Kristillinen

Rakasta lähimmäistä niinkuin itseäsi.RAKASTATKO sinä lähimmäistäsi vai oletko itsekäs ja omaa etua ajava? Miten sinä käyttäydyt? Jos kaikki ihmiset ottaisivat vaarin Jumalan sansasta niin millainen maailma olisi?
22122
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

profetiat osoittavat totuuden ja täyttävät täysin, sillä ihmiskunta tahtoo mammonaa ja tämän maailman ruhtinasta rakastaa ja palvella. Tietysti Jeesuksen Isä ja Jumala pelastaa jokaisen joka häneen turvaa ja rakastaa ja maailman rakkaus on vihollisuutta Jumalaa kohtaan. Ei eksytä.

Jumala tahtoo Jeesuksessa kaikille hyvää, mutta ihmiset eivät tahdo valkeuteen tulla kun tekonsa ovat pahat, autuaat kaikki, jotka ovat valkeuteen tulleet ja rakastavat Jeesusta Herrana ja myös lähimmäisiään esilläpitäen totuutta ja näin myös Jumalan armomahdollisuuden esille tuovat valkeuteen tuleville.

Päästäkseen Jumalan valtakuntaan tulee syntyä vedestä ja Hengestä, kuten Jeesus opetti.

Äänestä

Hmm, mikäs tuossa nyt niin kristillistä on? Kyllä minä rakastan lähimmäisiäni, jopa jotkut ovat pitäneet minua liiankin hyvänlaisena ja avuliaana. En ole rikas, mutta silti olen auttanut kanssaihmisiä myös taloudellisesti, koska se on tuntunut minusta oikealta. Esim. antanut kannusta bensiiniä jollekin, jolta oli autostaan bensa päässyt loppumaan kesken matkan, enkä pyytänyt korvausta koska hyvä mieli lähimmäisen auttamisesta ja hänen kaunis kiitoksensa riitti mainiosti, ja tien päällä on tullut vastaan paljon muitakin tilanteita, joissa olen ollut avuksi, vetänyt autoja ojasta, antanut apuvirtaa, auttanut onnettomuuspaikalla jne. Koskaan ei ole niin kiire etten ehtisi auttaa, jos joku todella apua tarvitsee. Minulla on tuttavia, joilla on ollut hankala elämäntilanne ja olen antanut heille rahaa esim. ruokaan, enkä todella ole tehnyt niin mistään jumalanpelosta koska jumalaan en laisinkaan usko, vaan siksi että ihmisen kuuluu tehdä niin. Ei moraali ja empatia liity millään tavalla kristillisyyteen, vaan ihmisenä olemiseen sinänsä. Terve ihminen kyllä ymmärtää mikä on oikein ja mikä väärin, ei siihen mitään jumalaa tarvita. Tai ainakaan minä en koe tarvitsevani. En ihan tarkalleen tiedä millainen kristillinen moraalikäsitys on ja miten se poikkeaa minun ateistisesta moraalistani, jonka ydin on kaiken elämän kunnioittaminen. Myös toisten mielipiteiden kunnioittaminen niin, että vaikka omia käsityksiäni tässä kerronkin, en saarnaa niitä itsekkäästi minään "totuutena" tai yritä saada toisia luopumaan omista käsityksistään. Kunhan vain kerron että minä uskon näin ja sinä noin ja meillä kummallakin on oma "totuutemme", eikä meistä kumpikaan ole mikään haukkumaan toisen käsitystä vääräksi.

Äänestä

Eihän tuo ole kristillinen moraalikäsitys. Tuo on moraalinen ohje, joka on kopioitu kristinuskoon vanhemmista uskonnoista. Itse asiassa melkein jokaisesta uskonnosta löytyy jotakin vastaavaa.

Kant yritti aikoinaan taklata tuossa olevaa selkeää loogista virhettä (mitäs jos vihaat itseäsi? Tai tykkäät vain oudoista asioista?) Kategorisella Imperatiivilla. Minusta parempi, mutta Kantin tapaan hieman vaikeaselkoinen...

Esitit mielenkiintoisia kysymyksiä, jotka eivät oikein liittyneet toisiinsa. Mutta vastataan niihin nyt silti:

> RAKASTATKO sinä lähimmäistäsi

Lähimmäistäni? Vaimo, lapset, ... Jeps. Muita? En tietenkään rakasta ihmistä, jota en tunne. Rakkaus syntyy vasta toisen tuntemisesta. Muu on harhaa.

> oletko itsekäs ja omaa etua ajava?

Tietysti. Se kuuluu ihmisluontoon. Ilman itsekkyyttä ja oman edun tavoittelua ei olisi kehitystä.

> Miten sinä käyttäydyt?

Liian laaja kysymys täällä vastattavaksi. Tule seuraamaan elämääni muutamaksi vuodeksi niin se selviää.

> Jos kaikki ihmiset ottaisivat vaarin Jumalan sansasta
> niin millainen maailma olisi?

Kaaoshan siitä seuraisi. Lähi-idässä noita jumalten sanoja yritetään noudattaa ja tappeluahan se on ollut viimeiset muutama tuhat vuotta. Amerikassa on erittäin uskonnollisia alueita ja aivan kammottavaa tuntuu elämä siellä olevan.

Onko uskonnollisuus väkivallan syy vai seuraus on toki mielenkiintoinen kysymys. Ehkä se on enemmänkin seuraus. Toisaalta, eipä elinoloja voida merkittävästi parantaa, niin kauan kuin uskonto haraa vastaan - siis varsinkaan joku näistä juutalaisuuden lahkoista (juutalaisuus, katolilaisuus, muut kristityt lahkot, islamin lahkot). Orjauskontoja.

Äänestä
  • Nykyään on lähes yleisesti hyväksyttynä tämä äärilidberalistien lanseeramana edellä mainittu periaate:
    " oletko itsekäs ja omaa etua ajava? Tietysti. Se kuuluu ihmisluontoon. Ilman itsekkyyttä ja oman edun tavoittelua ei olisi kehitystä."

    Kyseisellä periaatteella oikeutetaan kaikenlainen riisto ja vääryys voitonmaksimoinnin nimessä. Tämä periaate johtaa kuitenkin välttämättä murhaan, jopa sotaan. "Kaiken pahan alku ja juuri kun on viimekädessä raha."

    "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi" pitää sisällään sen idean, että ihminen ensin OIKEALLA TAVALLA osaa rakastaa itseään. Se ei ole itsekkyyttä eikä itserakkautta, vaan aitoa oman itsensä tuntemista, kunnioittamista ja rakastamista Jumalan luotuna. Vasta tämän jälkeen ihminen voi oppia "rakastamaan lähimmäistään, niinkuin itseään." Lähimmäisen rakastaminen ei perustu mihinkään muuhun, kuin evankeliumin kertomiseen lähimmäiselle sanoin, töin ja teoin. Näin Jumala kutsuu rakkaudessaan jokaista ihmistä takaisin luokseen!

    http://www.youtube.com/watch?v=pDqTaHXHn7U&feature=youtu.be

    Äänestä

  • We Live In Bad World kirjoitti:

    Nykyään on lähes yleisesti hyväksyttynä tämä äärilidberalistien lanseeramana edellä mainittu periaate:
    " oletko itsekäs ja omaa etua ajava? Tietysti. Se kuuluu ihmisluontoon. Ilman itsekkyyttä ja oman edun tavoittelua ei olisi kehitystä."

    Kyseisellä periaatteella oikeutetaan kaikenlainen riisto ja vääryys voitonmaksimoinnin nimessä. Tämä periaate johtaa kuitenkin välttämättä murhaan, jopa sotaan. "Kaiken pahan alku ja juuri kun on viimekädessä raha."

    "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi" pitää sisällään sen idean, että ihminen ensin OIKEALLA TAVALLA osaa rakastaa itseään. Se ei ole itsekkyyttä eikä itserakkautta, vaan aitoa oman itsensä tuntemista, kunnioittamista ja rakastamista Jumalan luotuna. Vasta tämän jälkeen ihminen voi oppia "rakastamaan lähimmäistään, niinkuin itseään." Lähimmäisen rakastaminen ei perustu mihinkään muuhun, kuin evankeliumin kertomiseen lähimmäiselle sanoin, töin ja teoin. Näin Jumala kutsuu rakkaudessaan jokaista ihmistä takaisin luokseen!

    http://www.youtube.com/watch?v=pDqTaHXHn7U&feature=youtu.be

    Slippery slope.

    Olen itsekäs. Ajan omaa etuani. Niin teet sinäkin. Se on normaalia ihmiselle.

    Olen myös empaattinen. Autan lähimmäistäni. Olen valmis tinkimään omastani antaakseni enemmän muille. Oletan että niin teet sinäkin. Sekin on normaalia ihmiselle.

    Jos ihmiseltä puuttuu taipumus empaattisuuteen, kutsumme häntä psykopaatiksi.

    Jos ihmiseltä puuttuu itsekkyys, kutsumme häntä idiootiksi (jos noteeraamme mitenkään).

    Erona on se, että psykopaatit lisääntyvät. Valitettavasti? Ei välttämättä. Hyvä että niitäkin on, joskus siitä voi tulla selviämisvaltti.

    Äänestä

Porvarien arvovalta estää demokraattisen lähimmäisenrakkauden, eli myös raha on pahuutta tai syntiä.

Äänestä

En rakasta lähimmäisiä, mutta autan hädässä olevia.
Rakkaudesta ei liene apua jos se on vain puhetta.

Äänestä

Kristilinen moraaliperusta lähtee jo antiikin ajoista. Muistanette Jeesuksen opetuksista monta eri kohtaa, jossa hän mainitsee: "Olette kuulleet sanottavan, että, mutta minä sanon..." Näiden opetusten sisältö on kristillisen moraalin perusta. Ateistit tietysti eivät ole tuollaisesta kuulleetkaan, kun eivät ole saaneet uskonnon opetusta koulussa ja tuskin missään muuallakaan, kirjoituksistaan päätellen, mutta me kristityt kyllä olemme nuo kohdat kuulleet saarnoissa, opetuksissa ja jumalanpalveluksissa.

Eli näissä puheissaan Jeesus laski aivan erilaisen perustuksen ihmisen moraalikäsityksille. Enpä lähde niitä tässä luettelemaan, mutta tutkikaapa Jeesuksen puheet, niin huomaatte, miten vallankumoukselliselle perustalle Jeesuksen esittelemä moraali perustuikaan. Siltä pohjalta tuo moraali onkin niiltä ajoilta muuttunut huomattavasti. Toki moraalikäsityksissä on aaltoliikettä, kuten kulttuurihistoriaa tuntevat tietävät.

Äänestä
  • Sanoit että et ala luettelemaan Jeesuksen antamia moraalikäsityksiä. Mutta jospa nyt kuitenkin mainitsisit vaikka pari kolme täysin ainutlaatuista kristillistä moraalikäsitystä. Siis sellaista mullistavan poikkeavaa jota ei löydy muista uskonnoista, antiikin filosofeilta tai jotka olisivat ihan mahdottomia ateistin itse keksiä.

    Äänestä

  • KydynVaan-76 kirjoitti:

    Sanoit että et ala luettelemaan Jeesuksen antamia moraalikäsityksiä. Mutta jospa nyt kuitenkin mainitsisit vaikka pari kolme täysin ainutlaatuista kristillistä moraalikäsitystä. Siis sellaista mullistavan poikkeavaa jota ei löydy muista uskonnoista, antiikin filosofeilta tai jotka olisivat ihan mahdottomia ateistin itse keksiä.

    Ei kristitty voi tuollaista tehdä. Sehän olisi sama kuin myöntäisi että jotain on ollut olemassa ennen/ilman hänen kannattamaansa uskontoa. Ei onnistu.

    Äänestä

  • KydynVaan-76 kirjoitti:

    Sanoit että et ala luettelemaan Jeesuksen antamia moraalikäsityksiä. Mutta jospa nyt kuitenkin mainitsisit vaikka pari kolme täysin ainutlaatuista kristillistä moraalikäsitystä. Siis sellaista mullistavan poikkeavaa jota ei löydy muista uskonnoista, antiikin filosofeilta tai jotka olisivat ihan mahdottomia ateistin itse keksiä.

    Luepa ensin Matteuksen evankeliumi, luvut 5 - 7. Ne löytyvät Uudesta Testamentista, joka on kirkkoraamatun loppupuolella. On kovin turhauttavaa yrittää keskustellakaan sellaisen kanssa, joka ei asiasta tiedä yhtikäs mitään. Mutta sellaisten joukko on lisääntymässä.

    Ateistien tietosanakirjakin kertoo Vuorisaarnan sisällöstä minusta aivan kivasti:
    http://fi.wikipedia.org/wiki/Vuorisaarna

    Ateistit eivät ole Jeesuksen vuorisaarnaa keksineet, eivät muidenkaan uskontojen opettajat, vaikka niissä on samansuuntaista moraaliopetusta. Lue ihmeessä, saat yleissivistystä.

    Äänestä

  • kasvattaja kirjoitti:

    Ainakaan wikin linkissä ei näyttänyt olevan mitään sellaista moraaliopetusta, jota ei heti löytyisi muista uskonnoista.

    Lukuunottamatta ehkä tuota kieltoa kertoa kristinuskosta muille:
    > "[Älkää] heittäkö helmiänne sikojen eteen" (Matt. 7:6)

    Miksi et noudata tuota, mutta noudatat muita? Vai ovatko perustelut helmiä, joita säästät uskovaisille kanssaveljillesi ja yksitoikkoinen jankutus vailla perusteluja vain sitä samaa puuroa, jota siatkin ymmärtävät? Vinkkinä: hukkaan menee sekin.

    Äänestä

  • old_profile_34673 kirjoitti:

    Niinpä, jos lukutaito on todella tuota luokkaa, ei kannata todellakaan heittää "helmiä sioille".

    Äänestä

  • kunhan vastaan kirjoitti:

    Niinpä, jos lukutaito on todella tuota luokkaa, ei kannata todellakaan heittää "helmiä sioille".

    Jumala tahtoo uudistaa parempiaan ja koirat myös, sillä Raamattukin on annettu kaikille kansoille ja ihmisille parannukseksi ja Jumalan tahdon tuntemiseksi.

    Jos Raamattu pimitetään pois vielä niiltä, jotka eivät ole pyhittyneet, niin silloinhan ei kukaan edes pysty pyhittymään. Nimenomaan valona ja suolana voidaan kyllä kutsua niin porttoja ja puplikaaneja ja kaikkia. Monia kutsutaan ja harvat valitaan ja Jumala itse suorittaa sen seulonnan sitten tuomiolla, joten ei olla liian kärkkäitä tulkitsemaan toisia sioiksi tai koiriksi, sillä taivaassa iloitaan jokaisesta joka tekee parannukseen, vaikka olisi sitten mikä vertauskuvallisesti tai ihan oikeastikin.

    Itseasiassa Jeesukseen nimenomaan niitä syntisiä kutsutaan eikä terveet tarvitse lainkaan parantajaa ja näin ollen uskonnollinen ihminen voi helposti olla kuin fariseus jolle riittää vauvakaste tai ei kastetta lainkaan tarvitse, sillä kokee olevansa itsessään jo riittävän hyvä, joten kannattaa ymmärtää varovaisuus näissä tulkinnoissa aina Jumalassa.

    Äänestä

  • old_profile_34673 kirjoitti:

    Ainakaan wikin linkissä ei näyttänyt olevan mitään sellaista moraaliopetusta, jota ei heti löytyisi muista uskonnoista.

    Lukuunottamatta ehkä tuota kieltoa kertoa kristinuskosta muille:
    > "[Älkää] heittäkö helmiänne sikojen eteen" (Matt. 7:6)

    Miksi et noudata tuota, mutta noudatat muita? Vai ovatko perustelut helmiä, joita säästät uskovaisille kanssaveljillesi ja yksitoikkoinen jankutus vailla perusteluja vain sitä samaa puuroa, jota siatkin ymmärtävät? Vinkkinä: hukkaan menee sekin.

    The Rat.
    Kerropa nyt viisaana sitten, missä maailmassa Jeesus eli, mikä oli se uskonto, jonka vaikutusalueella Jeesus eli, oliko Jeesuksen opetukset ympäröivän kansan tiedossa jo ennen kuin hän ne kertoi kansalle?
    Näihin yksinkertaisiin kysymyksiin voisit sitten tietämyksesi perusteella vastata, lienee tietysti sinulle ihan pieco of cake.

    Tulet kyllä huomaamaan asiaa tarkemmin tutkittuasi, että Jeesukse opetukset olivat kuulijoilleen hyvinkin vallankumoukselliset.

    ohoh, pari typo-virhettä

    Jeesus eli pitkälti Juutalaisessa yhteisössä, mutta sillä ei pahemmin ole merkitystä, koska kristinusko pääopetuksineen luotiin vasta paljon hänen kuolemansa jälkeen. Suurin osa mytologiasta on pöllitty Mithralaisuudesta.

    Jeesus oli kaikesta päätellen idealisti, jonka mielestä suurimman osan aikaa olisi tosi kiva, jos kaikki olisivat kilttejä toisilleen. Hän oli ilmeisesti tutustunut hieman aiheeseen (tai ainakin hänestä kirjoittavat olivat). Se, että hänen kuulijoillensa moinen oli uutta selittää pitkälti hänen suosiotansa... Noh... Siinä määrin kuin sitä oli. Ei hän suinkaan ainut messias noina aikoina ollut. En tiedä oliko suosituin. Jeesuksesta kertovat lähteet kun ovat kovin, kovin vähissä. Suurin osa on 200-400 vuotta hänen jälkeensä kirjoitettuja tekstejä. Vai pitäisikö sanoa peräti kaikki.

    No tulkinta tuokin! Totuuden kannalta tuossa sepustuksessa oli oikeastaan kaikki pielessä:
    -"Jeesus eli pitkälti Juutalaisessa yhteisössä, mutta sillä ei pahemmin ole merkitystä, koska kristinusko pääopetuksineen luotiin vasta paljon hänen kuolemansa jälkeen." Ensimmäiset " seurakunnat syntyivät jo Jeesuksen elinaikana ja Jeesuksen opetukset olivat hallitsijoiden kipupisteinä jo Jeesuksen elinaikana, mistä sitten ristiinnaulitseminen seurasikin, ennustusten mukaan. Jo ennen kuin Jeesus oli noussut kuolleista oli seurakunta koolla suremassa opettajansa kuolemaa. Appostolit järjestivät seurakunnan organisaation ja jakoivat erilaisia vastuutehtäviä, myöskin heti Jeesuksen kuoleman jälkeen.
    -"Se, että hänen kuulijoillensa moinen oli uutta selittää pitkälti hänen suosiotansa..." Kova suosio johtuikin vallan muusta, Raamatun kirjoitustenkin mukaan. Hän opetti, että suoraa Jumalan kohtaamista ja poisti juutalaisen tapatradition, jossa tietyt pykälät täyttävä olisi ainoa Jumalalle kelvollinen. Myöskin monille marginaaliryhmille, kuten jokaiselle yksilöllekin, hän julisti ihmisarvoa, mikä oli silloiseen kulttuuriin vallankumouksellista. Ihmisarvohan määräytyi vallan muista syistä. Syntiselle naisellekin annettiin ihmisarvo sanomalla "mene äläkä enää syntiä tee", mikä oli täysin vallankumouksellista ajan moraalisäännösten mukaan. Syntinen nainen tuli Jeesuksen luo puhutellen häntä, mikä oli jo loukkaus ja sitten vielä sai uuden elämän ja ihmisarvon hyljeksityn syntisen elämäntapansa sijaan
    - Juutalaiset odottivat todella Messiasta kovin innokkaasti johtuen kovin raakalaismaisesta roomalaisajasta. he panivat toivonsa melkein kehen vain, koska heidän tulkinnoissaan Messias oli vapauttava kansansa orjuuden ikeestä ja siksi he odottivat juutalaisten kuningasta saapuvaksi Messiaana. Muistat varmaan, että Jeesusta pilkattiin liittämällä ristiin merkinnäksi Iesus Nazarenus, Rex Iudeorum. Hän kun ei saapunutkaan maallisena kuninkaana, vaan taivaallisena ja tapettiin sen ajan häpeällisemmällä tavalla. Eipä kauan tuon ajan jälkeen Rooman valtakunta hajosi ja juutalaiset saivat jonkinasteisen vapauden.
    - "Jeesuksesta kertovat lähteet kun ovat kovin, kovin vähissä." Historiantuntijat ovat kyllä toista mieltä kuin ateistit. Monista antiikin suurista ajattelijosta kerrotaan vieläkin runsaasti "historiallisia tosiasioita", mistä ei ole minkäänlaisia kirjallisia dokumentteja. Jeesuksesta taas on niin paljon, että tarvittiin monen monta kirkolliskokoustakin valitsemaan muutama tärkein Raamattuumme. Kirjallisia dokumentteja on lisäksi sen ajan historioitsijoilla. Evankeliumeistakin ensimmäiset on olleet käytössä jo 70-luvulla! Lääkäri Luukas on omassa evankeliumissaan kertonut kaikkein jäsennellyimmin Jeesuksen elämänkaaren ja opetukset.

    Äänestä

nimenomaan juutalainen moraalikäsitys ja Israelin Herran hyvä opetus.

Kun Herra syntyi Immanueliksi niin tuli palvelemaan eikä palveltavaksi kuten tämän maailman hallitsijat.

Immanuel myös itse rakkaudesta Isää kohtaan joi kärsimysmaljan, jotta ihmisinä meillä hänessä on mahdollisuus saada syntimme anteeksi ja uudistua vanhurskauteensa ja pyhittyä totuudessa, kuten on sen antava anoville nimessään Jeesus, joten yhdenkään hyvää Jumalalta tahtovat ei tarvitse jäädä itsesääliin tai valheisiin tai epäuskoon tai rakkaudettomuuteen, sillä niin on Isä Jumala maailmaa rakastanut että antoi Poikansa Jeesuksen jotta uskon kautta Israelin Herraan saamme sen hyvä yltäkylläisen elämän hengellisesti.

Ihmisinä me saamme anoa elävää vettä ja syntyä siitä ja Pyhän Hengen kasteen myös Jeesus itsessään antaa ja armolahjat seuraa kuten kielilläpuhuminen ja niin saamme seurakunnassa palvalla toinen toisiamme sen mukaan kuin itsekukin tahtoo palavasti rakastaa ja palvella.

Äänestä
  • "alkuaan" ja samoin tietysti myös iankaikkisesti Jeesus on juutalainen ja pelastus on juutalaisista ja Juutalaisten Kuningas on Jeesus, amen. Hallelujah!

    Äänestä

toivat noin 300-luvulla sen vauvakasteen ja siihen liitetyn opin, mutta valitettavasti vain sitä ei löydy lainkaan koko Raamatusta vaan perustuu väärään tulkintaan ja valheelliseen opetukseen.

Tietysti Isä Jumala ja Poika Jeesus tahtovat todistuuksen olevan esillä koko maailmassa ihmisten pelastukseksi sydämen uskon syntymisen ja olemisen kautta Jumalan Sanassa ja samoin kaste vedessä annetaan Jeesuksen nimessä niille, jotka ovat uudestisyntyneet ja tätä vesikastetta seuraa se lupaus Pyhän Hengen kasteesta, jonka Jeesus antaa seuraajilleen kuten on lupaus annettu ja tapahtuu myös nykyään.

Jumalan pyhät kirjoitukset Jeesuksessa on koko Raamatussa annettu. Tietysti tulkintaa ja opetusta voidaan niiistä paljonkin esittää, mutta Isä näki hyväksi nuo luotettavat erottaa omaksi niiden kautta jotka tunnustivat sydämen uskoaan Jeesukseen.

Äänestä

saamme rakastaa Juutalaisten Kuningasta ja Immanuelia ja maailman Vapahtajaa, ja muistaa aina, että Jeesuksen omien sanojen mukaan ainoa mahdollinen pelastus meille kaikille ihmisille annetaan yksin juutalaisuudesta, Jumalan Pojasta ja on Daavidin Juurivesa, amen, hallelujah!

Rakastetaan Israelin Herraa ja lähimmäisiä kuten Jeesus meitä opettaa ja opetuslapsinaan myös saamme kaiken toivomme armoonsa asettaa, amen, hallelujah!

Ei eksytä Jumalan valtakunnan perimmäisestä olemuksesta, sillä kaikki pysyvä ja tärkeä on Jeesuksesta, Juudan Leijonasta, amen, hallelujah! Varotaan vääriä profeettoja ja vääriä oppeja Jeesusesta ja pyhissä kirjoituksissa on totuus kerrottu ja Totuuden Henki annettu, että voimme kiittää ja kunnioittaa Immanuelia, amen, hallelujah!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Moraali käsitys kirjoitti:

Rakasta lähimmäistä niinkuin itseäsi.RAKASTATKO sinä lähimmäistäsi vai oletko itsekäs ja omaa etua ajava? Miten sinä käyttäydyt? Jos kaikki ihmiset ottaisivat vaarin Jumalan sansasta niin millainen maailma olisi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu