Pitääkö paikkansa että Kreikan kuningas Aleksanteri ensimmäinen kuoli apinansa puremasta samaan verenmyrkytykseen. Jos johtajat olivat jo noin päteviä silloin niin miten nykyään sata vuotta myöhemmin.
Ei hitto
Kreikassa jo 1920
863
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
tarvivat ainakin gorillan pureman?
Liekkö miesprostituoitu Etelämpää ollut kysymyksessä. Sudanista ehkä.
Pikemminkin eräässä Intiassa käydyssä taistelussa sattunut haavoittuminen heikensi Aleksanterin tautienvastuskykyä.
Historioitsijat kiistelevät edelleen lopullisesta kuolinsyystä. Todennäköisimpinä vaihtoehtoina pidetään lavantautia tai malariaa. Apinan purema lienee kaupunkilegenda.
Näin sitä käy, kun lukee huolimattomasti. Menee kuninkaat ja vuosituhannet sekaisin. Tuo edellinen kommenttini koski aivan eri Aleksanteria (joita tosin löytyy runsaasti eri maiden hallitsijoista). Mutta moka mikä moka.
Kyllä vain näyttää hänen majesteettinsa Aleksanteri I joutuneen kädellisten kanssa liian läheisiin tekemisiin. Tosin hän tuli purruksi puolustaessaan koiraansa apinan hyökkäystä vastaan, jolloin toinen apina tuli puolisonsa apuun ja molemmat purivat kuningasta.
Kaikenlaisia vaaroja hovielämässä.
No mikäs yllätys tuo on. Pelasihan Kustaa V:kin tennistä ja homosteli. Ei osannut myöskään ratsastaa. Nooh mutta onneksi meillä oli Tsaarin nuolija Marski ja sen Käthy.
Onko mikään ihme että Kreikka sai turpiinsa Turkilta tällaisten pellejen johtaessa maata. Ei ole Papadreousta ouzo parantunut.
apinaa ja oli ensimmäinen AIDSin uhri. Kreikkalaiset ja makedonialaisethan olivat surullisen kuuluisia siitä että haureus kaikkien lajien ja sukupuolien välillä sujui.
Jos luulet että tämä on outoa niin entäs Intian pääministeri Morarji Desai joka joi lasillisin omaa pissiään päivässä pysyäkseen terveenä.