Olen 19 vuotias naisen alku ja sain diagnoosin tuossa vuosi sitten kaksisuuntaiseen mielihäiriöön. Asia ei tullut yllätyksenä, sillä äitilläni parilla muulla sukulaisella on kyseinen sairaus. Syön tällä hetkellä lääkkeitä ja elämäni on suht tasapainoista.
Erosin puoli vuotta sitten kaksi v. kestäneestä suhteesta, joka kaatui ongelmiini. Asuimme yhdessä melkein vuoden ennen kuin sain lääkkeeni, ja olin välillä todella hirveä eksääni kohtaan. Raivosin, sekoilin ja toisinaan vietin viikon sängyssä. Olin loukannut häntä liian pahasti ettei lääkkeet ja minun rauhottuminen enään auttanut.
Nyt olen löytänyt uuden miehen, rennon ja ihanan, ja olemme tapailleet reilu kuukauden. Missä vaiheessa on aika puhua tästä sairaudesta? Sillä vaikka syön lääkkeitä, saan hetkittäisiä paniikkioireita ja huonon itsetuntoni sekä menneisyyteni takia oloni on välellä todella turvaton (jonka yritän peittää vihalla).
Auttakaa!
Erosin puoli vuotta sitten kaksi v. kestäneestä suhteesta, joka kaatui ongelmiini. Asuimme yhdessä melkein vuoden ennen kuin sain lääkkeeni, ja olin välillä todella hirveä eksääni kohtaan. Raivosin, sekoilin ja toisinaan vietin viikon sängyssä. Olin loukannut häntä liian pahasti ettei lääkkeet ja minun rauhottuminen enään auttanut.
Nyt olen löytänyt uuden miehen, rennon ja ihanan, ja olemme tapailleet reilu kuukauden. Missä vaiheessa on aika puhua tästä sairaudesta? Sillä vaikka syön lääkkeitä, saan hetkittäisiä paniikkioireita ja huonon itsetuntoni sekä menneisyyteni takia oloni on välellä todella turvaton (jonka yritän peittää vihalla).
Auttakaa!
Vastaukset 4
Vanhimmat
No ehkäpä nyt olisi jo aika kertoa, kun olette JO kuukauden tapailleet.
Viimeistään 3:n kuukauden kuluttua tapailun aloittamisesta.
Vanha täti täällä neuvoo, että tuosta asiasta pitää kertoa jo ennen kuin aloitatte intiimin suhteen! Ei hetkeäkään myöhemmin.
Paitsi nykyäänhän hypätään ensin sänkyyn ja sitten vasta mietitään, jos mietitään, suhteen aloittamista.
Asia tiedoksi heti kun juttu rupeaa vaikuttamaan muulta kuin ensitreffeiltä.
Eihän tuota seikkaa tietenkään voi tai tarvitse kaikille huudella, mutta mutta... On vastapuolen ajan haaskaamista ja suoranaista vedättämistä, olla kertomatta moisesta asiasta.
Mun mielestä ei tarvitse kertoa ollenkaan jos ei tunnu siltä.Kyllä se sitten ajan kanssa tulee itsestään jotenkin ilmi.Tietysti viimeistään silloin jos aletaan perheen perustamisesta/lapsista haaveilemaan niin olisi hyvä nostaa 'kissa pöydälle'.Siihen en ota kantaa onko se sitten reilua jättää heti kertomatta.
Itse taistelin neljä vuotta biboa sairastavan naisen kanssa ja jatkaisin varmaan suhdetta edelleen jos se olis musta kiinni.Ei mulla aikaisemmin ollut mitään tietoa mitä bibo edes tarkoittaa.Enkä pahemmin pelästynyt kun hän kertoi saaneensa lääkäriltä bibodiagnoosin.
Ei se mies siitä välttämättä mihinkään katoa kuultuaan sun sairaudesta mutta jos sillä on aikaisempaa kokemusta siitä niin miettii varmasti kahdesti jatkaako yhteistä taivalta.