Luostariin ei oteta ala-ikäisiä, joten vanhemmat eivät voi estää lastensa luostariin menoa. Täysi-ikäisen ei enää tarvitse totella vanhempiaan, vaikka vanhempien siunausta tietysti kaikki toivovat toimilleen.
On aivan tavallista, että hurskaatkin vanhemmat ainakin alussa vastustavat lastensa luostariin menoa. Useimmitenhan vanhemmat haluavat lapselleen tavallisen elämän, että tämä valmistuu ammattiin, menee naimisiin ja jatkaa sukua. Jos ainoa lapsi tai pienen perheen kaikki lapset menevät luostariin, kukaan ei myöskään ole huolehtimassa vanhemmista, kun he tulevat vanhoiksi.
0Äänestä
Toinen ortodoksi
Ainakin sotien jälkeen Suomen luostareista on hyvyinkin voinut päästä huolehtimaan omaisistaan, ei välttämättä vuosikausiksi ja kokopäivätoimisesti, mutta esim. omalla vuorollaan. Onhan jo kristillisen ajatusmaailman vastaista, että apua tarvitseva ihminen jätettäisiin yksin. Tämän voi tietenkin tehdä vain luostarin johtajan suostumuksella, koska luostarivihkimyksen valinnut on luopunut entisestä elämästään, ja tällainen järjestely vaikuttaa myös luostariyhteisön käytännön elämään, kun joku jäsenistä ei olekaan paikalla hoitamassa omia tehtäviään.
0Äänestä
luopumisen henki
Muutamat muut asiat voivat estää luostarikilvoituksen.
Muistan itse kuinka sain kielteisen vastauksen ja sitä oli vaikea sulattaa.Itkin ja olin kateellinen muille sinne menville ihmisille.Oikeasti loukkaannuin todella pahasti aloin vihaamaan toisia sinne pääsijöitä ja kadehtimaan heitä.Tunsin heitä kohtaan todella suurta vihaa ja kateutta samalla huomasin oman epätäydellisyyteni ja samalla syyn miksi en saanut siunausta sinne menoon.Aloin vertaamaan itseäni heihin muihin ja se kasvatti vihaani ja närkästystäni.Koin olevani heitä pidemmällä kilvoituksessani ja parempi.Kuten näette olin huonompi sen kertoi tunne-elämäni ja reaktioni kun minä en saanutkaan sitä tikkaria vaan se annettiin jollekkin joka ei ollut sitä ansainnut mielestäni.
Täytyy myöntää että...Jumala on rakas mutta kuinka rakas jos näinkin alhaisesti voi Häntä vastaan käyttäytyä.Sekä muita uskovia vastaan.
Se kuinka olin ymmärtänyt kilvoituksen riiteli täysin sen näkemyksen kanssa kuinka näin sinne luostariin päässeet ihmiset.Näin itseni luopiona vaikka olin kuvitellut pärjääväni hyvin ja heidät jotka olinnähnyt luopioina ja kyvyttöminä hengelliseen elämään.
Nykyisin kamppailen edelleenkin tämän saman asian kanssa ja se syö uskoani pois pikkuhiljaa.Katkeruus on lisääntynyt.Paholaisen riivaamina pitämäni ihmiset ja heidän sanomansa ja ajattelumallinsa ovat saaneet minutkin pikkuhiljaa valtaansa.Minusta on alkanut tulla samanlainen negatiivisesti ajatteleva ihminen.Maailma on alkanut näyttää pikkuhiljaa sellaiselta kuin se heille on näyttäytynyt ikävänä paikkana jossa ilkeillään ja tehdään paholaiselle palveluksia.
Pelkään sitä päivää milloin ne alkavat näkyä ulkoisestikkin käytöksenä jota olen syvästi paheksinut ja pahoitellut muissa ihmisissä.
Elämäni oli pitkä mäki josta piti nousta kun muuta vaihtoehtoa ei ollut.Pitkän työn tuloksena maailma näytti karulta mutta silti kauniilta.Nyt se alkaa toisten ihmisten toimesta mustua hyvää vauhtia.
Tiedostan paholaisen vaikutuksen.Pieniä hetkiä jolloin saan Jumalan helmasta kiinni ovat vaikuttavia.Sitä on nykyisin harvemmin ennen oli toisin mutta se on suloisinta mitä tiedän.Liikutun noista hetkistä enemmän kuin aiemmin koska nyt minusta tuntuu että se halutaan viedä minulta pois.Ainakin se on tehty paljon vaikeammaksi.
Silloin harvoin kun enää viitsin Herran temppeliin mennä on joitakin hetkiä jolloin saan kiinni entisestä rauhastani ja tunnen Jumalan läsnäolon liikutun syvästi.
Huomisesta ei tiedä ehkä paha sisu tekee tehtävänsä ja minä väsyn ja annan olla.Elän kuin porsas pellossa niinhän ne muutkin tekevät ajattelematta kummempia.
Ei se taivaspaikkaa aukaise joskaan en koskaan siksi kilvoitellut.Tuskinmitään maallisiakaan hyveitä.Mutta jos ei omaatuntoa kaivelisi ja sitten toistenkaan teot suututtaisi kun olisi samanlainen välinpitämätön lotjake heidän muassaan.Säästyisi ylimääräiseltä säätämiseltä kun eihän sitä muutkaan tee.
Mutta saas nähdä kuinka paljon Jumalaa rakastan luovutanko laiskuuttani ja omahyväisyyttäni vaiko pitääkö joku hyvä asia vielä roikkumassa.
0Äänestä
Jumalanpalvelija
Kirjoitat viisaasti ja osuvasti monin kohdin. Luostarielämän (ortodoksisessa luostarissa) kokeneena ymmärrän ja tunnistan hyvin nuo monet ajatuksesi ja tuntemukset, jotka sinussa on noussut pintaan. Pyhittäjä Kosmas Aitolialaisen opetussanat "Kristuksesta ja kirkosta älkää etääntykö", voisivat olla vahvistavat sanat sinulle miettiessäsi suhdettä kirkkoon ja Jumalaan vasten luostarikutsumukseesi, joka on jäänyt sinulta kokematta. Elät luostarissa tai maailmassa, Jumalan armo ja rakkaus on yhtälailla läsnä. Voisin jopa sanoa, että kilvoittelu maailmassa on huomattavasti "vaikeampaa" kuin luostarissa vaikka sielläkin on omat ja jopa samankaltaiset vaikeudet ja houkutukset alati läsnä. Lopussa mainitsemasi "joku hyvä asia" olet juuri sinä itse, sinun elämäsi, sinun ainutlaatuinen minuutesi, jonka Jumala on sinulle antanut, kutonut jo äitisi kohdussa, niin kuin pslamissa 139 sanotaan. Sanotaan, että milloinkaan ei pidä luovuttaa, antaa periksi. On kuitenkin asioita joista voi päästää irti, antaa niiden mennä tai olla ja nähdä ne kokemuksina jotain muuta tulevaa uutta ja parempaa varten. Periksikin voi antaa, sillä se on viisautta olla vahingoittamatta itseään, eikä se ole myöskään missään tapauksessa epäonnistumista. Toivon sinulle edessä olevaan elämääsi Valoa, Iloa ja Rakkautta, joka kaikki lähtee sinun omasta sydämestäsi.
0Äänestä
Rukoileva ortodoksi
On se kyllä kertakaikkiaan mukavaa, että ihmiset käyvät oksentamassa mielenterveydelliset ongelmakohtansa tänne, eivätkä vaivaa niillä pappeja.
0Äänestä
rukoilijasirkka1
Niin kuin sinäkin "rukoileva ortodoksi". Mitä ja miten mahdat rukoilla, kun tuomitset ihmisiä joita et tunne tai edes tiedä heidän elämästään muuta kuin sen mitä täällä tunnoistaan kirjoittavat.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Luostariin ei oteta ala-ikäisiä, joten vanhemmat eivät voi estää lastensa luostariin menoa. Täysi-ikäisen ei enää tarvitse totella vanhempiaan, vaikka vanhempien siunausta tietysti kaikki toivovat toimilleen.
On aivan tavallista, että hurskaatkin vanhemmat ainakin alussa vastustavat lastensa luostariin menoa. Useimmitenhan vanhemmat haluavat lapselleen tavallisen elämän, että tämä valmistuu ammattiin, menee naimisiin ja jatkaa sukua. Jos ainoa lapsi tai pienen perheen kaikki lapset menevät luostariin, kukaan ei myöskään ole huolehtimassa vanhemmista, kun he tulevat vanhoiksi.
Ainakin sotien jälkeen Suomen luostareista on hyvyinkin voinut päästä huolehtimaan omaisistaan, ei välttämättä vuosikausiksi ja kokopäivätoimisesti, mutta esim. omalla vuorollaan. Onhan jo kristillisen ajatusmaailman vastaista, että apua tarvitseva ihminen jätettäisiin yksin. Tämän voi tietenkin tehdä vain luostarin johtajan suostumuksella, koska luostarivihkimyksen valinnut on luopunut entisestä elämästään, ja tällainen järjestely vaikuttaa myös luostariyhteisön käytännön elämään, kun joku jäsenistä ei olekaan paikalla hoitamassa omia tehtäviään.
Muutamat muut asiat voivat estää luostarikilvoituksen.
Muistan itse kuinka sain kielteisen vastauksen ja sitä oli vaikea sulattaa.Itkin ja olin kateellinen muille sinne menville ihmisille.Oikeasti loukkaannuin todella pahasti aloin vihaamaan toisia sinne pääsijöitä ja kadehtimaan heitä.Tunsin heitä kohtaan todella suurta vihaa ja kateutta samalla huomasin oman epätäydellisyyteni ja samalla syyn miksi en saanut siunausta sinne menoon.Aloin vertaamaan itseäni heihin muihin ja se kasvatti vihaani ja närkästystäni.Koin olevani heitä pidemmällä kilvoituksessani ja parempi.Kuten näette olin huonompi sen kertoi tunne-elämäni ja reaktioni kun minä en saanutkaan sitä tikkaria vaan se annettiin jollekkin joka ei ollut sitä ansainnut mielestäni.
Täytyy myöntää että...Jumala on rakas mutta kuinka rakas jos näinkin alhaisesti voi Häntä vastaan käyttäytyä.Sekä muita uskovia vastaan.
Se kuinka olin ymmärtänyt kilvoituksen riiteli täysin sen näkemyksen kanssa kuinka näin sinne luostariin päässeet ihmiset.Näin itseni luopiona vaikka olin kuvitellut pärjääväni hyvin ja heidät jotka olinnähnyt luopioina ja kyvyttöminä hengelliseen elämään.
Nykyisin kamppailen edelleenkin tämän saman asian kanssa ja se syö uskoani pois pikkuhiljaa.Katkeruus on lisääntynyt.Paholaisen riivaamina pitämäni ihmiset ja heidän sanomansa ja ajattelumallinsa ovat saaneet minutkin pikkuhiljaa valtaansa.Minusta on alkanut tulla samanlainen negatiivisesti ajatteleva ihminen.Maailma on alkanut näyttää pikkuhiljaa sellaiselta kuin se heille on näyttäytynyt ikävänä paikkana jossa ilkeillään ja tehdään paholaiselle palveluksia.
Pelkään sitä päivää milloin ne alkavat näkyä ulkoisestikkin käytöksenä jota olen syvästi paheksinut ja pahoitellut muissa ihmisissä.
Elämäni oli pitkä mäki josta piti nousta kun muuta vaihtoehtoa ei ollut.Pitkän työn tuloksena maailma näytti karulta mutta silti kauniilta.Nyt se alkaa toisten ihmisten toimesta mustua hyvää vauhtia.
Tiedostan paholaisen vaikutuksen.Pieniä hetkiä jolloin saan Jumalan helmasta kiinni ovat vaikuttavia.Sitä on nykyisin harvemmin ennen oli toisin mutta se on suloisinta mitä tiedän.Liikutun noista hetkistä enemmän kuin aiemmin koska nyt minusta tuntuu että se halutaan viedä minulta pois.Ainakin se on tehty paljon vaikeammaksi.
Silloin harvoin kun enää viitsin Herran temppeliin mennä on joitakin hetkiä jolloin saan kiinni entisestä rauhastani ja tunnen Jumalan läsnäolon liikutun syvästi.
Huomisesta ei tiedä ehkä paha sisu tekee tehtävänsä ja minä väsyn ja annan olla.Elän kuin porsas pellossa niinhän ne muutkin tekevät ajattelematta kummempia.
Ei se taivaspaikkaa aukaise joskaan en koskaan siksi kilvoitellut.Tuskinmitään maallisiakaan hyveitä.Mutta jos ei omaatuntoa kaivelisi ja sitten toistenkaan teot suututtaisi kun olisi samanlainen välinpitämätön lotjake heidän muassaan.Säästyisi ylimääräiseltä säätämiseltä kun eihän sitä muutkaan tee.
Mutta saas nähdä kuinka paljon Jumalaa rakastan luovutanko laiskuuttani ja omahyväisyyttäni vaiko pitääkö joku hyvä asia vielä roikkumassa.
Kirjoitat viisaasti ja osuvasti monin kohdin. Luostarielämän (ortodoksisessa luostarissa) kokeneena ymmärrän ja tunnistan hyvin nuo monet ajatuksesi ja tuntemukset, jotka sinussa on noussut pintaan. Pyhittäjä Kosmas Aitolialaisen opetussanat "Kristuksesta ja kirkosta älkää etääntykö", voisivat olla vahvistavat sanat sinulle miettiessäsi suhdettä kirkkoon ja Jumalaan vasten luostarikutsumukseesi, joka on jäänyt sinulta kokematta. Elät luostarissa tai maailmassa, Jumalan armo ja rakkaus on yhtälailla läsnä. Voisin jopa sanoa, että kilvoittelu maailmassa on huomattavasti "vaikeampaa" kuin luostarissa vaikka sielläkin on omat ja jopa samankaltaiset vaikeudet ja houkutukset alati läsnä. Lopussa mainitsemasi "joku hyvä asia" olet juuri sinä itse, sinun elämäsi, sinun ainutlaatuinen minuutesi, jonka Jumala on sinulle antanut, kutonut jo äitisi kohdussa, niin kuin pslamissa 139 sanotaan. Sanotaan, että milloinkaan ei pidä luovuttaa, antaa periksi. On kuitenkin asioita joista voi päästää irti, antaa niiden mennä tai olla ja nähdä ne kokemuksina jotain muuta tulevaa uutta ja parempaa varten. Periksikin voi antaa, sillä se on viisautta olla vahingoittamatta itseään, eikä se ole myöskään missään tapauksessa epäonnistumista. Toivon sinulle edessä olevaan elämääsi Valoa, Iloa ja Rakkautta, joka kaikki lähtee sinun omasta sydämestäsi.
On se kyllä kertakaikkiaan mukavaa, että ihmiset käyvät oksentamassa mielenterveydelliset ongelmakohtansa tänne, eivätkä vaivaa niillä pappeja.
Niin kuin sinäkin "rukoileva ortodoksi". Mitä ja miten mahdat rukoilla, kun tuomitset ihmisiä joita et tunne tai edes tiedä heidän elämästään muuta kuin sen mitä täällä tunnoistaan kirjoittavat.