w.e. tuompo

miksi talvisodassa kykynsä osoittanut tuompo yritettiin jatkosodassa siirtää saksaan ja sitten perustettiin yleisesikuntaan osasto helpottamaan heinrichin työtä jonka johtoon tuompo tuli.

esikunta jotenkin menee mutta saksa on ihan yli hilseen.
23233
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Tuompo toimi Päämajan komentoesikunnan päällikkönä koko jatkosodan ajan 10.6. 41 - 1.12. 44.

Eikä sitä perustettu -41, vaan helmikuussa -18.Aina on oltava elin henkilöstöasioiden hoitoa varten.

"ja sitten perustettiin yleisesikuntaan osasto helpottamaan heinrichin työtä jonka johtoon tuompo tuli."

Tuompo oli käytännössä suoraan Marskin alainen.

Heinrichs toimi Karjalan armeijan komentajana 29.6. 41- 29.1. 42. Loppusodan hän oli ye-päällikkö.

Mistä olet keksinyt tarinan Tuompon Saksaan siirtämisestä?

Tuompon oman kertoman mukaan hän olisi voinut saada siirron rintamalle, mutta Marski ei oikein halunnut hänestä luopua.

Saksaan siirrettiin ensin Öhqvist, sitten Talvela, Österman ja lopuksi taas Talvela.

Äänestä
  • Valehtelet! Taas valehtelet ja minä, Klenkka-Vääpeli sen tiedän Korkkareistani.

    Äänestä

  • missä sanoin että tuompo siirrettiin saksaan.

    Äänestä

"miksi talvisodassa kykynsä osoittanut tuompo yritettiin jatkosodassa siirtää saksaan ja sitten perustettiin yleisesikuntaan osasto helpottamaan heinrichin työtä jonka johtoon tuompo tuli."

Kuka mahtoi tuollaista yrittää?

Tuompo oli toiminut yleisesikunnan komento-osaston päällikkönä 1929-1935. Hän oli siis tältäkin osin pätevä komentopäälliköksi.

Äänestä

Tuompo tuli ye:hen välirauhan aikan jolloin heinrich oli sielä nääntymäs työtaakkaan.
tuompo tiesi melkein heti välirauhan alussa että häntä ollaan siirtämässä saksaan, mutta tehtävä diplomaattisuuden takia hän kieltäytyi siitä, sitten jonkin ajan kuluttua hänet kutsuttiin ye:hen jossa hän keskusteli heinrichin kanssa, ja heinrich kertoi että ye:hen perustetaan uusi osasto helpottamaan hänen työtaakkaa.

ja sen osaston johtoon tuompo tuli ja oli siinä sodan loppuun.

olisiko silloin jo ajateltu että rajavartiosto kompanjat sulautetaan tulevassa sodassa kenttäarmeijaan, tuompo ehdotti välirauhan aikana että rauhan aikaiset rajavartiostot palautetaan mutta mannerheim oli sitä vastaan.

Äänestä
  • Valehtelet! Taas valehtelet ja minä, Klenkka-Vääpeli sen tiedän Korkkareistani.
    Olet stallari, stallari, stallari...... ja vielä stallari!

    Äänestä

  • "Tuompo tuli ye:hen välirauhan aikan jolloin heinrich oli sielä nääntymäs työtaakkaan."

    Ei tullut. Tuompo oli välirauhan aikana rajavartiostojen komentaja. Heinrichs ( ei heinrich) oli yleisesikunnan päällikkö. Hänellä oli tietysti suuri työtaakka, mutta myös kaikki tarvittavat alaiset.

    "tuompo tiesi melkein heti välirauhan alussa että häntä ollaan siirtämässä saksaan, mutta tehtävä diplomaattisuuden takia hän kieltäytyi siitä, sitten jonkin ajan kuluttua hänet kutsuttiin ye:hen jossa hän keskusteli heinrichin kanssa, ja heinrich kertoi että ye:hen perustetaan uusi osasto helpottamaan hänen työtaakkaa."

    Outo väite. Lähde?
    Välirauhan aikana ei oltu ketään siirtämässä Saksaan. Yhteysupseeri (Öhqvist) nimitettiin vasta 18.6. 41 , kun oltiin menossa sotaan Saksan rinnalle.

    Tietenkin rajavartiosto sulatettiin armeijaan. Niinhän oli ethty jo Talvisodassa.
    Kirjoittelet omia kuvitelmiasi.

    Äänestä

  • Mihin perustat? kirjoitti:

    "Tuompo tuli ye:hen välirauhan aikan jolloin heinrich oli sielä nääntymäs työtaakkaan."

    Ei tullut. Tuompo oli välirauhan aikana rajavartiostojen komentaja. Heinrichs ( ei heinrich) oli yleisesikunnan päällikkö. Hänellä oli tietysti suuri työtaakka, mutta myös kaikki tarvittavat alaiset.

    "tuompo tiesi melkein heti välirauhan alussa että häntä ollaan siirtämässä saksaan, mutta tehtävä diplomaattisuuden takia hän kieltäytyi siitä, sitten jonkin ajan kuluttua hänet kutsuttiin ye:hen jossa hän keskusteli heinrichin kanssa, ja heinrich kertoi että ye:hen perustetaan uusi osasto helpottamaan hänen työtaakkaa."

    Outo väite. Lähde?
    Välirauhan aikana ei oltu ketään siirtämässä Saksaan. Yhteysupseeri (Öhqvist) nimitettiin vasta 18.6. 41 , kun oltiin menossa sotaan Saksan rinnalle.

    Tietenkin rajavartiosto sulatettiin armeijaan. Niinhän oli ethty jo Talvisodassa.
    Kirjoittelet omia kuvitelmiasi.

    Valehtelet! Taas valehtelet ja minä, Klenkka-Vääpeli sen tiedän Korkkareistani.
    Olet stallari, stallari, stallari...... ja vielä stallari!

    Äänestä

  • Valehtelet! Taas val kirjoitti:

    Valehtelet! Taas valehtelet ja minä, Klenkka-Vääpeli sen tiedän Korkkareistani.
    Olet stallari, stallari, stallari...... ja vielä stallari!

    Ja taas joku pikku punikin rääpäle yrittää olla hauska. Kuinka kauan jaksat maistella tuota korkkari-hokemaa? Ei siinä mitään, jatka samalla linjalla. Olet hyvää mainosta teikäläisistä. Tajuaa oikeat ihmiset pysytellä erossa heimostasi.

    Äänestä

sortua jutuissaan puhtaaseen asiantuntemattomuuteen, vaikka tarkoitus on varmaan ollut hyvä.

Rauhan aikana Yleisesikunnassa ei ollut kenraalin arvoista komentopäällikköä, vaan komento-osaston päällikkö oli ylin virkamies henkilöstöalalla. Talvisodan aikana virassa oli eversti E. Schauman ja hänen jälkeensä välirauhan aikana eversti Väinö Palojärvi.

Voi olla, että juuri Heinrichs on ye-päällikkönä tehnyt aloitteen komentoesikunnan ja komentopäällikön viran perustamisesta ye-päällikön suoranaisten johdettavien vähentämiseksi ja pyytänyt siihen Tuompoa. Päätöksen on tehnyt Marski ja Tuompo aloitti tehtävässä 10.6. 41.
Hänen alaisuuteensa kuuluivat komento-osasto, komendantintoimisto, kenttäpiispan toimisto ja tiedotusosasto.

Tämä jako on tietysti helpottanut ye-päällikön työtä. Sitä virkaa tosin myös Tuompo hoiti sijaisena useaan kertaan.

Äänestä
  • Tuompon alaisuuteen kuului myös koulutustoimisto.

    Äänestä

plaa plaa plaa.

no miksi tuompo siirrettiin vastoin tahtoaan pois rajavartiostojen päällikön tehtävästä.

Äänestä
  • ei sodan aikana ollut. Myös välirauhan aikana oli voimassa sotatila. Rajavartiosto oli armeijalle alistettuna, joskin omina joukko-osastoinaan. Tuompolla Rajavartiostojen komentajana oli hyvin vähän käskyvaltaa joukkoihinsa.
    Marski tarjosi Tuompolle armeijakuntaa, mutta tämä ei halunnut.

    Tuompon päiväkirjan mukaan hän ei ollut vastentahtoinen komentopäällikön tehtävään.

    Jo sinulla on Tuompon muistelmat, niin luepa ne uudelleen.

    Ja vertaa rauhan ajan yleisesikunnan ja sodan ajan Päämajojen kokoonpanoja komentopuolen osalta.
    Nyt olet sotkenut komento-osaston ja komentoesikunnan.

    Äänestä

WOI WITTU!!!!!!!!!!!!!!!!

tuompo ehdotti välirauhan aikana että rajavartiointi systeemi palautetaan rauhan ajan systeemiin ja marski suostui.

älkää pöllööt saivarlelko.

Äänestä
  • Marski antoi 6.6. 40 käskyn siirtyä maavoimien vastuualueella rauhanaikaiseen rajavartiointiin. Rajajoukot oli 15.6. 40 mennessä siirrettävä Rajavartiostojen päällikön kenraalimajuri Tuompon vastuulle. Näin tapahtui ja myöhemmin myös Hangon alue tuli Tuompolle.
    Rajavartiolaitos jäi kuitenkin operatiivisesti alistetuksi armeijakuntien komentajille. Se oli jaettu kuuteen noin pataljoonan suuruiseen rajavartiostoon.

    Tuompo komennettiin jo 18.11. 40 Pv:n Pääesikuntaan komento- ja koulutusasioiden johtoon eli komentopäälliköksi. Hänen oli kuitenkin edelleen Rajavartiostojen päällikkö ja tärkeät asiat tuli siirtää hänen ratkaistavikseen. Rutiiniasioissa sijaisena toimi eversti Oiva Villamo.

    Merivartiolaitos pysyi Merivoimien alaisuudessa sodan loppuun.

    Äänestä

tuompo olisi halunnut olla kaikkein mieluiten rajavartiostojen komentaja.
mikä siinä on nii vaikeeta tajuta.
tsiisus jeesus kristus

Äänestä
  • mitä tahansa. Marski määräsi kenraalien sijoitukset ja siihen oli jokaisen tyytyminen. Kun Tuompo ei halunnut komentajantehtävää, niin sitten oli otettava esikuntahomma. Miellytti tai ei.
    Rajavartioston päällikköä ei sodan sytyttyä tarvittu. Esikuntakin muodosti ensin yhden ake:n ja sitten KarAE:n.

    Äänestä

  • Halutahan voi kirjoitti:

    mitä tahansa. Marski määräsi kenraalien sijoitukset ja siihen oli jokaisen tyytyminen. Kun Tuompo ei halunnut komentajantehtävää, niin sitten oli otettava esikuntahomma. Miellytti tai ei.
    Rajavartioston päällikköä ei sodan sytyttyä tarvittu. Esikuntakin muodosti ensin yhden ake:n ja sitten KarAE:n.

    MITÄ WITTUA.
    jatkosodassa oli voinut olla pohjoises sama homma kuin talvisodassa.

    wittu mitä idiootteja, mitä sitä hyödyttää lukee kun ette ymmärrä lukemaanne.

    siis kerran vielä miksi pätevä komentaja siirrettiin pois asemasta jossa hän oli osoittanut kykynsä.

    voi wittu mä en jaksa

    Äänestä

  • w.e. tuompo kirjoitti:

    tiedäkään, niin Marski tarjosi Talvisodan jälkeen Tuompolle juuri V:n eli myöhemmän III AK:n komentajuutta. Kun T. ei siihen ollut halukas, vaan tahtoi takaisin Rajavartioston päälliköksi, niin virkaan tuli Siilasvuo.

    On käynyt jo selväksi, että et ymmärrä juuri mitään. Yritä kuitenkin edelleen. Jospa Marski pyörtäisi päätöksensä ja toimisi sinulle mieleen.

    Yritetäänhän tuolla toisaalla muuttaa Münchenin kokousta palstan stallareille mieleiseen suuntaan.

    Ei sinun yrityksesi ole sen toivottomampi. Jopa helpompi.Valita vain sitkeästi.

    Äänestä

  • Vaikka et sitä kirjoitti:

    ole ystävällinen ja lue alkuper. kysymykseni.

    Äänestä

hjalmar sai V ak:n komentajuuden jo helmikuussa.
kuka kertoo ykdenkin syyn miksi tuompo olisi kieltäytynyt JOS sitä olis tarjottu hänelle.
kohta vaihdan nikin ootte idiootteja nikkiin.

Äänestä
  • kuka siä ringaa strömberg.

    Äänestä

  • lopullisesti vain Tuompo itse. AK:n komentajuudesta hän kieltäytyi ilmeisesti halutessaan palata Rajavartioston päälliköksi.

    "kuka kertoo ykdenkin syyn miksi tuompo olisi kieltäytynyt JOS sitä olis tarjottu hänelle."

    Siilasvuo määrättiin V AK.n komentajaksi 1.6. 40 toimittuaan sitä ennen entisen Talvelan III AK:n komentajana 8.4. 40 alkaen.

    "hjalmar sai V ak:n komentajuuden jo helmikuussa."

    Helmikuussa -40 ei sellaista ak:aa ollut olemassa. Tuompo komensi Pohjois-Suomen Ryhmää 6.6. 40 asti ja palasi sitten Rajavartiostojen päälliköksi

    Sotket asioita aivan säälittävästi. Ota uusi nikki sen mukaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

niin miski kirjoitti:

miksi talvisodassa kykynsä osoittanut tuompo yritettiin jatkosodassa siirtää saksaan ja sitten perustettiin yleisesikuntaan osasto helpottamaan heinrichin työtä jonka johtoon tuompo tuli.

esikunta jotenkin menee mutta saksa on ihan yli hilseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu