HAUKUTTU PERSUPORUKKKA EDUSKUNNAN AHKERIN

Täällä on ruikutettu että persut eivät tee eduskunnassa mitään.
Jälleen kerran voimme todeta että tosiasiat ja eisoiniwätysten mielipiteet eivät kohtaa. Vaan eikös teistä eisoiniwätyksistä olisikin mukavaa jos teidän mielipiteenne olisivat absoluuttisia faktoja. Tai no, niitähän ne juuri ovat.

Il: http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012070515803910_uu.shtml

Perussuomalaisten kansanedustajat hallitsevat selkeästi niin sanottua valtiopäivätoimitilastoa.

Iltalehden selvitys paljastaa, että kolme eniten valtiopäivätoimia tällä vaalikaudella tehnyttä edustajaa ovat perussuomalaisia. Kymmenen kärjessä on kuusi puolueen edustajaa.

Valtiopäivätoimia ovat muun muassa talousarvio-, laki- ja toimenpidealoitteet sekä kirjalliset kysymykset.

Kansanedustajat ovat runsaan runsaan vuoden aikana tehneet noin 2 000 valtiopäivätointa.

Selvityksen mukaan 11 kansanedustajaa ei ole tämän vaalikauden aikana tehnyt yhtään valtiopäivätointa.
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Perussuomalaiset kansanedustajat ja heidän äänestäjäkuntansa ovat ihan tavallista suomalaista ahkeraa porukkaa. Mukana on niin palkansaajia, yrittäjiä, korkeasti koulutettuja, yliopistomiehiä, oikeusalan ihmisiä jne.

Pikaisena erona muihin näyttää olevan että he ovat keskimääräistä ahkerampia. Jaksavat puurtaa iltamyöhään, ja hoitaa ikävät mutta pakolliset rutiinihommatkin kunnolla.

Perussuomalaisena olemisessa ei ole mitään hävettävää. Ahkera ihminen joka rakastaa tätä maata ja sen yhteiskuntaa. Arvostaa ystävyyttä ja yhdessä tekemistä, elämää, yksilön vapautta ja toisaalta myös yksilön vastuuta omasta itsestään, kunnioitetaan ihmisyyttä ja itsenäisyyttä.

Sellainen on tavallinen normaali perussuomalainen.

Äänestä

Yleensä tuollaiset asiat hidastavat ja häiritsevät eduskunnan ja hallituksen työtä.

Äänestä
  • Eduskunta on mielestäsi sama kuin hallituspuolueet ja oppositio ei saa toimia?

    Äänestä

  • Eduskunta on mielestäsi sama kuin hallituspuolueet ja oppositio ei saa toimia?

    Äänestä

Nyt on tämän uutisen kautta tiedossanne hieman Eduskunnan työpäivän osallistumista eri puolueiden kesken, ja voin kertoa että Perussuomalaisilla on aivan eri into työskennellä tehtävissään kuin vanhoilla Kansanedustajilla yleensä. Ja tämän asian tiimoilta tullaan huomaamaan vielä että Perussuomalaiset ovat poikkeuksetta hyvin aktiivisia toimijoita, kun saavat siihen valtiopäivillä tilaisuuden. Ja huomioitavissa on myös työn korkea laatu, joka kohdentuu aina valtiomme todella merkityksellisiin asioihin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


TOTUUS ESIIN kirjoitti:

Täällä on ruikutettu että persut eivät tee eduskunnassa mitään.
Jälleen kerran voimme todeta että tosiasiat ja eisoiniwätysten mielipiteet eivät kohtaa. Vaan eikös teistä eisoiniwätyksistä olisikin mukavaa jos teidän mielipiteenne olisivat absoluuttisia faktoja. Tai no, niitähän ne juuri ovat.

Il: http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012070515803910_uu.shtml

Perussuomalaisten kansanedustajat hallitsevat selkeästi niin sanottua valtiopäivätoimitilastoa.

Iltalehden selvitys paljastaa, että kolme eniten valtiopäivätoimia tällä vaalikaudella tehnyttä edustajaa ovat perussuomalaisia. Kymmenen kärjessä on kuusi puolueen edustajaa.

Valtiopäivätoimia ovat muun muassa talousarvio-, laki- ja toimenpidealoitteet sekä kirjalliset kysymykset.

Kansanedustajat ovat runsaan runsaan vuoden aikana tehneet noin 2 000 valtiopäivätointa.

Selvityksen mukaan 11 kansanedustajaa ei ole tämän vaalikauden aikana tehnyt yhtään valtiopäivätointa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu