Kuinka ennen pärjättiin ilman aurinkolaseja?

Vaikkapa nyt vain sata vuotta sitten?
Paistoihan se aurinko silloinkin.
Totutammeko silmämme liian
herkiksi auringolle.Toki ymmärrän tuon
ultravioletti säteilyn mutta ei kaikkea selitä.
19195
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Ennen käytettiin päähineitä.

Äänestä

peukaloidaan niin paljon suurvaltojen sotakoneiston taholta että en ihmettelisi jos se muuttaisi tuota spektriä.

Äänestä

Mun mummo ei tarvitse laseja vieläkään, ei kumpiakaan.
Mutta hän onkin 96 ikäinen. Eli normaali terve ihminen.
Toisin kun nämä nykyajan sekunda sukupolvi.

Äänestä

UV-säteilyn lisääntyminen voi olla seurausta otsonikadosta, mutta kyllähän tähän riskiin herättiin Suomessa aika myöhään. Vielä 1980-luvulla ajatukselle tiedepiireissä vain tuhahdeltiin.

Äänestä

Ehkäpä syy on se, että entisaikoina silmiä käytettiin sen käyttöiän mitä niitä kuuluikin käyttää. Nykyään niitä käytetään jopa 50-vuotta ylitse tuon parasta ennen päiväyksen. Joten nykyään silmiä täytyy suojata, jos haluaa nähdä jotain vielä vanhanakin.

Äänestä

OTSONIA!

Äänestä

Ja kuinkahan ennen pärjättiin ilman tietokoneita....maailma muuttuu ;)

Äänestä

Huonosti pärjättiin ennen vanhaan joka suhteessa. Kuoltiin nuorempina ja oltiin pienikokoisempiakin vaikkei lisäineita käytetty ollenkaan ruoassa.

Äänestä
  • Just niin. Kiminkinen totesi eilen, että 40-luvulla miesten elinikäodote oli 54 vuotta ja naisten 72, ellen väärin muista.
    Sata vuotta sitten nelikymppisellä ei ollut mitään arvoa luonnon kannalta, kuten ei nytkään, mutta lääketiede on kehittänyt sairaan uskomattomia lääkkeitä, joilla saadaan ihmisen elinikää nostettua aivan luonnottomalle tasolle.
    Siinä mielessä "rokoteinfo" tekee hyvää työtä, että edes joku kuolisi luonnonmukaisessa iässä, eikä roikkuisi täällä sataa vuotta elätettävänä.

    Äänestä

Niinpä. Itsekään en käytä aurinkolaseja muuta kuin silloin kun oikeasti häikäisee, esim. järvellä, kun valoa heijastuu vedestä joka puolelta. Muuten pärjään mainiosti ilman. Lippalakki auttaa jo paljon.

Eikä ennen vanhaan aurinkovoiteillakaan paljon läträtty, ja ulkona oltiin käytännössä kaiket päivät. Silti ihosyöpien määrä on vain kasvanut vuosikymmenien saatossa. Mm. melanoomaa esiintyy usein myös suhteellisen nuorilla ihmisillä.

Otsonikatokaan ei täysin selitä syöpien määrää: "Mittauksissa on havaittu lyhytaikaista UV-säteilyn lisääntymistä otsoniohentumien yhteydessä, mutta ihmisten saamaan vuotuiseen säteilyannokseen otsonikadolla ei ole ollut merkittävää vaikutusta."
http://fi.wikipedia.org/wiki/Otsonikato#Otsonikato_Suomen_yl.C3.A4puolella

Jos aurinkolaseja käyttää, niin niissä kannattaa olla kunnollinen UV-suodatus, koska muuten silmä voi altistua jopa suuremmalle määrälle UV-säteilyä, kuin ilman aurinkolaseja...

Asiaa aurinkolaseista, aurinkovoiteista ja ultraviolettisäteilystä: http://anttalainen.com/suomeksi/taide/stereokuvat/uv-sateily.html

"Koska silmän aukon koko kasvaa tummia laseja käytettäessä ja ainoastaan lyhytaaltoinen UV-säteily vaimenee merkittävästi, pitkäaaltoisen UV-säteilyn suhteellinen osuus silmän verkkokalvolla voi kasvaa jopa kymmenkertaiseksi. Vastaava ilmiö tapahtuu iholla aurinkovoiteita käytettäessä, koska iho ei pala näkyvästi ja auringonotto siksi lisääntyy. "

"Koska lyhytaaltoinen UV-säteily ärsyttää voimakkaasti ihon pintakerrosta, ärsytys poistuu tehokasta voidetta käytettäessä ja voiteesta näyttäisi olevan apua. Pitkäaaltoista UV-säteilyä ei kuitenkaan voida vähentää suurimmankaan suojakertoimen voiteilla. Pitkäaaltoinen, syvälle tunkeutuva UV-säteily iskee ihoon rajoittamattomalla voimalla kun ihon palamisena tunnettu, lyhytaaltoiseen UV-säteilyyn perustuva hälytysjärjestelmä on kytketty pois toiminnasta aurinkovoiteilla. "

Äänestä
  • käytän aurinkolaseja aina ajaessani sillä Tiimarista löysin muutama vuosi sitten 1 lasit joita voin pitää silmillä vaikka koko päivän. On näet niin herkät silmät. Sama juttu ihon kanssa. Jo nuorena alkoi ilmestyä Vitiligoa käsiin ja vähän kasvoihinkin. Onneksi näkyy olevan vain kesäaikainen ja pelkästään kosmeettinen haitta. Että kyllä minulla pikkuharmeja riittää vaikka voisi olla oikeasti pahemminkin. Tajusin sen kun yksi parhaista kavereista kuoli viime kesänä ALS:ään. Veti kyllä kaverin viimeiset viikot hiljaiseksi. Mutta tässä sitä vielä mennä röhvelletään.

    Äänestä

  • Oli miten oli, kirjoitti:

    käytän aurinkolaseja aina ajaessani sillä Tiimarista löysin muutama vuosi sitten 1 lasit joita voin pitää silmillä vaikka koko päivän. On näet niin herkät silmät. Sama juttu ihon kanssa. Jo nuorena alkoi ilmestyä Vitiligoa käsiin ja vähän kasvoihinkin. Onneksi näkyy olevan vain kesäaikainen ja pelkästään kosmeettinen haitta. Että kyllä minulla pikkuharmeja riittää vaikka voisi olla oikeasti pahemminkin. Tajusin sen kun yksi parhaista kavereista kuoli viime kesänä ALS:ään. Veti kyllä kaverin viimeiset viikot hiljaiseksi. Mutta tässä sitä vielä mennä röhvelletään.

    Yksi syy on ettei aurinkolaseja ollu sata vuotta sitten.
    Mutta kyllä tuo on tottumiskysymys,olen ollut tämän kesän ilman
    aurinkolaseja ja nyt ei haittaa yhtään auringon valo.
    Voihan sitä lippiksen laittaa.
    Milloinhan tulee tutkimus missä todetaan aurikolasien
    olevan huonoksi näölle,siis silmän näölle ei ulkonäölle.

    Äänestä

Pakkohan sitä oli pärjätä jos ei kerran aurinkolaseja ollut saatavilla.

Äänestä

No itse käytän, koska näytän niissa makealta. Käytän aurinkolaseja myös sisätiloissa.

Äänestä

Miten nykyään pärjätään zudwöä, joka keksitään vasta 2040-luvulla?

Äänestä

Auringon pimennystä osattiin salotönöissäkin katsoa läpi savustetun ikkunalasin palasen.
Nuorempi veljeni oli niin taitava, että osasi kinuta itselleen aurinkolasit keväthankien hohtaessa hänet tärviölle päänsärkyoireineen.

Äänestä

Joillakin tai oikeastaan on tarvetta ehkäisemään silmänrappeumia, kaihia ei siinä sen kummempaa. Kanattaa käyttää aurinkolaseja.

Äänestä

Mites ne valossa tummentuvat ja vahvuuksilla varustetut silmäklasit? Kun lumet on sulamassa jo pois, ei niitäkään tosin maissa tarvitse.
Veneillessä, vasten auringon "kiloa" vastaan ajettaessa aurinkolasit on myös tarpeen.

Äänestä

niitä sanottiin ennen kilolaseiksi

Äänestä

Kommentoi aloitusta


en ole tarvinnu tänä kirjoitti:

Vaikkapa nyt vain sata vuotta sitten?
Paistoihan se aurinko silloinkin.
Totutammeko silmämme liian
herkiksi auringolle.Toki ymmärrän tuon
ultravioletti säteilyn mutta ei kaikkea selitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu