ei toisia syyttelemällä mitään saavuteta, eikä myöskaan nukkumalla, jos porukat olisi innostuneita, ne tekisivät jotain entisten syyttelemisen sijaan, menihän se Laanisen kasi vuotta toisia syyttelemällä, miksipäs myös nämä kaksi vuotta asiaa muuttaisi. Keskustassa on paljon sellaisia jotka arvostavat työntekoa, joka näkyy.ja kuuluu, arvostavat heitä joille rivieväistä hattuilet.
Pekka Perttula jos sama liberaalimeno jatkuu,
että sillee
2<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Nämä puheenjotajan ympärillä pyörivät pitävät huolen ettei kannatus nouse, oli mukavaa seurattavaa televisiosta puoluekokouksessa muutamien naaman likkeitä, niistä voi lukea paljon.
Eikö se Kääriäinen ja Anttila Sirkka-Liisa nyt ala kiertämään kenttää. Olivat ainakin puheenjohtavaalien alla niin määräilemässä, että saivat mieleisensä edustajan. Puolue on alkanut tuntumaan tosi vieraalta.