Kolmannen itsenäisyystaistelun kolmas aalto

Ensimmäinen erä kolmannesta itsenäisyystaistelusta käytiin presidenttiehdokas, fil tri, prof, diplomaatti, lehtimies Keijo Korhosen johdolla. Seuraava aalto käynnistyi hieman vastaavasti toisen historiantutkijan ja filosofian tohtorin johdolla vuoden 1999 lopulla ja siitä saakka olen itse ollut kertomassa niitä asioita, esim. euroalueen maiden talouksien eriseuraisuus, joita yllättävän harva enää tänä päivänä kiistää. Paitsi tietysti, jos euron ja Euroneuvostoliiton kannattaminen täyttää koko pääkopan. Sellaisten kanssa en enää kommunikoi, en lue enkää vastaa viesteihinsä. Lukekoot uutisia, älköönkä EU-aivopesua enää! Euro- ja EU-kritiikki on tätä päivää, halusimme tai emme. Euroalueen talouskriisi on nostattanut alulle voimakkaan itsenäisyysmyönteisyyden aallon. Voisiko se muodostua kolmannen itsenäisyystaistelun kolmanneksi nousuksi? Toivottavasti. Nyt tarvitaan äänestyslipun avulla tapahtuva kansannousu. Kaikki poliittiset paikat ja luottamustehtävät on täytettävä mahdollisimman pitkälle EU-kriittisillä kansalaisilla. Federalistit ulos kunnanvaltuustoista, eduskunnasta, ay-liikkeestä ja kaikkialta. Näin se homma etenee. Yhtään tilaa ei saa jättää vastustajan haltuun.

EU helisee jokaisella palstalla. Tosiasiat purevat. Nyt Espanja, ja Italia tulee perässä - seuraavassa erässä.

Btw. Unionista ei voi tulla liittovaltiota, koska se on ollut sitä aina; EU:n perustavasta Maastrichtin sopimuksesta alkaen. Sopimus jätti jopa vähemmän jäsenvaltioiden liikkumatilaa, kuin miten on perinteisten liittovaltioiden osavaltioiden laita.

EU:n "liittovaltiokehitys" ei voi lisätä Maastrichtiin mitään. Federalismin naamio on riisuttava ja alettava kovertamaan koko Euroneuvostoliittoa. On pyhä velvollisuus liittyä rintamaan, joka vapauttaisi maamme vieraan vallan alaisuudesta.
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat
  • Hyvä, kun luottamusta löytyy :)

    Joukkueemme kaikkineen voisi miettiä presidentti Kekkosen ohjeita puolueen tulevalle taipaleelle:

    1) Pitäkää yhtä. Älkää riidelkö keskenänne; 2) Älkää unohtako köyhän ihmisen asiaa; 3) Älkää antako puoluekoneiston ruostua; 4) Tukekaa luottamusmiehiänne.

    Äänestä

kauniita sanoja. Käytäntö on ollu Ipussa toista

Äänestä

kylläs_tynyt, oletko toiminut, tai toimit Ipussa?

Et nimittäin selvästikään ole tietoinen miten sen sisällä asiat hoituvat.
Riitoja ei ole, jos tulee, ne ovat asiariitoja ja puhutaan selviksi. Mikäli puolueen päälinjoja ei noudata, on syytäkin katsella itse jo silloin ulospäin - muuten ei ryhmä voi toimia!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Euroskeptikko kirjoitti:

Ensimmäinen erä kolmannesta itsenäisyystaistelusta käytiin presidenttiehdokas, fil tri, prof, diplomaatti, lehtimies Keijo Korhosen johdolla. Seuraava aalto käynnistyi hieman vastaavasti toisen historiantutkijan ja filosofian tohtorin johdolla vuoden 1999 lopulla ja siitä saakka olen itse ollut kertomassa niitä asioita, esim. euroalueen maiden talouksien eriseuraisuus, joita yllättävän harva enää tänä päivänä kiistää. Paitsi tietysti, jos euron ja Euroneuvostoliiton kannattaminen täyttää koko pääkopan. Sellaisten kanssa en enää kommunikoi, en lue enkää vastaa viesteihinsä. Lukekoot uutisia, älköönkä EU-aivopesua enää! Euro- ja EU-kritiikki on tätä päivää, halusimme tai emme. Euroalueen talouskriisi on nostattanut alulle voimakkaan itsenäisyysmyönteisyyden aallon. Voisiko se muodostua kolmannen itsenäisyystaistelun kolmanneksi nousuksi? Toivottavasti. Nyt tarvitaan äänestyslipun avulla tapahtuva kansannousu. Kaikki poliittiset paikat ja luottamustehtävät on täytettävä mahdollisimman pitkälle EU-kriittisillä kansalaisilla. Federalistit ulos kunnanvaltuustoista, eduskunnasta, ay-liikkeestä ja kaikkialta. Näin se homma etenee. Yhtään tilaa ei saa jättää vastustajan haltuun.

EU helisee jokaisella palstalla. Tosiasiat purevat. Nyt Espanja, ja Italia tulee perässä - seuraavassa erässä.

Btw. Unionista ei voi tulla liittovaltiota, koska se on ollut sitä aina; EU:n perustavasta Maastrichtin sopimuksesta alkaen. Sopimus jätti jopa vähemmän jäsenvaltioiden liikkumatilaa, kuin miten on perinteisten liittovaltioiden osavaltioiden laita.

EU:n "liittovaltiokehitys" ei voi lisätä Maastrichtiin mitään. Federalismin naamio on riisuttava ja alettava kovertamaan koko Euroneuvostoliittoa. On pyhä velvollisuus liittyä rintamaan, joka vapauttaisi maamme vieraan vallan alaisuudesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu