Ainakin 10-15 vuotta jo on oltu huolissaan siitä että Suomen Huoltosuhde menee kestämättömälle tasolle. Jokaista työssäkäyvää kohden on liian monia työttömiä, opiskelijoita, eläkeläisiä ja lapsia.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Huoltosuhde
Kaikki laskelmat ovat osoittaneet jo 20 vuoden ajan, että 2020..2040 työssäkäyvä polvi joutuu maksaman 30% palkastaan pelkkien eläkemaksujen maksamiseen. Tuo kuorma on valtavan suuri osa työssä käyvän tuloista, koska sen jälkeen palkasta peritään lisäksi vielä normaalit tuloverot.
Eläkemaksujen osuus saattaa olla vieläkin suurempi, jos työttömyys, sairaseläkeläisten ym. määrä edelleen kasvaa.
Nyt viime viikolla EU-huippukokousessa avattiin tietä EU-liittovaltiokehitykselle, ja sitä kautta tulonsiirtoihin pohjoisesta Euroopasta eteläiseen Eurooppaan. Jos Liittovaltiokehitykseen edetään, tämä maksaminen Suomen osalta on jatkuvaa. Maksut saattavat olla jopa 5 mrd €/vuosi.
Suomen 2020..2040 työssä olevalle sukupolvelle ollaan sälyttämässä entistäkin kohtuuttomampaa maksukuormaa maksettavaksi.
Naapurimaissamme Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa tällaista EU-liittovaltiomaksua ei tule. Ne ovat EU:n jäseniä kuten Suomikin ja saavat kaikki samat edut, mutta eivät joudu maksamaan tulonsiirtoja etelän maille.
Tällaisen hyvin tärkeän ja periaatteellisen keskustelun käymiseksi Eduskunta olisi syytä kutsua heti koolle. Mikä on sellainen Suomen saavutettava etu, että tällaiselle jatkuvalle Etelä-Eurooppaan maksamisttn tielle ylipäätään edes harkittaisiin lähteä?
Tämä harkinta on tehtävä jo nyt, heti. Ennen kuin Urpilainen ja Katainen kahdestaan etenevät yhtään pidemmälle nykyisessä epäselvässä tilanteessa. Ja tekevät puolittaisiakaan sitoumuksia Etelä-Euroopan pankkien tukemiseksi.
Miten Suomen huoltosuhde kestää EU-lisäkuorman
15
104
Vastaukset
- 5+6=12?
kataisen ratkaisu: korotetaan veroja!
- kuka tietää?
Onko tietoa onko Kataisella edes suomenkansalaisuus?
Tyyppi vaikuttaa olevan kuin robortti, mikä toistaa, mitä siihen on ohjelmoitu ja millä ei ole mitään kosketusta todellisuuteen. Hän pääsee ilman mitään oikeita laskennallisia perusteluja median edustajilta kaikesta velka-asioista. Hän vastaa niin epämääräisesti ja hän tietää muka sen pienemmän pahan, mutta se tietää aina kymmeniä miljardeja velkaa suomalaisen maksettavaksi!
Muita vaihtoehtoja hän ei edes ota kuuleviin korviin, hän on Kokoomuksen Jyrki Katainen jolla on SDP:n Jutta Urpilainen vasempana kätenä. Kuka heitä käskee, ei kiinnosta mediaa, koska se on salaisuus, niin kuin Keskustan Vanhasenkin aikana.
http://www.youtube.com/watch?v=fQCTShz4O4o - etäohjattu,
kuka tietää? kirjoitti:
Onko tietoa onko Kataisella edes suomenkansalaisuus?
Tyyppi vaikuttaa olevan kuin robortti, mikä toistaa, mitä siihen on ohjelmoitu ja millä ei ole mitään kosketusta todellisuuteen. Hän pääsee ilman mitään oikeita laskennallisia perusteluja median edustajilta kaikesta velka-asioista. Hän vastaa niin epämääräisesti ja hän tietää muka sen pienemmän pahan, mutta se tietää aina kymmeniä miljardeja velkaa suomalaisen maksettavaksi!
Muita vaihtoehtoja hän ei edes ota kuuleviin korviin, hän on Kokoomuksen Jyrki Katainen jolla on SDP:n Jutta Urpilainen vasempana kätenä. Kuka heitä käskee, ei kiinnosta mediaa, koska se on salaisuus, niin kuin Keskustan Vanhasenkin aikana.
http://www.youtube.com/watch?v=fQCTShz4O4okokoomus pinokkio se on.
- Mitä Ruotsi tekisi?
Monet talousviisaat niin kotimaassa kuin ulkomaillakin ovat jo jonkin aikaa laskeneet, että Suomelle olisi jo tällä hetkellä edullisempaa irtaantua eurosta.
http://www.taloussanomat.fi/ulkomaat/2012/06/25/roubini-suomen-kannattaisi-jattaa-euro-jo-ennen-kreikkaa/201232175/12
Viime viikon kokouksen päätökset vievät Suomea entistä syvemmälle ikuisen maksajan ja velkavangin tielle. Mitä järkeä ylipäätään on hampaat irvessä kiristellen Suomen roikkua makselemassa toisten maiden velkoja?
Naapurimaat Ruotsi ja Tanska näyttävät niin selkeästi mallia ja toimivaa esimerkkiä. Kaupankäynnit ja EU-vientimarkkinat toimivat ja hoituvat aivan mainiosti, vaikka katkaisemme tämän järjettömän velkavankeutemme.- ja toimii
pohjoismaat yhteen!
- Eurokulu 2200€/vuosi
Varsinkin nuoremmat suomalaiset tykkäävät Eurosta! Se on kätevää kun ei tarviste vaihtaa valuuttaa jos matkustelee Euroopassa.
Mutta Euron säilyttäminen rahayksikkönä ja sen käyttö suomalaisille ei ole jatkossa ilmaista. Sille on selkeä hinta ja kustannus olemassa.
Työssäkäyviä suomalaisia on n. 2.3 miljoonaa. Tällä hetkellä nettomaksuna maksettava EU-jäsenmaksumme on 300 milj €, eli jokaista työssäkäyvää kohden on noin 130€/vuosi.
http://www.eurooppatiedotus.fi/public/default.aspx?nodeid=37961&contentlan=1&culture=fi-FI
Liittovaltiotyyppisen Euroalueen tulonsiirtoina maksettava rahasumma, Pohjois-Euroopasta eteläiseen Eurooppaan voi Suomen osalta olla jatkossa luokkaa 5 mrd €/vuosi. Eli jokaista työssäkäyvää kansalaista kohden noin 2200€/vuosi.
Onko tällainen 2200€/v maksu vielä jollakin lailla järkevän tuntuinen ja siedettävä, suomalaisen veronmaksajan näkövinkkelistä katsottuna?"Varsinkin nuoremmat suomalaiset tykkäävät Eurosta! Se on kätevää kun ei tarviste vaihtaa valuuttaa jos matkustelee Euroopassa. "
Eikö tuo ole hieman vanhentunut argumentti elektronisten maksuvälineiden myötä. Ei tieten ihan jokapaikassa mutta kuitenkin.
Tulonsiirroiksi ainakin sakemannien talousviisaat laskivat Suomen osaksi luokkaa 10 miljardia vuodessa. Se osaltaan kertoo missä jamassa taloudet euroopassa ovat tällä hetkellä.
- pari pointtia
mistä lähtien Norja on ollut EU-maa?
Ja toiseksi, ne eivät saa "samoja etuja" kuin Suomi,
mm. Emu/euro asioihin Ruotsilla ei ole päätäntä valtaa kuten Suomella.
"Poliittinen hinta" on se ase millä mm Ruotsia voidaan painostaa
kun se ei ole rahassa mukana.
Viimeksi kruunun vaihtokurssin heikkeni rajusti finanssikriisin alkaessa 2008,
silloin heikko kruuni teki mm. ulkomaan matkailusta paljon kalliimpaa- sekopäisyys saa lopp
mitä valtaa? Missään painostuksessa ei pitäisi yhdenkään maan olla mukana, olemme siis yksi rosvovaltio!!!!
Suomen valta on täysi 0 todellisuudessa, mutta jos Suomi laittaa miljardeja Saksan- ja Ranskan pankkien pelstamiseksi pääsee Katainen hymyilemään EU herrojen yhteiskuvaan. sekopäisyys saa lopp kirjoitti:
mitä valtaa? Missään painostuksessa ei pitäisi yhdenkään maan olla mukana, olemme siis yksi rosvovaltio!!!!
Suomen valta on täysi 0 todellisuudessa, mutta jos Suomi laittaa miljardeja Saksan- ja Ranskan pankkien pelstamiseksi pääsee Katainen hymyilemään EU herrojen yhteiskuvaan.Kalliiksi tulee Kataisen sampanjan kilistely ja yhteiskuva. Olen miettinyt, että voiko selitys tälle hulluudelle olla yksinkertaisuudessaan tuo. Älykkäät ihmisetkin taipuvat sosiaalisen painostuksen alla tekemään ihan älyttömiä ratkaisuja. Hyviä esimerkkejä kaikenlaiset ponzi ja pyramidihuijaukset, joissa osana mekanismia ahneuden lisäksi on sosiaalinen paine.
- Isot rahat
>>Tulonsiirroiksi ainakin sakemannien talousviisaat laskivat Suomen osaksi luokkaa 10 miljardia vuodessa.>>
Joku muukin mainitsi tästä laskelmasta. Missähän päin se netistä löytyy?Enpä ole kyllä itsekään nähnyt alkuperäistä paperia. Toisaalta on tuo saksan kieleni sen verran huonoa, etten siitä mnitään ymmärtäisi. Olli Pusa siitä kirjoitteli, enkä nyt epäile etteikö tuo suuntaa antava lukema olisi. Varmaan joissain asioissa löytyisi päällekkäisyyksiä, että budjetit sitä kautta tasoittuisi. Eduskunnan ja presidentin viran nyt ainakin voisi lakkauttaa, sillä eihän täällä enää mitään päätöksiä tehtäisi.
- rottalauma
heille on varattu paikka saksan bunkkkerista. tällle johtoryhmälle, kun suomalaiset jalkautuu niin menevät piiloon kuin rotat..
- Suomi velkaantuu
> mistä lähtien Norja on ollut EU-maa?
Korjaus tuolta osin, eli Norja on ETA-maa. Sen vapaakauppasopimuksen kautta se saa ihan kaikki samat taloudelliset vapaudet ja edut toimia EU-alueella kuin Ruotsi, Tanska ja Suomikin.
> Ja toiseksi, ne eivät saa "samoja etuja" kuin Suomi,
> mm. Emu/euro asioihin Ruotsilla ei ole päätäntä valtaa kuten Suomella.
Eihän tuo yksittäinen "päätäntävalta" ole sellaisenaan mikään etu. Se ei ole "etu" silloin jos se tuo 5 mrd €/v olevat kustannukset suomalaisten niskoille.
Jos löydät ainoankaan viitteen netistä jossa Ruotsi tai Tanska voivottelevat omaa huonoa "päätäntävaltaansa" Euroalueella, niin mielellään lukisin tuon linkin tekstin.
> "Poliittinen hinta" on se ase millä mm Ruotsia voidaan painostaa
> kun se ei ole rahassa mukana.
Euro/EMU-alue on ollut olemassa 10 vuotta. Kerro jokin esimerkki jolla Ruotsia on sinä ajanjaksona tuolla tavalla painostettu?
> Viimeksi kruunun vaihtokurssin heikkeni rajusti finanssikriisin
> alkaessa 2008, silloin heikko kruuni teki mm. ulkomaan matkailusta
> paljon kalliimpaa
Niin teki. Ja Suomen peperiteollisuus itki verta, kun se menetti kilpailukykynsä Ruotsin paperitehtaille. Sen johdosta Suomessa suljettiin useita paperikoneita, ja niiden kuorma siirrettiin Ruotsin tehtaille.
Ruotsin vientiteollisuus sai tuosta devalvoitumisesta erinomaisen hyvän potkun vientinsä kasvattamiseksi ja markkinaosuuksien kahmimiseksi.
Suomi tarvitsisi samanlaisen devalvointipiikin, että saisimme oman vientiteollisuutemme käyntiin. Suomi VELKAANTUU tällä hetkellä pahasti ja pelottavasti. Kauppataseemme, huonon viennin takia vaarallsien paljon jo pakkasella.Euro on tällä hetkellä muistaakseni hieman liian vahva valuutta Suomelle. Saksalle se on halpa ja sitä kautta sen vienti vetää ja on vetänyt. Etelän maille euro on aivan liian vahva valuutta ja sitä kautta vienti sakkaa ja ne ovat tyytyneet tuhlaripojan asemaan. Tässä kai se euron ongelma on tiivistetysti ja pelkistetysti. Yli- ja alijäämät valtioiden välillä kasvaa.
"Euro/EMU-alue on ollut olemassa 10 vuotta. Kerro jokin esimerkki jolla Ruotsia on sinä ajanjaksona tuolla tavalla painostettu?"
Niinpä. Tässähän on käynyt aivan päinvastoin. Suomi on menettänyt liikkumatilaansa huomattavasti oman itsenäisen keskuspankin puuttumisen myötä jolloin rahapolitiikka on ekp:n käsissä sekä myös polittisesti (kukas se sinne EVM:n rahaa työntää).
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh422772Mansikkatiloilla hyväksikäytetään ukrainalaisia
Työolot ovat surkeita ja palkka kelvoton. https://yle.fi/a/74-201729423492528- 352184
Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta482034- 251713
Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘251619- 441480
- 1001439
En ymmärrä käytöstäsi
Se on ollut eräänlaista hyväksikäyttöä. Että seura kyllä kelpaa palstan välityksellä silloin kun ei ole parempaakaan tek1391395- 361196