vetoomus

Viimeisimmät kirjoitukset
Maauskoisten pyhä paikka vaarassa
Julkaistu 6.7.2012. Kirjoittaja: Alho

Viron alkuperäisuskonnon pyhä paikka on vaarassa tuhoutua. Maavalla Koda on pyytänyt Taivaannaulalta kansainvälistä apua paikan suojelussa. Ensimmäinen toimenpide, jossa kaikki suomenuskoiset voivat auttaa, on asiaa koskevan suomenkielisen tiedotteen levittäminen eteenpäin sekä paikan suojelua vaativan vetoomuksen täyttäminen ja lähettäminen Viron ympäristöministeriöön. Nyt pitää toimia nopeasti. Allekirjoita vetoomus verkossa!

Palukylan pyhä kukkula Raplan maakunnan Kehtnan kunnassa tarvitsee apua.

Kõnnumaan maisemansuojelualueella sijaitsevalle historialliselle pyhälle mäelle ja sen äärelle aiotaan rakentaa suurisuuntainen loma- ja urheilukeskus. Hankkeen valmistelu on jo aloitettu.

Tähän mennessä on selvinnyt, että Raplan maakunnan päättävät virkamiehet eivät tekemisissään suostu ottamaan huomioon mäen pyhyyttä. Maakunnan luonnonsuojelu- ja museoviranomaiset ovat hyväksyneet mäellä tapahtuvan toiminnan.

Sen vuoksi käännymme suoraan ympäristöministeri Villu Reiljanin puoleen, sillä hänellä virassansa on niin oikeus kuin velvollisuuskin päättää pyhän mäen kehittämissuunnitelmista.

Pyydämme teitä allekirjoittamaan pyhän kukkulan suojelua vaativan vetoomuksen.

Linkki adressiin tässä http://www.adressit.com/maavald
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


vetoomus kirjoitti:

Viimeisimmät kirjoitukset
Maauskoisten pyhä paikka vaarassa
Julkaistu 6.7.2012. Kirjoittaja: Alho

Viron alkuperäisuskonnon pyhä paikka on vaarassa tuhoutua. Maavalla Koda on pyytänyt Taivaannaulalta kansainvälistä apua paikan suojelussa. Ensimmäinen toimenpide, jossa kaikki suomenuskoiset voivat auttaa, on asiaa koskevan suomenkielisen tiedotteen levittäminen eteenpäin sekä paikan suojelua vaativan vetoomuksen täyttäminen ja lähettäminen Viron ympäristöministeriöön. Nyt pitää toimia nopeasti. Allekirjoita vetoomus verkossa!

Palukylan pyhä kukkula Raplan maakunnan Kehtnan kunnassa tarvitsee apua.

Kõnnumaan maisemansuojelualueella sijaitsevalle historialliselle pyhälle mäelle ja sen äärelle aiotaan rakentaa suurisuuntainen loma- ja urheilukeskus. Hankkeen valmistelu on jo aloitettu.

Tähän mennessä on selvinnyt, että Raplan maakunnan päättävät virkamiehet eivät tekemisissään suostu ottamaan huomioon mäen pyhyyttä. Maakunnan luonnonsuojelu- ja museoviranomaiset ovat hyväksyneet mäellä tapahtuvan toiminnan.

Sen vuoksi käännymme suoraan ympäristöministeri Villu Reiljanin puoleen, sillä hänellä virassansa on niin oikeus kuin velvollisuuskin päättää pyhän mäen kehittämissuunnitelmista.

Pyydämme teitä allekirjoittamaan pyhän kukkulan suojelua vaativan vetoomuksen.

Linkki adressiin tässä http://www.adressit.com/maavald

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu