Miten erota vaimosta vahingoittamatta läheisiä??

ei se elämä ole herkkua eronkaan jälkeen...

Vaikeita asioita, minä naisena painin juuri samojen kysymysten äärellä :(
lapsia myöskin kaksin kappalein, mutta vielä niin pieniä, että menee ikuisuus ennenkuin he isoiksi tulevat, meillä yhdessäoloa 20v takana ja tuntuu, että tässä tämä elämä valuu hukkaan, toisaalta eron jälkeinen aikakin olisi hyppy tuntemattomaan...

katsoin uuden valmiiksi, jonka luo muutin erottuani

On tervettä itsekkyyttä erota, jos kokee liiton ja parisuhteen raskaaksi. Etenkin sinun tapauksessa, kun olet ajatellut eroa koko liiton ajan, ero olisi rehellisempi vaihtoehto kuin jäädä kitumaan epätyydyttävään liittoon.

Sinuna asettaisin eron päämääräksi. Koska on liian hurjaa tähdätä heti suoraan eroon, tee tavoitteita ja suunnitelma miten ne saa toteutettua parhaiten, vaihe vaiheelta. Tässä tarvitset lähinnä kolmea asiaa: kärsivällisyyttä, kärsivällisyyttä ja kärsivällisyyttä.

Alkuun pääset parhaiten lukemalla vaikka kirjallisuutta. Sen avulla löydät yksityiskohtia, jotka liitossanne on mielestäsi pielessä. Voit yrittää houkutella vaimoasi myös lukemaan ja esittämään omia näkökantojaan. Koska vaimosi vaikuttaa läheisriippuvalta tai on muuten vain herkistynyt siihen suuntaan, niin ihan tavatonta ei olisi hänen pyytäminen eroterapiaan kanssasi.

Jos kylvää vehnää, ei voi korjata ruista. Jos möyhii eroamista kymmenen vuotta, ei voi saada kunnon avioliittoa.

Sitä saa lajinsa mukaan, mitä menee hakemaan. Sitä saa, mitä tilaa. Puu tuottaa lajinsa mukaan.
Hyvä puu hyvää, huono huonoa hedelmää.

Kun on valmiiksi avioliiton alusta lähtien ajatellut, että minulla ei ole mitään yhteistä vaimon kanssa
... niin johan tuo olisi luonnonlakien vastaista, jos sitä yhteistä löytyisi.

Yksi yhteinen asia sinulla vaimosi kanssa on. Se on epäonnistunut avioliitto.

Olet pettänyt vaimosi pahemman kerran: et ole ollut koko aikana sitoutunut häneen.

Vaimon läheisriippuvuus voi olla alitajuinen tieto siitä, että et ole hänen "todellinen" miehensä vaan valeaviomies.
Ongelma olet sinä eikä vaimosi.

Eikö ole ymmärrettävää, että vaimolla flippaa, kun naamalle läväytetään, että tiet eroavat?
Kellä tahansa flippaisi. Hänen reaktionsa on normaali.
Ei sitä kymmenen vuoden liittoa itkutta lopeteta.

Olet ollut loukkaava, kun olet vaimolle hönkinyt liittonne järkevyyttä. Ei kai nyt toisen vihille vieminen hulluutta sinänsä ole, naisesi on hyvässä uskossa sinne kanssasi mennyt.
Hän ikään kuin menetti kasvonsa. Koko menneisyys nollattiin.

Hittolainen! Mieti nyt mies vähän, menet naimisiin, teet kaksi lasta ja sitten alat jäynätä järkevyydestä muijalle.
Jos nyt erota aiot, niin tee se, mutta tee se kuin mies.

Mistään suuresta armosta ei tarvitse jäädä ikään kuin olisit jokin voittopalkinto, jota eukkosi ei ole ansainnut. Tuskin muijasi niin huono ihminen on, jolle riittäisi armopalat.
Tai sitten jos et eroa, niin ole kunnolla aviossa ja kunnolla sitoutunut.
Sitoutuminen on yhteisiä asioita etsimällä vaikka jokainen kivi kääntäen. Ja arki nyt väkisinkin on yhteinen, jos samassa pöydässä kahvia juotte, alat rakentaa siitä kumppanuutta tosimielellä.
Jos ei muusta, niin syömisestä.

Kahta samanlaista avioliittoa ei ole eikä tule. Jokainen liitto on yksilö ja siinä on jo perusteita liitolle.
Ja huomaa! Kaikkea elämässä avioliitto ei voi tarjota. Ei se mikään sampo ole.

Se, mikä jää aviosuhteessa puuttumaan, voi hakea muulla tavoin muilta areenoilta.
Puoliso ei voi vastata kaikesta.

Tarkottikohan Jumala avioliiton ihanaksi? Avioliiton pitää olla avitusliitto, jos mies rakastaa vaimoaan ja vaimo kunnioittaa miestään. Ilman Jumalaa avioliitot eivät näy kestävän. Eikö vähintään puolet pääty eroon? Miksi ihmiset kepeästi lupaavat olla liitossa niin kauan, kuin kuolema erottaa ja silti eroavat, kun ei tunnu mukavalta??? Rukoile rakkautta liittoonne. Rakkaus kestää kaiken.

Avioliitto on sopimus että ollan yhdessä huonoina ja hyvinä päivinä.Kun tehdään lapsia silloin pysytään yhdessä ja etsitään apua vaikka ammattiauttajilta jos ei puhuminen puolison kanssa suju.Eroamisesta on tullut nykyään jo kulkutauti.Eron syyksi tuntuu riittävän lähes mikä tahansa naistenlehtien mainostama päähänpisto.
Huonosta suhteesta on lähdettävä sanotaan usein jonkun julkkiksen suusta joka ei osaa edes itselleen kaurapuuroa keittää.Minä sanon että huonosta suhteesta voi tulla hyvä kun asioista keskustellaan ja se voi lujittaa parisuhdetta niin että se kestää kovatkin tuulet ja tuiskut.ne jotka ovat tehneet työtä perisuhteennsa eteen ovat usein paljon onnellisempia kuin ne jotka ovat eronneet vaikeistakin syistä.Se mikä erossa menetetään ei tule koskaan uudessa suhteessa takaisin.ja se on yhteisen liiton eteen tehty vastuullinen elämä..eron välttämiseksi on tehtävä kaikki mitä voidaan varsinkin silloin kun pelissä on lasten tulevaisuus..lapset perivät myös vanhempien erotavat omaan liittoonsa ja tämä tapa siirtyy helposti myös sukupolvelta toiselle..nyt erojen syitä löytyy yhtä paljon kuin alkoholistille syitä juoda ja naisten lehdet ym roskalehdet keksivät niitä lisää..jättämisestä ja pettämisestä on tehty kansallisurheilulaji mutta kukaan ei kerro miten paljon tuskaa ja murhetta se tuo mukanaan..mm lapsille ja hylätylle puolisolle..
Avioero jättää usein pysyvät jäljet kaikkiin osapuoliin ikuisesti..se kanattaa muistaa kun keksitään syitä sille miksi pitäisi erota ja lähteä itsekkäästi omaa onnea etsimään.Onni on usein siellä missä perheesi on..sen moni huomaa vasta lähdettyään..

Ero ei ole ratkaisu vaan trakedia.Syitä avioeroon poishaluava puoliso keksii vaikka kuinka paljon.Sinulla on kuitenkin suhteellisen toimiva parisuhde ja lapsia joten mieti miten saat sen pysymään kasassa.Sinun olisi nyt itse mietittävä miksi haluat lähteä ja jättää puolisosi joka kuitenkin rakastaa sinua.Ongelma on ehkä sinun omasi ei puolison.mitä avioliitolta oikein odotit.onko itselläsi väärät käsitykset parisuhteen vastista ja sen vaatimuksista.Avioliitosta ei lähdetä sen takia ettei ole enää kivaa vaan nyt täytyy löytää syy miksi annat tilanteen valua käsistäsi ehdottelemalla eroon muuttoa.Ehkä sinun onkin muututtava eikä vaimon joka nyt pelkää että jätät lapset ja hänet yksin.Se on aiheellinen pelko.Menkää parisuhde kurssille tai mene itse perheneuvoilaan puhumaan asioistasi.Yhdessä olisi parempi.Eroahan ainakin miehet ehdottavat heti kun ensimmäinen pyykkipäivä tulee ja pitäisi ottaa vastuu lapsista ja puolisosta..pelasta itsesi ja avioliittosi nyt ja hae ammattiapua.Kaljaillolla ja vierailla naisilla tätä ongelmaa ei ratkaista,,eikä uudella parisuhteella..

No hitto, milloin sitten SAA erota, jos ei rakkautta enää ole, eikä halua yhteiseen elämään, miksi pitää väkisin yrittää pitää liittoa kasassa.
Aina näitä syyllistäjiä riittää ja ulkopuolisia paineen luojia.
Missä lakikirjassa määrätään, että liitossa pitää yrittää pysyä väkisin ja ties minkä terapeutin tai muun rahasusleirin avulla.
Itse sinnittelen taloudellisten, käytännön asioitten takia ja sekin on oikeesti halveksittavaa ja mies kiristää ulkomaille muuton kanssa, jos haen eron, koska tietää tasan tarkkaan, että olen riippuvainen hänen lastenhoitopanoksestaan omien hankalien työvuorojen takia.
Mutta katsotaan tilanne uudestaan, kun lapset pärjää joitain aikoja yksinkin.
Minä en haikaile välttämättä uuteen suhteeseen, vaan haluaisin rauhaa, vapautta ja omaa aikaa. Yksinolo ei ole ongelma, viihdyn siinä olotilassa, mutta vapauden ja riippumattomuuden kaipuuni on melko suuri.

Taneli, oletko itse eronnut - siis puhutko kokemuksesta?

Onhan se sitten kuolinvuoteeella kiva miettiä, että olipas paska ja onneton elämä, mutta pääasia että olin sitkeä ja elin huonossa liitossa loppuun asti.
Ai niin, mutta mikä se palkinto siitä taas olikaan? :)

Et mitenkään voi erota vahingoittamatta läheisiäsi ja itseäsi. Kuten monet ovatkin jo kertoneet tulee pitkä ja kivinentie joka kestää kauan jopa ikuisesti.
Itse eronneena sanoisin, että ehkä vähän lievemmillä vaurioilla pääsee jos olisi parisuhteessa rehellinen, ottaisi kaikki kissat, koirat ja paskat esille käsittelisi niitä kahdestaan tai ammatti-ihmisen kanssa ja sitten saatta olla niin että jo molemmat ovat sitä mieltä, ettei ulospääsyä ole muutakuin ero ta asiat on onnellisesti saatu käsitelytä ja lsuhde jatkuu.
Yksipuolinen eroaminen on aina h€&@€€€&&€tin tuhoisa kaikille.

Avioa 10 vuotta ja eroa miettinyt samat 10 v. Kato p-hanaa, että et vääntänyt sinä aikana vielä enemmän lapsia, ehtinyt olisit. Sulla on ruuvit löysällä, selvitä se vaimollesi ja että sille on paree ja terveellisempää, että se pääsee susta eroon.

miten aappeen ainakin 1/2 ynnä kakrut hajalle hujauttava perhe selviää
kivuitta ja säryittä (itse siinä sivussa)?
Vastaus on selvä kuin pläkki. Ei mitenkään.

No joo koko aloitus on ns. syvältä ja kuvaavaa ap:lle, että kun tämä aloittamansa ketju ei mennyt mielen mukaan, pisti hanskat tiskiin.

Kannattaa ainakin yrittää ja nostaa rehellisesti ne kissat pöydälle. Itse olen petetty ja jätetty. Olin katkera ja vihainen. Juurikin saman tapaisesti, kuin ap:n vaimo. Ymmärrys ja sympatiat tästä syystä hänen puolellaan. Kipuilin ja taistelin vastaan ja syyttelin jopa ulkopuolisia vaikuttajia tilanteesta. Ja niitä myös oli ja on. Vastustelin omia tunteitani vaimoani kohtaan ja valmistauduin lopulliseen eroon ja joka toinen viikko lasten muuttamista isälle/äidille. Yhtäkkiä palaset loksahti paikalleen ja tajusin, että vihanpito ja katkeruus ei johda yhtään mihinkään. Sanoin sen vaimolleni, pyysin anteeksi omaa typerää käyttäytymistäni (sen tajuttuani) ja itsekkyyttäni ja annoin vaimolleni anteeksi hänen tekemisensä, ihastumisensa toiseen mieheen jne... Pari ystävääni jopa kehoitti (ei nyt tosissaan, mutta sanoivatpa kumminkin) vetämään lättyyn vaimoni ihastusta ja asian myötävaikuttajaa/vaikuttajia. No sellainen ei sovi minun periaatteille, joten se siitä. Anteeksi antamisesta ja pyytämisestä huolimatta olin valmistautumassa lopulliseen eroon, kunnes!!! Yhtäkkiä vaimoni kanssa saatiin ihan uudenlainen keskusteluyhteys ja aloimme viettämään yhteisiä hetkiä yhtenäisenä perheenä. Hän vieläkin kipuilee tuntemustensa kanssa ja onhan se kova paikka minullekkin. Joka tapauksessa olemme päättäneet lyödä hynttyyt taas yhteen ja alkaa rakentamaan yhdessä uutta alkua yhdessä. En ole mikään lukutoukka (vaimoni on), mutta sain häneltä yhden hyvän teoksen luettavaksi ja se auttoi loksauttelemaan niitä palasia kohdalleen. Mielestäni tanelin suorasukaisuudesta huolimatta, hänellä oli hyviä pointteja avioliitosta. Ei niin, että hampaat irvessä tulisi väkisin puurtaa, mutta hyvällä yhteistyöllä alttarilla annetusta lupauksesta "huolimatta" parisuhteen saa kyllä toimimaan, jos vain molemmilla osapuolilla on tahtoa. Nykymedian antamien neuvojen perusteella täällä ei ole, kuin kasa yksinäisiä ja katkeria vanhuksia muutaman vuosikymmenen sisällä/jälkeen.

Mä ymmärrän sua täysin. Nuorena menin itsekkin yhteen miehen kanssa, joka oli mua vanhempi ja muka niin aikuinen, ettei samanikäiset tuntuneet miltään. Vuosien varrella sitä vaan huomasi, ettei meillä ollut mitään yhteistä. Arvomaailmatkin olivat täysin erilaiset. Mä en ollut mitenkään rahan ja muun maallisen mammona perään, toinen oli. Eron jälkeen olen miettinyt, että kuitenkin alitajunnassa tiesin, ettei mies ole mua varten enkä minä häntä varten. Sitten tuli pari lasta, ihanimpia asioita, mitä mun elämässä on tapahtunut. Ja liitto jatkui 20 v.

Mutta viimeiset viisi vuotta mietin, ettei tästä tulee mitään. Ei keskusteltu mistään, ei käyty yhdessä missään. Mä hakkasin koko ajan päätä seinään, kun yritin olla unelmavaimo, ettei vaan tulisi miehen puolelta sanomista. Kun ero sitten lopulta saatiin puhuttua selväksi, kävi ilmi, ettei mieskään ollut mua koskaan oikeasti rakastanut. Mä olin vaan se välttämätön paha, jota tarvittiin lasten kasvatukseen ja kodinhoitoon. Mä luulen, ettei sunkaan vaimosi välttämättä tunne suuria tunteita sua kohtaan. Olette vaan tottumuksesta yhdessä.

Sun pitää tehdä niinkuin susta itsestäsi parhaalta tuntuu. Avaa suusi ja puhu asiasta, vaikka seurauksena olisi itkua ja vaikka mitä. Pikkuhiljaa ehkä saatte välinne kuntoon. Musta on naurettavaa neuvoa, että lasten takia pitää olla yhdessä. Kyllähän lapset vaistoaa, onko vanhempien välillä oikeaa rakkautta ja välittämistä.

Tietenkin ympäristö myös luo paineita siihen, uskaltaako erota. Moni miettii, mitä sukulaiset ja ystävät sanoo, kun toisten mielestä unelmaliitto päättyy. Turha miettiä. Todelliset ystävät ei sua hylkää, päätittepä mitä tahansa. Parisuhdeterapiasta olisi varmasti apua, mutta sitä on molempien haluttava.

Lenitalle: olen itse 29v, 6vuotta liitoa takana ja 1 lapsi. Samat fiilikset kuin sinulla, mies saattaa muuttaa ulkomaille jos erotaan, joudun ottamaan vastuun tästä yksin. Mies myös petti luottamuksen pahasti jo ensimmäisen avioliittovuoden aikana josta varmaan jäin hänelle katkeraksi ja myöhemmin ihastuin itse toiseen, joka nyt haluaisi olla minun kanssa.. Nyt mietin kovasti että pidänkö suht. ok liittoa pystyssä lapsen takia (mies hyvä ja rakastava isä) ja meilläkin on kai ihan ok arkea, tehdään ruokaa ja katsotaa leffoja (mitään puhuttavaa ei ole kun miestä kiinnostaa vain jalkapallo, itse luen paljon ja kiinnostaa lähes kaikki muut asiat ja ilmiöt).

Tiedän, että kovalla panostuksella ja asennemuutoksella voisi suhdetta parantaa ja varsinkin jos tekisi kylmän päätöksen että tämä on tässä ja tässä ollaan.

Eilenkin itkin kotona kun on niin ristiriitainen olo, lapselta yritän pahan olon peittää.. menin vääristä syistä naimisiin kuten alkuperäinen. ajattelin että voihan sitä erota jos ei toimi. En uskonut että olisi näin rankkaa..

Aloin lukea kirjoituksia tällä palstalla toivoen huomaavani, että moni muukin olisi samassa tilanteessa kuin minä. Ihan samanlaista tapausta en kuitenkaan löytänyt, tekstejä luettuani huomaan edelleenkin, että eroni oli niin älyttömän turha, ettei sitä voi uskoa todeksi.
Erosin kymmenen vuotta sitten. Olin silloin 34-vuotias. Olin seurustellut vaimoni kanssa jo 16 vuotta, joista kymmenen vuotta olimme olleet naimisissa. Olimme siis olleet yhdessä hyvin nuoressa, toisiimme kiinnittyneet ja aikuistumisemme jakaneet. Silloin tällöin meillä molemmilla oli pientä vipinää siellä täällä, siis ihan alkuvaiheessa, mutta se loppui hiljalleen iän karttuessa ja suhteen lujittumisen myötä. Olimme yhteenkasvanut pari, hyvin rakastavaiset, toki myös välillä arkiintunut.
Meille syntyi kaksi lasta, jotka olivat meille kaikki kaikessa.
Sitten, 34-vuotiaana, tapasin naisen, jonka olin tuntenut aiemminkin ja jonka kanssa meillä oli ollut hieman silmäpeliä ja flirttiä. Ajauduin yhden illan suhteeseen, tai totta puhuen sinä yönä ei mitään tapahtunut. Jollain tavalla kuitenkaan en uskaltanut loukata tätä naista jättämällä yhteistä yötä ainoaksi. Aloin siis pettää, mutta koskaan emme harrastaneet seksiä. Nainen piti minusta ja en uskaltanut jättää häntä kokonaan elämästäni. Vaimoni sai tietää, että minulla on jonkinlainen suhde toisen naisen kanssa, mutta asia keskusteltiin ilman vihaa. Vaimoni toivoi kovasti, että lopettaisin suhteen. En kuitenkaan sananmukaisesti uskaltanut. Aloin pelätä tätä toista naista, olen aina ollut hieman liian varovainen aiheuttamaan mielipahaa toiselle. Jotta tästä kirjoituksestani ei tulisi romaania, kerron lopputuleman lyhyesti. Se on hyvin outo:
Jätin perheeni. Jätin vaimoni, jonka kanssa olin varttunut. Jätin lapseni. Muutin asumaan tämän uuden naisen luo, koska pelkäsin hänen suuttuvan jos en niin tekisi. Pitkään halusin palata takaisin, olin kuin vieraassa paikassa, enkä kokenut läheisyyttä tänän naisen kanssa. Olisin kovin halunnut mennä takaisin vaimoni luo, turvalliseen kotiin, joka meille oli kehittynyt. Mutta en uskaltanut. Vuodet kuluivat ja niiden vuosien jokaisena sekuntina ajattelin vain kotiani, siis sitä entistä, ainoaa ja oikeaa. Lapsiini onnistuin pitämään hyvät suhteet ja he ovat vieläkin elämässäni tiiviisti, vaikka virallisesti asuvat äitinsä luona. No, aikuisiahan he ovat jo melkein.
Joka tapauksessa niin minulle kävi. Olen tämän uuden naisen kanssa nyt naimisissa ja minulla on hänen kanssaan lapsiakin. Harrastamme seksiä korkeintaan kerran vuodessa. Eli kun hyppäsin toisen naisen matkaan, en tehnyt sitä rakkaudesta tai halusta, vaan pelosta - pelkäsin naista, jonka luokse asetuin. Olen arvomaailmaltani hyvin perinteinen ihminen, enkä koskaan kuvitellut eroavani, enkä ollut halunnutkaan, mutta en uskaltanut jäädä vaimoni luo kun pelkäsin toista naista, jota en edes rakastanut. Nyttemmin olen toki kiintynyt tähän naiseen, uuteen vaimooni. Enää harvoin haaveilen, että palaisin "kotiin", koska se olisi jo mahdotontakin. Yhdessä vaiheessa aiemmin tosin yritimme suunnitella entisen vaimoni kanssa miten voisin palata, miten hyvittäisin sen nykyiselle vaimolleni. No, pattitilanne, uuden avioliiton lapsia en halua avioerolapsiksi, enkä muutenkaan enää jaksaisi uutta eroa.
Olen hyvin ihmeissäni siitä, mitä minulle tapahtui. Korvien välissähän se oli, jokin niin vahva pelkotila vierasta ihmistä kohtaan, että jätin kodin, joka oli minulle kaikki kaikessa. En uskaltanut muuta kuin jättää perheeni. Harvoin kuulee asian menevän tällä tavalla.

Hah, hah .. toivon että eroilet ja lähdet läksimään,JA SAAT PLUSSANA erokaupan päälle ne äpäräsi. Ja ex-vaimosi jatkaa hyvää elämää eteenpäin toteuttaen itseään ja tapaillen muita kun sinä hoidat äpryjäsi!

En ole koskaan joutunutkaan samankaltaiseen tilanteeseen syystä, että mulla on järki päässä, enkä oo samanlainen helppoheikki pässi niinku sinä oot, että ottaisin jonkun ämmän jonka kans mulla ei oo paskankaan verran mitään yhteistä. Sulla on vitusti kohtalontovereita olemassa ja te ootte kaikki ressukoita. Siinähän kärsitte kun on helpon pillun toivossa juostu niinku joku vitun pässi narussa. Minä se oon vapaa kulkemaan, ei muuten ahdista, ei sitten yhtään..........

Minkä takia mennään hankkimaan lapsia jonkun kanssa, jos ei mene alunperin hyvin yhdessä? Ihmiset menevät liian herkästi yhteen. Jotkut pelkäävät vain yksinoloa - toiset tarrautuvat siinä pelossa, etteivät koskaan löydä sitä "oikeaa". Se oikea ei välttämättä tule elämään edes eronkaan jälkeen. Ihmisen mieli loihtii itse sen "oikean". Oikea tulee useimmasta ihmissuhteesta oikealla kohtelulla. Tietenkin on hyvä, jos on yhteisiä mielenkiinnon kohteita ja harrastuksia. Lapset eivät ole mikään yhdistävä tekijä yksin, ellei mitään muuta yhdistävää ole alunperinkään ollut. Pitäisi malttaa odottaa ja tehdä itselleen ensin selväksi millaisen puolison haluaa ja millaista ei missään nimessä. Tunteisiin ei ole mitään luottoa loputtomiin - ne tulevat ja menevät kuin tuuli. On oltava todella paljon yhteistä jo ennen tunteita. Ei ne uudet suhteet useimmiten ole sen parempia, korkeintaan on opittu pari asiaa entisestä suhteesta, ei muuta. Ja uusioperheet ovat rasittavia tarinoita lähes aina.

Jos ei ole mitään yhdeistä..Ei kannate jatkaa!!! Mulla itselläni oli samanlainen tilanne noin 6 vuotta sitten..Katsoin parhaaksi eroota..Mulla oli yksi poika.16 vuotias.Ja hän tuli minun luokse asumaan.Olen poikani kouluttanut hyvään ammattiin..Osa puoli ei olis näin pystynyt tekemään.Eron jälkeen tuli uusi nainen kuvihoihin..Ja elämme tällä hetkellä onnellista elämää!!...Asumme vain avo-liitossa..

Miksi sitten päätit tekaista toisen tenavan, jos alusta asti on tuntunut ettei vaimosi ole se oikea? Varmasti olet saanut viisaita vastauksia ja asiallisiakin. Sen verran kommentoin kuitenkin, minusta rakkaudettomassa liitossa ei ole mitään järkeä, itse en sellaisessa haluaisi elää enkä pystyisikään.

Typerä provo,kukaan tuollaista ruodi nettipalstalla.Keksi parempaa

Miksi menit työntämään sen pienen kikkisi siihen naiseen, jos kerran teillä "ei ole mitään yhteistä" ?

Kanna vastuusi, itkupilli ja käsitä että monilla ei ole minkäänlaista suhdetta ylipäätänsä.Arvosta naistasi ja pidä hänestä huoli, pelle!

Pariterapia? Siellä sais puhuttua asioista varmaan puolin ja toisin reilusti. Vaimos varmaan tarvii yksilöterapiaa, jos on läheisriippuvainen, että siitä kyllä hyötyisi hänkin. Eri asia saatko hänet sinne, mutta jos flippasi erosta, niin luulisi suostuvan terapiaan, jos kerran haluaa avion pelastaa.

Tunnen samanlaisen nahjuksen, ollut 15 vuotta naimisissa kuulema 'väärän' naisen kanssa. Lapsia on 'naisen tahdosta' tehty kolme, ja sitten kuulema pysytään 'yhdessä' lasten takia. Siinäpä lapsille terveen suhteen mallia loppuiäksi. Viihdykkeenä toinen nainen sivussa, vaimo tietänee. Kaveri on liian nahjus, että tekisi työtä liittonsa eteen, narisee vaan. Eikö voi joko päättää, että on avioliitossa tai sitten ei. Kuka haluaa olla naimisissa, jos toisella on muka niin kamalaa, ja kuka haluaa kasvaa vanhempien kanssa ja kuulla, että oli syy siihen että kipristelivät onnettomina yhdessä. Sairasta tai tekopyhää touhua.

Minä elin samanlaisessa tilanteessa. Menin naimisiin, kun ex-mieheni oli niin sinnikäs. Koko ajan tiesin, että loppu tulee jossain vaiheessa ja niin tiesi miehenikin. Monet tuskalliset yöt valvoin syytöksin ja uhkailujen keskellä, mutta lopulta kumpikin hyväksyi tilanteen. Erosimme pari vuotta sitten. Olemme kaikki - mukaanlukien kaksi lastamme - nyt paljon tyytyväisempiä, rauhallisempia ja onnellisempia. Olemme myös hyvissä väleissä nyt. Sinulla on vain yksi elämä - elä se. Myös lapsistasi kasvaa tasapainoisempia ja onnellisempia, kun heidän ei tarvitse katsella onnettomia vanhempia.

Tässä hyvä video siitä miten opitut arvot ja ajatukset ohjaavat elämänvalintoja, ehkä löydät siitä jotakin:

http://www.youtube.com/watch?v=xAmZII6hXZc&feature=youtu.be

Kuinka vahva olet? Ero vaatii valtavasti energiaa, jos aikoo hoitaa joka sektorin hyvin. Itse olen selviytynyt, mutta se kesti monta vuotta. Lähdin koska mieheni ei rakastanut minua, oli vain siksi kun hoidin kaikki asiat. En saanut hyväksyntää. Kuvuin korpuksi. Itse rakastin, sinullahan ei sitä ongelmaa ole, niin että saattaa olla ihan simppeli juttu. Nyt on kyllä hyvä olla, ihana suhde ja monipuolisempi elämä kuin ikinään avioliitossa. Hyvä kun lähdin. Eli ehkä minun tieni on se tie, jonka vaimosi tulee käymään läpi.

toivon että vaimosi älyää ottaa eron sinusta, ettei sun täällä tarvitse valitella enää tai sitten valitat että vaimoni jätti minut...miksi ihmeessä siis hankit toisen lapsenkin ja haudoit koko ajan eroa. minusta tuntuu että vaimosi on liian hyvä sinulle ja sehän ei sinulle riitä. olet itse läheisriippuvainen, olisit lähtenyt aika päivää sitten, jos noin kauan mietit eroa. älä viitsi kiusata toista. mene itseesi. miksi siis "otit väärän naisen", nyt menee yli ymmärryksen. toivon vaimollesi kaikkea hyvää jatkossa ja toivon että hän huomaa itse kuinka väärä mies hänellä on.

Olen kuten vaimosi, hyväksikäytetty, petetty ja jätetty. Ajautui kuulema kanssani naimisiin. Kiukusta ja vihasta voi olla voimavaraksti, mutta katkeruutta kannattaa vältellä. Oli vaikea ymmärtää miksi h"#¤ ei lähtenyt heti. Jos et halua olla suhteessa, aloita keskustelu eilen. Lapsellekkin paremi olla yhden terveen ja tasapainoisen vanhemman kanssa kuin sairaassa kuviossa. Jos et saa suutasi auki, aloita keskustelu näyttämällä vaimollesi, mitä kirjoitit.

Mut on jätétty jo kolme kertaa, vain sen takia, koska en halua lapsia, Koska tiedän, että kun menen jonkun kannssa tekemään muksuja, niin suhde tulee päättymään heti. Ja kuka alkaa yksin huoltajaksi? MINÄ!! Eli lapset saisivat vain kärsiä minun takiani. Emme kyllä elä missään 1500 luvulla mutta silti. Ja sun tilanteessa miettisin, että onko oikeasti järkeä, jättää nainen hoitamaan lapsia yksin, kun itse juokset baarista toiseen...?

Lähde nyt. Koska jos et nyt lähde, et lähde koskaan. Vajoat suohon koko ajan syvemmälle.

Olisi varmaan kannattanut miettiä asiaa ennen naimisiin menoa vaikka olikin lapsi tulossa ja sitten vielä tehdä toinen lapsi, onko järkee kysyn vaan?
En tarkoita että pitäisi roikkua avioliitossa mikä ei toimi mutta lapset kyllä huomaa jos kaikki ei ole hyvin. Olet todellakin itsekeskeinen ihminen isolla I:llä.

pöljä, itse saatoit naisen raskaaksi ja nyt itket että ei ole kivaa. Olisit käyttänyt ehkäisyvälineitä niin ei olisi nyt ongelmia.

Kuullostat lähes tämän aamun erään aamuradion ajankohtaisaiheelta. NIIIIIIIN moni avioliitto on vaakalaudalla näin kesä aikaan. Kysymys on kuinka kauan sinulla on tilanne päällä ja kuinka se vaikuttaa lapsiinne. Luin aikoinaan artikkelin, jossa todettiin viimeistään erokeskustelelun olevan aiheellinen kun se vaikuttaa lapsiin tavalla tai toisella. Lisäksi jos ei löydy MITÄÄN yhteistä-meillä on käytettävissä vain yksi elämä ja jokainen päivä on liian arvokas hukattavaksi.
Sinäkin löydät sen joka pohjimmiltaan rakastaa SINUA sellaisena kuin olet. Itse eronneena elämäni on 200% rikkaampaa lasteni kanssa, kun voin keskittyä pelkästään heihin, en pitämään yllä ensin rikkonaista liittoa ja sen jälkeen suhdetta lapsiini.

Nyt seurustelen mitä ihanimman miehen kanssa, joka voi jopa täyttää nuo edellämainitut odotuksetkin. Elämä on ihanaa eronkin jälkeen ja olemassa on joku joka RAKASTAA sinuakin sinuna. Ei rahana, materiaalina, tms.,....

kyläpäs on

no itsekkyyttähän se on. Velvollisuutesi on ensin lapsia ja vaimoasi kohtaan, kun olette kerran lapsia hankkineet ja naimisiin menneet. Koita rakastaa äläkä yritä muuttaa toista riitelemällä. Toisen syyllisyyden osoittaminen on turhaa ja aiheuttaa vain puolustautumista. Näiden asioiden pitäisi tulla muutenkin ilmeiseksi. Tämä sama sopisi aina välillä itselleni hyvin.

Vaimosi ansaitsee parempaa. Asenteesi näkyy ja kuuluu, vaikka et sitä tietoisesti tekisikään. Teillä on huono lähtökohta liitolle ja vaikuttaa teihin kaikkiin, myös lapsiin. Ellei asenteesi liittoa kohtaan muutu, päästä vaimo pois. Vaikeaa tulee olemaan, mutta hän ja lapset ansaitsevat sen. Seuraavaan suhteeseen toivottavasti asenteesi on erilainen. Jos ei, toivon että jäät yksin.

Kirjoituksesi perusteella saa sellaisen kuvan,ettet alun alkaenkaan olisisit ollut halukas pari suhteseen,vaan menit siihen mukaan kun lapsi syntyi. Nyt onkin todella tärkeää mitkä ovat ne arvot joita elämässä kunnioitat. Ne ratkaisee miten käyttäytyt ja kuinka jatkat elämää.Meidän täältä ulkopuoplelta onvaikea antaa oikeaa neuvoa,koska emme tunne tilannetta emmekä Teitä ihmisinä.
Mutta aina kannattaa yrittää,ja aina parempi jos onnistuu niin tietää ainakin sen ,että lapsilleen voi silloin antaa parhaat mahdolliset elämän eväät. Nääs silloin riittää kypsyyttä jatkaa tätä elämää,joka kuitenkin on lyhyt.
Tsemppiä

Jos kaks ihmistä ei sovi toisilleen,niin miksipä jatkaa tietä jossa päämäärä puuttuu.Kun tavoitteet on kummallakin erilaiset niin parempi lopettaa homma siististi varsinkin lapsen/lasten takia.Vaikka toisaalta vastakohdathan pitäisi täydentää toistaan,mikä ei valitettavasti pidä kutiaan.Todentanut saman itsekin,joskin se suhde ei loppunut kauniisti vaan ilmisotaan.Ilmeisesti kumpikin oli ajatellut samaa asiaa,tosin ajattelin silloin lopettamista kauan ennen jutun päättymistäkin.Pelkästään jo senkin takia etteivät omat hermoni olisi kauaa kestäneet sitä,nyt olen onnellinen kun ei tarvitse ajatella toista osapuolta millään tavoin.Olen vapaa kuin mikä,miksi jatkaa nk,elinkautista vankeutta loputtomiin.
Vapauta itsesi kahleista,mutta älä hylkää lapsiasi koskaan.Jos sen tekee,on se virheistä kaikkein pahin ja tuhoisin.

Elämä on perseestä. Eroa jos vituttaa liikaa.

Ota ja lähde, mutta anna sitten vaimon ja lasten jatkaa ihan omaa elämää äläkä kiusaa kaikkia muita osapuolia hakemalla lapsia joka toinen viikonloppu tai joka viikko itselles!
Kivutonta eroa ei ole. Ja toipuminen vie joillain 5-20 vuotta! Toisilla loppuelämän!

Itse mietin 32 vuotta,ennenkuin katsoin eron järkevämmäksi vaihtoehdoksi,enkä ole katunut.Minulla on kolme aikuista lasta,mutta olemme niin erilaisia ex-vaimoni kanssa nykyään.Ei se kannata kitua rakkaudettomassa avioliitossa.

Omat vanhempani menivät onnellisina naimisiin ennen kuin olin edes ajatuksen tasolla. Muutaman vuoden avioliiton jälkeen äidilläni tuli tunne, että avioliitosta puuttuu jotain. Joten seuraavaksi synnyin minä. Valitettavasti en ollut se puuttuva osa. Isä ei juurikään minusta piitannut, hän ei edes tiennyt äitini lopettaneen ehkäisyn. Olin viisi kun vanhempani erosivat. Ensimmäinen tokaisuni asiaan oli, että "Pääsen isille kylään!!"

Olen aina ollut sitä mieltä, että vanhempieni on parempi ilman toisiaan. En päivääkään heidän eronsa jälkeen ole haaveillut, että he palaisivat yhteen. Vaikka isäni oli pitkään katkera erosta, ei se pilannut suhdettani häneen, päinvastoin. Nykyään olemme erittäin läheisissä väleissä, vaikka elämä on tuonut väliimme satoja kilometrejä.

Äitini on tukeni ja turvani. Hän on selittänyt asiat minulle valehtelematta ja peittelemättä alusta asti. Vaikka olin nuori, ei eroa kaunisteltu, vaan tiesin missä mennään.

Mielestäni olen kuitenkin kasvanut melko tasapainoiseksi kolmekymppiseksi, vaikka olenkin erolapsi. Molemmat vanhempani löysivät heille "oikeat" kumppanit ja ovat onnellisia.

ja niin olen minäkin.

Minulle kävi aivan samoin, menin minulle väärän naisen kanssa naimisiin ja tehtiin kolme lasta. Eikä ihan niinkään, sillä myös minä olin väärä mies hänelle.
Ei mitään yhteistä, ei sitten mitään ja siitä en niskaani syytä ota. Ei vaan toiminut, minkäs sille, vaikka kuinka haluaisi ja yrittäisi.

17 v liittoa kuitenkin kesti, mutta sitten riitti. Ajattelin, että on vain yksi elämä ja tyhjyyteen en halua sitä haaskata. Elämä eron jälkeen on ollut ruusuista ja vähemmn ruusuista. Saa sitten nähdä mitä tulevaisuus tuo mukanaan, nyt on kuitenkin nainen, jonka kanssa toimii myös ajatukset ja teot.

Me päädyttiin miehen kanssa eroon viime marraskuussa.
Avioliittoa takana oli 7vuotta, yhdessä oloa 13vuotta.

Hyppy tuntemattomaan oli kamalan tuntuinen..
Mutta nyt...nyt olen onnellinen..

Meidän parisuhde oli vain enää kaveripohjalla...
Mieti tarkkaan mitä teet, ja tee oikea valinta.

Minä pärjään hyvin nyt 7 ja 9 vuotiaiden lasten kanssa.
Onneksi kävi näin.

ÄÄLIÖ KYSELEE TAITAA OLLA TOINEN VIENNISSÄ JO PITMMÄNAIKAA JOKA ON SANONUT JOKO MINÄ TAI NYKYINEN LOPPI OTTI JA PELSTY ASIAA EI SITÄ KYMMENTÄ VUOTTA MIETITÄ EROOKO VAI EI ELI KYSEISELLÄ LOPILLA OLLUT KOKO AJAN TOINEN JOTA PYÖRITTÄNYT NÄIN SE VAAN MENEE NYKYÄÄN ENNEN OLTIIN REHELLISII MUT NYT NAISET KUSETTAA MINKÄ KERKII

Oli todella hyvä ketju antoi paljon ajatuksia ja ajatuksen aiheita.

Itse olin toinen vaimo, edellisestä liitosta ei ollut lapsia. Liitoa oli vain 1/2 vuotta, mutta olimme olleet jo 1,5 vuotta yhdessä kun sain tietää ensimmäisestä liitosta.
Mies oli minua 7 vuotta vanhempi "poikamies", sain kerrottua suvulle ensimmäisestä vaimosta vasta n. 1/2 vuotta siitä kun itse sain tietää.
Asuimme 200 km päässä siinäkin syytä..

Asuimme 2 vuotta avoliitossa ja menimme vihille.
Avioliitoa kesti viisi vuotta, kaksi poikaa, minä otin eron.

Kyse oli ilkeydestä ja mies jättäytyi ammattityöttömäksi minulla oli kolme työtä ja mies sovitteli vielä aamuista lehden jakoa..

Kun otin eron, sanoin; etten ota eroa ottaakseni toisen tilalle, minä vain otan eron sinusta. Olen elänyt itsekseni 32 vuotta.

Hyväksi käyttö, ilkeys, arvottomuus, mollaus, alentavat vitsi, ulkonäön mollaaminen, talouden pito ja -hoito, perheen ainoa elättäjä, seksuaalinen häväiseminen jne. siinä syitä ottamaani ja haluamaani avioeroon.
Mies puhui minulle ja lapsille tapaamiskiellon sukuuni..
Hän puhui erossa elatusavun kahdesta lapsesta 1,5 kertaiseksi, eikä se nousut siitä koskaan.
Lopulta ilmoitin, ettei hänellä ole, eikä tule koskaan olemaan, mitään oikeutta astua kynnyksen yli jonka takana minä asun.
Kun Lapset saivat itse päättä asioista, he eivät halunneet tavata isäänsä. Isä, kun valitti heille jokaista vierailua kun tulee niin kalliiksi. Nyt hän on isoisä, eikä ole nähnyt poikansa poikia..

Kukaan ei voi päättä toisen elämään. Eläessään voi tehdä virheitä ja niistä on sitten valittava se pienempi.

JOs kokeilisitte ensin vaikka seurakunnan avioliittoneuvontaa tai pariterapiaa. Se voisi myös auttaa helpompaan eroon, jos siihen päädytään. Lapsille ero on ikävä asia, jos perheessä ei ole mitään vakavampia ongelmia: alkoholismia tai psyykkistä ja fyysistä väkivaltaa.

Jos tässä nyt vähän jälkiviisastelee:

Aika selkärangaton olet ollet jos a. ei ole pitänyt huolta siitä, ettei tule jälkikasvua, jos kerran ette sovi yhteen ja b. olet mennyt naimisiin "lapsen vuoksi.

Vaimosi on muuten juuri sitä tyyppiä, joka tekee erosta myös lapsille helvetin, koska se olisi ilmeisesti hänelle maailmanloppu. Se on myös hänen taktiikkaansa pitää sinut liitossa vaikka väkisin.

Ap, ensin pariterapiaan tsekkaamaan, mikä oikeasti on suhteenne tilanne. Sen jälkeen päätökset sen mukaan. Ja jos edelleen ero tuntuu huomattavasti vahvemmalta ratkaisulta, niin kannattaa muistaa, että muksut kyllä vaistoaa ongelmat liitossa, ja heille onnelliset tasapainoiset elämästään nauttivat vanhemmat ovat paremmat kuin olosuhteisiin jämähtäneet ja siitä kärsivät vanhemmat. Tsemppiä!

Ne terapiat on yhtä tyhjän kanssa,kärsitty on.

Suomessa ei ole tarpeeksi ammattilaisia mielenterveysongelmista kärsiville ja ihmissuhde neuvontaan..

Hiljaa hymyillyttää nuo neuvot menkää ammattilaiselle...

Ajatelkaapas jos kyseisen aiheen aloittaja kertoo että: "Hän "flippasi" aivan täysin ja uhkasi vaikka millä". Ja lasten isä pelkää omien lapsiensa puolesta. 1 vuoden sisällä on tapahtunut Suomessa enemmän perhesurmia kuin koskaan aikaisemmin. Mielestäni tällä miehellä, joka aiheen aloitti on täysi oikeus peittää avioero-oikeudet vaimoltaan, lasten etuja ajatellen. Eli on järkevää ajatella lasten turvallisuuden kannalta ja hakea avioeroa ja lasten yksinhuoltajuutta. Ei noin tasapainoton ihminen voi olla kahden lapsen äiti. Mieti sitä

Vaikka eroaisit kuinka monta kertaa, itsestäsi et eroon pääse.

kyllä, eroajatukset pitäisi haudata lasten takia ainakin toistaiseksi, kunnes lapset sitten ovat muuttaneet pois kotoa. se olis hirveää lasten kannalta

Voitko kertoa mitä ei-yhteisiä juttuja teillä on?

Ihmettelen tässä ketjussa joidenkin tarvetta taivastella sitä, että on selkärangatonta mennä naimisiin "väärän" naisen tai miehen kanssa, jota ei rakasta. Kautta historian on ollut tämmöisiä tapauksia, ja taidettakin niistä tehdään.

Ihmisellä on taipumus ratkaista kulloinkin "ongelmatilanteeksi" määriteltävä tilanne siinä hetkessä parhaaksi näkemällään ja kokemallaan tavalla. Arvelen, että aloittaja on tehnyt juuri näin; mennyt naimisiin, kun lapsi on ollut tulossa/tullut.

Uskon, että suhde voidaan saada toimimaan, mutta parisuhteen parantamiseen tarvitaan kaksi. Aloittajan tekstistä tulee vaikutelma (joka voi olla väärä) ettei kummallakaan ole oikein halua parantaa suhdetta. Ulkopuolinen apu voisi auttaa teitä hahmottamaan, mitä haluatte ja toivotte ja onko nämä toiveet ja halut yhteneviä. Voisi olla vaimollesikin (ja sinullekin) helpompi käsitellä tilannetta, tunnustellen, terapiassa kuin kotona kahden kesken.

Lapsille siirtää rakkaudettomassa liitossa joko eron sattuessa "erotavan ja kynnyksen siihen" tai sitten rakkaudettoman liiton tavat, jossa esim. hellyydenosoitukset vanhempien väliltä voivat puuttua. (Riitelyä ei aloittajan tapauksessa kuitenkaan ole. )

Elämä on valintoja. Vastuun valinnoista joutuu myös kantamaan. Kannattanee miettiä, minkä asioiden kanssa voi oikeasti itsensä kanssa elää sopusoinnussa (ero, lasten kodin hajottaminen, epätyydyttävän parisuhde, katkeroitumisen vaara, tms).
Uusi tilanne on aina jonkin aikaa hyppy tuntemattomaan ja epävarmuuteen, mutta itse ajattelen, että asioilla on taipumus hakea uudet uomansa, löytää paikkansa ja ihmiset sopeutuvat.

Onnea matkallesi oka tapauksessa!

Liitto pitää olla niin loppuun kaluttu, että kumpikaan ei ole mustasukkainen enää toisesta ja molemmat ovat valmiita sulassa sovussa hoitamaan lasten asiat yhdessä. Lapsille täytyy yhdessä kertoa asiasta ja kertoa, että lapset eivät ole syyllisiä eroon vaan aikuiset ovat yhdessä päättäneet niin. Silti lapsilla on äiti sekä isä, jotka rakastavat lapsiaan ja eivät katoa minnekään pois lasten elämästä vaikka asuvatkin eri asunnoissa. Yhteistyötä, ei kiristystä lapsilla ja tapaamisilla, joustoa molemminpuolista. Meillä tämä onnistui ja kavereita ollaan ja yhdessä lasten asioita hoidetaan. Tulevat kumppanit saavat luvan sopeutua tähän. Ilman joustoa ja yhteistyötä tämä ei onnistu ja siksi niin monet eroavat pariskunnat tappelevat kuin koira ja kissa ja siitä vasta lapset kärsivät. Käyttäytykää aikuismaisesti erotessakin.

Mä erosin kolmisen vuotta sitten, oltiin 11 vuotta yhdessä kolme lasta.Mä mietin pitkään noita samoja jutuja kun sä mietit olin periaatteessa väkisin suhteessa lasten takia kun ei meillä muuten ollu enää pikään aikaan mitään kipinää suhteessa se on tosi raskasta olla väkisin toisen kanssa jos se homma vaan kuolee.Ja nuille kaikille naisille jotka mussuttaa aina noista elatusmaksuista niin voi ne lapset olla isälläkin kirjoilla ei se aina oo nii että isästä tehdään se maksaja!!! Itselläni on kaksi lasta kirjoilla ja ex:llä yksi ihan vaan siksi että kummankaan ei tarviis paljon maksella kummallekkaan kun joka toinen viikko lapset on äidillään.

huomioon, että lapsesi kokevat äitinsä hylkäämisen niin rajuna, että tuntevat sydänjuuriaan myöten sen itsensä hylkäämisenä. Rikot lastesi turvallisuuden täysin, voi kun tietäisit niin jättäisit sen tekemättä:((( He eivät koskaan enää kykene sinuun luottamaan. Olet heidän silmissään äidin ja kodin rikkoja koko loppuikäsi. Kerran menetettyä luottamusta ei voi enää rakentaa, voihan sitä yrittää mutta naurettavaa teeskentelyä se on.

Kasva ihmisenä. Älä laita vaimosi ja lastesi kannettavaksi olemassaolosi taakkaa. On kai olemassaolosi tarkoitus olla parempaa ja rakentavampaa kuin vaimosi ja lastesi henkinen tappaminen ja pihalle lemppaaminen elämästäsi. Ajattele vähän mitä olet tekemässä.

Luuletko saavasi paremman elämän hylkäämisen jälkeen, kuule, syyllisyyttä tulet kantamaan loppuikäsi. Syyttämällä toista valehtelet vain itsellesi. Jokainen joka aloitusviestisi lukee huomaa henkisen kasvun tarpeesi ja sitä kautta muuttumisen mahdollisuuden. Älä itsekkyydessäsi hamua aina omaa mielihyvääsi vaan ala oivaltamaan mitä sinä voisit tehdä toisten hyväksi.

Tylsä avioliittosi ja elämäsi on historiaa kun omaan napaan tuijottamisen sijaan alat oikeasti huomioimaan läheisesi. Kuin maansa pettänyt on se mies joka perheensä ja kotinsa rikkoo, sensijaan todellisena miehenä pidetään sitä joka kantaa vastuunsa aviomiehenä ja lastensa isänä, ollen luotettava perheensä pää. Toivon, että teet kunnialliset ratkaisut perheesi keskellä.

ei kun lisää lapsia vaan
huh huh ei oo ihme että maailma menee päin helvettiä kun joka perkele lisääntyy

Jos et ole onnellinen liitossasi ja tosissasi uskot, että olisit onnellisempi ilman vaimoasi, niin silloin kai on syytä erota.

Vaikka vaimosi nyt onkin ollut pettynyt erosta puhuttaessa, niin voi olla että hänkin vaistoaa, että kaikki ei ole kunnossa.( Lapsetkin voivat vaistota.)

Parempi erota niin, että tekee sen rehellisesti ja aika nopeasti. Täysin kivutonta eroa ei ole, joten et voi miellyttää muita kuin itseäsi.

Asiat on hyvä selvittää toiselle ja mielestäni paras tapa selvittää on kirjoittaa kirje, jossa kertoo mahdollisimman rehellisesti omista tunteistaan jne. Tietenkin jossain vaiheessa on pakko keskustella kasvotusten ja vastata kiperiinkiin kysymyksiin. Mutta liialliseen keskustelemiseen ei kannata lähteä, mikäli on tosissaan päättänyt erota, koska toinen voi luulla että on mahdollisuuksia.. Mutta tosiaan jotain on pakko puhua ja se on syytä tehdä selkeästi.

On se tavallaan myös onnetonta antaa lapsilleen esimerkki rakkaudettomasta liitosta.
Minusta on parempi erota.

Kyllä puoliso voi haluta ja hakea eroa toisesta, jos ei rakasta puolisoaan. On väärin olla liitossa, josta rakkaus puuttuu.
Erosin miehestäni, koska en rakastanut häntä. Yritin etsiä kaikkia mahdollisia syitä, joilla olisin voinut puolustella eroa myös itselleni. Kunnioitan häntä vielä tänäkin päivänä, mutta jos liittomme olisi jatkunut tuskin tuota kunnioitusta enää olisi jäljellä. Avioliitto kesti yli 20 vuotta,
Toisen pitkän suhteeni jouduin päättämään miehen pettämisten ja väkivallan vuoksi. En voi kunnioittaa hänen tekojaan, mutta ihmisarvon annan hänelle tänä päivänä. Asioiden käsitteleminen on vaatinut aikaa ja anteeksi antamisen. Molemmista suhteista muistelen nykyisin vain hyviä asioita, huonot asiat olen käsitellyt ja harvoin niitä enää muistelen ja jos niin en ainakaan katkeruudella.
Tämä on sitä niin sanottua elämää...

Muistathan, että ainoa ihminen maailmassa jonka asenteisiin ja käytökseen voit vaikuttaa olet sinä itse. Jos olet tyytymätön elämääsi, niin mieti, mitä voisit itse tehdä korjataksesi tilanteen.
Jos et kykene katsomaan peiliin ja sieltä huomaamaan myös omat puutteesi, niin ikävä kyllä viet jopa uuteen suhteeseen mukanasi tämän liiton käsittelemättömät ongelmat.

Ehkä avioliittonne perustui "vääriin" syihin, niistä voi halutessaan saada myös oikeat syyt. Mutta jos jätät käsittelmättä tähän (mahdolliseen) eroon johtaneet syyt (en usko, että 'alunperinkin oltiin väärät ihmiset toisillemme' on ainoa syy...), et voi koskaan olla aidosti onnellinen tulevissakaan suhteissasi.

Tutustu itseesi, tarpeisiisi ja odotuksiisi kunnolla ennen päätöksen tekoa. Monestikaan ihminen ei ole pettynyt toiseen ihmiseen vaan omiin odotuksiinsa. Ovatko omat odotuksesi avioliitosta toimivia ja voisitko kenties itse edesauttaa niiden toteutumista?

Onnea matkallesi mihin tahansa se viekin! Mutta muista, vaimosi ei ole onnesi este ellet itse hänestä sitä tee.

jos haluat kuuntelijaa ja hyviä neuvoja niin meilaa mulle...jos haluat puhua...nimettömänä voit puhua...ja luottamuksellisesti...

En jaksa lukee koko viestiketjua, mutta en yleensä kommentoi täällä käytäviä keskusteluja mut nyt on pakko!

Jätä hyvä mies se nainen ja jatka omaa elämää, voin kertoa että ensinnäkin oon nainen ja mulla kävi niin että k-pää mies, mikä hurmasi mut kaikin tavoin, hänellä tavoitteena saada lapsi ja mennä naimisiin vaimolle "pallo" jalkaan, pysyypähän kotona..

No joo, eipä sitä onnea kauan kestänyt koska en jaksanut miestä mikä ei jaksanut koskaan hoitaa vauvaa, baareissa kyllä jaksoi juosta ja naisia riitti. Sikareita piti jakaa pitkin kyliä kun oltiin niiiiiiiin miestä kun vauva syntyi. Huh huh! Nyt lapsi on jo lähes täysi-ikäinen ja läksin kävelemään kun oli 1v, voin kertoa kyllä kannatti!

Siinä kuluu oma elämäs hukkaan, harkitse tarkkaan mitä teet!

Kaikkea hyvää : )

Eron jälkeen tulee aina myös hirveä häpeän tunne, ja yleensä kaikki eronneet alkavat vältellä tuttujen ihmisten kohtaamista.

Ei hyvän tähen... Voi ainaki miehenä sanoa sen verran että ei kannata ihan kaikkia kuunnella. Jos kuvittelet että oven takana on joku heti parempi niin pikkusen epäilen. Voin kokemuksella sanoa ettei yksikään suomalisista naisista oo parempi, jos nyt rupeat säheltään saat vaan huonon omantunnon jos sulla semmonen on ja menetät tavallaan ainoan tärkeän asian elämässä eli lasten oman perheen. Olen itse tehnyt nuo virheet enkä ikinä ketään rohkaise tekemään samoin. Ensinnäkin naisethathan vaatii nykyään ihan liikaa siihen verrattuna mitä niillä itsellä on tarjota kellekkään. Yrtä ihmeessä jotaki kautta saada eloa siihen yhteiseen elämään onhan näitä asioita,esim. vaikka harrastus joka olis yhteinen,jos ei oo niin yritä edes jotain. En ymmärrä miten ihmiset voi kannustaa eroamaan. Ei oi semmosta asiaa niinku perhe joka on yhdessä, se on ihan stanan vahva side ihmisten välillä ku vaan ymmärtää sen.

Haluaisin sanoa kaikille ihmisille jotka tänne kirjoittaa mielipiteitään että edes hetken miettisivät minkälaisen vahingon voivat aiheuttaa lapsille ja näille aikuisille jotka näitten ongelmien kans pohtii.ensinnäkään tämä ei ole oikea paikka näille asioille,vaan ne pitää puhua sen puolison kanssa selviksi,jos ei kykene sitte hakea apua muualta. Haluaisin että ihmiset miettii ennenku edes rupeaa ihmissuhteeseen että kestääkö se, kärsiöitä tulee hirveästi lisää ku aikaa pitkittää. Missä nykyään on vastuuntunto,onko kaikki ihmiset selkärangattomia nykyään niinku näyttää, hauskaa pidettäs vaikka aina mutta sitte ku tulee vaikeaa vähäsen laitetaan lusikat jakoon.

Voimia sulle , en voi muuta sanoa. Hiukka enemmän lapsia ja hiukka enemman aikaa. Tiiät kyllä - "sit , kun lapset on tarpeeksi vanhoja...." ja sitä rataa.

Toimittaja kysyi vanhalta avioparilta;

"Kuinka te olette onnistuneet pysymään yhdessä 65 vuotta?" -"Synnyimme aikana jolloin jos jokin meni rikki niin korjasimme sen, emme heittäneet sitä pois."

Hyvä neuvo sinulle, etsi miesystävä, ja käy salassa silloin tällöin hänen kanssa, ei sit tuntuu elämä paskaselta

Ole mies, sinulla on vaimo ja lapset. Älä tule suomi 24 kysymään neuvoa. Oletko sa tosissaan joku mammanpoika. Mene lääkärille

Minun mieheni teki tuossa tilanteessa sen että erosi. Shokki se oli minulle. Toivuin kuitenkin ja nyt seurustelen ihanan miehen kanssa jolla ON selkärankaa.

Yllätys oli kuitenkin miehelleni, etteivät lapset enää halunneetkaan tavata häntä ollenkaan. Halveksivat yli kaiken. Tilanne kestänyt jo toista vuotta. Ei puhevälejä. Syyttää aiheetta minua tilanteesta. En aio ottaa siihen kantaa koskaan. Selvittäköön itse välinsä muihin ihmisiin, en ole hänelle mitään velkaa.

Paskaa kaikki mitä ketäkin saoo....
Kaikki hävii avioerossa , mutta ketä hävii vähiten on voittaja

Ihminen ei koskaan muutu. Yksin ei kukaan voi avioliitossa
olla. Tärkeintä on että asiat osataan selvittää puhumalla.
Silloin eivät edes lapset erossa joudu kärsimään.

en nähnyt enää mitään syytä jatkaa aviliittoa kun lapset jo maailmalla ja vain jatkuvasti uskoton mies, miksi olisin jäänyt siihen enää..odottamaan...

Vai niin .voisimpa sanoa jotain.

Lapset rakastavat vanhempiaan ja haluavat niiden olevan onnellisia. Tee se palvelus lapsillesi ja eroa.

Haluatko oman lapsesi kituvan tuollaisessa liitossa sitten aikuisena? Niin käy, ellet näytä toisenlaista esimerkkiä.

Jokainen tekee miten parhaaksi näkee. Ei täältä kannata neuvoa kysyä, koska sinä itse olet vastuussa elämästäsi. Sinä ne päätökset teet! Itse tein päätöksen erota vaikka mies olisi halunnut jatkaa lasten takia. Miksi elää huonossa liitossa, missä lapset kärsii negatiivisesta ilmapiiristä ja masentuneista vanhemmista? Tämä oli minun mielipiteeni ja minun päätös. Meillä on mennyt hyvin eron jälkeen ja olen tyytyväinen päätökseeni.

Minusta teidän kannattaisi kokeilla asumuseroa.Ota oma asunto ja jakakaa lapset 50/50 ajastanne.Kokeilkaa toimiiko.Puolisosta voi ottaa eron,mutta ei se sitä tarkoita,että lapset pitää jättää.
Tietenkin se vaimo itkee.Mutta asioista paasee aina yli.
Ei kenenkään itkemisen takia voi uhrata koko elämäänsä.
Sama vaimollesikin.
Perheneuvola auttaa tässä.Sinne ensin aika ja riitelemäti muutatte erilleen.
Aikuinen osaa sopia asioista.Pitäkää juttu asiallisena.

Niitä on niin paljon liittoja joissa käydään vieraissa salaa, mutta silti ei erota "kun on tapana olla naimisissa". Vierasjuoksujen jälkeen vähän aikaan menee tasapainossa, mutta sitten taas vieraisiin. Kehutaan, että ollaan oltu naimisissa niin ja niin kauan, retostellaan yhdessäolovuosilla...ei sitä turhaan erota. lapsillekin jossakin vaiheessa tämä vierasjuoksu on saattanut selvitä kun ovat isompia. Tämä on täyttä bluffia avioliitosta, mikä on valheellista KULISSIA.

Mikä hemmetin lapsiystävällinen avioero tuossa yläpalkin otsikossa? Ei ole mitään lapsiystävällistä avioeroa, lapsia EI saa alkaa tekemään jos liitolla on vähänkin todennäköisyyttä hajota ennen kuin he pääsevät siihen ikään että muuttavat pois kotoa.

Koko yhteiskuntamalli avioliittoineen ja ydinperheineen on tavoitteena mahdoton. Lasten takia ei kannata pysytellä yhdessä väkisin. Lapset ovat onnellisimpia ja voivat parhaiten, kun kotona ei ole vanhempien välisiä ristiriitoja ja huono ilmapiiri. Tulevaisuudessa lapset voivat ihmetellä vanhemmalleen, että tuntevat jonkun, jolla ei ole kahta kotia ja vanhemmat asuvat yhdessä.

Monessa Keski- ja Etelä-Euroopan maassa on ihan yleinen malli, että perhe ja avioliitto ovat yhteiskuntaa varten ja molemmilla puolisoilla on rakastettu erikseen. Se oli myös alkuperäinen malli, kun perheet ja suvut sopivat sopimuksia ja liittoutuivat järjestämällä lastensa avioliitot. Seksi oli saliittua vain avioliitossa ja ulkopuolinen "haureutta", mutta oli järjestelykysymys rakastella sen kanssa, jota rakasti tai halusi. Nykyään tällaisia pakotteita ei onneksi ole.

Ota siis joko ero tai järjestä niin, että pidät perhejulkisivun ja kulissit, ja järjestät rakkaussuhteen muualle. Asiat ovat järjestelykysymyksiä eivätkä vaihtoehdot ole vain joko tai. Ole luova.

Tulee väkisinkin mieleen...

MIKSI teit vaimosi kanssa alunperin ensimmäisen lapsenne jos olit jo silloin sitä mieltä että teillä ei ole mitään yhteistä? Ja miksi menitte naimisiin. Järkikin sanoo että tänä päivänä ei tartte edes mennä naimisiin sen takia että nainen on raskaana ja/tai saa lapsen...HALOOOOO!!!

MIKSI teit vaimosi kanssa toisen siihen lisää jos olit jo silloin sitä mieltä että teillä ei ole mitään yhteistä?

ja kaiken lisäksi 10 VUOTTA menee miettiä tätä ja mitä asian eteen tekee..Pitkät piuhat vai?

Olisikohan niin että kiva aina kaikkea saada. Vaimo ja lapset = perheen mutta kun ei olekaan sitten enää kivaa, vaimo olekaan ihan enää se sama kuin tavattaessa kun arki astuu kuvaan??? Kaikki on hyvin ja kivaa niin kauan kuin itse haluaa ja sitten kun ei olekaan niin tahdotaan niin kovasti eroon ja itse asiassa on näin ollut aina......HMMMMMMM MIKSI ET POISTUNUT SUHTEESTA SILLOIN KUN SIINÄ EI OLLUT VIELÄ LAPSIA????

Mitä ero ratkaisee?? Mahdollisesti eroatte, löydät kenties uuden ja mitä jos siihenkin menee se 10 vuotta ja heräät et hei ei tää ookkaan se mitä haluan?? =O

No jos muutat kuitenkin aika lähelle vaimoasi että lapsesi voivat aina käydä sinun luonasi ja yöpyäkin siellä. Mun vanhemmat teki kans silleen kun ne erosi niin se toimi oikeestaan aika hyvin

Oletko kuullut koskaan sellaista sanaa kuin sopuero? Keksitkö, mitä sillä mahdettaisiin tarkoittaa? Jos on eroajatuksia eikä tahdo ketään satuttaa, kannattaa ottaa selvää, ajatella ja toimia vastuunsa kantaen ja toimintansa tulokset ennakolta minimoiden.

Ero rikkoo myös sinua, ei vain lapsiasi ja vaimoasi. Missä sinun vastuuntuntosi on? Jos ensimmäinen lapsi oli vahinko, toinen kaiketi ei ollut. Me kaikki joudumme kerran vastaamaan omista teoistamme. Älä riko elämää vastaan.

onko niin että vaimo on hyvä mutta olet rakastunut toiseen tulisesti.Etkä osaa päättä kumman naisen haluut vaimon/rakkudenkohteen.Sillä Rakkaus on ikuista vaihtaa vain kohdetta.

Ihmiset oppivat. Ero oli ainakin mulle niin kova koulu, että olen mennyt uuteen suhteeseen täysin uusin pelimerkein. Kestän paremmin ikävystymistä, toisen ärsyttäviä piirteitä, kinastelua ja ajoittaista tyhjyyden tunnetta. Olen vaan tällä kertaa PÄÄTTÄNYT onnistua.

Omat lapseni ovat pärjäneet hienosti. Tärkeintä heille eron jälkeen oli se, että yhteys molempiin vanhempiin säilyi. Onneksi olimme ex-miehen kanssa tästä yhtä mieltä ja saimme järjesteltyä toimivan viikko-viikko -systeemin, joka onnistui koska asumme lähellä toisiamme. Lapset näkevät meidät yhä "perheenä" jossa vanhemmat asuvat eri osoitteissa mutta uudet kumppanitkin ovat osa kolhoosia. Vaikuttaako sairaalta?! Tällainen järjestely vaatii kaikilta osapuolilta aikuisuutta, mutta onnistuessaan tuottaa kypsiä ja sopeutuvia jälkeläisiä.

käy vieraissa... lapsiystävällistä eroa olekkaan...

Niin voihan sitä kasvattaa lapset siihen ajatuxen että eroamien on mahdollista ja siirtä se siten lapsille. huh hejjaa mikä alku sun lapset saa KUN EROATTE.. No omapa on sun ratkaisu siinä itsekkäsessä mielialassa jossa et näe kukaan muu kun oma minä johon sä pakeneet kun et ota vastuu perheestä ja taistelet kun haavoitunut susi säilyttäxeen perhettä ..

Jos avioliitosi kestä niin ole siitä iloinen ja ylpeä sä olet tehnyt enemmän kun moni muu jotka on luovuttanut taistelu muille avioeroneitten asiantuntijoille ja ottaneet avioeron.

Miten luulet mikään firma tai yritys pysyy pystyssä jos ei toimitusjohtaja satsaa sataprosenttisesti firmaan . Jos hän istuisi sivuissa ja katsoisi miten firmalle käy ja sanoisi etten tykkä tästä ja tuosta ja tosta,, mutta ei tee yhtikäs mitään että asiat muuttuis parempaan suuntaan,, kun siinä itsesäälissä hoitaa vaan itseä,, niin kaatuhan se yritys.

kuule osta kukkia puolisollesi ja uutta tavara kodille te uusia yhteisiä suunitelmia ja hanki vaikka koiran millä voit välillä mennä tulehtamaan aivot .. ja tehkää yhtenen etelä reissu syxyllä !! Kyllä kaikki menee hyvin kun sataprosenttisesti satsatte yhdessä ja rakennatte itselle yhteinen kodin. KESÄMÖKKIKIN TARVITSETTE JA UTTA AUTOA MYÖS.. : )

Noita kun hankit ja killotat ne yötä päivä hiessä että kaikki ole perheessä tyytyväisiä niin et ehti miettia ja murehtia jonninjoutavia...

Miettinyt eroa jo 10vuotta :) vittu mikä luuseri.

Minun mielestäsi sinun ainoa vaihtoehto on erota. Tunteesi kertova totuuden. Et voi loputtomiin kieltää itseäsi ja elää suhtessa vastoin tahtoasi. Kerron sinulle mitä siitä seuraa, jos jäät suhteeseen vastoin tahtoasi..

1) Joudut tukahduttamaan tunteesi ja joudut elämään vastoin sisäintä johdatustasi. Tulet katkeraksi, kyyniseksi ja vihaiseksi ihmiseksi. Kun sinulla ei ole hyvä olla itsesi kanssa, niin sinulla ei ole mitään hyvää annettavaa perheellesikään. Kaikki on vain teennäistä suorittamista. Pidemmän päälle tämän tunteiden tukahduttaminen voi sairastuttaa sinut. Vastoin itseään elämäminen sairastuttaa myös fyysisen kehon.

2) Sinä et ole vastuussa kuin itsestäsi ja lapsistasi. Vaimosi on aikuinen ihminen. Et voi suojella häntä hänen kasvuhaasteiltaan. Jos sinun oikeasi on erota, niin silloin vaimosi oikea on kohdata oma kasvuhaasteensa eli oma keskeneräisyytensä. Hän on ilmeisestikin läheisriippuvainen. Tämän ongelman juuret juontuu lapsuuteen. ERo haastaisi vaimosi kasvamaan itsenäiseksi aikuiseksi ihmiseksi. Hänellä oli kohdattavana varmasti vaikeita tunteita, mutta ne voisivat johtaa hänet eheytymiseen ja kypsään aikuisuuteen. Lopulta hän itsekin tulisi tajuamaan, että ero olikin vain hyvä asia hänellekin.

3) Lasten takia ei pidä jäädä epätyydyttävään suhteeseen. Teidän parisuhde toimii mallina myös lapsille. Lapsien on parempi olla kahdessa onnellisessa kodissa kuin yhdessä onnettomassa. Kyllä lapset aistivat totuuden teistä. Lapset kokee syyllisyyttä siitä, jos vanhemmat uhrautuvat elämään yhdessä vain heidän takiaan.

4) Ero haastaa sinut myös kasvamaan ihmisenä. Sinä joudut kohtaamaan omia, lastesi ja vaimosi tunteita. VAikka suhde loppuu, niin vanhemmuus jatkuu. Jos luulet, että onnen tähtitaivas aukeaa eron myötä, niin erehdyt.. usein ainakin muutamat seuraavat vuodet on aika vaativia. Mutta lopulta kaikki kääntyy hyvin ja ehkä sinäkin kohtaat uuden rakkauten.

Lasten kannalta siisti ero on parmpi kuin sairas liitto. Liitto on sairas jos kaveri mielessään ei halua olla paikalla. Kivutonta eroa ei ole, ei myökään kivutonta liittoa, koska kivutonta elämää ei ole.

Jos olet alusta asti miettinyt eroa,Miten äitienpäivänä ja isäinpäivänä vuosien saatossa (oletteko juhlinut ja saanut lahjojoja) Oletko nyt rakastunut palavasti ja jotkut epämiellyttävät asiat tulee mieleen vuosien takaa.Joten miksi nyt olet eroamassa etkä monta monta vuotta sitten.Vastaa

Joku ihan tosissaan väittää että lapset tottuu siihen ja parempi olla kahdessa eri perheessä kuin yhdessä. KYLLÄ lapsi tottuu JOS ON PAKKO, onko vaihtoehtoa silloin?? =O

Näyttääkö yksikin avioeron lapsi joka on onnellinen siittä että vanhemmat eroaa (enkä tarkoita nyt jossa väkivaltaa ja viina sun muita, mitä tässä tapauksessa ei vissiin ole?) Sata varmasti jokainen erolapsi TOIVOO että vanhemmat palaa yhteen ja kärsii tästä että vanhemmat on erossa vaikka kuka väittäisi mitä.

SE on niin hienoa ajatella kun itse kärsin jos tähän jään...MINÄ MINÄ MINÄ...lapset tottuu ja ei pidä lasten vuoksi jäädä. Jos tälläiset ajatukset EI PIDÄ tehdä niitä mukuloita ollenkaan.

Paljon auttaisi monen perheessä sellainen asia, että laskeudutaan sieltä pilvilinnoista alas ja eletäisiin tätä ihan normi elämää. Liian monella on liian isot kuvitelmat tänä päivänä minkälainen vaimo tai mies tarttee olla , millaiset lapset, millainen koti ja elämä ylipäätänsä. Vaaditaan kynttiläillallisia, lahjoja ja sun muita "elämyksiä" tai parisuhde kärsii..Mihin se kärsii, kysyn minä jos tälläistä ei ole?

Ei vaadittaisiin niin paljon, rimaa alemmas niin ehkä ehkä se oma nykyinen parisuhde olekaan niin kauhea/ankea.

Keep it simple.

Jos tekee lapsia niin otettava vastuu myös siittä ja niistä lapsista ja ikävä kyllä vaikka monella on ruusunpunaiset lasit ja ajatukset että se todellinen rakkaus on nurkan takana kun eroat vain. Ihan oikeesti tää todellinen elämä ei oo mikään rakkausnovelli ne samat ongelmat kulkee ihan sinne suureen rakkauteenkin koska niitä aiempia ongelmia ei ole ratkaistu sillä eroamisella ja tässäkin tapauksessa ongema = mies on silti sama.

Tässä ei haise muuta kuin housujen sisäinen kutina, tylsyys perhearkeen ja vaimo on kauhea jota ei ole koskaan rakastanutkaan. kolmenkympin kriisi tai kenties neljänkympin tai jopa viidenkympin villitys lie miehellä.......Mitäs läksit niin. Olisit ajatellut silloin kun päätit ne kaks lasta hankkia ja mennä vielä naimisiin. TYHMÄSTÄ PÄÄSTÄ YLEENSÄ KÄRSII KOKO RUUMIS.

P.S: ON AIKA EDESVASTUUTONTA TOIMINTAA NEUVOA TUIKITUNTEMATTOMIA SUIN PÄIN VAIN EROAMAA, VARSINKIN KUN KUVIOISSA ON LAPSIA. MUtta ei se mitään oma napa se paras napa-mentaliteetti tuntuu olevan tätä nykyään turhan monella joiden mielestä on kiva tehdä vaan niitä asioita jotka itsestä tuntuu kivalta milläkin hetkellä. Voi kun elämä oisikin niin simppeliä. HUOH ja iso HUOH vielä kerran.

Jos ette sovi toisillenne niin miksi helvetissä on pitänyt mennä naimaan kiimasena ja vielä kusta ehkäisykin?

http://www.youtube.com/watch?v=zNjc-UIxR3s

Homman tekee melkoisesen vaikeaksi että olet ilmeisesti peittänyt tunteesi (tai niiden puutteen) akkaasi kohtaan, ja kun hommaa on jatkunut kymmenen vuotta niin siinäpä olet itse sopan keittänyt. Olet selkeästi pelkuri joka yrittää vältellä ongelmia viimeiseen asti. Se että annat naiselle kenkää ei ratkaise tätä ongelmaa, ja se kyllä seuraa sinua eron jälkeenkin.

Erota ei voi mitenkään vahingoittamatta läheisiä.
Parempi ratkaisu on miettiä mitä voisi tehdä liiton eteen, että siinä olisi kaikkien edes siedettävällä tasolla olla.

Nykyään erotaan mistään piittämätta ja useat katuavat eoroa jälkeen päin. Suomalaisen miehen periaatte: että tehty mikä tehty, takaisin en mene.

En huolisi miestä, joka perheensä hylkää. Paremmat perustelut pitäisi olla, vaikka että toinen pettää. En pystyisi kunnioittamaan miestä, joka lähtee ja jättää jälkeensä surevat lapset ja joskus vihaavat lapset, kunnes ennen kuolemaa tekevät sovinnon isänsä kanssa.

tämmöisiä luuserimiehiä on Suomi täynnä. Eivät viitsi kantaa vastuuta. Naisia vapailla markkinoilla piisaa, eronneita ja karanneita, erotettuja ym, Pettymyksiä tulee luultavasti vastaan yksi toisensa jälkeen.

Jos pystyt elämään yksin, niin ehkä ero on hyvä siinä tapauksessa, että et haikaile muita naisia. Eikä se lapsillekaan silloin ole niin rasite, kun aikaasi pystyt antamaan yltäkyllin, jopa enemmän kun ennen, eikä tarvii vieraan naisen kotkotusten mukaan mennä.

Toivottavasti kaikki ne naiset, jotka tulevat "vahingossa" raskaaksi saadakseen miehen sidottua itseensä, jotka tämän jälkeen painostavat miehen naimisiin "lapsen vuoksi" ja jotka sitten vielä haluavat ainakin yhden lapsen lisää "pelastamaan suhdetta" tai jotta voisivat olla kotiäiteinä, lukevat tämän ketjun.....Surullisen paljon näkee tällaista kulissiperhe-elämää.

Naisen saaminen raskaaksi tarvitaan AINA kaksi. Kukaan, KUKAAN ei ole käskenyt lykkimään ja luottamaan siihen että nainen hoitaa YKSIN ehkäisyn. KUMIT on keksitty jos haluaa varmistaa sen että ei tule raskaaksi jos nainen syö pillereitä. ELI jos haluat lykkiä paljaalta, silloin otat tietoisen riskin että pillerit nainen voi "unohtaa" syödä a lopputuloksena raskaus. Joten VANHA JA KULUNUT FRAASI että nainen huijaa itsensä raskaaksi ja sitä rataa. Tyypillisen vastuuttoman miehen vininää kun viittittäs kantaa vastuuta siitä oman heijarin sojottamisesta ja sen lopputuloksista.

Yhtäkään miestä ei aseen kera ole alttarille vissiin viety, VAI?

Jos ei osaa puoliansa pitää ja menee naimisiin siitäkin huolimatta että ei itse tahdo, niin missäköhän on vika silloin?

HALOOO....Sitä niittää mitä kylvää.

Kaikki on yleensä kivaa niin kauan kunnes tarttee ottaa vastuuta jostain ja sitten kun sitä vastuuta ei tykätä ottaa niin sitten aletaan etsimään syylistä tilanteeseensa vaikka koko ajan pitäisi tehdä jotain ihan muuta ja keskittyä vaikka nyt tässäkin tapauksessa lapsiinsa ja normaaliin arkeen.

sano moro

Paljon hyviä ajatuksia siitä, että parisuhteen eteen on tehtävä töitä ja kannettava vastuuta puolisosta ja lapsista eikä vain vuosia vatvota, että ompas mulla paska liitto. Usein vain kädet ojossa odotetaan siltä toiselta antamatta itse mitään hyvää parisuhteelle.

Nohöh, eroaa ajoissa. Turha ehkäistä jos on jo ähkäissyt sillei.

On hyvä tuntea vastuuta valinnoistaan. On moraalitonta hukata myös sitä kumppanin elämää vuosien pähkäämisen. Meillä kaikilla on vain se yksi elämä❤️