Tässä sitaatti Bret Stephensin loistavasta artikkelista "Islamosocialism", joka julkaistiin alunperin Wall Street Journalissa 13.3.2007: http://online.wsj.com/article/SB117375197026135001.html
"Sosialisteilla on tarjolla monia houkutuksia Euroopan muslimiäänestäjille. Sosialistit ovat perinteellisesti ottaneet konservatiiveja mukautuvamman lähestymistavan maahanmuuttajiin ja turvapaikanhakijoihin. He ovat puolustaneet hyvinvointivaltiota ja niitä etuja, joita se tarjoaa köyhille tulokkaille. He ovat edistäneet monikulttuurista eetosta, mikä käytännössä on merkinnyt muslimiperinteiden kunnioittamista silloinkin, kun ne ovat ristiriidassa länsimaisten arvojen kanssa. Ulkopolitiikassa sosialistit ovat usein olleet antiamerikkalaisia ja samalla vihamielisiä Israelia kohtaan. Tämä vihamielisyys on vain lisääntynyt, kun muslimeja on liittynyt sosialistien ehdokaslistoille ja kun muslimien äänistä on tullut yhä tärkeämpiä sosialistien vaalitulosten kannalta.
Ainakin ideologiselta kannalta arvoituksellisempaa kuitenkin on ollut edistysmielisen vasemmiston flirttailu (islamilaisen) poliittisen oikeiston kanssa. Ovathan edistysmielisiksi itseään kutsuneet käyttäneet viimeiset neljä vuosikymmentä puolustaen juuri niitä vapauksia, joita islam vastustaa: seksuaalista ja lisääntymisvapautta, homoseksuaalien oikeuksia, vapautta olla ilman uskontoa, pornografiaa ja taiteellisten rajojen rikkomista, pasifismia jne. Niille, jotka pitävät rakkaina tällaisia arvoja, pitkän aikavälin liittoutuminen islamilaisen politiikan kanssa muodostuu lopulta ideologiseksi, ellei poliittiseksi, itsemurhasopimukseksi. Eihän ole mahdollista ajaa yleismaailmallisen vapautumisen asiaa yhdessä sellaisen liikkeen kanssa, joka ytimeltään edustaa alistamista/alistumista.
Tämä ei tietenkään ole ensimmäinen kerta kun tällaista tapahtuu edistyksellisen liikkeen tai Euroopan historiassa. Päinvastoin, se on yhä uudelleen toistuva teema. 1900-luvun alkupuolella fabianismin lähettiläät, heidän joukossaan George Bernard Shaw, hakivat inspiraatiota Neuvostoliitosta; 1960-luvulla mallina toimi Mao; 1970-luvun lopussa suuri ranskalainen filosofi Michel Foucault matkusti Iraniin kirjoittamaan ylistyslaulua Khomeinin vallankumoukselle. Melkein kaikissa tapauksissa nämä edistykselliset myönsivät myöhemmin tulleensa petetyiksi, mutta vasta sitten kun he olivat "hyödyllisinä idiootteina" suorittaneet palveluksensa totalitaarisen asian puolesta."
"Sosialisteilla on tarjolla monia houkutuksia Euroopan muslimiäänestäjille. Sosialistit ovat perinteellisesti ottaneet konservatiiveja mukautuvamman lähestymistavan maahanmuuttajiin ja turvapaikanhakijoihin. He ovat puolustaneet hyvinvointivaltiota ja niitä etuja, joita se tarjoaa köyhille tulokkaille. He ovat edistäneet monikulttuurista eetosta, mikä käytännössä on merkinnyt muslimiperinteiden kunnioittamista silloinkin, kun ne ovat ristiriidassa länsimaisten arvojen kanssa. Ulkopolitiikassa sosialistit ovat usein olleet antiamerikkalaisia ja samalla vihamielisiä Israelia kohtaan. Tämä vihamielisyys on vain lisääntynyt, kun muslimeja on liittynyt sosialistien ehdokaslistoille ja kun muslimien äänistä on tullut yhä tärkeämpiä sosialistien vaalitulosten kannalta.
Ainakin ideologiselta kannalta arvoituksellisempaa kuitenkin on ollut edistysmielisen vasemmiston flirttailu (islamilaisen) poliittisen oikeiston kanssa. Ovathan edistysmielisiksi itseään kutsuneet käyttäneet viimeiset neljä vuosikymmentä puolustaen juuri niitä vapauksia, joita islam vastustaa: seksuaalista ja lisääntymisvapautta, homoseksuaalien oikeuksia, vapautta olla ilman uskontoa, pornografiaa ja taiteellisten rajojen rikkomista, pasifismia jne. Niille, jotka pitävät rakkaina tällaisia arvoja, pitkän aikavälin liittoutuminen islamilaisen politiikan kanssa muodostuu lopulta ideologiseksi, ellei poliittiseksi, itsemurhasopimukseksi. Eihän ole mahdollista ajaa yleismaailmallisen vapautumisen asiaa yhdessä sellaisen liikkeen kanssa, joka ytimeltään edustaa alistamista/alistumista.
Tämä ei tietenkään ole ensimmäinen kerta kun tällaista tapahtuu edistyksellisen liikkeen tai Euroopan historiassa. Päinvastoin, se on yhä uudelleen toistuva teema. 1900-luvun alkupuolella fabianismin lähettiläät, heidän joukossaan George Bernard Shaw, hakivat inspiraatiota Neuvostoliitosta; 1960-luvulla mallina toimi Mao; 1970-luvun lopussa suuri ranskalainen filosofi Michel Foucault matkusti Iraniin kirjoittamaan ylistyslaulua Khomeinin vallankumoukselle. Melkein kaikissa tapauksissa nämä edistykselliset myönsivät myöhemmin tulleensa petetyiksi, mutta vasta sitten kun he olivat "hyödyllisinä idiootteina" suorittaneet palveluksensa totalitaarisen asian puolesta."
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.