Huomasin että palsta vie liikaa aikaani eikä tyydytä tiedontarvettani siitä, millaista mormonismi on nykyään. Erosin kirkosta 43 vuotta sitten ja olisi ollut kivaa pystyä päivittämään omat tietonsa.
Tulin seuraamaan palstaa, koska tiesin saavani tavata kesäkuussa lähetyssaarnaajan, jonka olin viimeksi nähnyt lapsena. Tuo nyt jo iäkäs henkilö opetti aikoinaan minulle ja perheelleni mormonismin perusperiaatteita. Hän jäi lapselle hyvin mieleeni ehkä siksi, että hän oli ensimmäinen ulkomaalainen ja äidinkielenään muuta kuin suomea puhuva henkilö, jonka olen tavannut.
Yritykseni perehtyä siihen, mitä MAP-kirkko nykyisin opettaa osoittautui tällä palstalla mahdottomaksi. Mormonit joko valehtelevat tai eivät tiedä, mitä heidän kirkkonsa opettaa, koska heidän vastauksensa ovat keskenään ristiriitaisia.
En halua tuhlata enempää aikaa kesälomastani entisen uskontoni nykyisten oppien selvittämiseen.
Jos jäi jotain erityisen tärkeää sanomatta, niin minulle voi kirjoittaa osoitteella
[email protected]
Mutta huom! Pitkiä englannin kielisiä linkkejä on turha postata.
Itselleen selvät asiat ihminen pystyy kirjoittamaan omin sanoin ainakin omalla äidinkielellään. Du kan skriva också på svenska.
Henkilö joka ei pysty ilmaisemaan asiaa selkeästi, ei yksinkertaisesti vain ymmärrä asiaa.
Tiedän tämän hyvin, koska olen ammatiltani opettaja. Opettajat pitävät opiskelijoille kirjallisia ja suullisia kokeita ennen kaikkea siksi, että saisivat itse selville, ovatko opiskelijat ymmärtäneet kurssiin kuuluvat asiat. Jos opiskelijat eivät osaa vastata kokeissa oikein, on vikaa useimmiten ollut opettajassa ja on syytä korjata omaa toimintaansa. Kokeista näkee hyvin, mitkä asiat on itse tullut opettaneeksi huonosti, liian monimutkaisesti tai jopa väärinkäsityksiä mahdollistavasti. Sellaistakin sattuu... mutta pedagogiikka kuten tiedekin korjaa itse itseään koko ajan.
Tästä näyttää olevan palstalla kysymys. Mormonit vielä osaa, eivät tiedä, eivätkä ymmärrä. Syy on ehkä se, että muutos opissa jumaluudesta on tapahtunut niin hiljattain, että jäsenet ovat vielä sekaisin. Tunnetusti vanhasta poisoppiminen on monin verroin työläämpää kuin neitseelliseen maaperään uuden tiedon omaksuminen - tämänkin opettajat hyvin tietävät kokemuksesta.
Tulin seuraamaan palstaa, koska tiesin saavani tavata kesäkuussa lähetyssaarnaajan, jonka olin viimeksi nähnyt lapsena. Tuo nyt jo iäkäs henkilö opetti aikoinaan minulle ja perheelleni mormonismin perusperiaatteita. Hän jäi lapselle hyvin mieleeni ehkä siksi, että hän oli ensimmäinen ulkomaalainen ja äidinkielenään muuta kuin suomea puhuva henkilö, jonka olen tavannut.
Yritykseni perehtyä siihen, mitä MAP-kirkko nykyisin opettaa osoittautui tällä palstalla mahdottomaksi. Mormonit joko valehtelevat tai eivät tiedä, mitä heidän kirkkonsa opettaa, koska heidän vastauksensa ovat keskenään ristiriitaisia.
En halua tuhlata enempää aikaa kesälomastani entisen uskontoni nykyisten oppien selvittämiseen.
Jos jäi jotain erityisen tärkeää sanomatta, niin minulle voi kirjoittaa osoitteella
[email protected]
Mutta huom! Pitkiä englannin kielisiä linkkejä on turha postata.
Itselleen selvät asiat ihminen pystyy kirjoittamaan omin sanoin ainakin omalla äidinkielellään. Du kan skriva också på svenska.
Henkilö joka ei pysty ilmaisemaan asiaa selkeästi, ei yksinkertaisesti vain ymmärrä asiaa.
Tiedän tämän hyvin, koska olen ammatiltani opettaja. Opettajat pitävät opiskelijoille kirjallisia ja suullisia kokeita ennen kaikkea siksi, että saisivat itse selville, ovatko opiskelijat ymmärtäneet kurssiin kuuluvat asiat. Jos opiskelijat eivät osaa vastata kokeissa oikein, on vikaa useimmiten ollut opettajassa ja on syytä korjata omaa toimintaansa. Kokeista näkee hyvin, mitkä asiat on itse tullut opettaneeksi huonosti, liian monimutkaisesti tai jopa väärinkäsityksiä mahdollistavasti. Sellaistakin sattuu... mutta pedagogiikka kuten tiedekin korjaa itse itseään koko ajan.
Tästä näyttää olevan palstalla kysymys. Mormonit vielä osaa, eivät tiedä, eivätkä ymmärrä. Syy on ehkä se, että muutos opissa jumaluudesta on tapahtunut niin hiljattain, että jäsenet ovat vielä sekaisin. Tunnetusti vanhasta poisoppiminen on monin verroin työläämpää kuin neitseelliseen maaperään uuden tiedon omaksuminen - tämänkin opettajat hyvin tietävät kokemuksesta.
Vastaukset 37
Vanhimmat
Mitään muutosta opissa jumaluudessa ei ole tapahtunut, joten tämä diagnoosisi ei osu oikeaan: "Syy on ehkä se, että muutos opissa jumaluudesta on tapahtunut niin hiljattain, että jäsenet ovat vielä sekaisin." - Emme todellakaan ole sekaisin tässä emmekä muissakaan asioissa. Evankeliumi on selkeää, mutta kaikkea ei ole vielä ilmoitettu. Sinun tulisi oppia pois väärinkäsityksistäsi.
Aadam-Jumala opista on vain Brigham Young joskus spekuloinut ehkä siksi, että Aadam oli yhdessä Jehovan kanssa luomassa maailmaa, He molemmat toimivat Isän eli Elohimin käskyjen mukaan.
Siis Aadam Jehovan kanssa luomassa maailmaa, toimien Isän Elohimin käskyjen mukaan.
Hetkinen nyt menee yli hengellisenkin mysteerin. Onko tämä nyt aivan yksinomaan Joseph Smithin keksimä juttu vai perustuuko se johonkin muuhun tietoon?
"Aadam-Jumala opista on vain Brigham Young joskus spekuloinut ehkä siksi, että Aadam oli yhdessä Jehovan kanssa luomassa maailmaa, He molemmat toimivat Isän eli Elohimin käskyjen mukaan."
Aina vain hullummaksi menee, Jahvea ei kukaan käske, hän on ainoa Jumala ja loi yksin. Ensimmäiset ihmiset syntyivät 4 miljardia vuotta maapallon jälkeen, muusta maailmankaikkeudesta puhumattakaan. Olemme nuoren tähden nuori planeetta ja kädellisinäkin hyvin nuori laji.
"Aatami" luomassa maailmaa?
ihmisen esi-isät ei vielä meidän lajimme.
Aadam ei ollut luomassa maapalloa vaan hänet luotiin enkeli Miikaelina vasta seitsemännen eli lepopäivän (78 vrk:tta) kolmantena persoonana seitsemännen päivän alussa luoduista persoonista. Maapallo luotiin yli neljä (4,46 vuotta) vuotta ennen enkeli Miikaelin luomista. Maata olivat luomassa vain Jumala (Jehova) joka loi kaiken maan materian ja Sana (Jeesus) sekä Pyhä Henki (Gabriel) jotka ohjasivat maan muotoutumista Jumalan (Jehova) jo luomasta maapallosta. Sana (Jeesus) tai Pyhä Henki (Gabriel) eivät kummatkaan pystyneet luomaan materiaa vaan kaiken materian maailmankaikkeudessa on luonut Jumala (Jehova).
Opin ja liittojen kirjan Aabrahamin kirjan 3 luvun 24 jakeessa sanotaan näin: Ja heidän joukossaan seisoi muuan (Sana), joka oli Jumalan kaltainen, ja hän sanoi niille (Jumala eli Jehova ja Pyhä Henki eli Gabriel), jotka olivat hänen kanssansa: Astukaamme alas, sillä siellähän on avaruutta, ja ottakaamme näitä aineita (jo olemassa olevaa materiaa jonka Jumala (Jehova) oli luonut) ja tehkäämme maa, jonka päällä nämä saavat asua;
Outoa minustakin. Ensin Aatami on Jehovan eli Jeesuksen mukana luomassa maailmaa. He sanovat yhdessä tulkoon valkeus, erottavat vedet toisistaan, luovat kasvit ja eläimet ja lopuksi ensimmäisen ihmisen, Adamin. Adamille tehdään vaimo Eeva hänen kylkiluustaan.
Adam on mukana luomassa maan, sitten itse itsensä ja sen jälkeen vielä Eevaakin askartelemassa kokoon omasta kylkiluustaan? Raamatun mukaan Adam vaivutettiin uneen kylkiluun irrottamisen ajaksi. Loiko Adam yhdessä Jeesuksen kanssa Eevan ollessaan vaivutettuna syvään uneen?
Eikä mene kuin hetki, kun tämä toinen maailman luojista sortuu Eevan kanssa syömään kielletyn puun hedelmän ja he piiloutuvat rikkomuksestaan nolostuneina Jeesuksen kasvojen edestä. Sitten tulee enkeli, joka hätistää heidät pois Paratiisista ja he lähtevät matkalle Eedenistä itään.
Nyt pitäisi jonkun tietävän mormonin sanoa mikä tässä on virallista oppia. Epäilen että Tapani1 on opiskellut Adam-jumalaopin ja opettaa sitä.
Älä nimimerkkivaras tuo noita satujasi taas tänne!
Kun seuraa noita teidän juttujanne niin ei voi muuta kuin nauraa, miten sekaisin te olette noiden Aadam luoja juttujenne suhteen. Aadam ei tosiaankaan ole mikään Jumala tai jumala eikä hän ollut missään vaiheessa luomassa maapalloa tai ketään muuta persoonaa. Ennen Aadamia eli enkeli Miikaelia luotiin taivaassa 76 persoonaa joten Aadam ei tosiaankaan ollut ensimmäisiä luotuja taivaassa. Aika sekavaa nuo ei-mormoninkin selostukset, niitä ei ymmärrä kuin Paholainen itse.
Elohim ja Jehova loivat Aadamista ensimmäisen ihmisen eli ei Aadam luonut itseään eikä liioin Eevaa.
Mm. Brigham Young siis päästeli juttuja hanuristaan?
Raamatussa ei ole elohim eikä jehova nimistä jumalaa.
Oppinne on sekava,eikä siillä ole yhteyttä Raamattuun josta on otettu jokunen nimi ja kuhunkin on tehty oma uusi tarina monijumalaisuuden ja miesten sukupuolisten tarpeiden ikuistamisen nimissä .
Mikä nyt on spekulointia - ja miksi asiasta kukaan joka olisi kristitty spekuloisi -"Aadam-Jumala opista on vain Brigham Young joskus spekuloinut ehkä siksi, että Aadam oli yhdessä Jehovan kanssa luomassa maailmaa, He molemmat toimivat Isän eli Elohimin käskyjen mukaan. "
Näytte uskovan että "Aatami " oli luomassa maailmaa.Minkä osan lajimme jäsen loi, ottaen huomioon että Raamatun mukaan olemme
itse luotuja emmekä luoneet mitään ja tieteen mukaan olemme yksi nuorimpia lajeja ja elämä itsekään ei tullut tänne kuin kauan planeettamme syntymän jälkeen .
Kävi näin, että ensin Jeesus ja Adam loivat maailman. Kun maailma oli valmis, loivat Elohim ja Jeesus Adamin.
Luotuaan Adamin Elohim Ja Jeesus vaivuttivat Adamin uneen ja irrottivat yhden hänen kylkiluistaan. Kun Adam heräsi unesta, hänellä oli nainen.
Adam oli olemassa jo ennen kuin hänet luotiin, mutta Eeva tehtiin Adamin kylkiluusta,
Olen nähnyt kaupassa grilliribsejä erilaisissa marinadeissa, sian kylkiluut ovat suunnilleen saman kokoiset kuin ihmisen.
Asia ymmärretty.
Et kai oleta, että kaikki luomiskertomuksessa on otettava kirjaimellisesti! Profeettamme KImball on sanonut, että luomiskertomus on tietenkin vertauskuvallinen.
Utahin Brigham Youngin Map-kirkon historian perinteitä noudattaen Aadam-Jumala se siellä kummittelee vertauskuvallisesti - tapani, näinhän se sinullakin........
Enkeli Miikael luotiin taivaassa vasta seitsemännen päivän eli lepopäivän alussa kolmantena lepopäivän alussa luoduista persoonista ja enkeli Miikael ehti olla taivaassa noin kaksi kuukautta ennen kuin hänet luotiin Aadamiksi.Jumala loi maapallon yksinään noin 4,46 vuotta ennen kuin Hän loi enkeli Miikaelin. Enkeli Miikael eli Aadam ei ollut edes olemassa maata luotaessa. Vain kaksi persoonaa (Sana eli Jeesus ja Pyhä Henki eli Gabriel) oli olemassa silloin kun Jumala loi maapallon.
Sinä filosofoit usein totuuden olemuksesta, että on vain yksi totuus. Mikä on luomiskertomuksen totuus, mitä on sitte pidettävä hölypölynä. Onko profeetta ainoa joka osaa erottaa totuuden ja hölynpöyn, rivimiehelle syötetään mitä vaan????
Onko Raamatussa Elohim?
Aivan, Raamatun mukaan maa oli aluksi lätty joka oli rakennettu pilareille.
Turust
Voin sanoa sen verran että tämä palsta ei kyllä ole mikään oikea paikka asioiden selvittämsieen ja siihen on muutamia selkeitä syitä:
- Kysyjien tausta ja omat uskomukset
- Vastaajen omat taustat ja uskomukset
Perusolettamus kun tuntuu olevan että jokaisen mormonin pitää papukaijana toistaa kirkon opit ulkoa... Papukaijoiksihan meitä joskus tälläkin palstalla nimiteltiin.
Ja sitten vielä se että kysyjä on jo saanut tai tietää jonkin vastuksen ja kun kuulee eri vastuksen niin tulee selvä ristiriita... Jonka käsittelyyn sitten meneekin kaikki energia...
En en sinunakaan noin vaan tekisi niitä johtopäätöksiä jotka olet tehnyt.
Eikö mormoneilla ole mitään vastaavaa, kuin ev.lut rippikoulu Suomessa. Jokaisella rippikoulun käyneellä on perusasiat omasta uskonnossaan selvillä. Mormoneilla ei edes se, mikä on heidän kirkkokuntansa oppi Jumalasta.
On tavanomaista, että MAP-kirkon jäsenet osallistuvat joka sunnuntai kolmen tunnin ajan kirkkonsa tilaisuuksiin. Ensin on sakramenttikokous puheineen. Sitä seuraa pyhäkoulu eri ikäluokille sovellettuna ja viimeksi on pappeus- ja naisten Apuyhdistyksen kokoukset. Kokousten järjestys saattaa vaihdella.
Nuorille on seminaarit, joissa käydään läpi perusteellisesti opillisia asioita. Seminaari kestää monta kertaa enemmän kuin rippikoulu. Vanhemmille jäsenille on tarjolla instituutti samoin periaattein.
No luulisi sitten, että edes Jumalien lukumäärä tulisi opetettua! Sitä eivät tunnu aikuisetkaan mormonit (esim. sinä) tietävän!
Tiedän ihan tarkkaan, että me kaikki olemme jumalia Raamatun mukaan. Jumaluudessa on kolme Jumalaa ja Heitä sanotaan yhdessä joskus yhdeksi Jumalaksi samanmielisyyden vuoksi. Isä on suurin, jolle muut ovat alisteisia. Siinä mielessä on vain yksi Jumala.
Mistä olet muodostanut käsityksesi siitä, etten muka tietäisi?
Jälleen esität seikkoja, joilla ei ole MITÄÄN TEKEMISTÄ Jumalienne määrän kanssa.
Jos tiedät tarkkaan Jumalienne määrän, miksi et sitä voi suoraan ja kiertelemättä sanoa?
Etkö huomaa vastauksestani, että jumaluudessa on kolme (3) joita kutakin sanotaan Jumalaksi isolla kirjaimella kirjoitettuna? Isä on suurin, jolle muut ovat alisteisia ja siinä mielessä on vain yksi (1) Jumala. Kysymys on Jumala -sanan määrittelystä ja käytöstä.
Ei mitään SIINÄ MIELESSÄ!
Alistussuhteet eivät vaikuta lukumäärään millään tavalla. Jos on olemassa Jumalia, jotka ovat alisteisia toislle Jumalille, silloin Jumalia on useita. Kyseessä on joko henoteismi tai monolatria, jotka ovat polyteismin muotoja.
Vastauksesi oli siis erittäin ristiriitainen. Kyllä sellainen asia kuin Jumalien määrä pitäisi olla päivänselvä asia. Raamatussa Jumalien määrä on ilmoitettu täysin selvästi ensimmäisessä KÄSKYSSÄ.
> Etkö huomaa vastauksestani, että jumaluudessa on kolme (3) joita kutakin sanotaan Jumalaksi isolla kirjaimella kirjoitettuna?
Kolme MITÄ? Miksi aina jätät sanoja pois?
usein polyteismissa on pääjumala jolle muut ovat alisteisia , jos näin ei ole, jumalat usein tappelevat keskenään.
Jumala- sanan määrittelyssä ta käytössä ei ole epäselvää ainakaan juutalaisuudessa, kristinukossa ja islamissa.
Raamatussa ihmiset eivät ole jumalia eikä Raamatun alkukielissä on isoja kirjaimia .
Kauan ja uutterasti on tahkottava mormonienkin opilla ennen järjen totaalista loppumista.
Turust
Vai ettäon tällä hetkellä 6,9 miljardia Jumalaa täällä yhtä aikaa ja edesmenneet tähän päälle. Oli mormoneilla Jumalia enemmän kuin osasin kuvitella.
Jos näin on, niin sanokaa amerikkalaisille mormoneille, että lakkaavat kannattamasta kuolemanrangaistusta. Ei ole sopivaa että Jumalat tappavat toisia Jumalia..
Eipä näytä luterilaisetkaan olevan selvillä oman kirkonsa opinkappaleista rippikoulusta huolimata. Meidän seurakunnassa yksi jäsen sai tietää luterilaisesta kolminaisuusopista vasta sen jälkeen, kun meni kysymään tutulta perhepapilta mormonismista. Tieto, että hänen olisi pitänyt luterilaisena ruveta uskomaan kolminasuuteen sai henkilön liittymään kirkkoon.
Kyllä meillä rippikoulussa käytiin kolminaisuusoppi läpi. Riippunee papista. No, sittemmin valitsin pakanuuden. En usko sen paremmin kolminaisuusoppiin kuin Smithin polyteismiinkään, mutta kolminaisuusoppi (on se sitten miten "järjetön" tahansa) on ihan hyvä selitys(yritys) polyteismin välttämiseksi sen jälkeen, kun mm. Johanneksen evankeliumissa Kristus on korotettu Jumalan asemaan.
Mormonien selitykset polyteismin välttämiseksi ovat onttoja. Silloin kun niistä löytyy jotain järkeä, mennäänkin jo lähelle kolmisnaisuusoppia...
Miksi onttoja puhuihan Kristuskin Isästään Jumalanaan?
????? Miten tuo liittyy asiaan ollenkaan? Silläkö yrität väistää polyteismin, että kun toinen sanoo toista isäksi, he ovat siksi yksi ja sama Jumala?
Vai oliko tarkoituksesi sittenkin puolustella polyteismiä, jota toiset mormonit yrittävät välttää kuin ruttoa?
Jeesus puhui Israelin jumalasta , jonka luomia heprealaisen Raamatun mukaan olemme kaikki ja Jeesus puhui oman liikkeensä johtajana , juutalaisena, tuolloin ei vielä ollut sitä teologiaa joka korotti Jeesuksen jumalalliseen asemaan .
Koska juutalaisuus oli ehdottoman monoteistista, kristinusko ei kuitenkaan voinut hyväksyä ajatusta useasta jumalasta , juutalaisiin kirjoituksiin ei silloin enää olisi voitu vedota,kolminaisuusoppi on yritys pysyä monoteistisena vaikka käsitys Jeesuksen asemasta muuttui .
Jahve on rukouksissa " avinu " isämme,Jeesus opetti näin :mikä on tärkein käsky:29 Jeesus vastasi: "Ensimmäinen on tämä: 'Kuule, Israel: Herra, meidän Jumalamme, Herra on yksi ainoa;" Ei voi olla juutalainen muuta kuin tällä pohjalla.
Minä ymmärrän Smithin ajatuksen juoksun ja nykyisen näkemyksen myös. Kristus puhui isästään Elohimista mormonitulkinnan mukaan. Smith olettti Jeesuksen puhuneen Jehovasta.
Mutta tosiasiassa oli jälleen kysymys vain ja ainoastaan Adamista, siis siitä Vanhasta Aatamista.
:D