Keskusjohtoisen vanhoillislestadiolaisuuden elementit

Edellisellä kerralla viikko, pari sitten palstalla käydessäni täällä oli mielenkiintoinen keskustelunpätkä vanhoillislestadiolaisuuden sisällöstä. Nyt en löytänyt tätä keskustelua lainkaan. Jatkon toivossa laitan tähän avauksen:


"Kollegani soitti illalla ja kertoi palstalle ilmestyneen huseeraamaan jonkinlaisen salasheriffin, joka kuvittelee tietävänsä, mikä palstalle kuuluu ja mikä ei. Muistuttaisin, että teimme ylläpitäjälle ensimmäisen kerran 2.7.2002 17:22 sähköpostitse aloitteen lestadiolaisuuspalstan jakamiseksi pääsuuntausten mukaisiksi, jotta "opillisten erojen jä erilaisten käytäntöjen aiheuttamatta sekaannusta voisimme keskustella Suomen vanhoillislestadiolaisuudesta, keskeisistä elementeistä". Meidän molempien näkemyksen mukaan näihin elementteihin sisältyvät niin yhdistystoiminta kuin sen organisointikin. Emme sulkeneet mitään elementtiä pois. On siis kohtuullista, että joku palauttaa palstalle myös tiedot - mieluiten toki tuoreet - liikkeen johtoryhmästä valiokuntineen.

Tämän avauksen saa jokainen ottaa talteen ja käyttää tarvittaessa."


Tuli vaan äkkiä mieleeni, että palstan otsikko 'Keskustele vanhoillislestadiolaisuudesta' onkin vain joku vl-tyyppinen korulause, joka tarkoittaa aivan muuta, esimerkiksi keskustelua Raamatun manipuloinnista.
2114
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Asiaa kyllä olisi kommenteiksi, mutta taitaa nykyisen sekopäisen sherifföinnin aikana turha kirjoittaa asiasta eräänlaista sisäpiirin tietoa, vaikka se kiinnostaisi moniakin Päivämiehen lukijoita.

Äänestä
  • Nykylinjassa korostuu toisten työn arvostamattomuus ja suoranainen mitätöinti. S24:n palstoja seuranneena sanoisin, että kaikkein parhaat seriffit korjaavat esitetyt virheet ja opastavat käyttäjiä aktiivisella osallistumisellaan keskusteluihin ja siirtävät hairahtuneet jutut niille kuuluville palstoille.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Pakko kummastella kirjoitti:

Edellisellä kerralla viikko, pari sitten palstalla käydessäni täällä oli mielenkiintoinen keskustelunpätkä vanhoillislestadiolaisuuden sisällöstä. Nyt en löytänyt tätä keskustelua lainkaan. Jatkon toivossa laitan tähän avauksen:


"Kollegani soitti illalla ja kertoi palstalle ilmestyneen huseeraamaan jonkinlaisen salasheriffin, joka kuvittelee tietävänsä, mikä palstalle kuuluu ja mikä ei. Muistuttaisin, että teimme ylläpitäjälle ensimmäisen kerran 2.7.2002 17:22 sähköpostitse aloitteen lestadiolaisuuspalstan jakamiseksi pääsuuntausten mukaisiksi, jotta "opillisten erojen jä erilaisten käytäntöjen aiheuttamatta sekaannusta voisimme keskustella Suomen vanhoillislestadiolaisuudesta, keskeisistä elementeistä". Meidän molempien näkemyksen mukaan näihin elementteihin sisältyvät niin yhdistystoiminta kuin sen organisointikin. Emme sulkeneet mitään elementtiä pois. On siis kohtuullista, että joku palauttaa palstalle myös tiedot - mieluiten toki tuoreet - liikkeen johtoryhmästä valiokuntineen.

Tämän avauksen saa jokainen ottaa talteen ja käyttää tarvittaessa."


Tuli vaan äkkiä mieleeni, että palstan otsikko 'Keskustele vanhoillislestadiolaisuudesta' onkin vain joku vl-tyyppinen korulause, joka tarkoittaa aivan muuta, esimerkiksi keskustelua Raamatun manipuloinnista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu