Richard Stivers on kirjoittanut kirjan Shades of Loneliness: Pathologies in a Technological society. Siinä hän esittää ajatuksen, että modernin ihmisen henkinen pahoinvointi on pitkälle ympäristötekijöiden ansiota, ei pelkästään geenien tai elimellisten syiden. Yksinäisyys on kirjan mukaan modernin teknologisen ihmisen perusolotila, sen sijaan että olisi poikkeus.
Mielenkiintoinen on myös huomio, että moderni ihminen pyrkii peittelemään yksinäisyyttään ja vieraantuneisuuttaan tekopirteällä ja näytöksenomaisella ylisosiaalisuudella.
Mielenkiintoinen on myös huomio, että moderni ihminen pyrkii peittelemään yksinäisyyttään ja vieraantuneisuuttaan tekopirteällä ja näytöksenomaisella ylisosiaalisuudella.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Entä onko siinä keinoja joilla yksilö voi tilannetta parantaa?
Jos ei niin täysin turha opus. Tyhjänpäiväiistä lätinää maailmaan mahtuu.
En ole vielä päässyt lukemisessa selviytymiskeinoihin asti, mutta käsittääkseni kirjoittaja näkee perhesuhteiden ja muiden merkityksellisten ihmissuhteiden vaalimisessa helpostusta modernin ihmisen krooniseen yksinäisyyteen. Kyseessä ei kuitenkaan ole mikään opas yksinäisyyden voittamiseen, vaan teos on muulla tavalla hyödyllinen auttaessaan ymmärtämään, mikä on nykyinen tilanne kulttuurissa ja miten siihen on päädytty. Minusta nimittäin sekin auttaa, että tiedostaa ympärillään olevaa todellisuutta, koska ymmärryksen lisääntyminen rauhoittaa mieltä ja auttaa kohtaamaan elämän arvokkaammin.
Toivon, että teknologia kehittyy huimasti, ja ihmiset korvataan mahdollisimman pian koneilla. Loppuu kaikilta tämä kärsimys. Koneet jaksavat 24/7 sitä mitä ne onkaan laitettu tekemään. Kun pyörien pitää pyöriä, tunteeton tehokkuus on paljon hyödyllisempää.
Eipä ole perhettä, joten ei paljon auta tuo neuvo vaalia perhesuhteita.
Ydinperhe on itse asiassa minusta osa modernin yksinäisyyden ongelmaa. Perherakenne oli ennen modernisaatiota paljon laveampi, niin että saman katon alla saattoi asua useampikin sukupolvi. Sen lisäksi kotitalouksissa saattoi olla vielä ulkopuolista väkeä, eli Suomessa esim. renkejä, piikoja, jne.
Mutta sitten teollistumisen myötä vakiintui tämä nykyinen, epäsosiaalinen ydinperhe, joka muodostaa oman suljetun yksikkönsä. Siihen kuuluu isä, äiti ja ideaalisesti kaksi lasta, mutta ei muita. Vanhempi porukka suljetaan laitoksiin ja lapsetkin viskataan pihalle "aikuistumaan" niin pian kuin mahdollista. Samalla perhesuhteista tuli muodollisempia kuin aiemmin, mikä vaikutti myös perheen ulkopuolisten suhteiden formalisoitumiseen.
Perheen ja muiden sosiaalisten rakenteiden formalisoitumisen täytyi heikentää huomattavasti ihmisen mahdollisuuksia muodostaa spontaanisti merkityksellisiä ihmissuhteita. Sosiaalisten suhteiden muodollisuus vaikeuttaa aina vapaata kanssakäymistä.
"Perheen ja muiden sosiaalisten rakenteiden formalisoitumisen täytyi heikentää huomattavasti ihmisen mahdollisuuksia muodostaa spontaanisti merkityksellisiä ihmissuhteita. Sosiaalisten suhteiden muodollisuus vaikeuttaa aina vapaata kanssakäymistä. "
Olen täysin eri mieltä.
Ydinperhe on ollut hajoamassa jo pitkään.
En usko että tuo oli syy yksinäisyyteen aina välttämättä.
nykyinen yksinäisyyden tunne jossa ihmisten jättäminen parisuhteissa, perheen hylkääminen ja pettäminen on yleistä johtaa yksinäisyyden tunteeseen kun kehenkään ei voi luottaa, ei edes lähipiiriinsä.
Juuri noiden perhekuvioiden hajoaminen on entisestään lisännyt tunnetta yksinäisyydestä.
Ydinperheen hajoaminen lisää toki yksinäisyyttä ja juurettomuutta entisestään, mutta pointti oli se, että ydinperhe ei poista yksinäisyyttä, vaan edistää sitä. Paluu johonkin porvarilliseen ydinperhemalliin olisi vain marginaalinen parannus nykytilanteeseen verrattuna.
Uh, ympärillä olevan todellisuuden tiedostaminen ei ainakaan meikäläisen mieltä rauhoita, vaan se päinvastoin ahdistaa, enkä näe elämässä mitään arvokasta, enkä tajua kuinka minä voisin suhtautua siihen sillä tavalla. Mitä enemmän tajuaa, mitä ympärillä tapahtuu, sitä enemmän kaduttaa, että lapsuuden hieno kuva maailmasta on poissa. Tieto lisää tuskaa.
Tietämättömyydessä on tietysti puolensa. Mietin joskus, millaista olisi olla yksi heistä, jotka linkuttavat elämän halki tiedottomina siitä, että toisenlainen elämä on mahdollinen. Onko se onnellista? Voihan se olla niinkin, mutta silloin pitää olla ns. kulissit kunnossa, eli normiarki, normiperhe, normitoimeentulo. Mutta jos jollain alueella mättää ja sattuu putoamaan normikyydistä, niin mihin silloin putoaa? Tyhjyyteen, vaihtoehdottomuuden pimeyteen, jossa ihminen haparoi vailla suuntaa ja ilman tietoisuutta mistään muusta kuin hädästä. Tiedostava ihminen sentään osaa pohtia tilannettaan, nähdä sen syyt, ja kenties keksiä itsenäisiä selviytymiskeinoja.
"rautaruukki", oletko muuten Hämeenlinnan Rautaruukilla töissä?
En ole Rautaruukilla töissä.