Eikö kukaan katsonut eilen illalla YLE1:ltä ohjelmaa katolisista pedifiileistä. Pöyristyttävää, kerrassaan!
Katolista pedofiliaa TV:ssä, taas!
xfghxfj
10126
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Katsoin. Katolisissa oppilaitoksissa pedofiilipapit käyttivät brittipoikia seksuaalisesti hyväkseen. Kun jäi kiinni, joku poika uskalsi kertoa kotona ja vanhemmat uskoivat poikaansa, niin siirrettiin vain toiseen kouluun, vaikkapa Afrikkaan ja perversio jatkui.
Uhreja oli kymmenittäin ja nyt viimein internetin aikakaudella tavoittivat uhrit toisen sa ja saattoivat jakaa ja verrata karmeita kokeuksiaan.
Uhrit ottivat uhteyttä johonkin Mayers? nimiseen pappiin, en ny muista kuinka korkeaarvoinen titeli sillä oli ja hän oli ensi hyvinkin empaattinen ja sai ko. pedofiilipapit lähettämään anteeksipyyntökirjeet uhreille , ja kirjeissä he myönsivät tapahtumat syytökset oikeiksi, vaikka uhreista anteeksipyyntö ei kuitenkaan tuntunut vilpittömältä, vaan selittelyltä.
Kun rahallinen korvausvaatimus nostettiin esille Mayersilla muuttui ääni kellossa. Hänen mukaansa on väärin viedä rahat pois syyttömiltä. Rahoilla kun hänen mukaansa autetaan vähäosaisia. Jos korvaukset vie kaikki rahat niin seurauksena on konkurssi tai ainakin auttamistyö on mahdotonta. Tuli mieleen että lieko Vatikaanilla sormensa pelissä, ja saiko Mayers sieltä uudet ohjeet miten tapausta tulee hoitaa?
Mulla on ihan toinen näkökulma asiaan. Olis hyvä jos korvaukset veisivät konkurssiin. Silloin ei olisi enää rahaa ylläpitää oppilaitoksia joissa tehdä pahaa useammille pikkupojille!
Pedofiilipapit joutuivat palauttamaan MBE-arvonimensä, mutta kuitenkin eräänkin heistä kuoltua, muistotilaisuudessa, hautajaisissa kirkossa, ja median muistokirjoituksissa äijää yilistettiin, hehkutettiin ja pedofiliasta tai arvonimen menetyksestä ei puhuttu mitään.
Samalla kun Mayersin linja muuttui tiukaksi, pedofiilipaspitkin muuttivat kertomuksiaan ja kiistivät kaiken väärinymmärryksenä. "Kuulin jotain hankaavaa ääntä pojan huoneesta ja epäilin hänen masturboivan ja meni huoneeseen, ja panin käteni hänen peiton alle ottaakseni asiasta selvää..." Joopa joo!
Yksi pappi odotti poikaa käytävässä penis ojossa ulkona sepaluksesta. Yhden pojan piti papin neuvoessa saada papille siemensyöksy. Poika ei edes tiennyt mitä kummaa taoahtui. Jollain hygienia verukkeilla hipelöitiin poikien sukuelimiä.
Tekis mieli kysyä noilta pedoilta että luuletteko pääsevänne taivaaseen? Toki tiedän mitä he vastaisivat, mutta olis kiva kuulla se kuitenkin.
Hygienia verukkeella mentiin poikien pöksyihin. Kuulostaa tutulta. Poikien ympärileikkaustakin perustelaan hygieniasyillä. Mutta eihän poikien alapään hygieniaa tarvitse penistä poistamalla tai sitä silpomalla hoitaa, vaan pesemällä, esinahan alta myös, mutta ei kuitenkaan juuriharjalla niin kuin kuulemma joku naisbiologianopettaja oli kehottanut.
Eihän hampaiden reikiintymistäkään pyritä estämään repimällä hampaat suusta ennen kuin niihin ehtii tulla reikiä, vaan kehottamalla pesemään hampaat aamuin illoin!
http://areena.yle.fi/tv/1566114
Areenassa jo julkaistu.
Katsoin. Uskomatonta mutta totta. Suosittelen katsottavaksi, mutta ei herkille ihmisille voi mennä muuten yöunet, pahemmin kuin Hitchcockista.
No suoraan sanoen Humanistiset arvoni joutuivat aika koetukselle tuon katsottuani. Ja kirkko ei muuta kuin jatkaa peittelyä. Ei hitto mitä sairasta paskaa.
Deliver Us From Evil
http://www.youtube.com/watch?v=scW90Q6Z_OM
Tässä kans yksi aika kuuluisa pätkä. Jossa valoitetaan tuota pitkään vallalla ollutta peittelyn ja salailun verhoa.
Järkyttävintä tässä kaikessa oli kuitenkin se, etteivät hyväksikäytön uhrit olleet kääntyneet ateisteiksi.
Jumala joka ei tee mitään, ei estä pedofiliaa, ei rankaise toimijoita eikä yhteisöä väkivallasta lapsia kohtaan.
Miksi ne eivät kysele?
Mitä teemme sellaisella jumalalla.
Epämääräiset lupaukset tuonpuoleisessa hyvityksestä on harhaa.
Jeesukseen uskomalla ja synnit katuen jeesuksen nimeen katumalla olet kelvollinen astumaan taivaaseen.
Tämä kaikki on niin pervoa.
Kinkyä.
Ja sitten sama jumala on kiinnostunut miten harrastat seksiä ja mitä sukupuolta se harrastuskumppani on.
Ja harrastaa ei saa vaan ainostaan lisääntymisen tarkoituksena teot eivät ole syntiä.
Siksi katolilainen kirkko vastustaa ehkäisyvälineitä!
Ja meillä nämä luterilaiseen emokirkkoon liitetyt lahkolaiset.
Tämä kaikki on niin mieletöntä.
Kuka enään tarvitsee sci-fi kirjallisuutta?
SAeurataan me ateistit vaan uskovaisten ajatuksia ja elämää.
;=)
"Järkyttävintä tässä kaikessa oli kuitenkin se, etteivät hyväksikäytön uhrit olleet kääntyneet ateisteiksi."
Ainakaan itse en huomannut viitteitä suuntaan tai toiseen kenenkään taholta. Se, että katolinen kirkko on korruptoitunut ei tarkoita, etteikö Jumalaa voisi olla olemassa. Sanon tämän ateistina. Se, että osa katolisen kirkon papeista on pedofiileja ei tarkoita, etteikö Jumalaa voisi olla olemassa. Käytännössä tämä kertoo vain siitä, miten korruptoitunut ja kieroutunut organisaatio katolinen kirkko ainakin osittain on.
Se, että Jumala ei puutu asioihin ei myöskään todista Jumalaa vastaan tai puolesta. Jumala voi ainakin teoriassa olla olemassa passiivisena olentona. Tämä todistaa ainoastaan kristinuskon Jumalaa vastaan, joka on kaikkihyvä, mutta samanaikaisesti sallii uskonmiehiltä pedofilian.
Suomessa tehdään vuosittain 1000-2000 hyväksikäyttöä, pöyristyttävää....olis aihetta olla tästäkin vielä enemmän hulissaan.
Siis 1000-2000 ilmoitusta hyväksikäytöstä poliisille.
Jumala on "KAIKKIVALTIAS"
Miljardeissa rukouksissa ja rukouspyynnöissä tämä on todettu vuosisatojen mittaan kirkoissa, turuilla ja toreilla, omissa huoneissa varustettuna vaimoilla jne...
Ripittäytymällä saat syntisi anteeksi rippi-isän toimesta.
Kaikki synnit.
Pedofilia ei kuulu maallisille viranomaisille vielä tänä päivänäkään tosikristillisissä pohjanmaan uskonlahkoissa muunmuassa.
Viime vuosina valtionkirkossa ilmoittaminen on muuttunut pakolliseksi.
Sitä ennen se on ollut suojattua toimintaa.