Kansallisuusaate ja kristinusko hävitettävä.

Agenda.

Maailma ei voi yhdentyä yhden hallinnon alaiseksi niin kauan, kun sitä vastustaa kaksi merkittävää aatetta: kansallisuusaate ja kristinusko. Siksi nämä kaksi on hävitettävä maailmanlaajuisesti.

Kansallisuusaate pohjautuu alun perin siihen käsitykseen, että on olemassa yhtenäisiä ihmisjoukkoja, kansoja, joilla on tietty maa-alue, valtio, hallussaan. Nämä kansat haluavat säilyttää historiansa, kulttuurinsa, uskontonsa ja kielensä ominaan eivätkä ne halua, että vieras kansa ja vieras kulttuuri halllitsee niitä.

Kristinusko taas on tuonut länsimaailmaan ajattelutavan, jonka mukaan perhe on yhteiskunnan perusyksikkö ja perhe koostuu yhdestä aviomiehestä ja yhdestä aviovaimosta ja näiden lapsista. Kristinusko on voimakkaasti vaikuttanut länsimaisiin moraaliarvoihin ja lakeihin luoden pohjan lainkuuliaisuudelle ja maltilliselle käytökselle.

Näin ollen kansallismielisyyttä ja kristinuskoa on lähdettävä purkamaan sieltä käsin, mihin niiden uskomukset perustuvat. Kansallismielisyys voidaan purkaa sallimalla rajaton maahanmuutto ja tuomalla kansan keskuuteen vieraita kulttuurivaikutteita riittävän voimakkaina, niin että ne alkavat muuttaa kansan ajattelutapaa. Tähän tulee yhdistää voimakas, vasemmistolaispohjainen propagandavyörytys koululaitoksessa ja mediassa, mikä puolestaan edellyttää koululaitoksen ja median miehittämistä internationalistivasemmistolaisilla.

Kristinuskon vaikutus voidaan purkaa tarttumalla seksuaalimoraaliin ja sitä kautta perhekäsitykseen. Ensin on vaikutettava median kautta niin, että kansa opetetaan täydelliseen seksuaaliseen vapauteen. Tämän tuloksena myös käsitykset sukupuolesta ja perheestä pirstaloituvat, ja sukupuolia ja seksuaalikäyttäytymisen ja perhe-elämän malleja syntyy kymmenittäin. Tämä tuhoaa perinteisen moraalin ja perhekäsityksen, ja alkaa muuttaa vähitellen myös kirkon oppia. Kirkon alkuperäisestä opista alkaa putoilla pois yksittäisiä kohtia dogmi kerrallaan, kunnes koko oppirakennelma on luhistunut.

Kun käsitykset oikeasta ja väärästä on saatu sekoitettua, on aika ryhtyä myös muuttamaan valtakunnan lakeja sellaisiksi, että aiemmin pahoina pidetyt teot ja asiat sallitaan ja aiemmin hyvinä pidetyt kriminalisoidaan. Näin saadaan musta muutettua valkoiseksi ja valkoinen mustaksi. Erityisesti kansallismielisten ajatusten, sanojen ja tekojen kriminalisointi vaikuttaa yhteiskuntaan voimakkaan kansainvälistävästi, kun kansalaisille opetetaan uusi moraali, jossa kansainvälistyminen on hyvö asia ja kansallismielisyys paha. Kristinuskon ja kansallismielisyyden kitkeminen juurineen pois kansasta on kaiken kansainvälistymisen A ja O.

12

327

    Vastaukset 12

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mirka ...

      Minä kriminalisoisin kaikki uskonnot. Ei pelkästään kristinuskoa, vaikka se on verisin uskontonto.

      • Höpö, höpö,,hopö...mirkan agenta se vaan jatkuu.....


      • kolp.str.

        Senkun kirminalisoit. Mikset aloita jo? Keskikaljakuppilasta muiden kolpakkostrategien seasta se ei ainakaan onnistu.


    • Agenda.

      1950-60-luvuilla yhteiskuntatieteitä hallitsivat ranskalaisten ja amerikkalaisten sosiologien aatteet. He edustivat sosialistista sosiologian suuntausta ja ottivat tutkimustensa lähtökohdaksi Marxin ja Leninin teoriat. Heidän mukaansa länsimaista yhteiskuntaa voidaan muuttaa ja on muutettava ensin hitaasti - soluttamalla koululaitokseen ja mediaan uudistushaluisia soialisteja, jotka kasvavana joukkona valtaavat koulut ja median ja alkavat julkituoda ja totuutena opettaa sosialismin ideoita. Sen aikaisten yhteiskuntatietelijöiden mukaan on ensin pyyhittävä kristinuskoon perustuva moraali pois kansasta ja sitten kansallisuusaate. Tilalle tuodaan täydellinen moraalinen vapaus ja kansainvälisyyden ihailu, 40 vuotta kuluu, kunnes kansa on kokonaan saatettu rappoille ja anarkian valtaan, jolloin siitä ei enää ole vastusta vallankaappauksen suorittaville sosialisteille. Tämä hajottava työ on Suomessa pian saatettu päätökseen, mutta sillä välin on sosialismikin mennyt alta, ja anarkian tilalle ei olekaan tarjota enää sitä mitä piti.

      • Ei ihan noinkaan..

        Minne sosialismi muka on hävinnyt? Minusta sosialismi on vain vuosi vuodelta vahvistunut.


    • vapaa maa

      Kansallisuusaate perustuu kolmeen tasoon:
      1. Yksittäisten ihmisten ryhmittäytyminen hyökätäkseen tai puolustautuakseen toista kilpailevaa tai vihamielistä ihmisryhmää vastaan.
      Seuraus: ryhmien vihamielinen käyttäytyminen toisia ryhmiä kohtaan herättää vastareaktion sekä vihamielisen käyttäytymisen kohteena olevissa ryhmässä että yhteiskunnalisen vakauden puolesta toimivissa ryhmissä.
      2. Ryhmän yksilöt pyrkivät yhteistyöllä muiden ryhmän jäsenten kanssa turvaamaan etuoikeutetun aseman muihin ryhmiin nähden.
      Seuraus: etuoikeutetussa asemassa olevat ryhmät alistavat, halveksivat ja jopa sabotoivat ja vahingoittavat toisia ryhmiä.
      3. Yksittäiset ihmiset turvaavat etuoikeutetun asemansa muodostamalla ryhmiä, alamaisia, suojakseen.
      Seuraus: vahvasti hierarkkinen ryhmä, jossa ryhmän sisäinen kilpailu hierarkian huipun suosiosta on kovaa ja hierarkian huipun asema on alhaalta ylöspäin horjumaton.

      Yhteiskunnan perusyksikkö on kautta ihmiskunnan historian ollut ydinperhe, eli isä, äiti ja lapset. Lisäksi useimmissa muissa kulttureissa samassa taloudessa on vielä mukana isovanhemmat, tänäkin päivänä.
      Lisäksi yhteiskunnan perusyksikköihin on yhteiskuntien synnyn myötä 12000 vuotta sitten kuulunut päällikkö ja hänen turvajoukkonsa. Yhteiskunnan normit ovat syntyneet yhteisön vakauden ja turvallisuuden takaamiseksi ja muuttuneet yhteiskunnallisten olojen myötä. Tämä kehitys on helposti huomattavissa Mooseksen 10 käskyn ja Suomen lainsäädännön välillä.

      Syy nationalismin merkityksen murenemiseen on maapallon kutistuminen kuljetus- ja viestiliikenneyhteyksien kehittymisen myötä. Myöskin valtioden ja yksittäisten ihmisten riippuvuus kaukaisten maiden valtioista ja yksittäisistä ihmisistä on voimakkaasti lisääntynyt, siitä on itseasiassa tullut välttämättömyys, joten nationalismista ja protektionisista on tullut itseasiassa este yhteiskunnalliselle kehitykselle, kun aikaisemmin se oli turva ja tae.

      Suurin syy kristinuskon ja jumaluskontojen uskottavuuden murenemiselle yleensäkin on tieteen ja tiedon nopea kehitys ja kulkeutuminen maailman kaukaisimpiinkin kolkkiin, eikä sukupuolirooleilla, seksuaalisuudella tai ydinperheellä ole asian kanssa mitään tekemistä. Ne eivät muutu, koska ne on poltettu evolutiivisin tulikirjaimin ihmisrodun DNA:han, kuten myöskin poikkeamat.

    • Atte AntiNatsi

      Minä en hihhulismista ja natsiaatteistä pidä joten kannatan tätä agendaa.

      • Hö hö!

        Hö!


    • Ryhdy toimeen äläkä höpise yleisönosastopalstoilla!

    • +++++++++++++

      Anna osoitteesi niin tulen luoksesi. Katsotaan sitten miten asianlaita on.

    • uskoa, ei uskontoa

      Kristinuskoa on yritetty aktiivisesti hävittää jo n. 2000 vuotta, ei ole onnistunut eikä onnistu. Raamattuja on hävitetty paljon, mutta nyt niitä on maailmassa enemmän kuin koskaan. Hyvä niin.

    • Miksi maailman pitäisi yhdentyä yhden hallinnon alaiseksi?

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      57
      1598
    2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      359
      1148
    3. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      132
      918
    4. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

      Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
      Suomussalmi
      13
      732
    5. Voisit nainen joskus vastata minulle

      Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
      Ikävä
      63
      605
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      40
      584
    7. Päälle hautaus?

      Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
      Lieksa
      90
      548
    8. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      43
      513
    9. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

      Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
      Ikävä
      45
      498
    10. Mies Naiselle pyydän...

      älä satuta minua.
      Ikävä
      44
      456
    Aihe