En ymmärrä tätä ikuinen perhe käsitettä. Olemmehan kaikki Aatamista ja Eevasta ja siis sukua toisillemme. Miksi hyvä ja rakastava jumala haluaisi piinata meitä ajatuksella, että emme saakkaan ehkä olla meille rakkaiden ihmisten kanssa taivaassa, jos emme tee jotain rituaaleja oikein? Tai jos nämä rakkaat ihmiset eivät olekaan "kelvollisia"? Voisiko joku joka ymmärtää tämän käsitteen, selittää minulle ihan rautalangasta vääntäen?
Ikuinen perhe?
Ymmärsinkö oikein?
17196
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Mormonit uskovat, että tuonpuoleisessa on kolme "taivasta" eli kirkkauden astetta: celestinen eli auringon kirkkaus, telestinen eli kuun kirkkaus ja terrestrinen eli maan kirkkaus. Näiden lisäksi on helvetti, kuten monessa muussakin uskonnossa.
Celestiseen kirkkauteen ja yhteyteen puolisonsa ja perheenjäsentensä kanssa pääsevät vain temppelikelpoiset mormonit, jotka ovat olleet uskollisia mormonien evankeliumin laeille ja toimituksille ja kestäneet loppuun saakka.
Niillä, jotka ovat eläneet ennen vuotta 1930 jolloinJoseph Smith perusti mormonikirkon, on mahdollisuus ottaa tuonpuoleisessa vastaan heidän puolestaan mormonitemppelissä tehty sijaiskaste. Edesmenneiden avioliitot sinetöidään myös temppelissä siltä varalta, että he ottavat mormonien tekemän sijaiskasteen vastaan.
Sama mahdollisuus kääntyä mormoneiksi on myös kaikilla sellaisilla kirkon perustamisen jälkeen saaneilla ihmisillä, jotka eivät ole saaneet mormonien evankeliumin opetusta eivätkä sen vuoksi ole voineet kääntyä mormoneiksi.
Vain celestiseen kirkkauteen kuolenman jälkeen pääsevillä, eli mormoneilla tai kuolemansa jälkeen mormoneiksi kääntyneillä, on mahdollisuus olla ikuisesti yhdessä puolisonsa ja perheittensä kanssa.
Jos jotkut perheenjäsenet eivät käänny mormoneiksi, heillä ei ole mahdollisuutta olla rakkaittensa kanssa yhdessä taivaassa.
Mikäli jompi kumpi puolisoista on kelvollinen mormoni (tai ottaa mormonikasrteen vastaan tuonpuoleisessa) ja hänen puolisonsa ei ole mormoni tai ei ota kastetta vastaan tuonpuoleisessa, he eivät voi elää iankaikkisuudessa yhdessä. Sille puolisoista joka on ollut kelvollinen mormoni järjestetään tuhatvuotisen valtakunnan aikana uusi puoliso. Jos hän on miespuolinen ,vaimoja voi olla useampia.
Tuhatvuotisen valtakunnan aikana, ennen varsinaista eri "taivaisiin" tai helvettiin jakautumista, järjestellään monia asioita, kuten uudet puolistot niille, joiden oma ei pääse korotukseen eli celestiseen kirkkauteen.
Kirkkauden asteet ovat: selestinen, jota verrataan auringon kirkkauteen, terrestrinen, jota verrataan kuun kirkkauteen ja telestinen, jota verrataan tähtien kirkkauteen. Pyhienkirjoitusten oppaasta:
KIRKKAUDEN ASTEET. Katso myös Selestinen kirkkaus; Telestinen kirkkaus; Terrestrinen kirkkaus.
Taivaan eri valtakunnat. Viimeisellä tuomiolla jokainen ihminen, kadotuksen poikia lukuun ottamatta, määrätään tietyssä kirkkauden valtakunnassa olevaan iankaikkiseen asuinpaikkaan.
Jeesus sanoi: Minun Isäni kodissa on monta huonetta, Joh. 14:2 (Et. 12:32). Auringolla on oma loistonsa, kuulla omansa ja tähdillä omansa, 1. Kor. 15:40–41. Paavali temmattiin kolmanteen taivaaseen, 2. Kor. 12:2. On olemassa kirkkaudeton iankaikkisen rangaistuksen paikka, OL 76:30–38, 43–45. On olemassa kolme kirkkauden astetta, OL 76:50–113; 88:20–32.
SELESTINEN KIRKKAUS. Katso myös Iankaikkinen elämä; Kirkkauden asteet; Korotus.
Korkein kolmesta kirkkauden asteesta, jonka ihminen voi saavuttaa tämän elämän jälkeen. Vanhurskaat asuvat selestisessä kirkkaudessa Isän Jumalan ja hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen edessä.
Paavali temmattiin kolmanteen taivaaseen, 2. Kor. 12:2. Selestinen kirkkaus näytettiin näyssä, OL 76:50–70. Selestinen kirkkaus on toisenlainen, OL 76:96 (1. Kor. 15:40). Jos pyhät haluavat sijan selestisessä maailmassa, heidän täytyy valmistautua, OL 78:7. Se, joka ei voi pysyä selestisen valtakunnan laissa, ei voi kestää selestistä kirkkautta, OL 88:15–22. Selestisessä kirkkaudessa on kolme taivasta; ehdot korkeimpaan pääsemiseksi, OL 131:1–2. Lapset, jotka kuolevat ennen kuin saavuttavat vastuullisen iän, pelastuvat selestiseen valtakuntaan, OL 137:10.
Selesisessä kirkkaudessa on kolme astetta. Ylintä astetta sanotaan korotukseksi. Vain siihen pääsevillä on mahdollisuus iankaikkiseen avioliittoon ja omien henkilasten saamiseen. He ovat Jumalan kaltaisia.
Entä ystävät? Jos mormonilla on paljon rakkaita mormoni ystäviä, sinetöidäänkö heidät yhteen, jotta voidaan olla myös ystävien kesken yhdessä siellä selestisessä taivaassa?
Minä luotan Taivaallisen Isäni harkintakykyyn, että Hän järjestää minulle mieleistäni seuraa, jos pääsen Taivaaseen.
Tapsa hyvä, sinun omista kuudesta lapsestasi vain kaksi on Smithin kirkossa. Sinun neljästä vaimostasi vain viimeisin (korjaa jos olen väärässä) kuuluu Smithin kirkkoon.
Edes omalla kohdallasi perheyhteys tuonpuoleisessa ei oikein toimi, koska suuri osa ydinperheestäsi ei pääse korotukseen.
Sinetöinti koskee vain perhesuhteita.
Jännä juttu tuo, että kuoleman jälkeenkin ehtii tehdä uskon ratkaisun. Perinteisesti kristinuskossa pitää ottaa Jeesus vastaan tässä elämässä. Tai olla ottamatta. En halua kuulostaa tylyltä, sanon tämän kaikella rakkaudella, tämä teidän systeeminne vaikuttaa aivan täydelliseltä eksytykseltä. "Älä huoli, ehtii sitten vielä kuoleman jälkeenkin." Rakkaat ystävät, älkää hukkuko!
Se ei mene ihan noin, sillä kuoleman jälkeen mormoniksi kääntyminen ja pelastuminen on tarjolla vain niille, jotka eivät ole saaneet mahdollisuutta kuulla mormonismista elämänsä aikana. Jos ei ole eläessään kääntynyt, vaikka on kuullut mormonismista ja saanut siitä opetusta tai muuten tiennyt riittävästi mormonismin evankeliumista, on kuoleman jälkeen myöhäistä.
Niille jotka ovat eläessään kuulleet mormonismista ei toista mahdollisuutta kuoleman jälkeen ole tarjolla.
Jos on kuitenkin muuten elänyt hyvin, voi päästä alempaan eli kuun kirkkauteen tai alimpaan kirkkauteen, eli maan kirkkauteen.
Toisaalta Luterilaisuus ei kiirehdi mitenkään uskon vastaan ottamisella,.Koska vain armosta pelastuu, ei teoilla ole mitään väliä, ehtii siis sen pelastuksen myöhemminkin vastaan ottaa. Eletään kuin pellossa, pelastus tulee kuitenkin.. jos tullakseen on.
Armo ja pelastus pitää OTTAA VASTAAN tässä elämässä. Lahjan voi olla ottamattakin, mutta ratkaisu pitää tehdä jo eläessään. Vaikka kuolinvuoteella. Sekin riittää. Kaikilla on silti sama palkka. Todella uskova ihminen ei halua tehdä syntiä eikä "elää kuin pellossa". Se on Hengen hedelmää. Kaikki kristilliset kirkot ja seurakunnat ovat osa Kristuksen ruumista. MAP-kirkko ei kuulu niihin.
Miten se nyt menikään Raamatun mukaan? Kumpi on Jumalan mieleen, hän joka paljon tekee uskonnollisia asioita ja on itseensä ja tekoihinsa kovin tyytyväinen vai hän joka on kovin syntinen, mutta ymmärtää sen ja katuu syntejään syvästi?
* Miksi hyvä ja rakastava jumala haluaisi piinata meitä ajatuksella, että emme saakkaan ehkä olla meille rakkaiden ihmisten kanssa taivaassa, jos emme tee jotain rituaaleja oikein?
Tuohon voisi esittää seuraavan vastakysymyksen: Miksi raksatava Jumala haluaisi piinata meitä sillä ajatuksella, että meidän on luovuttava perhesiteistä ja rakkauden tunteesta läheisiimme päästäksemme taivaaseen?
Maailmalla vallitsee sellainen yleinen oppi, että perhe kuuluu maapäälliseen mammonan piiriin, josta meidän tulisi luopua ollaksemme omstutuneita jumalaplvelukseen.
Meidän lähtökohtana on myönteinen ajatelu, ei kielteinen.
Mitä tulee siihen, että puolisot joutuvat eri valtakuntiin elämässä osoitamansa kelvollisuuden perusteella, niin se voidaan nähdä myös siten, että se voi olla helpotus osapuolille ellei tarvitse olla sellaisen kanssa iankaikkisuudessa, jolla on ollut eri ihanteet ja periaateet.
Otan tässä ärrimäisenä esimerkkinä uskottomuuden. OL 76 luvun mukaa aviorikoksen tekijät menevät telestiseen valtakuntaan kun taas siveellisesti elänyt pääsee selestiseen tai terrestriseen valtakuntaan.
Koska aviorikos on usein avioeroon johtanut alkusyy, niin tuskin sellaiset haluavat olla ikuisesti yhdessä kuoleman jälkeisessä maailmassa. Sama pätee muihin perhesuhteisin vaikutaviin asioihin, kuten väkivalta ja huono kohtelu.
Voidaan myös kysyä, minkälainen mahtaa olla vanhempien ja lasten keskinäiset suhteet sellaisessa perheessä, jossa lapset eivät osoita minkäänlaista kunnioitusta vanhempiaan kohtaan tai vanhemmat kohtelevat lapsiaan huonosti tai ovat välinpitämätömiä.
Voisiko sellainen perhe olla yhdessä iankaikkisuudessa, jolla on huonoja muistoja yhdessä eletystä maanpäälisestä elämästä? Mahtaisko niillä olla halua enää olla yhdessä?
Jos joku nyt ajatelee ädn rakkaudesta lastaan kohtaan, niin muistutasn, että on olemassa myös äitejä, jotka ovat surmaneet omia lapsiaan - puhumatta nyt isistä.
Hyvä, lämmin, rakastava ja kaikin puolin kunnioitettava ihminen ei läheskään aina ole mormoni. Vaikka tällainen ihminen kuulee mormonismista, se ei yleensä johda siihen, että hän kääntyisi mormoniksi. Hän saattaa olla uskova kristitty, ortodoksi, helluntailainen tai luterilainen, joka pitäytyy omassa uskonnossaan, vaikka kuuleekin eläessään mormonismista. Mahdollisesti hänellä ei ole uskontoa, vaan hän on muuten syvästi eettinen ihminen.
Jos tällainen henkilö on naimisissa kelvollisen mormonin kanssa, pääsee vain tämä kelvollinen mormoni korkeimpaan kirkkauteen. Hänen puolisonsa joutuu jäämään jompaan kumpaan alemmista kirkkauksista, eikä perhe saa olla yhdessä iankaikkisuudessa. Mormonipuolisolleen hankitaan puoliso, joka on kelvollinen mormoni (tai kuolemansa jälkeen ottanut vastaan mormonitemppelissä tehdyn sijaiskasteen).
Yhteenvetona: vaikka ihminen olisi miten hyveellinen ja Jumalaan uskova tahansa eläessään, mutta ei käänny mormoniksi jossain vaiheessa, hänet erotetaan taivaassa rakkaistaan.
Kaikki ihmiset luotiin taivaassa ennen syntymistään maan päälle. Tuo taivashöpinä, että ihmiset elävät vain kerran maan päällä ja sen jälkeen palaavat taivaaseen on täyttä humpuukia. Hyvin monet ihmiset ovat eläneet monta elämää maan päällä kun taas toiset ovat eläneet ehkä vain yhden tai kaksi tai muutamia elämiä. Kaikki taivaassa luodut ihmiset eivät kuoltuaan mene taivaaseen vaan he kuoltuaan ovat tiedottomassa tilassa haudassa ja saavat ylösnousemuksen myöhemmin maan päälle. Osa ihmisistä herätetään kyllä kuoltuaan henkimaailmaan jossa he voivat jatkaa oppimistaan.
Mormonit siis opettavat näin. Itse tiedän, että mormonismi ei ole Jumalasta. Sen opetus on vastoin kaikkea sitä, minkä Jumala sanassaan Raamatussa meille on antanut. Koko 1930 Yhdysvalloissa syntynyt uskonto on alustaan saakka ollut paholaisen työtä.
Mormonismista jos mistään voidaan käyttää vertausta susista, jotka tulevat lammasten vaatteissa. Lammasten vaate on otettu päälle kirkon nimeä myöten.
Jo lyhytkin kirkon historiaan tutustuminen tuo esiin, mistä mormonismissa on alusta saakka ollut kysymys.
Tässä pari suomen kielistä linkkiä, joista voi perehtyä myöhempien aikojen 'pyhien' liikkeen eli mormonismin vaiheisiin:
http://www.mormonismi.net/index.html
http://exmormon.org/d6/drupal/finnish
Noissa linkeissä on vääriä tai väritettyjä tietoja. Oikeita tietoja suomeksi saa näiltä kirkon viralliksilta sivuilta:
Opillinen katsaus: http://www.mormon.org/learn/0,8672,955-19,00.html
Tässä ovat myöhemmät ilmoitukset: http://scriptures.lds.org/fi
Tässä ovat kirkon viralliset Suomen sivut: http://www.mormonit.fi
Varsin puutteellisia sivustoja tarjoat. Tässä on käsitelty monia sellaisia asioita, joista sinun mainostamasi sivustot tyystin vaikenenvat:
http://www.mormonismi.net