Missä oletkin saat voimakkaita tunteita aikaa.
Intohimo, lämpö ja solidaarisuus
Kuitenkin kuljet yksin.
Intohimo, lämpö ja solidaarisuus
Kuitenkin kuljet yksin.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
:-) Miksen minä voisi olla tämä kaivattu,,,,,
sellainen aura, tunnen yhden sellaisen. Ehkä hän ei ole kohdannut omaa enkeliään.
Toisaalta sellainen, että aiheuttaa toisissa voimakkaita tunteita, hyviä ja huonompia, on varmaan raskastakin kantaa. Joutuu käsittelemään toisten taholta tulevia tunteita, joiden syntymiseen ei välttämättä tarkoituksella itse tee mitään. Osansa kullakin, myös rakkauden lähettiläällä. Myötätuntokaan ei aina toista lohduta, valitettavasti.
En tiedä, tulee tunne hänen lähellään
Kuin hän olisi kohdannut "enkelinsä"
Viisautta ja rakkautta hänessä on paljon.
Käsinkosketeltava voimakasta ja tarttuvaa.
A morin A. niin hyvä onkin.oikea rakkaudden lähettiläs.
Alkukirjain ei ole A ,vaikka Amor Alkaa A:lla
Mutta hänen nimessään kylläkin on yksi A kirjain
Ai tarkoitatko tätä videota.
http://www.youtube.com/watch?v=eiiU-Fky18s
Avril on mun tietääkseni 27v
Ettet vaan puhuisi... lämmin hän on mutta käyttää hyväkseen ominaisuuksiaan :( pelaa loppuviimeksi.