Ilmavainu

...

Jälkeä ihan alkeita harjoitellaan. Pentu on viisikuinen. Jäljen pituus tällä htekellä noin 12 askelta.

Ensimmäistä kertaa eilen harjoitellessa törmäsin ilmiöön, että koira alkaakin ottaa ilmavainua, jolloin jälkiä jäisi tietenkin väliin, kun vainuaa jo kauempaa edestä makupalan askeleelta. Kumpikaan aiempi koira ei ole näin tehnyt koskaan. Koiran tämän jälkeen tietenkin pidin liinalla tiukalla, ettei päässyt kimpoamaan eteenpäin ja jouduin takapuoli pystyssä osoittamaan makupalan kerrallaan koiralle Harjoituksesta tuli ahdistava varmasti koiralle, kuten itsellenikin, mutta jostain ihmeen syystä ajatelin, että periksi ei voi antaa ja viedä koiraa vain pois jäljeltä.

En ole koskaan ohjattuna opiskellut koiran kanssa tätä alkuvaiheen jälkeä, joten en tiedä miten pitäisi toimia jos käy näin hassusti, että koira alkaakin pitää vainua ylhäällä. Harjoituksiin 8ohjattuihin) ei nyt päästä ja toivoisin, ettei epäonnistuminen toistu ja mahdollisimman äkkiä pitäisi taas päästä onnistuneisiin harjoituksiin. Mitä siis pitäisi tehdä? Palaanko taas makupalojen viskelyyn maahan, vai onko keinoa pitää vainua maassa niin, että askeleet on yhdistetty? Ja jos tämän harjoituksen nyt sotki esim. jokin riistalintu (ensimmäistä kertaa todella riistaviettisen koiran kanssa harjoittelemassa), eikä ilmasta otettu vainu makupaloista, niin kannattaako silloin ihan suosiolla vain lopettaa kesken harjoituksen? Pentukoiran paineistaminen tuolla tavalla (liina kireällä, osoittamalla "väkisin" huomion suuntaaminen muualle kuin missä koiran huomio oli) nyt ei ainakaan fiksua ollut...

8

439

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • piu pau

      Olethan ottanu huomioon mistä päin tuulee jälkä tehdessäsi?? Tuulen olisi hyvä tulla teidän takaa juurikin tämän vuoksi ettei ota ilmavainua.
      Mutta niin, edetkää sen vertaa hitaasti hihna kireällä, että koira ei pääse vauhtinsa puolesta skippaamaan jälkeä. Myös jäljen pituus voi vaikuttaa siihen, onko miten lähellä tai kaukana. Isolla koiralla - tietenkin - on suositeltavaa että jälet on kauempana toisistaan juurikin vauhdin takia ja sen takia ette vain tulisi näitä skippauksia.
      Toinen voi olla sitten myös tämä herkku mitä käytät - onko se niin vastustamattoman ihanaa että sen pitäisi voida voittaa mielenkiinnon riistan hajuun?

      Itse kokeilin aikoinaan näin: ruutu normaalisti joka alkoi kutistumaan mutta pitenemään jonoksi - eli kävelin jalat supussa 'polkua' ja levittelin melkein täyteen herkkuja. Tähän polkuun aloin sitten pikkuhiljaa jättämään rakoja ja nämä alkoi muistuttamaan isojalkaisen jälkiä - ja sitten aloin pienentämään näitä jälkiä kunnes olimme normaaleissa askeleissa. Näin ainakin estin omallani nämä jälkien skippauksen. Herkkuna käytin kalapyöryköitä tai kuivattua kananmaksapaloja tai muita kuivattuja lihanpaloja - eli oikein hajuisaa ja herkkua ja tätä sai vain treeneissä

    • ...

      Ai niin... Tuuli... Katsos kun en yhtään ole muistanut ottaa huomioon, kun aina on nenä maassa koirat menneet... Aika amatöörimoka!

      Ihan makkaralla mentiin. Ajattelin itse jo hätäpäissäni, että pitäisi olla vähemmän hajustavaa makupalaa, kuten juustoa, jotta koira joutuu käyttämään tarkemmin nenäänsä. Makupalan valinnalla sinänsä ole väliä tämän kanssa, koska virikkeettömässä ympäristössä toimii millä tahansa, kun taas toisten koirien läsnäollessa tai lintuja nähdessään, ei toimi vielä yhtään millään makupalalla, eli silloin lelut ainut mahdollisuus. Leluja ei ole jäljen opettamisessa mahdollista kai käyttää muuhun kuin loppupalkkaukseen...

      Toisaalta myös ajatellut, että jäljen opettaminen on aika turhaakin varmasti koiralle, jota tullaan käyttämään metsästykseen (muuhunkin kuin vain noutoon), koska jäljeltä riistan perään hyppääminen ei voi olla sille kiellettyäkään. Mutta toisaalta kai koira tunnistaa työnsä mitä sillä hetkellä tekee. Jälkeä harjoitellaan siis nyt lähinnä sen takia, kun tokosta ei tule mitään edelleenkään koiran kanssa, mutta jotain koiran kanssa pitää touhuta silti...

      Kiitos kovasti vastauksestasi.

      • oearöiuj

        "Tokosta ei tule mitään edelleenkään koiran kanssa"

        Mitä tarkoitat? Millainen ongelma ja minkä rotuinen koira on kyseessä?


      • ...
        oearöiuj kirjoitti:

        "Tokosta ei tule mitään edelleenkään koiran kanssa"

        Mitä tarkoitat? Millainen ongelma ja minkä rotuinen koira on kyseessä?

        Täytyisi kyetä rauhoittumaan tekemiseen. Kaikkii aktiiviset liikkeet kyllä onnistuvat, mutta asettuminen ei vielä pätkääkään.

        Kyseessä siis setterien kaltainen häselö, mannermaisien rotujen edustaja vain. Kontakti puolesta ei voi kyllä moittia missään nimessä, itse ainakin yllätyin, miten kontaktin haluinen voi näinkin puhtaasti metsästyskäyttöön oleva koira olla, vielä vain jos pysyisi hetken aloillaan niin hyvä tulee...

        Aiemmat koirani ovat olleet aktiivisia rotuja myös nekin, mutta jo ottaessa oli tiedossa, että tämä on sitten jo aivan eri luokkaa. Eli sikäli koirasta riippuvana ongelmana en näe sitä, että toko ei ole se juttu vielä vähään aikaan.


      • ... kirjoitti:

        Täytyisi kyetä rauhoittumaan tekemiseen. Kaikkii aktiiviset liikkeet kyllä onnistuvat, mutta asettuminen ei vielä pätkääkään.

        Kyseessä siis setterien kaltainen häselö, mannermaisien rotujen edustaja vain. Kontakti puolesta ei voi kyllä moittia missään nimessä, itse ainakin yllätyin, miten kontaktin haluinen voi näinkin puhtaasti metsästyskäyttöön oleva koira olla, vielä vain jos pysyisi hetken aloillaan niin hyvä tulee...

        Aiemmat koirani ovat olleet aktiivisia rotuja myös nekin, mutta jo ottaessa oli tiedossa, että tämä on sitten jo aivan eri luokkaa. Eli sikäli koirasta riippuvana ongelmana en näe sitä, että toko ei ole se juttu vielä vähään aikaan.

        Ehkä voisit aktivoida koiraa juuri ennen sitä tokoa (esim. pyöräily, lenkkeily) niin sillä olisi helpompi pysyä rauhallisena ja keskittyä olennaiseen.


      • ...
        fierceblonde kirjoitti:

        Ehkä voisit aktivoida koiraa juuri ennen sitä tokoa (esim. pyöräily, lenkkeily) niin sillä olisi helpompi pysyä rauhallisena ja keskittyä olennaiseen.

        Sitä odotellessa, että niin pystyy tekemään.. Ihan pienellä liikunnalla kun koirasta ei virtaa oteta pois. Ja edelleenkään muuta kuin pientä liikuntaa ei saa harrastaa.

        Ei sinänsä, minuutin, parin harjoittelut onnistuu hyvin, kun ei yritä mitään paikoillaan olo juttuja. Eikä se jälkiharjoittelukaan yhtään sen kauempaa kestä, mutta jäljellä oleminen selkeästi motivoi koiraa enemmän.


    • Piu Paun ohje on ihan hyvä kokeilla.Aikoinaan samansuuntasta itseäni viisaammat suositteli noissa ongelmissa.

      Kannattaa,jos koiraa "painostaa",niin olla sitten tarkkana,ettei mene liiallisuuksiin.Joku herkkis voi ottaa nokkiinsa,ja voi tulla myöhemmin motivaatio-ongelmia.Eli katsoa se kauhuntasapaino oikein.

      Kyllä useampaa voi harrastaa,ja koira oppii,niin koulutuksen,kun esim.osaltaan jo varusteista,"asennoitumaan" vadittavaan.
      Nenänkäytössä kannattaa huomioida,että joillekkin kannattaa vaan opettaa ensin yksi laji kunnolla(siis varsinkin jos kumpaakin on tarkoitus käyttää,ilma ja maavainua),että opettaa ensin kunnolla toisen ja sitten vasta toisen.
      Toisilla ei taasen mitään ongelmaa siinäkään.

      Minuakin kiinnostaa,miksei tokosta tule mitään.Ei kai sellaisia koiria olekkaan,ettei mitään tule :D

      • ...

        Muutamien minuuttien kotitreeneissä ei ole mitään ongelmaa sinänsä kun ei pyritä harjoittelemaan paikaillaan oloa vielä. Kentällä toko harjoitukset on liian pitkät ja koiran mielenkiinto karkailee, alkaa karkailla jo ensimmäisen viiden minuutin aikana, vaikka miten yritän. Karkaisi mielenkiinto ehkä jäljeltäkin, jos niin pitkään yrittäisimme tässä vaiheessa.

        Tuosta yhdestä lajista kerrallaan olen kanssa joutunut miettimään, koska kentällä tokotyöskentelyssä ei ole suotavaa, että nenä työskentelee koko ajan. Jälkeä harjoitellessa se taas on juuri haettu juttu. Ne vähän sotii toisiaan vastaan, tässä vaiheessa kun pentu ei selkeästikään vielä ymmärrä jälkivaljaiden merkitystä, tai sitten ymmärtää, mutta kentällä on vain pirun mielenkiintoisia hajuja. Kentällä käyty luovutusikäisestä lähtien tutustumassa, joskus osallistuttu harjoituksiin, joskus ei ja edelleenkään nenä ei nouse maasta, kuin kovalla motivoimisella ja heti kun herpaannun, eli vedän henkeä hetkisen aikaa, on nenä taas maassa...

        Tokossa siis edelleen luomme motivaatioita ja kontaktia, temppujen opettaminen ei vielä ole se juttu. Eli harjoituksemme ovat pääasiassa leikkiä, jossa seassa muutaman sekunnin suorituksia.

        Toivotavasti tämäkään koira ei ole se jolla toksota ei mitään tule, mutta vielä itse varsinaisiin tokoliikkeisiin on vaikea pansotaa koultuksessa.

        Painsotuksen suhteen onkin mielenkiintoista kikkailla, kun on suomalainen "periksi ei anneta" -luonne. Jälkeen päin aina korpeaa, kun piti olla niin periksiantamaton ja sillä hetkelläkin tietää varsin hyvin, että tämä nyt ei ole enää miellyttävää yhtään kenellekään...


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Uskaltaako tässä luottaa siihen että

      Ehkä rakastetaan toisiamme?
      Ikävä
      94
      934
    2. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      54
      878
    3. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      61
      798
    4. Miehen ja naisen ystävyys

      Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa
      Ikävä
      141
      718
    5. Pidätkö itseäsi varattuna

      Kaivatullesi?
      Ikävä
      65
      665
    6. 78
      521
    7. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      39
      498
    8. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      40
      486
    9. Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta

      ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto
      Pyhäjärvi
      86
      477
    10. Olit kyllä niin

      Tunnekylmä lopussa että ei ole paluuta enää niihin rakkaudentunteisiin joita joskus koki
      Ikävä
      44
      467
    Aihe