Piispa Matti Repo: kastamattakin lapsi on Jumalan huomassa

Repo kirjoitti omassa Facebookissaan

"Suviseurojen avajaispuheeni on herättänyt laajaa keskustelua netissä. Toivon, että puhe on auttanut vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen vahvistumista kirkollisena liikkeenä seurakuntien yhteydessä. Suviseurojen ohjelmalehtisessä lukee: ”Vanhoillislestadiolaisuuden opillisena perustana ovat Raamattu ja evankelisluterilainen tunnustus.” Laadin puheeni Raamatun ja luterilaisen tunnustuksen varaa...n, sillä yhteinen uskomme perustuu niihin.

Osassa keskustelua on nostettu esiin kysymys kastamattomana kuolleen lapsen ikuisesta kohtalosta. Eräät ovat tulkinneet minun sanoneen, että tällainen lapsi joutuu kadotukseen. Sellaista en ole kuitenkaan sanonut. Kuinka voisin sellaista lausua? Kenelläkään ihmisellä ei ole tuomiovaltaa, sillä se kuuluu yksin Jumalalle (Luuk. 6:37, 1.Kor. 4:5).

Sen sijaan meille on annettu lupaus pelastuksesta Kristuksessa sekä käsky tehdä kaikki hänen opetuslapsikseen kastamalla ja opettamalla. Lupaus ja tehtävä on annettu, koska olemme kaikki syntisiä ihmisiä emmekä voi itse pelastaa itseämme. Emme saa lausua tuomioita, mutta emme voi luvata taivastakaan kenenkään osalle muutoin kuin siinä armossa, jonka Jumala on Kristuksessa luvannut. Tämä koskee niin lapsia kuin aikuisia.

Jumalan tahtoa ei pidä yrittää päätellä hänen salatusta vaan ilmoitetusta tahdostaan. Ihmisen tehtävänä ei ole yrittää ratkoa, kuka pelastuu ja kuka ei. Se kuuluu lopulta Jumalan tuomiovaltaan, joka voi viimeisenä päivänä tuottaa hurskaillekin yllätyksen (vrt. Matt. 25:31-46). Sitä vastoin Jumalan sana lupaa pelastuksen kaikille, jotka turvautuvat Kristukseen. ”Mikään kadotustuomio ei siis kohtaa niitä, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa” (Room. 8:1). Tämä on Jumalan ilmoitettu tahto, hänen ”paljastettu salaisuutensa” (Room. 16:25). Sen valossa kirkon tulee toimia ja tehdä opillisia, liturgisia ja käytännöllisiä päätelmiään.

Vaikuttaa siltä, että osassa herännyttä keskustelua pyritään päättelemään jotain Pyhän kasteen merkityksestä vetoamalla Jumalan salattuun tahtoon. Koska Jumala tahtoo kaikkien pelastuvan, hän ei voi antaa kastamattomien hukkua; siispä kaste ei voi olla välttämätön pelastukseen – näin tuntuu joidenkin päättely etenevän. Tähän liittyy joskus myös ristin ryövärin esimerkki: hänelle Jeesus lupasi paratiisin aivan kuoleman hetkellä mitään kasteesta puhumatta. Mutta tästä poikkeuksellisesta tapauksesta ei tule päätellä sääntöä, jonka mukaan kaste olisi pelastuksen kannalta merkityksetön, kun kerran Herra itse meitä kehottaa kastamaan.

Kristuksen käskyyn ja lupaukseen apostoli Pietarikin liittyi helluntaisaarnassaan: "Kääntykää ja ottakaa itse kukin kaste Jeesuksen Kristuksen nimeen, jotta syntinne annettaisiin anteeksi. Silloin te saatte lahjaksi Pyhän Hengen. Teitä tämä lupaus tarkoittaa, teitä ja teidän lapsianne, ja myös kaikkia niitä, jotka ovat etäällä – keitä ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu." (Apt. 2:38-39) Syntien anteeksiantamuksen lupaus Pyhässä kasteessa koskee myös lapsia.

Vanha luterilainen periaate kuuluu: non privatio sed contemtus sacramenti damnat, eli ”ei sakramentin puute kadota vaan sen halveksunta”. Jos kristittyjen vanhempien lapsi kuolee ennen kastetta, tuskin kysymyksessä on kasteen halveksunta vaan jokin ihmiselle ylittämätön este. Vanhempien ja seurakunnan yhteinen usko ja rukous kannattelevat ennen kastetta kuollutta lasta Jumalan armossa.

Joidenkin seuravieraiden palautteesta opin kyseessä olevan hyvin herkän sielunhoidollisen asian. Moni on kokenut lapsen menettämisen, ja suru on suuri. Olisi tietysti kohtuutonta, jos vanhemmille vielä vihjaistaisiin heidän lapsensa joutuvan kadotukseen. Tällainen ei olisi Jumalan rakkauden mukaista. Heidän on saatava kuulla lapsensa olevan Jumalan armollisessa huomassa, ovathan he häntä rukoillen odottaneet.

Vanhoillislestadiolaisissa perheissä on paljon lapsia. Perheissä kohdataan myös keskenmenoja. On oikein, että liikkeessä on haluttu sielunhoidollisesti tukea vanhempia heidän surussaan. Toinen asia on kuitenkin, millaisia opillisia päätelmiä kasteesta tai synnin vallasta voidaan sielunhoidollisen tarpeen pohjalta tehdä. Kuten puheessani Lopella lausuin, taustalla lienee kuitenkin käsitys lestadiolaisesta synninpäästöstä ainoana porttina Jumalan valtakuntaan. Se heijastunee niin oppiin kasteesta kuin perisynnistä."
41675
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 41

Vanhimmat

Erittäin hyvä kirjoitus.

"Ihmisen tehtävänä ei ole yrittää ratkoa, kuka pelastuu ja kuka ei. Se kuuluu lopulta Jumalan tuomiovaltaan, joka voi viimeisenä päivänä tuottaa hurskaillekin yllätyksen (vrt. Matt. 25:31-46). Sitä vastoin Jumalan sana lupaa pelastuksen kaikille, jotka turvautuvat Kristukseen."

Kunpa kaikki tämän muistaisimme.

Äänestä
  • Miten pieni vauva voi turvautua Kristukseen, kun ei vielä ymmärrä mistään mitään eikä tiedä Kristuksesta? Kirkon oppi on että helvettiin se kastamatonna menee, ja sitä Repo saarnasi suviseuroissa ja yrittää nyt sitä peitellä.

    Äänestä

  • reporepore kirjoitti:

    Miten pieni vauva voi turvautua Kristukseen, kun ei vielä ymmärrä mistään mitään eikä tiedä Kristuksesta? Kirkon oppi on että helvettiin se kastamatonna menee, ja sitä Repo saarnasi suviseuroissa ja yrittää nyt sitä peitellä.

    "Miten pieni vauva voi turvautua Kristukseen..."

    Miten suomalaiset hylkeenpyytäjät vuonna 1000 jKr. saattoivat turvautua Kristukseen?

    Äänestä

  • Entä siis? kirjoitti:

    "Miten pieni vauva voi turvautua Kristukseen..."

    Miten suomalaiset hylkeenpyytäjät vuonna 1000 jKr. saattoivat turvautua Kristukseen?

    Ne oli pakanoita mutta kyllähän kristinuskon Jumala armahtaa myös pakanat. Jos Jumala on Rakkaus, niin ei Hän jätä ketään menemään kadotukseen.

    Äänestä

  • reporepore kirjoitti:

    Miten pieni vauva voi turvautua Kristukseen, kun ei vielä ymmärrä mistään mitään eikä tiedä Kristuksesta? Kirkon oppi on että helvettiin se kastamatonna menee, ja sitä Repo saarnasi suviseuroissa ja yrittää nyt sitä peitellä.

    ..."Mutta usko ei ole ihmisellä syntymästään mukana. Usko ei tule hänelle ulkonaisen tempun kautta. Usko on yhtä etäällä nyt, yhtä syvällä, yhtä korkealla kuin ensimmäisenä kristillisenä aikana.

    Ensimmäisillä kristityillä seurakunnilla oli selvä tieto siitä, kuinka tärkeä, vaikea ja monimutkainen asia usko oli. Kasteen kautta kyllä yksilö otettiin vastaan kristilliseen seurakuntaan ja kasteen avulla edellytettiin, että usko hänessä heräisi, mutta ennen kuin hänet saatettiin kastaa, täytyi hänen käydä läpi valmistus.

    Hän oli, kuten, kirkkohistoriasta muistamme, ensin katekumeenina, ja katekumeeniaika kesti ainakin kaksi vuotta. Katekumeenina häntä opetettiin ja opastettiin. Katekumeenina hän sai harjoittaa itsekasvatusta, ja katekumeeniaika kantoi toisenkin nimen: se oli samalla katharsis- eli puhdistusaika. Kristilliseen seurakuntaan pyrkijän tuli silloin puhdistaa itseään määrätyllä tavalla, jotta usko hänessä heräisi.

    Meillä on Paavalin kirjeissä selviä viittauksia siihen, että oli erilaisia ns. asteita kristittyjen kesken. Korinttilaiskirjeessä esim. Paavali nimenomaan sanoo, että hän puhuu nyt "täydellisille". Hän ei voisi puhua tavallisille uskovaisille tämmöisiä asioita, jotka kuuluvat salaiseen viisauteen. Hän antaa ainoastaan rieskaa ja maitoa niille, jotka eivät ole vielä valmistuneet vaikeammin sulatettavaan ruokaan"...
    http://www.teosofia.net/pe/paavali.htm

    Äänestä

Raamatussa sanotaan myös näin:

""Sillä mies, joka ei usko, on pyhitetty vaimonsa kautta, ja vaimo, joka ei usko, on pyhitetty miehensä, uskonveljen, kautta; muutoinhan teidän lapsenne olisivat saastaisia, mutta nyt he ovat pyhiä."

Äänestä
  • Lukijainen: Täysin väärässä paikassa käytetty, omaan korvasyyhyyn hiottua Raamatun tekstiä.

    Kysymys on uskovan ja epäuskoisen välisestä AVIOLIITOSTA.

    Äänestä

  • ettei totuus unohdu kirjoitti:

    Lukijainen: Täysin väärässä paikassa käytetty, omaan korvasyyhyyn hiottua Raamatun tekstiä.

    Kysymys on uskovan ja epäuskoisen välisestä AVIOLIITOSTA.

    Milloin ja kenen lapset ovat Raamatun mukaan SAASTAISIA?

    Äänestä

  • Saastaisia lapsia? kirjoitti:

    Milloin ja kenen lapset ovat Raamatun mukaan SAASTAISIA?

    Kaikki epäuskoisten lapset tietysti. Mitäpä muuta tuo Raamatun kohta voi tarkoittaa.

    Äänestä

Hyvä. Piispa ei siis olekaan ihan harhassa.

Jotenkin ajattelen että se kasteen voima yltää kyllä sinne aikaan ennen
sen toimittamista. Ihan niin kuin Jeesuksen sovitustyökin pelastaa ne
jotka uskoi siihen jo ennen sen tapahtumista ajassa. Jumalalle on kaikki
mahdollista

Äänestä
  • Ja eihän sen kristinuskon opillisen systeemin tarvitsekaan olla johdonmukainen eikä looginen. Uskonnossa voidaan vetästä hihasta mikä hyvänsä hätäapukortti, jolla nopsaan selitetään ristiriitaisuudet pois.

    Näin saadaan mielenrauha säilymään, ja peitellyksi se että koko systeemi on mitä epäjohdonmukaisin rakennelma joka seisoo vain niin kauan kuin siihen joukolla uskotaan.

    Yhtä pätevää ja samantasoista kuin jos asioita selitettäisiin Kalevalan aikaisilla kansanuskomuksilla.

    Äänestä

  • Kasteen voima ?

    missä on raamatullinen tuki tälle taikauskolle ?

    Äänestä

Jälleen hyvä esimerkki siitä, miten helposti syntyy vääriä käsityksiä jos ei viestinnässä ole huolellinen tai jos vetää viestistä sellaisia johtopäätöksiä, joita siinä ei ole sanottu.

Äänestä
  • Ei siitä Revon puheesta mitään vääriä käsityksiä syntynyt. Hän sinisilmäisyydessään paasasi kirkon oppia sellaisena kuin se on, ja yrittää nyt kaunistella puhettaan, vaikka ei kirkon oppi siitä miksikään muutu.
    Raukkamaisinta on tuo, että opin sanomisia yritetään lievittää kun joudutaan seinää vasten, mutta oppia itseään ei ole tarkoituskaan muuttaa miksikään. Ihan samoin vl:t tekevät oppinsa suhteen.

    On muuten aika huvittava juttu, että kirkon oppi ja vl-oppi osoittautuvat samanlaisiksi "vain me"-opeiksi, jotka perustuvat ihmisten toisille ihmisille jonkin taikatempun avulla välittämään uskoon, kirkossa kasteen avulla ja vl-opissa vl-uskoisen ihmisen saarnaaman synninpäästön avulla. Kummassakin opissa hommaan tarvitaan ihminen välimieheksi. Kuin kaksi marjaa, ja Repo hölmöyksissään yritti kumota toisen eikä huomannut että omansa paljastui samanlaiseksi.

    Äänestä

  • Tiedoksesi, etten ole jumalaton. Olen kristitty, ja tässä lapsikasteasiassa uskon samoin kuin vl:t, mutta muuten en allekirjoita vl-oppia. Kirkon oppia en allekirjoita esim. tässä lapsikasteasiassa.

    Äänestä

  • reporepore kirjoitti:

    Tiedoksesi, etten ole jumalaton. Olen kristitty, ja tässä lapsikasteasiassa uskon samoin kuin vl:t, mutta muuten en allekirjoita vl-oppia. Kirkon oppia en allekirjoita esim. tässä lapsikasteasiassa.

    Minun elämässä kristiuskon uskomukset on taikauskon veroisia, ei niillä pääse puusta pitkään.

    Äänestä

  • reporepore kirjoitti:

    Ei siitä Revon puheesta mitään vääriä käsityksiä syntynyt. Hän sinisilmäisyydessään paasasi kirkon oppia sellaisena kuin se on, ja yrittää nyt kaunistella puhettaan, vaikka ei kirkon oppi siitä miksikään muutu.
    Raukkamaisinta on tuo, että opin sanomisia yritetään lievittää kun joudutaan seinää vasten, mutta oppia itseään ei ole tarkoituskaan muuttaa miksikään. Ihan samoin vl:t tekevät oppinsa suhteen.

    On muuten aika huvittava juttu, että kirkon oppi ja vl-oppi osoittautuvat samanlaisiksi "vain me"-opeiksi, jotka perustuvat ihmisten toisille ihmisille jonkin taikatempun avulla välittämään uskoon, kirkossa kasteen avulla ja vl-opissa vl-uskoisen ihmisen saarnaaman synninpäästön avulla. Kummassakin opissa hommaan tarvitaan ihminen välimieheksi. Kuin kaksi marjaa, ja Repo hölmöyksissään yritti kumota toisen eikä huomannut että omansa paljastui samanlaiseksi.

    Voi piispaa reppanaa, mutta opissa se on variksenpoika tuulessa, piispakin...inhimillisesti viisas...tyhmistyä pitää viisaankin Jumalan sanan puhuttelussa.

    Äänestä

  • reporepore kirjoitti:

    Tiedoksesi, etten ole jumalaton. Olen kristitty, ja tässä lapsikasteasiassa uskon samoin kuin vl:t, mutta muuten en allekirjoita vl-oppia. Kirkon oppia en allekirjoita esim. tässä lapsikasteasiassa.

    Samoin olen kaste asiassa vl:ien kanssa samaa mieltä.

    Ensin usko ja sitten kaste. Uskomatonta ei pidäkään kastaa.

    Vauvoilla ei ole tekosyntejä ja ovat Kristuksen lunastamia.

    Äänestä

  • reporepore kirjoitti:

    Tiedoksesi, etten ole jumalaton. Olen kristitty, ja tässä lapsikasteasiassa uskon samoin kuin vl:t, mutta muuten en allekirjoita vl-oppia. Kirkon oppia en allekirjoita esim. tässä lapsikasteasiassa.

    Kas, viestini edeltä on poistettu viesti ja näyttää siltä kuin vastaisin itselleni.

    Äänestä

Piispa sanoi puheessaan että "kastamaton lapsi on kadotuksen oma" että sellaista.

Äänestä
  • kpk, tässä on likki piispan puheeseen: http://www.tampereenhiippakunta.fi/137-piispan-avajaispuhe-suviseuroissa-lopella-29.6.2012

    Voitko kertoa mistä kohtaa siellä on "kastamaton lapsi on kadotuksen oma" niin kuin väitä piispan sanoneen??

    Nyt tulee tulee todella pahasti väärää todistusta lähimmäisestä, mitä ilmeisimmin vain toisten perusteettomien tulkintojen ja kommenttien pohjalta.

    Kaikenkaikkiaan on sanottava, että koko tämä puheesta seurannut keskustelu ja suuri osa kommenteista paljastavat, kuinka täydellisestä tietämättömyydestä ja suuresta opillisesta harhassa olemisesta onkaan kysymys -- piispan suviseurapuheen arvo vain kohoaa koko ajan.

    Tarkennukseksi vielä: yhdyn sekä piispan suviseurapuheeseen että fb-kommenttiin. Mielestäni asia on ollut päivänselvä koko ajan, ja piispan fb-kommentti vain sanoo ajatuksen, joka puheen yhteydessä jäi vain lausumattomaksi. Vl-käsitysten ja luterilaisten perusoppien välillä vallitseva iso ero on vain johtanut kuulemaan ja lukemaan piispan puhetta täydellisen "ohi".

    Jos näin alkeellisissa opin asioissa syntyy näin iso poru vl-porukoissa, olisi syytä aloittaa seurojen yhteydessä katekismuskoulut jotta edes opin alkeellisimmat perusasiat tulisivat Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkon herätysliikkeeseen kuuluville selviksi! Tästä voi aloittaa: http://www.evl.fi/katekismus/

    Äänestä

Kirkon oppi on selvä kuin pläkki jajokainen voi sen tarkistaa mm netistä lukemalla.

vauva on pe..leen oma ilman kirkon kastetta, ja se taas oopina on niin kaukana Raamatun opista kuin itä on lännestä.

on se ihme, kun kansakoulupohjalta raamatun sanoma on uudestisyntyneelle uskuskovalle kirkas kuin kesätaivas, mutta piispat ja korkeasti kuluja käyneet elää laplaput silmillä ja höpisee joutavia lutterin harhoja.

milloin joku täällä ottaa käsittelyyn esm lutterin lausunnot juutalaisista ?

onko se uskovan miehen puhetta ?

miksi ette usko Paavalia ennemmin, hän oli sentään toista maata Jumalan miehenä.

Äänestä

”Jos kristittyjen vanhempien lapsi kuolee ennen kastetta, tuskin kysymyksessä on kasteen halveksunta vaan jokin ihmiselle ylittämätön este. Vanhempien ja seurakunnan yhteinen usko ja rukous kannattelevat ennen kastetta kuollutta lasta Jumalan armossa.” (Piispa Repo/Facebook)

Piispan uusimman selityksen mukaan vain kristittyjen vanhempien kastamattomana kuolleet lapset pelastuisivat. Muut viattomina ja synnittöminä kuolleet lapset voidaan hänen tulkinnallaan tuomita kadotukseen. Vanhempien usko olisi lapsen pelastumisen määrittävänä tekijänä. Onko tämä raamatun mukaista?

Äänestä
  • Onko piispa todella noin tietämätön Jumalan sanasta:

    "Vanha luterilainen periaate kuuluu: non privatio sed contemtus sacramenti damnat, eli ”ei sakramentin puute kadota vaan sen halveksunta”. Jos kristittyjen vanhempien lapsi kuolee ennen kastetta, tuskin kysymyksessä on kasteen halveksunta vaan jokin ihmiselle ylittämätön este. Vanhempien ja seurakunnan yhteinen usko ja rukous kannattelevat ennen kastetta kuollutta lasta Jumalan armossa."

    Missä kohtaa Raamattua on noin sanottu??
    Kumman se "sakramentin halveksunta kadottaa", vauvan vai vanhemmat??

    Raamatun mukaan VAIN SYNTI KADOTTAA IHMISEN, eikä toisten ihmisten
    teot!

    Missä kohtaa Raamattua on sanottuu, että "vanhempien ja seurakunnan yhteinen rukous kannattelee lasta"???

    Epäraamatullisen vauvakasteen puolustamiseksi täytyy keksiä uusia,
    Raamatulle täysin vieraita oppeja!!!

    "Usko tulee kuulemisesta", Room 1o:10, eikä ulkopuolisen rukouksen kautta.
    Jumala vaikuttaa uskon, kun ihminen ottaa vastaan evankeliumin sanan!

    Äänestä

  • Ihmettelen, miksei saarnamiehet lue Raamattua? He vain aravuuttelevat ihmisjärjellään mikä on kuolleen lapsen kohtalo.

    Katsokaamme mitä sanoo kirja:
    Ilm. 20:12

    Ja minä näin kuolleet, suuret ja PIENET, seisomassa valtaistuimen edessä, ja kirjat avattiin; ja avattiin toinen kirja, joka on elämän kirja; ja kuolleet tuomittiin sen perusteella, mitä kirjoihin oli kirjoitettu, tekojensa mukaan.

    Jokainen joutuu tuomiolle, olipa sitten suuri taikka pieni. Miksette usko Raamattuun, vaan selitätte omianne.

    Äänestä

  • voi pimeyttä kirjoitti:

    Onko piispa todella noin tietämätön Jumalan sanasta:

    "Vanha luterilainen periaate kuuluu: non privatio sed contemtus sacramenti damnat, eli ”ei sakramentin puute kadota vaan sen halveksunta”. Jos kristittyjen vanhempien lapsi kuolee ennen kastetta, tuskin kysymyksessä on kasteen halveksunta vaan jokin ihmiselle ylittämätön este. Vanhempien ja seurakunnan yhteinen usko ja rukous kannattelevat ennen kastetta kuollutta lasta Jumalan armossa."

    Missä kohtaa Raamattua on noin sanottu??
    Kumman se "sakramentin halveksunta kadottaa", vauvan vai vanhemmat??

    Raamatun mukaan VAIN SYNTI KADOTTAA IHMISEN, eikä toisten ihmisten
    teot!

    Missä kohtaa Raamattua on sanottuu, että "vanhempien ja seurakunnan yhteinen rukous kannattelee lasta"???

    Epäraamatullisen vauvakasteen puolustamiseksi täytyy keksiä uusia,
    Raamatulle täysin vieraita oppeja!!!

    "Usko tulee kuulemisesta", Room 1o:10, eikä ulkopuolisen rukouksen kautta.
    Jumala vaikuttaa uskon, kun ihminen ottaa vastaan evankeliumin sanan!

    Hölmöintä on, että kun piispa on itse päässyt sanomasta että emme voi tietää Jumalan salattua tahtoa, sitten hän jo samassa tietääkin Jumalan salatun tahdon "vanhempien ja seurakunnann yhteinen rukous kannattelee lasta".

    Äänestä

Repolainen hiihti kyllä omaa latua ja nyt sanoo että ei sanonut no mitä Repolainen sitten sanoi. Koska hän nyt selvittää mitä sanoi ja tarkoitti. Hyvähän se nyt sanoa mitä sanoi. On muuten viisas äijä.

Äänestä

Mitä merkitystä on yhden henkilön mielipiteestä joka nauttii korkeaa palkkaa ja tuomitsee muita rahasta. Ei menen jakeluun nämä mummujen naurattajat. Seliseli. Mikä yhteisö tarvitsee jatkuvasti selittelijöitä Missä muussa kesätapahtumassa tarvitsee ottaa puheeksi lastenraiskaus.
Repoko päättää kuka on saatanasta jne.
Kuinka kauan menee Raamatun lukemiseen jos lukee koko kirjan eikä vain valmiiksi etsittyjä sivuja joita joku on itselleen kerännyt päästäkseen pälkähästi. Kyllä käy kalliiksi valtiolle pitää tälläistä lahkoa yllä. Koska korppi korpin nokkaan lyö.

Äänestä

Hämärää hiusten halkomista kasteesta jauhaminen. VL-ryhmässä taitaa löytyä opinkappaleita pääluvun mukaan. Sekavaa....

Äänestä

Älkää te kulkaa höpöttäköJumala yksin päättää olemmeko taivaskelpoisia vai emme. itse ole vl-kodista mautta eihän täällä nyt Jumalaa voi leikkiä ja joku lähimmäisistämme päättää aukeaako taivaanportti tai joudummeko helvettiin.

Äänestä
  • Repo sanoi, että syntyvällä lapsella ei ole uskoa. Raamatun mukaan ilman uskoa on mahdoton kelvata Jumalalle. Eli Revon uskon mukaan kastamaton lapsi on kadotuksen oma.

    Tuntuu aivan uskomattomalta, että kirkko saarnaa kaikki juopot ja huorintekijät taivaaseen, mutta pienen lapsen kadotukseen tai epätietoisuuden varaan hänen kohtalonsa. Kyllä Kristuksen sovintotyö oli niin täydellinen, että se kelpaa kastamattoman lapsen vanhurskaudeksi. Siitä Raamattu sanoo, että Kristus valaisee kaikkia, jotka maailmaan syntyvät.

    Toisessa paikassa sanotaan: Jerusalemista (hengellinen kuva Jumalan valtakunnasta) sanotaan JOKAINEN ON SYNTYNYT SIELLÄ.

    Mitenkäs on muuten selitettävissä, että Pietarin saarnatessa Pyhä Henki laskeutui niiden päälle, jotka uskoivat sanan, eikä heitä oltu vielä kastettiu.

    Uskon vakaasti, että minun keskenmenossa menettämäni vauva on Jumalan lasten levossa.

    Äänestä

  • vl nainen kirjoitti:

    Repo sanoi, että syntyvällä lapsella ei ole uskoa. Raamatun mukaan ilman uskoa on mahdoton kelvata Jumalalle. Eli Revon uskon mukaan kastamaton lapsi on kadotuksen oma.

    saatkin uskoa, siellä hän on ja pysyy, vaikka piispat koittaa nykiä alas.

    uskolla ei ole tässä kohtaa mitääntekemistä. syntyvä vaua ei usko mitään eikä mihinkään, vaan hamuaa vaistonvaraisesti ruokapaikkaa, eikä välitä mihin tulokset päästetään. on hullua puhua tällaisen ihmistaimen uskoista.

    evankeliumi on saarnattu aina sille joukolle joka sitä kykenee ymmärtämään, ja sen piirissä voi syntyä uskoa tai sitten ei.

    koittakaa nyt jo ravistella nämä kirkon keksimät tarur päältänne, ja siirtykää eteenpäin hengellisen ymmärryksissä.

    Äänestä

  • vl nainen kirjoitti:

    Repo sanoi, että syntyvällä lapsella ei ole uskoa. Raamatun mukaan ilman uskoa on mahdoton kelvata Jumalalle. Eli Revon uskon mukaan kastamaton lapsi on kadotuksen oma.

    Tuntuu aivan uskomattomalta, että kirkko saarnaa kaikki juopot ja huorintekijät taivaaseen, mutta pienen lapsen kadotukseen tai epätietoisuuden varaan hänen kohtalonsa. Kyllä Kristuksen sovintotyö oli niin täydellinen, että se kelpaa kastamattoman lapsen vanhurskaudeksi. Siitä Raamattu sanoo, että Kristus valaisee kaikkia, jotka maailmaan syntyvät.

    Toisessa paikassa sanotaan: Jerusalemista (hengellinen kuva Jumalan valtakunnasta) sanotaan JOKAINEN ON SYNTYNYT SIELLÄ.

    Mitenkäs on muuten selitettävissä, että Pietarin saarnatessa Pyhä Henki laskeutui niiden päälle, jotka uskoivat sanan, eikä heitä oltu vielä kastettiu.

    Uskon vakaasti, että minun keskenmenossa menettämäni vauva on Jumalan lasten levossa.

    "Kyllä Kristuksen sovintotyö oli niin täydellinen, että se kelpaa kastamattoman lapsen vanhurskaudeksi."

    Lapset ovat viattomia Kristuksen lunastustyön tähden (osallisia), eikä heitä siksi tuomita synnistä. Ovat kuitekin eri asemassa kuin koetellut sielut! Valtaistuimen eteen kootaan suuret ja pienet. Pienellä vauvalla ei ole vielä OMAKOHTAISTA uskoa, siksi heitä on siunattava / varjeltava / tuotava Jumalan sanan yhteyteen.
    "Mutta jos joku johdattaa lankeemukseen yhdenkin näistä vähäisistä, jotka uskovat minuun," Matt. 18:1-6

    "Siitä Raamattu sanoo, että Kristus valaisee kaikkia, jotka maailmaan syntyvät."

    Tämä kuvaa Jumalan suurta rakkautta ihmisiä kohtaan, kaikkia niitäkin juoppoja ja huorintekijöitä joita myös kirkkomme siunaa" - "Jeesus sanoi siunatkaa älkää kirotko".

    "Toisessa paikassa sanotaan: Jerusalemista (hengellinen kuva Jumalan valtakunnasta) sanotaan JOKAINEN ON SYNTYNYT SIELLÄ."

    Room. 9:8
    Tämä tarkoittaa, etteivät Jumalan lapsia ole luonnolliset jälkeläiset vaan että jälkeläisiksi luetaan lupauksen voimasta syntyneet lapset. [Joh. 8:39; Gal. 3:29, Gal. 4:28]
    Se lupaus, jonka voimasta ihminen syntyy Jumalan lapseksi on evankeliumi Jeesuksesta Kristuksesta, joka USKOTAAN omalle kohdalle syntien anteeksi saamiseksi. (Room 1:16-17).

    "Mitenkäs on muuten selitettävissä, että Pietarin saarnatessa Pyhä Henki laskeutui niiden päälle, jotka uskoivat sanan, eikä heitä oltu vielä kastettiu."

    Niin se on aina ollut, ensin usko ja "sitten armoliitto". Tahdotaan / pyydetään/ olla osallisia lupauksen voimasta - KRISTUS meitä velvoittaa: (kaste / uudestisyntyminen / parannus) Jumalan mielen mukaiseen elämään. Niinkin voisi asiaa kuvailla, että se on testamentti Jumalan ja ihmisen välillä.

    "Uskon vakaasti, että minun keskenmenossa menettämäni vauva on Jumalan lasten levossa."

    Niin on lupa uskoa!

    Äänestä

  • 7x5 kirjoitti:

    Olet oikeassa 7X5

    Jeesuskin sanoi lasten olevan taivaskelpoisi ILMAN KASTETTA!!!!
    Heille riittää pelkkä siunaus.

    Raamattu ei puhu mitään vauvojen uskosta ja miksi he tarvitsevat uskoa,
    kun ovat Jumalan kädessä???

    Mikä kiire kirkolla on kastaa pieniä Jumalan taimia? Annetaan heidän kasvaa
    iässä ja armossa ja sitten, kun itse haluavat, ottavat kasteen!
    Näin Raamattukin kehoittaa.
    "Ottakoon kukin teistä kasteen..." Ap 2:38

    Äänestä

  • ei hätäillä! kirjoitti:

    Ei Jeesus tuollaista ole sanonut. Mutta jokainen voi mielikuvituksessaan vääntää Jeesuksen sanatkin miten parhaalta näyttää.

    Äänestä

Repo ja sinä höpäjätte, koska ette tunne Raamattua.

lm. 20:12
Ja minä näin kuolleet, suuret ja PIENET, seisomassa valtaistuimen edessä, ja kirjat avattiin; ja avattiin toinen kirja, joka on elämän kirja; ja kuolleet tuomittiin sen perusteella, mitä kirjoihin oli kirjoitettu, tekojensa mukaan.

Jokainen joutuu tuomiolle, sitten ratkeaa mikä on lopputulos. Älä vaivaa päätäsi sellaisella asialla, jota ei kukaan ihminen voi ratkaista.

Äänestä

minä voin koulua vaatimattomasti käyneenä pitää selvemmän ja raamatullisemman puheen kuin tämä piispa. ja vähemmillä sanoilla.

mutta minulla ei olekkaan lutteri selässä koko ajan, joka vetää nokan maata kohti, vaan saan kohotettua katseeni Kristukseen, ja hänen selvään ja suoraan Sanaansa ilman omatekoisia sakramentteja ja mysteereitä.

aloitus on yhtä ja samaa sekametelisoppaa kuin kirkon julistus muutenkin.

-kasteen halveksunta.... sanokaa missä Raamattu puhuu Pyhästä Kasteesta ja sen halveksumisesta ?

Äänestä

  • kuuntelin kirjoitti:

    kuunnelkaa lauantain ensimmäinen puhe jälkikäteen. Parannus ja kaste selitetään,jos ymmärtää tämän puheen.

    http://www.jamsanopisto.fi/jkrko/seuraohjelma.jkrko

    pieni referointi voisi olla paikallaan:

    Kastamattomuus ei kadota lasta,vaan kasteen helvekseminen (vanhempien synti)

    Jos kastamaton lapsi myöhemmin tekee parannuksen aikuistuttuaan.Menee hän kasteelle,koska lapsikaste puuttuu. Jonka vanhemmat on lyöneet laimin.

    Näin käsitin.

    Äänestä

  • Repo on kirkon renki ja tottelee poliittisin listoin valittujen kirkolliskokousedustajien tekemiä päätöksiä.
    Näyttää olevan niin, että piispa toteuttaa Raamatun ennustusta, eli levittää väkevää eksytystä ihmispoloisille:

    2.Tess.2.
    6 Ja nyt te tiedätte, mikä pidättää, niin että hän vasta ajallansa ilmestyy.
    7 Sillä laittomuuden salaisuus on jo vaikuttamassa; jahka vain tulee tieltä poistetuksi se, joka nyt vielä pidättää,
    8 niin silloin ilmestyy tuo laiton, jonka Herra Jeesus on surmaava suunsa henkäyksellä ja tuhoava tulemuksensa ilmestyksellä,
    9 tuo, jonka tulemus tapahtuu saatanan vaikutuksesta valheen kaikella voimalla ja tunnusteoilla ja ihmeillä
    10 ja kaikilla vääryyden viettelyksillä niille, jotka joutuvat kadotukseen, sentähden etteivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen, voidaksensa pelastua.
    11 Ja sentähden Jumala lähettää heille VÄKEVÄN EKSYTYKSEN, niin että he uskovat valheen,
    12 että kaikki ne tuomittaisiin, jotka eivät ole uskoneet totuutta, vaan mielistyneet vääryyteen.

    Niinhän se hommeli toimii nyt.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Luterilainen kirjoitti:

Repo kirjoitti omassa Facebookissaan

"Suviseurojen avajaispuheeni on herättänyt laajaa keskustelua netissä. Toivon, että puhe on auttanut vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen vahvistumista kirkollisena liikkeenä seurakuntien yhteydessä. Suviseurojen ohjelmalehtisessä lukee: ”Vanhoillislestadiolaisuuden opillisena perustana ovat Raamattu ja evankelisluterilainen tunnustus.” Laadin puheeni Raamatun ja luterilaisen tunnustuksen varaa...n, sillä yhteinen uskomme perustuu niihin.

Osassa keskustelua on nostettu esiin kysymys kastamattomana kuolleen lapsen ikuisesta kohtalosta. Eräät ovat tulkinneet minun sanoneen, että tällainen lapsi joutuu kadotukseen. Sellaista en ole kuitenkaan sanonut. Kuinka voisin sellaista lausua? Kenelläkään ihmisellä ei ole tuomiovaltaa, sillä se kuuluu yksin Jumalalle (Luuk. 6:37, 1.Kor. 4:5).

Sen sijaan meille on annettu lupaus pelastuksesta Kristuksessa sekä käsky tehdä kaikki hänen opetuslapsikseen kastamalla ja opettamalla. Lupaus ja tehtävä on annettu, koska olemme kaikki syntisiä ihmisiä emmekä voi itse pelastaa itseämme. Emme saa lausua tuomioita, mutta emme voi luvata taivastakaan kenenkään osalle muutoin kuin siinä armossa, jonka Jumala on Kristuksessa luvannut. Tämä koskee niin lapsia kuin aikuisia.

Jumalan tahtoa ei pidä yrittää päätellä hänen salatusta vaan ilmoitetusta tahdostaan. Ihmisen tehtävänä ei ole yrittää ratkoa, kuka pelastuu ja kuka ei. Se kuuluu lopulta Jumalan tuomiovaltaan, joka voi viimeisenä päivänä tuottaa hurskaillekin yllätyksen (vrt. Matt. 25:31-46). Sitä vastoin Jumalan sana lupaa pelastuksen kaikille, jotka turvautuvat Kristukseen. ”Mikään kadotustuomio ei siis kohtaa niitä, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa” (Room. 8:1). Tämä on Jumalan ilmoitettu tahto, hänen ”paljastettu salaisuutensa” (Room. 16:25). Sen valossa kirkon tulee toimia ja tehdä opillisia, liturgisia ja käytännöllisiä päätelmiään.

Vaikuttaa siltä, että osassa herännyttä keskustelua pyritään päättelemään jotain Pyhän kasteen merkityksestä vetoamalla Jumalan salattuun tahtoon. Koska Jumala tahtoo kaikkien pelastuvan, hän ei voi antaa kastamattomien hukkua; siispä kaste ei voi olla välttämätön pelastukseen – näin tuntuu joidenkin päättely etenevän. Tähän liittyy joskus myös ristin ryövärin esimerkki: hänelle Jeesus lupasi paratiisin aivan kuoleman hetkellä mitään kasteesta puhumatta. Mutta tästä poikkeuksellisesta tapauksesta ei tule päätellä sääntöä, jonka mukaan kaste olisi pelastuksen kannalta merkityksetön, kun kerran Herra itse meitä kehottaa kastamaan.

Kristuksen käskyyn ja lupaukseen apostoli Pietarikin liittyi helluntaisaarnassaan: "Kääntykää ja ottakaa itse kukin kaste Jeesuksen Kristuksen nimeen, jotta syntinne annettaisiin anteeksi. Silloin te saatte lahjaksi Pyhän Hengen. Teitä tämä lupaus tarkoittaa, teitä ja teidän lapsianne, ja myös kaikkia niitä, jotka ovat etäällä – keitä ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu." (Apt. 2:38-39) Syntien anteeksiantamuksen lupaus Pyhässä kasteessa koskee myös lapsia.

Vanha luterilainen periaate kuuluu: non privatio sed contemtus sacramenti damnat, eli ”ei sakramentin puute kadota vaan sen halveksunta”. Jos kristittyjen vanhempien lapsi kuolee ennen kastetta, tuskin kysymyksessä on kasteen halveksunta vaan jokin ihmiselle ylittämätön este. Vanhempien ja seurakunnan yhteinen usko ja rukous kannattelevat ennen kastetta kuollutta lasta Jumalan armossa.

Joidenkin seuravieraiden palautteesta opin kyseessä olevan hyvin herkän sielunhoidollisen asian. Moni on kokenut lapsen menettämisen, ja suru on suuri. Olisi tietysti kohtuutonta, jos vanhemmille vielä vihjaistaisiin heidän lapsensa joutuvan kadotukseen. Tällainen ei olisi Jumalan rakkauden mukaista. Heidän on saatava kuulla lapsensa olevan Jumalan armollisessa huomassa, ovathan he häntä rukoillen odottaneet.

Vanhoillislestadiolaisissa perheissä on paljon lapsia. Perheissä kohdataan myös keskenmenoja. On oikein, että liikkeessä on haluttu sielunhoidollisesti tukea vanhempia heidän surussaan. Toinen asia on kuitenkin, millaisia opillisia päätelmiä kasteesta tai synnin vallasta voidaan sielunhoidollisen tarpeen pohjalta tehdä. Kuten puheessani Lopella lausuin, taustalla lienee kuitenkin käsitys lestadiolaisesta synninpäästöstä ainoana porttina Jumalan valtakuntaan. Se heijastunee niin oppiin kasteesta kuin perisynnistä."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu