Vihdoinkin ipussa on aktivoiduttu! Ipun Wikipedia-artikkelia on käyty päivittämässä. Katsokaapa itse kohta "Julkisuuteen nousseet tapaukset": http://fi.wikipedia.org/wiki/Itsenäisyyspuolue
Myös ipun kannattama Karjalan palautus -aate on mainittu. Lähteistettynä tietenkin.
Nyt me vanhukset voimme olla ylpeitä ja vihollisemme Sinivihreä Nainen häpeissään! Olemme saaneet jotain aikaan!
Myös ipun kannattama Karjalan palautus -aate on mainittu. Lähteistettynä tietenkin.
Nyt me vanhukset voimme olla ylpeitä ja vihollisemme Sinivihreä Nainen häpeissään! Olemme saaneet jotain aikaan!
Vastaukset 14
Vanhimmat
Täytyyhän sitä välillä aktivoitua ja toisinaan levätä laakereilla. Heinäkuuhan nyt on.
Mutta on se nyt saatana, että koko muu Suomi mölyää ja vaikeroi euron ongelmista, mutta IPU:n poppoo meni kesälomille. Loma on hyvin ansaittu, ei siitä ole kiinni.
Itsenäisen rahapolitiikan ym. palauttaminen edellyttää tekijöitä. Eurosta irtautumisesta puhuu Timo Soini ja sitä vastaavan suunnitelman teko on saamassa kannatusta. Teorian lisäksi tarvittaisiin myös sitä käytäntöä, mitä Vapaan Suomen Liitto-itsenäisyyspuolue on koko olemassaolonsa ajan edustanut.
Odotan, että kaikki euron ja unionin kritikoijat ja niistä irtautumista tahtovat alkavat äänestämään itsenäisyyspuoluetta. Muita kyseistä kantaa edustavia puolueita ei yksinkertaisesti ole!
Niin, me haluamme takaisin Suomen, emme vain Karjalaa, emmekä tyhjennettynä, vaan kautta koko maan asuttuna.
-Suljetuilla osastoillakin jo nettiyhteys? !
"-Suljetuilla osastoillakin jo nettiyhteys? !"
Sua vituttaa eurounionin kannatuksen mureneminen noin paljon, että on sanat vähissä? Mene psykiatrille itkemään traumaattista suhdettasi EU-kriittisiin kansalaisiin ja kansalaispiireihin. Anna tulla lunta tupaan, mutta muista samalla, että parempasi ovat yrittäneet rääkymällä ja riekkumalla murtaa sitä järjen ääntä, joka euron kriisiytymisen myötä on jälleen edessämme laajempana ja vahvempana kuin koskaan aikaisemmin.
Vaadimme toki sinivihreän palauttamista Karjalaan mutta emme Karjalan palauttamista.
Me haluamme pitää maamme päätösvallan täällä. Määrätä itse omista asioistamme ja tehdä kauppaa omalla valuutallamme. Nyt olemme kohta jo hiuslatvaa myöten myytynä isompien määräysvallan alle.
Senioreissa on myös uutta potkua Ipuun. Voimat käyttöön yhdessä ja myös eläkkeensaajien ja vanhusten asiat kuntoon niin ettei oman maamme eläkeläiset joudu kadulle kerjäämään. Nyt en tietenkään tarkoita niitä ökyrikkaista, tai edes varakkaita eläkeläisiä, heidän asiansa lienevät aina hyvin.
Onnittelut!
Viimeinkin kansalaiset ovat huomanneet mikä puolue on koko olemassa olonsa ajan ollut oikeassa EU:n suhteen. Itsenäisyyspuolue on koittanut koko EU:ssa olemassa olomme ajan kertoa kansalaisille miten turmiollista kansantaloutemme suhteen on olla EU:ssa . Mutta nyt sitten vasta alkaa kansakin huomata kuinka meitä suomalaisia on vedetty mukaan kuin pässiä narusta. Tiedotusvälineen ovat alkaneet myös viimeinkin suhtautua vakavasti Itsenäisyyspuolueen EU vastaiseen sanomaan ja alkaneet haastatella puolueen henkilöitä eri yhteyksissä.
Sama laulu aina, kannatuksemme kasvaa.
Ei ihme , että Itsenäisyyspuolueen kannatus kasvaa. Nyt taas ollaan pikaisesti antamassa apua Espanjalle . Mikä onkaan Suomen osuus ehkä 500-1000 miljoonaa euroa ja kaikki tämä vielä velkarahana. Järki hoi ällä jätä. Nyt alkaa paljastua kuinka suuri vahinko oli EU:n liittyminen mistä Itsenäisyyspuolue on varoitellut koko EU ajan. Mutta vuosia pilkattiin ja ivattiin Itsenäisyyspuolueen kaukokatseisia henkilöitä, mutta ääni kellossa on muuttunut ja arvostus alkanut kohisten puoluetta kohtaan lisääntyä. Mutta niin se on aina ollut , että tietyt tahot koittavat vaientaa totuuden puhujia. Mitta kun totuus riittävästi paljastuu, niin vaikea on enää vähätellä heidän kaukokatseisuutta ja viisauttaan mitä he ovat edustaneet kertoessaan miten turmiollista on ollut Suomelle olla tässä mukana.
Italia tulee perässä - seuraavassa erässä.
EU-kritiikki ON tätä päivää, halusimme tai emme. Ei ole mahdollista palata vuoteen 1999, jolloin joku saattoi luulla olleensa ainoa euroskeptikko maassamme, ennen loppuvuodesta käynnistynyttä Ilkka Hakalehdon presidentinvaalikampanjaa.
Maailmanhistoria on lähes pelkkää valtioiden itsenäistymishistoriaa. Kansat pääsevät vieraan vallan alaisuudesta tavalla taikka toisella, eikä se merkinnyt esim. Suomen osalta paluuta oravannahkaan tai pakoa Impivaaraan. Ei moinen eurohurmoslaisten olkinukke ole koskaan pätenyt itsenäistyvän maan kohdalla.
Euroneuvostoliiton epäuskottava rauhanprojekti on sama kuin äärivasemmiston vetämä rauhanliike, jonka tarkoitus oli vain tasoittaa tietä neuvostojoukoille. Kansoja kehittää vähemmän rauha kuin vapaus.
Äärioikeiston, Lapuan/IKL:n ja alkuperäisten itsenäisyysmiesten Paavo Susitaival aikoinaan piti liittymistään SKP:hen mahdollisena, jos se edistäisi Suomen itsenäisyyttä:
"Mutta jos konservatiivinen 'oikeisto' alkaa tehdä kauppaa maan eduilla, me aktivistit teemme 'gentlemannisopimuksen' vasemmiston, jopa radikaalivasemmiston kanssa. Käytännössä tämä merkitsee kuten olen usein sanonut kommunistitutuilleni - että jos meidän itsenäisyyttämme ensi sijassa ja vaikkapa vain hypoteettisesti uhkaava suurvalta muuttuisi 'kapitalistiseksi' tai fasistiseksi, alkaisin harkita liittymistä SKP:n riveihin..." (Paavo Susitaival: Aktivisti ei hellitä, Hämeenlinna 1981, 14).
Itsenäisyyspuolue vetää omaa linjaansa, ilman yhteyttä äärioikeistoon tai vasemmistoon sitten Muutosvoimien päivien. Jos joku vanhoja muistelee, niin muistakoon myös äänikynnysten ja vaaliliittokieltojen suunnittelun ja sen, että myös "maolaisdemokraattinen suomalainen fasisti"olisi lähtenyt vaikka SKP:n jäseneksi. Hyvässä seurassa oltiin.
Mutta monien alkuperäisten itsenäisyysmielisten tavoitteena oli liittää Suomi Saksaan, tai toisin sanoen mihin vain ja miten tiiviisti tahansa, kunhan se estäisi Venäjän vaikutusvallan Suomeen. Tämä on linkki vanhan ja uuden poliittisen oikeiston-porvariston välillä: luovutetaan maan itsenäisyys länsisuurvallalle, ja julkeasti on joku perustellutkin Suomen itsenäisyyden tarkoittavan vain sitä, kuinka kauaksi Venäjästä päästäisiin. Niinpä "Itsenäisyys on vahvistunut", otsikoi Suomen Kuvalehti kansikuvansa 5.12. 1996 presidentti Martti Ahtisaaren sanomaksi, ja väitteen alapuolella viittaus toiseen artikkeliin: "Juri Derjabin: Suomi ei saanut olla länsimaa".
Kohtalokas yhdistelmä, - pelkuruus, ahneus ja typeryys sekä eurohurmoslaisuus että russofobia ovat EU:n ja sen hyväksi käytettävän valhepropagandan taustavoimia. Joku saattaisi luulla, että kysymyksessä on silkka rahankähmintä, mutta on siinä mukana ideologiaakin, yllättävää kyllä.
Mikähän tajunnan ydinräjäytys siihen tarvittaisiin, että ihmiset lopettaisivat kokonaan erilaisilla fobioilla ratsastamisen ja ryhtyisivät katsomaan asioita ihan rauhassa käytännölliseltä kannalta. EU-jäsenyys on vaan järjetön. Se siitä.
EU-politiikassa ei välttämättä ole juurikaan aitoa ideologiaa rivikansalaisen puolelta. Poliittinen eliitti on kuitenkin saanut sen näyttämään ideologiselta hankkeelta ja tämä mielikuva-agitaatio on uponnut kansaan liiankin hyvin. Jäsenyydestä on onnistuttu luomaan taloudellisen hyödyn mielikuva, turvallisuusmielikuva ja 'länteen' kuulumisen mielikuva. Tämä viimeinen on saatu aikaan ruokkimalla keinotekoista itäfobiaa, maalailemalla verhottuja uhkakuvia ja jättämällä samalla Suomen turvallisuuspoliittisen aseman syväanalyysi tekemättä.
Tämä ei tarkoita, etteikö Venäjä voisi jossain olosuhteissa hyökätä. Kyllä se sieltä saadaan tulemaan jos härnäämällä härnätään. Kovasti Suomen nykyjohto sitä yrittääkin. Karttaa katsomalla lapsikin ymmärtää, että Venäjä ei voi sallia Suomen Nato-jäsenyyttä ilman vahvoja vastatoimia. Mitä vastatoimet sitten olisivat? Vaikea ennustaa, mutta asia lienee niin, että Venäjä ei voi yksinkertaisesti sallia Naton tuloa Suomeen. Vaaraan joutuisi Pietarin lisäksi Karjalan ja Kuolan mannertenväliset ohjustukikohdat. Suomalainen ei helpolla ymmärrä niiden ehdotonta merkitystä Venäjän ydinpelotteen kannalta USA:ta vastaan. Tavallinen maailmankartta vääristää napa-alueiden mittasuhteet.
Kun äänestyspäätökset tehdään keinotekoisesti luotujen fobioiden varassa, lopputuloksena on poliittisia voimasuhteita, joita kansalainen ei perimmältään ole tarkoittanut tai halunnut. Nämä eurohurmoslaiset pääpuolueet ovat mahtiasemassaan pyrkineet entisestään haittaamaan pienpuolueiden nousua niiden haastajiksi. Se on tehty mediasyrjinnällä, eduskuntapuolueita suosivalla puoluetukijärjestelmällä joka jättää pienpuolueet kokonaan ilman tukea, ja erilaisilla leimaamisen keinoilla. Äänikynnystäkin yritettiin entisestään korottaa. Näiden esteiden viidakossa IPU on yrittänyt raivata tietään kansalaisten tietoisuuteen ja eduskuntaan. Kun ahtaalle ajetaan, sitä joutuu turvautumaan erikoisiin ratkaisuihin. Muutosvoimat-hanke oli tällainen pakon edessä tehty yritys ylittää äänikynnys poliittisesti epätavanomaisilla keinoilla. On selvää, että tasapuolisen kohtelun vallitessa eri puolueita kohtaan, IPU ei olisi hankkeeseen lähtenyt vaan olisi yrittänyt yksin. Vaalimatematiikka hallitaan kuitenkin myös IPUssa. Taustalla oli laskennalliset syyt. Tuostakin hankkeesta on jo kymmenen vuotta, joten väliäkö asialla enää. Sen se vain osoittaa, että kaikkea on jouduttu kokeilemaan tässä työssä, jossa IPU yritti estää tämän EU-katastrofin. Tai ainakin minimoida sen haitat eroamalla ennen systeemin täyttä romahdusta. Siinä ei näköjään onnistuttu. Nyt ero tulee samassa mylläkässä kun kaikki kaatuu.
Eikö kuitenkin olisi kaikkien etu että juuri EU:n asioista hyvin ja pitkään perillä olleet tahot, yhdistyisivät vieläkin laajemmin - ymmärrän että niitä puheenjohtajia voi olla vain yksi - mutta yksi kerrallaan ja jos kemiat eivät kohtaa, sitä varten on pelisäännöt - ulos puolueesta, ellei PUOLUEKURI (lue puolueKURI) pidä.
Perussuomalaisten vika on jälkimmäinen ja se että Soinin varassa makaa koko puolue. Tarvitaan siis monta hyvää ja pätevää puheenjohtaja -kandia, jotta pitkäjänteinen ja uskottava puolue voi kasvaa ja voi vaikuttaa. Ipu on niin hyvällä tolalla, että nyt on vain järkevän kasvattamisen aika!
Totta, nyt on aika kasvaa viivyttelemättä. Kaikkia pienpuolueita tuskin pystytään yhdistämään mutta tulee heti mieleen pari pikkuryhmää jotka voisi fuusioida IPUun samalla periaatteella kuin Senioripuolueen. Tuo malli, että yhdistyminen toteutetaan osastona on erityisen hyvä - samalla syntyy ikäänkuin tiettyjen erityiskysymysten työryhmä puolueen sisälle, mikä on sellainen malli joka olisi ollut muutenkin viisas toteuttaa. Yhteiset päätavoitteet, aihepiirikohtaiset erityistyöryhmät/osastot - siinä malli joka sopisi useampiin fuusioihin.