteellisesti mullistavien muutosten "alhaalta" päin alkava ja vireä liikevoima vaatii sitä kannattavilta kansalaisilta yksilökohtaista uhrimieltä, kieltäymyksiä, uudenlaisia valintoja. Näin on ollut kansannousuissa ja yleislakoissa. En usko tällaiseen mentaliteettiin nykysuomalaisissa. Valitan.

        Kuuntelemme hirvenmetsästäjän ja peruskoulunopettajan liturgioita. Sanomme joko "aamen" tai "Scheisse" (saksaa, tarkoittaa sitä ruskeaa, mitä esim. vauvoilla kertyy vaippaan), ja luovumme siitä, mitä he käskevät.

        Mitään ei saa ilmaiseksi, ei ehkä ilman uhrauksiakaan, mutta meistä ei ole enää valitsemaan, minkä takia uhrautua.


    • äänestä oikein

      Olette jo sanoneet. Nyt äänestämänne henkilöt ovat päättämässä.

      • Elä kehtoo kiäntee veihtee huavassa.


    • Taas palstamme persu

      Taas palstamme persuapinahäirkkö sai pataansa

      hihiihihihihihihihhi

      Persuapinahäirikkömme se ottaa taas pataansa ihan jatkuvasti.

      No,persuapina,vituttaako,vituttaako?? kuuntelen!!

      HHOHOHOHOHOOHOHOHOHOHOHHOHOOHOHOHOHOHOHOHOOHOO

      Miksi sinulle persuapina muuten pelkästään aina vain vittuillaan ihan päin naamaa?
      Ja miksi sinua persuapina muuten aina vain pilkataan ihan päin naamaa?

      HUUTONAURUA, KIERISKELYÄ, PIERESKELYÄ

      AAAAAHHHAHHAHAHAHAHAHAHHAHAHAHAHHAHAHAHHAHAHAHAAAAHHAHAA

      ÄLKKÄ, ÄLKKÄ ENÄÄ KUOLEN MUUTEN NAURUUN

      HHIHIHIHIHIHIHIHIHIIIHIHIHIIHIHHIHIHIHIHIHIHIHIHIHIHIIHIHIHIHIHIIIII

      Katotaas kuinka persuapinamme taas tässä ihan lähiaikoina kommentoi kun sitä nyt kusetetaan taas oikein kunnolla ja kovaa

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      517
      1580
    2. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      64
      1176
    3. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      61
      862
    4. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      62
      861
    5. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      18
      837
    6. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      766
    7. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      76
      751
    8. Jippii ! Zoon konkurssia tutkitaan .

      Vihdoinkin jotakin tietoa.
      Ähtäri
      30
      707
    9. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      695
    10. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      49
      691
    Aihe