Kadosh

8113
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

"Kunnia Jumalalle korkeuksissa ja maan päällä rauha ihmisille, joita Hän rakastaa."

Äänestä

Joosua .....Ylimmäinen pappi seisoo Herran enkelin edessä.

Hänelle on annettu valta tuomita Israelin kahtatoista heimoa.

Äänestä
  • On se jännä kerran nähdä kummat oli oikeassa.

    Jos Ylimmäinen pappi onkin Joosua, eikä Jeshua, tulen Taivasten valtakunnassa ihan 17 9:n kättä ravistelemaan ja katuen tunnustan kauhean harhani.

    Jos taas 17 9 oli sittenkin väärässä, en sano mitään, ravistelen vaan kättä ja hymyilen hiljaa.

    Äänestä

Yeshua eli Nasaretilainen Herra ja Kuningas, totisesti. Ei eksytä.

Äänestä

kuin Jeesus (eli Joosua) ei ole meille ihmisille annettu missä voisimme pelastua.

Varotaan valheita ja vääriä profeettoja, sillä todistus Jeesuksesta on Isän Jumalan profetian Henki.

Jeesuksen Isä ja Jumala suokoon armonsa tuntea Jeesus ja opetuksensa mukaan uudestisyntyä vedestä ja Hengestä parannukseksi monille ja myös rakkauden totuutta kohtaan pysyä opetuksissaan, kuten on kirjoitettu.

Israelin sukukuntien jälkeläiset tulevat Jumalan evankeliumin julistamaan vaikka eivät vielä todistakaan Jeesuksesta ja miten Jeesuksen nimeä tunnustavat sen tulevat vastaanottamaan nähdään lähitulevaisuudessa ja evankeliumi on annettu sisällöllisesti Ilmestyskirjassa edeltä.

Tuuli puhaltaa miten Isä tahtoo ja näemme sen vaikutukset tässä maailmassa Jeesuksen todistuksena ja iankaikkisen evankeliumin totuudellisena julistuksena. Ei eksytä.

Äänestä
  • Jeesus ei ole Joosua, ne ovat kaksi eri nimeä.

    Äänestä

  • 24 kirjoitti:

    Jeesus ei ole Joosua, ne ovat kaksi eri nimeä.

    Sakariaan 3:4 Joosua nimestä ihan alkukielen sanasta ja tarkoittaa tietysti myös Jeesusta eli Yeshuaa:

    3091 Yehowshuwa {yeh-ho-shoo'-ah} or Yehowshua {yeh-ho-shoo'-ah}
    • from 03068 and 03467;
    • AV - Joshua 218; 218
    • Joshua or Jehoshua = "Jehovah is salvation"
    n pr m
    1) son of Nun of the tribe of Ephraim and successor to Moses as the leader of the children of Israel; led the conquest of Canaan
    2) a resident of Beth-shemesh on whose land the Ark of the
    Covenant came to a stop after the Philistines returned it
    3) son of Jehozadak and high priest after the restoration
    4) governor of Jerusalem under king Josiah who gave his name to a gate of the city of Jerusalem

    Tietysti on vain yksi Ylipappi Jumalan valtakunnassa, jonka kautta kaikki on Jumalan Sanassa luotuna ihmisinä elämään. Toki edellyttää ihmisen syntymistä elävästä vedestä eli Jeesuksen Sanasta ja Pyhästä Hengestä, jos tahtoo päästä syömään elämänpuusta nimensä pysyessä elämänkirjassaan.

    Äänestä

  • Tässä tuosta kirjoitti:

    Sakaria 3:3 Joosuasta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

^Sakarias^ kirjoitti:

http://www.youtube.com/watch?v=CJX43l9-Qx0

Kunnia Herralle Taivaassa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu