HS:n kulttuuriosion pääsivu!

Ihmeellisesti kaksikielisyys tarkoittaa Suomesssa vain suomi-ruotsi-kaksikielisyyttä?

Nykyäänhän maastamme löytyy kymmeniä eri muotoja kaksikielisyyttä. Yleisin on suomi-englanti-kaksikielisyys.

Miksi niitä ei lasketa mukaan?

Joidenkin suomenmaalaisten kaksikielisyys ei ole sama kuin koko valtion kaksikielisyys saatikka kaikkien kansalaisten kaksikielisyys.

Koska tämä tajutaan?

Tämä kaksinaamaisuus kaksikielisyyden suhteen on nostettava aina esille.

Meillä on hirmuisesti kaksikielisisä ihmisiä, heistä vähemmistö on kaksikielisiä yhdistelmällä ruotsi-suomi (yleensä näin päin, koska suru-puolella koulut käydään ruotsiksi).

On nostettava aitoa kaksikielisyyttä tämän suru-kaksikielisyyden rinnalle ja ohi.

Hesarin levikki on laskussa.

Se, joka syntyy kaksikieliseen perheeseen ja kasvaa paikkakunnalla, jossa on kaksi elinvoimaista kieliryhmää, tulee helpommin kaksikieliseksi kuin yksikielisen perheen jälkeläinen yksikielisellä paikkakunnalla. Kolme haastateltua ovat sympaattisia ihmisiä, mutta lehtijuttu oli vaisu ja valju, lähes mitäänsanomaton.

Yhdistelmä suomi ja ruotsi ei suinkaan ole ainoa. Maassamme on n. 240000 muuta kuin suomea tai ruotsia äidinkielenään puhuvia. Tämän ryhmän nuorista suuri osa tulee kaksikielisiksi, koska he käyvät koulunsa suomeksi jotkut jopa ruotsiksi. Suomi/venäjä, suomo/viro, suomi/somali, suomi/arabia jne.

Koulukielen johdosta Suomi aikanaan oli jo melko kaksikielinen, kun lasten piti käydä koulunsa, opiskella ja tehdä työnsä ruotsin kielellä.

Kieli on monen kohdalla luokka- ja luokittelukysymys. Olkinuora leimasi kioskimyyjättären heti savolaiseksi, kun tämä ei osannut ruotsia, Hbl:n toimittaja hätäili, ettei häntä vain pidettäisi rikkaana ja yläluokkaan kuuluvana.

Juttu olisi jäänyt yhdentekeväksi, ellei ex-arkkipiispa olisi tuonut esiin tärkeää näkokohtaa: ruotsinkielen opetusta tarvitsevat ennen kaikkea ruotsinkieliset lapset.

Ehkä joskus vielä muistetaan, että kielten oppiminen ja unohtaminen on tehty suurten joukkojen, siis meidän kaikkien asiaksi. Eivät kaikki lapset synny kaksikielisiin koteihin, vain harvojen ympärillä on ruotsinkielistä väkeä eikä kaikkien työura johda kaksikielisiin tehtäviin, vaan kehnosti ruotsia puhuvasta voi tulla ministeri, menestynyt liikemies, kansainvälisen firman johtaja tms. mutta useimmiten ihan tavallisiin duuneihin sopiva kelpo kansalainen.

Olkinuora sanoo ruotsinkien olevan hänen identiteettinsä sisäkkäinen osa ja pani lapsensa ruotsinkielisiin kouluihin mutta myöntää että kun laskeutuu HBL:n neljännestä kerroksesta Mannerheimintielle niin kohtaa sen todellisen elämän missä elämme.
Olkinuora sanoo myös että : "ruotsinkielisillä on enemmän rohkeutta asettaa asioita kyseenalaisiksi, siitä suomenkielisen median pitäisi otta oppia"

Suomenkielinen mediahan on orjana ruotsinkielisyydelle eikä millään halua ottaa vakavasti osaa pakkoruotsi ja kaksikielisyys keskusteluun.

Suomalaisen median pitäisi tosiaan asettaa asioita kyseenalaiseksi. Tuntijakouudistuksesta media nosti esiin uskonnon opetuksen pienen viilauksen, joka ei kiinnosta kansalaisia pätkääkään, mutta vaikeni lähes kokonaan ruotsin aikaistamisesta, vaikka jokainen vähänkin asioita seurannut tietää, että sen tehtiin vastoin kansalaisten enemmistön mielipidettä. Olkinuorakin toki tietää tämän, mutta eipäs uskalla hiiskahtaakaan asiasta.

Ei ole montaakaan viikkoa siitä kun Olkinuora,entinen Huvudstadsbladetin
päätoimittaja loihe lausumaan yhdessä Magman tilaisuudessa,että
ruotsinkieliset saavat syyttää itseään huonosta ilmapiiristä kun ovat
jatkuvasti valittamassa jotain suomenkielisistä.
Kai hän sen tietää ja lopettikin sitten pestinsä lehdessä.