Espanjalainen miljardikenttä seisoo nyt tyhjänä.
Daily Mail uutisoi espanjalaisesta Ciudad Realin lentokentästä, joka on luhistumassa kasaan.
Kentän rakentaminen maksoi miljardi euroa ja se suunniteltiin Espanjan talouden noususuhdanteen helpottajaksi. Kentän oli tarkoitus palvella sekä kaupunkia että rannikkoa nopean junayhteyden avulla.
Madridista etelään sijaitsevan Ciudad Realin kentän oli myös tarkoitus palvella niitä ihmisiä, jotka eivät mahtuneet Madridista lähteviin koneisiin.
Kentästä piti tulla modernin Espanjan vaurauden symboli. Lopulta siitä tuli kuitenkin vain jälleen yksi maan hankkimista turhuuksista, sillä kenttä suljettiin huhtikuussa vain kolmen toimintavuoden jälkeen.
Monen kuukauden ajan kentän ainoista lennoista huolehtivat yksityiskoneet, esimerkiksi Prinssi Harryn kerrotaan pysähtyneen kentällä, matkallaan villisian metsästysreissulle. Lentokentän lähellä kun sattuu sijaitsemaan Westminsterin herttuan omistamaa maata.
Nyt kuitenkin 2 600 neliömetrin kokoinen terminaali seisoo tyhjillään, vaikka kentälle odotettiin viiden miljoonan matkustajan vuosittaista kävijämäärää.
Vuonna 2008 rakennettu ja vuonna 2009 avattu kenttä maksoi yhteensä noin 1,1 miljardia euroa ja sen oli tarkoitus palvella sekä Madridia että Andalusian rannikkoa junalla, jonka piti ajaa kentälle 50 minuutissa.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.