Oikeisto-yle kertoi aamu-uutissaan, että kaikki maailman pelurit eli kapitalistit jännittävät tänään julkaistavia usan työttömyystilastoja. Näin siitäkin syystä, että juuri USAssa juuri KAPITALISTIT itse päättävät usan työllisyystilanteesta. Näin siksi, että tiedämme ja suomen porvarit tietävät, että usa ei ole mikään sosialistimaa. Sielä on julkista sektoria vain sen verran (kansalliskaarti ja nypd), että poliisi ja armeija pitävät kaikenlaiset mielenosoitukset kurissa. Varsinkin kapitlaistien vastaiset.
Kapitalistit itse usassa päättävät siis työttömyystilanteesta sielä, eivät ketkään muut ja taitavat jo tietääkin lukemat: ne ovat samaa luokkaa kuin eurokriisissä eu:ssa, niitä vain vähän silotellaan.
Keskipalkkoja ei noilla mailla julkaista.
Kapitalistit itse usassa päättävät siis työttömyystilanteesta sielä, eivät ketkään muut ja taitavat jo tietääkin lukemat: ne ovat samaa luokkaa kuin eurokriisissä eu:ssa, niitä vain vähän silotellaan.
Keskipalkkoja ei noilla mailla julkaista.
Vastaukset 7
Vanhimmat
tulivat jo eilen ja olivat hyvät.
Valitettavasti pörssikurssit eivät liiemmin ponnahtaneet, koska Kiinan heikkenevät odotukset ja ennen kaikkea paska-Euroopan rämpiminen painavat vaakakupissa enemmän.
" nypd"
Mites LAPD ja kaikkien muidenkin kaupunkien PD...
Mutta Kiinan demokraattinen talous senku porskuttaa (vanha uittomiesten sanonta).
http://www.taloussanomat.fi/ulkomaat/2012/07/05/kiinan-beige-book-vaittaa-talouden-elpyvan-tilastot-kertovat-muuta/201232957/12
ovat mitä ovat.
Kommunistidiktatuurilla on sellainen etu, että se voi ilmoittaa mitä lukuja haluaa ja läntiset talousviisaat yrittävät sitten parhaansa tulkita sitä, miten paljon niissä on valhetta.
Voit itse tarkistaa Kiinan talousluvut lähikaupassa.
Demokraattisen talouselämän alkeita Kiinassa jne.
Hyödyke pitää olla halpa, jotta kulutus ja kysyntä kasvavat. Ei siihen porvarillinen markkinatalous pysty, koska patentit jne. ovat esteenä.
Porvarilliset ekonomistit ennustavat yksilöllisesti vain omaa talouttaan; he ajavat vain omaa etuaan. Monopolikapitalistit (omistavat patentteja jne. ) saunan taakse!