Paalit ovat alkaneet kerätä muurahaisia ihan mielettömästi ja niiden munia -pesän rakennus meneillä. Onko tämä kastunut paalierä hävitettävä? Me paalattiin tänä vuonna ekan kerran itse reilu viikko sitten heinät ja suurin osa saatiin alta pois ennen tihkusadetta. Loppuosa illan hämärtyessä sai vettä ropauksen paalauksen yhteydessä. Vähäistä tihkua.
Voiko heiniä vielä pelastaa jotenkin ja antaa hevosille syötäväksi?
Esim. suolaamalla kevyesti lisää merisuolalla? Tai avaamalla paalit kokonaan ja laittamalla suulissa esim. kuormalavojen päälle uudestaan kuivumaan irtoheinänä?
Maailmani ei kaadu noin 100 paalin hävittämiseen, mutta jos ovat vielä käyttökelpoisia olen valmis uhraamaan aikaani niiden pelastamiseksi.
Ilmeisesti muurahaisten valtaamat heinät kannattaa ainakin pikimmiten erottaa noista "ei yhtään vettä saaneista" 300 paalista? (ettei kohta kaikki ole muurahaisten vallassa, vai onko jo pelko, että kaikki pilaantuvat muurahaisten munista tuon noin 100kpl erän takia?)
Helppoo ko heinän teko -ei muuten oo helppoa.
heinät kastuivat
0
178
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1092280Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???23903- 103896
- 71892
- 48845
Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha563816- 82718
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76660Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik24612- 57571