Suomi ei koskaan aikaisemmin ollut mikään jalkapallofanien maa. Siis siihen aikaan, kun Suomi vielä oli itsenäinen maa, aikana ennen pakkokansainvälistämistämme.
Siihen aikaan Suomessa digattiin lätkää, keihäänheittoa, pitkien matkojen juoksua, pesäpalloa, kuulantyöntöä, keihäänheittoa, murtomaahiihhtoa, mäkihyppyä - mutta EI KUKAAN DIGANNUT jotain futista tai formulaa tai slalomia tai bodausta! Silloin presidentitkin olivat aina Kekkosia.
Muutos alkoi siitä, kun Suomessa sallittiin Mainostelevisio-niminen erilliskanava (MTV) YLE:n ohella. MTV sai oman kanavansa (aiemmin se oli toiminut YLE:n kanavien seassa käenpoikana) ja se alkoi näyttää omituisia ulkomaalaisia urheilulajeja, kuten formulaa, slalomia ja bodausta.
Kansa villiintyi! Elettiin 1980-lukua, juppikauden, citykulttuurin ja kansainvälistymisen aikaa. Se sama aika oli myös lesbolaisuuden sekä heteroiden peräaukkoseksin ulosräjähtämisen aikaa. Image-lehti ja City-lehti perustettiin villitsemään kansaa uusiin kokeiluihin. Kaikki uusi ulkomaalainen hulluus vyöryi Suomeen.
Juppikauden jälkeen alkoikin sitten pakko-EU:n kausi, joka räjäytti kaikki kulttuuriset, uskonnolliset ja moraaliset raja-aidat kokonaan pois. Viimeistään siloin Suomi ja suomalainen kulttuuri siirtyivät historiaan.
Siihen aikaan Suomessa digattiin lätkää, keihäänheittoa, pitkien matkojen juoksua, pesäpalloa, kuulantyöntöä, keihäänheittoa, murtomaahiihhtoa, mäkihyppyä - mutta EI KUKAAN DIGANNUT jotain futista tai formulaa tai slalomia tai bodausta! Silloin presidentitkin olivat aina Kekkosia.
Muutos alkoi siitä, kun Suomessa sallittiin Mainostelevisio-niminen erilliskanava (MTV) YLE:n ohella. MTV sai oman kanavansa (aiemmin se oli toiminut YLE:n kanavien seassa käenpoikana) ja se alkoi näyttää omituisia ulkomaalaisia urheilulajeja, kuten formulaa, slalomia ja bodausta.
Kansa villiintyi! Elettiin 1980-lukua, juppikauden, citykulttuurin ja kansainvälistymisen aikaa. Se sama aika oli myös lesbolaisuuden sekä heteroiden peräaukkoseksin ulosräjähtämisen aikaa. Image-lehti ja City-lehti perustettiin villitsemään kansaa uusiin kokeiluihin. Kaikki uusi ulkomaalainen hulluus vyöryi Suomeen.
Juppikauden jälkeen alkoikin sitten pakko-EU:n kausi, joka räjäytti kaikki kulttuuriset, uskonnolliset ja moraaliset raja-aidat kokonaan pois. Viimeistään siloin Suomi ja suomalainen kulttuuri siirtyivät historiaan.
Vastaukset 23
Vanhimmat
enää mikää Suomi, tää on Euroopan kaatopaikka.
Kreivi Kalergin suunnitelma toimii
jude vіttuun.
MTV ei kylläkään tarkoita mitään Mainostelevisiota eikä koskaan ole tarkoittanutkaan, ei Suomessa eikä muualla. Kyllä se on aina tarkoittanut Music Televisionia! Sitten on erikseen MTV3.
Ennen kuin kukaan oli edes keksinyt ulkomaalaista musiikkikanavaa nimeltä MTV ja ennen kuin sitä kukaan Suomessa tunsi, oli Suomessa olemassa Mainostelevisio. Siihen aikaan siitä käytettiin lyhennettä MTV, mutta sitten kun Music television keksittiin, MTV pakotettiin muuttamaan nimensä muotoon MTV3, erotukseksi kansainvälisestä MTV:stä. Vanhempi kanava joutui nöyrtymään uudemman edessä.
Olen 70-luvulta seurannut vain futista ja korista.
Pienet junttilajit ja varsinkaan talviurheilulajit eivät ole kiinnostannet koskaan.
Olet sitten ollut erilainen nuori. Otan osaa. Me muut seurasimme perussuomalaisia lajeja.
Arhinmäki on yksi syyllinen mokomaan paskaan.
Miltei kaikki futishuligaanit ovat samaa punalippua liehuttavaa liberaalin kasvatuksen saanutta vasemmistoa kuin polisiisimurhaajan ihannoitsija ministeri Arhinmäki, joka tulisi sulkea psykiatriselle osastolle.
Vasemmisto on mielisairasta porukkaa joka syleilee terroristeja.
"Isäni on kannattanut Liverpoolia 70-luvulta lähtien, joten syntyessäni minulle ei annettu paljoa valinnan varaa. Ensimmäisen Liverpool-paitani muistaakseni sain jo kaksivuotiaana eli isäni vain kylmäverisesti päätti, että sinä kannatat Liverpoolia. En edes uskalla ajatella mitä olisi käynyt, jos olisin murrosiässä alkanut glooryhuntata esimerkiksi ManU:a."
sinullakin on sitten ollut.
on,
Siis Liverpyyl-faneilla.
Manurea-faneista puhumattajaan.
Direkdiivein ja maksattamalla kaikenmaailmanpankkipeluriensotkut junttikansasta yritetään tehdä muka eu
Tosiaan joo, on jalkapallo Suomessa ihan uusi asia.
Suomen palloliitto perustettiin 1907 ja Helsinkiin valmistui 1915 Töölön Pallokenttä
1911 Suomi pelasi ensimmäisen maaottelunsa.
Itsenäisen Suomen ensimmäinen maaottelu pelattiin 1919
HJK ,Helsingin Jalkapalloklubi perustettiin 1907.
KANNATTAISI HIEMAN OTTAA ASIOISTA SELVÄÄ TOLLO!
Voi sinua hulluparkaa! Lapsi, lapsi! Eihän kukaan väittänyt, että Suomessa ei muka olisi PE-LAT-TU jalkapalloa jo iät ja ajat - tottakai on! PELAAMISESTA ei ollut kyse, vaan jalkapallon LAAJAMITTAISESTA FANITTAMISESTA ja jalkapallon pukkaamisesta ulos joka hiton mediasta! Se ilmiö syntyi suunnilleen samoihin aikoihin kuin sinäkin synnyit, pentu.
puhu vaan ittestäs!
Varmaan siellä landella jossain hikisellä pellolla heittelitte
keppiä tai kun ei muuta ollut niin talvisin kuola poskella väkisin hiihdettiin
peltoa edes takaisin.
Mutta täällä kaupungissa on puuhattu ihan muuta jo aikoja sitten!
Stadissa porukka kerääntyi yhteen potkimaan palloa kentille
ja sisäpihoille, ei ketään kiinnosta väkisin hiihto yksin suolla.
Jalkapallo on sentään "hiukan" isompi lajina kuin joku pesis.
Siksi sitä tulee telkkarista.
mikä ikäinen pelle on tän alkuperäisen kirjoittanut?
Joku 15 vuotias puniikki spede?
Suomessa on pelattu jalkapallo ENNEN kuin Suomi itsenäistyi!
Toiseksi, mikä ihmeen "pakkokansainvälistyminen"?
Oletko tietoinen että Suomi ELÄÄ viennistä ja tuonnista?!
HALOOO PELLE!!
Ilman "pakkokansainvälistyminen" täällä vieläkin asuttaisiin
mäntyjen alla ja syötäisiin käpyjä!
Viennin arvolla mitattuna paperiteollisuuden tuotteet nousivat suurimmaksi ryhmäksi jo 1930-luvulla! Suhteellisesti suurimmillaan metsäteollisuus oli Suomessa sotien välisenä aikana. Metsätyöläisten määrä oli suurimmillaan 200 000 henkeä vuonna 1946.
ILMAN KANSAINVÄLISTYMISTÄ TUO EI OLISI OLLUT MAHDOLLISTA
Luulet vaan - ei Suomi ole mikään jalkapallofanimaa! Ei ole!
Ketään ei kiinnosta potkupallo.
Jos joku käy peleissä tai seuraa niitä TV:stä on syy muu kuin pallon potkiminen! Se pallon potkimisen seuraaminen on vain hyvä tekosyy saada huutaa ja reuhoa, lähteä pois kotoa, möykätä ja juoda porukalla kaljaa!
Suomijunttilassa pidetään lajeista kuten pesis, kyykkä ja eukonkanto, joista kukaan ei ole onneksi kuullut missään muuallal. Kuten ei Suomestakaan.
Muuten oikein
paitsi että formuloita ei olisi ehkä Suoemssa vieläkään,
mutta kun onneton Ruuserin poika Keke menikin voittaman formula-kisat niin viemeiset 2 kilpailua JOUDUTTIIN näyttämään Suomen tv:ssä aikoinaan-
senjälkeen tuli muitakin suomlaaisia ko lajiin, ja siitä tuli suosittu.
Kuten raalitkin on autourheilu aina ollut suomalaisten suosiossa.
Ei kuulu sekottaa jalkapalloon ja kuhun humppaan.
Totta etä futis on tehty uskonto-
ja kyse huliganismissa on että jalkapalofanit on nykymuoto nazi-jugend ja natsi-meiningistä- saavat hoilata ja heilata katsomoissa ja tapella kaduilla tai keskenään- ja näin pidetään kaupungit levottomina huligaanien häiritseminä kolhoosi-poliittisina paikkoina.
media
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10776663
"Muuten oikein paitsi että formuloita ei olisi ehkä Suomessa vieläkään,
mutta kun onneton Ruusperin poika Keke menikin voittamaan formula-kisat niin viimeiset 2 kilpailua JOUDUTTIIN näyttämään Suomen tv:ssä aikoinaan- senjälkeen tuli muitakin suomalaisia ko. lajiin, ja siitä tuli suosittu.
Kuten rallitkin on autourheilu aina ollut suomalaisten suosiossa.
Ei kuulu sekottaa jalkapalloon ja muuhun humppaan.
Totta että futis on tehty uskonto-"
Jalkapallo ja olympialaiset, jne. on tehty maailman 'uskonnoksi', jolla mainostetaan maailmanlajuista poilitiikkaa, kansojen yhdentymistä eli kapitalistin unelmaa, yhtä maailmanhallitusta joka määrää koko maailman ja koko euroopan. Näin kapitalisti saa määrätä joka man asiat ja häiriötekijät kuten maiden hallitukset ja kansojen mielipiteet, jne. kansojen riistolta on poistettu.
Jalkapallo on tärkeimpiä ellei tärkein tässä, koska se on koko maailmassa oleva laji, ja enemmänkin miesten kiinnostuksen kohde, ja päättäjäthän on 99% miehiä.
Kuningas mamu-uskontojalkapallo?
juche-aate kommunismi:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Juche
Siis oikeasti, EVVK, EVVK, EVVK.
Jalkapallo on kyllä yksi tylsimmistä urheilulajeista. Vähän maaleja, iso kenttä, tapahtumaköyhä, hitaahko (vaikka välillä pyrähtelevät pallon perässä). TV:stä katsottuna jalkapallo näyttää vauhdikkaammalta koska taitavat kameramiehet saavat peliin jotain vauhtia erilaisilla kuvakulmilla ja muilla tempuilla mutta silti laji on äärimmäisen tylsää seurattavaa. Jos olisi vaikka puolta pienempi kenttä, korkeat verkkoseinät ettei pallo karkaa liian helposti pois pelistä, vapaammat säännöt niin kyllä vauhtia olisi enemmän.
Yleisön näkökulmasta sama tylsyys vaivaa kyllä ihan kaikkia lajeja ja siitä syystä että urheilulajeja ei ole kehitetty, eivätkä ne ole kehittyneet yleisön viihdyttämiseksi vaan omaksi iloksi. Onneksi telkkarista voi seurata vauhdikkaammaksi leikattua lähetystä, jos haluaa.