Onko kukaan muu havainnut samaa asiaa että seksin harrastaminen säännöllisesti auttaa unihäiriöihin?
Tiedän että lesket nukkuvat hyvin vaikka ovat ilman kumppaniakin. Esim. oma anoppini kertoi että on aina nukkunut hyvin ja hän on ollut leskenä jo 15 vuotta.
Tarkoitan pariskuntia jotka nukkuvat samassa sängyssä eivätkä harrasta seksiä juuri ollenkaan.
Kokeilkaa unettomat sitä konstia! Itse huomasin ison eron. Pitkän paaston (laiskuuden) jälkeen uni on taas katkotonta.
Hyvä uni ja seksi
4
191
Vastaukset
- sånt är livet.
Tuo on paras, halvin ja luonnonmukaisin unilääke. Sivuvaikutukset normaalin elämän seksissä ovat vain myönteisiä.
- Ap.
Univaikeuksia tuntuu olevan nykyään melkein jokaisella joten olisi jo aika tehdä ihan tutkimusta mikä siihen auttaisi. Unilääke kyllä auttaa mutta siinä on haittana toleranssi ja lääkeannosta pitää lisätä koko ajan. Lisäksi luulen että kyseessä on myös lääkkeen lumevaikutus. Tokkuraisuus aamuisin on myös aika paha jälkioire.
Lisäksi on pilvin pimein ohjeita hyvän unen saamiseksi. Huone pimeäksi ja raikkaaksi. Ei liikuntaa myöhään eikä juuri iltapalaakaan. Ajatukset pois työasioista ym. Ei stressiä.
Tosi vaikeita ohjeita ja siltikään uni ei tule.
Jopa kerran parissa viikossa tapahtuva seksi auttaa unettomuuteen. Itekin laiskana ei meinaa aina jaksaa vaikka onkin rakas mies ollut rinnalla jo yli 30 vuotta.
Kuka alkais tehdä tutkimusta seksin vaikutuksesta unen laatuun? Kaikilla ei sitä kumppania ole mutta tosi monella on.- Saamme kai nauraa.
Kyllä sitä saa lempiä ja nukkua vaikka aiheesta ei olisikaan tutkimuksia, eiks jee :)
Ministerit yrittää saada lisää unettomia ja unilääkkeen käyttäjiä kun seksin ostaminen kielletään. Räsänen on myös idiootti, vaikka se aikaisemmin on vaikuttanutkin täyspäiseltä. Ehkä sos.dem.ministeri sitten ehdottaa korvaushoitoa unettomille. kunnallisilla seksiklinikoilla...
Eipä ole tullut unissaan pantua.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall2412034- 1881627
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä461260Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad50972- 40789
- 14780
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä30761Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21750Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .24725Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46637