Tarina

11.6.99
Taas pateettisen tylsä baari-ilta. Tyttö istui iltaa kahden kaverinsa kanssa, jutteli niitä näitä, nothing special. Yhtäkkiä baariin alkoi lappaamaan tuttua porukkaa, myös *se* poika. Pojat ja tytöt huutelivat toisilleen pöydistään sattui, ihan huvin vuoksi. Kauempana istunut *se* poika yhtäkkiä pomppasi paikaltaan ja käveli kohti. Tyttö arvasi hänen menevän kolmijalkaisten huussiin, mutta yllätykseksi hän tulikin istumaan tytön pöytään. Tyttö lähes pelästyi. Poika olisi halunnut tarjota juotavaa, mutta ujotuskohtauksen saanut tyttö ei osannut sanoa juuta eikä jaata. Poika jäi juttelemaan, mutta juttelutuokio tapahtui lähinnä tytön kavereiden kanssa. Tyttö huomasi pojan tyttöystävän vihaiset mulkoilut toisessa pöydässä ja ahdistui. Hän lähti pois pöydästä, kunnes tulisi aika lähteä kotiin. Tyttö meni takaisin pöytään ja tytön kaverit olivat lähdössä (koska yhdellä oli aikainen herätys lähteä aamulla matkalle), niin myös tyttökin. Eräs pojan kaveri halusi jutella tytön kanssa. Hän pyysi tyttöä jäämään baariin, vaikka kaverit lähtisivätkin. Tyttö ei kuitenkaan yksin sinne halunnut jäädä ja *se* poikakin oli jo löytänyt tiensä tyttöystävänsä viereen. Tyttö lähti kaverinsa luokse yöksi.

Tyttö, joka on synnynnäisesti ja naiivilla tavalla epärealistisen positiivinen mitä tulee kaikkeen ja kaikkiin, oli jälleen kerran innostunut! Kerta toisensa jälkeen tytön kuuta hipova kyky loogiseen päättelyyn on jäänyt ja jää todennäköisesti vastaisuudessakin sinisilmäisyyden varjoon. “Olet liian kiltti” ovat sanat, jotka tyttö on useammin kuin kerran kuullut kanssaihmisiltään. Hän ei haluaisi olla. Yliempaattisuuteen ja jatkumovälittämiseen taipuvaisena hän on kuitenkin todennut kyvyttömyytensä parantua - toistuvista kuiluun putoamisista huolimatta. Hän oli taas positiivinen. Hän ajatteli, että tämä voisi tarkoittaa sitä, että ehkä poika saattaisi perhaps sittenkin, jos vain mahdollista, jos tähdet ovat armollisia ja luoja suo, tykätä tytöstä. Oli siis kaksi vaihtoehtoa: A, Poika tykkää tytöstä. Edes ihan vähän. B, Tytöllä on paranoidi persoonallisuushäiriö. Tyttö päätti vihdoinkin rohkaista itsensä ja ottaa selvää. Edellisellä kerralla hän oli säikähtänyt vaitonaiseksi ja nyt hän lupasi itselleen, että seuraavalla kerralla hän korjaisi asian. Ihan salettiin korjaisi. Tyttö oli innoissaan.

Seuraava kerta tuli juhannuksena. Koska tyttö kuulee paljon juoruja, isoja ja vähän pienenpiä, oli hän tällä välillä saanut tietoonsa, että *se* poika ja hänen tyttöystävänsä olivat edellisellä kerralla harrastelleet bakteerien vaihto -kivaa tytön ja hänen kavereidensa lähdettyä tuutimaan. Tuntui vähän omituiselta, että poika tulee tarjoamaan juotavaa ja juttelemaan muiden naisten kanssa, ja sitten korvaa käytöksensä rakkauden osoituksilla omalle tyttöystävälleen... mutta jos suhde ei sittenkään ollut niin vakava?. Vaikka tyttö tunsikin olonsa hieman “huijatuksi”. Ei se ole este, se on vain hidaste, ajatteli tyttö moraalittomasti lohduttaakseen itseään. Oli juhannusiltapäivä. Tyttö oli kotona kun puhelin soi. Eräs tytön tuttava soitti ja sanoi “Soita mulle heti takaisin”. Tyttö soitti. Puhelimeen yllättäen vastasi *sen* pojan kaveri (se, joka oli edellisellä kerralla yrittänyt vakuutella tyttöä jäämään baariin). Poika jutteli niitä näitä ja tyttö vastaili iloisesti. Poika kysyi, mihin tyttö oli tänä iltana menossa. Tyttö vastasi, ettei tiennyt vielä. Tyttö ei kauheasti ihmetellyt, miksi tuo tuntematon poika halusi puhua hänen kanssaan ja udella, mihin tyttö on menossa. Tyttö epäili, että *se* poika oli laittanut kaverinsa puhumaan (taas sitä naiivia positiivisuutta...). Ehkä hänkin oli yllättäen niin ujo ja epävarma, vaikka yleensä vaikuttikin niin rohkealta ja ulos päin suuntautuneelta. Useimmissa ihmisissä on “jotain vikaa”, muttei *siinä* pojassa: hän oli/on täydellinen ihminen. Tytön mielestä *se* poika oli niin täydellinen, ettei koskaan voisi tehdä mitään väärin. Vaikka jotkut kehtaavatkin väittää, “If it´s too good to be true, it probably is”.

On juhannusilta. Tyttö istuu baarin intiimissä takahuoneessa puolitutun kanssa. Baariin
2503
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

> Oli siis kaksi vaihtoehtoa: A,
Poika tykkää tytöstä. Edes ihan
vähän. B, Tytöllä on paranoidi persoonallisuushäiriö >

Mistäs tämän keksit?

Äänestä

Se jätkähän on aivan perseestä. Ei tuollaista pitäis tapahtua.

Mutta ethän vielä menetä toivoasi meihin kolmijalkaisiin...

Eteenpäin sanoi mummo lumessa !

(c:

Äänestä

Kommentoi aloitusta

J kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu