Aika mimmi

Jutta Urpilaista mollataa suomen alas ajosta,mutta eikö politiikka ja hallitus siinä ytimenä ole keskenäisten sopimusten eteenpäin viemistä ja yhteisten asioitten ajamista.Ei Jutta Urpilainen omiaan siellä ole horisemassa,vaan edustaa Suomen virallista linjaa,siis enemmistön puolesta puhujana.Linja voisi olla toinen jos PerusSuomalaiset Timo Soinin johdolla olisivat uskaltaneet ottaa poliittisen vastuun jonka äänestäjät olivat uurnilla antaneet. Nyt mennään tämänhetkisen hallitus ohjelman mukaan.Taka oikealta huudellaan ja viisastellaan,mutta silloin on turha huudella jos kakka on housuissa ja jäätelöautomaattiinkin on pomo omien sanojensa mukaan virtsannut.Tuskin Jutta diktaatorina samanlaista linjaa ajaisi,mutta hallitus ohjelmasta täytyy pitää kiinni.Uuusi hallitus on sitten toinen asia.
32166
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 32

Vanhimmat

Kokoomus ulos ja PS sisään.

Äänestä

Soini pelkää vastuuta kuin ruttoa. Hakkaraisestako ministeri? No huh huh!

Äänestä

Hakkaraine,Kike ja veltto,kyllä näitä uskottavia ja osaavia riveistä löytyy.

Äänestä

Tommi Rautio, Ulla Pyysalo ja Helena Eronen olisivat myös ehtaa persuministeriainesta.

Äänestä
  • Kyllähän nykyhallituksesta jää kuva että Jutta on ainoa joka tekee kunnolla töitä. Kokoomuskin vain sekoilee.

    Äänestä

Jos tuo "urpolaisen" takinkääntäjä puolue ei olisi VALEHDELLUT vaaleissa, vaan kertonut totuuden tekemisistään se olisi nykyisin koko luokkaa vihurit.

Ei siellä Urpo ole tottapuhumalla vaan VALEHTELEMALLA.
Ei minulla moraali ainakaan antaisi lähteä tuohon rupulisakkiin mukaan.

http://www.youtube.com/watch?v=FI9qHASYvI4

Jäikö joku lupaus rikkomatta?

Äänestä

Jutta on myös aika seksikäskin.Tämä nyt ei tietysti politiikkan liity.

Äänestä

Kyllä Jutta näyttää verkkosukissa paljon paremmalta kuin soini. Me ei persut uskallamme tämän sanoa.

Äänestä

Hajoaako hallitus ? Oikeesti melko sama,mihin tää siitä muuttuisi.

Äänestä

Soini kyttää pääjohtajan pestiä jostain valtioyhtiöstä kuten postipekukin aikanaan.
Helppo elämä ja yltäkylläinen liksa ja eläke...Nyt pohjustetaan

Äänestä

Kyllä Jutan ja SDP-n touhut on pelkkää silmänkääntöä, ei muuta!

Äänestä
  • Kääntyykö sinullakin silmät kun Jutan kuvia katselet ? Minulla vie ainakin puoli tuntia, että palaavat normaaliasentoon.

    Äänestä

Oliko hietsussa myynnissä perusässää,eli persujen omaKUSTAnne jäätelöä?

Äänestä

Onko VelttoVirtanen tehnyt jotain ääniensä ja suuren palkansa eteen ?

Äänestä

Persujen vaaliteltalla tarjolla kusijäätelöä konjakkipieruilla terästettynä? Aika pervoa, näin ulkopuolisen silmin.

Äänestä

Vakuusneuottelut on nyt kait siinä vaiheessa että eduskunta niistä oman kommentinsa antaa,oiskohan joku paremmin hommansa hoitanut kuin Jutta ?
Liikumaraamit oli olemassa ja sen puitteissa väännettin.Tuskin kukaan uskookaan
Juttan olleen avoimmella valtakirjalla,vain taivas rajana tätä vaikeaa tehtävää hoitamassa.Persut kun olisivat uskaltaneet hallitusvastuun ottaa ,niin parhaassa tapauksessa kokoomus olisi paremmin hallittavissa ja nämäkin neuvottelut olisi pidetty toisessa hengessä.Espanjan pankkeihin kannatta ylimääräiset rahat sijoittaa,korko on paljon parempi kuin Suomessa ja pankki takaa 50 000 € asti talletukset,siis per henkilö. Ei sekään ihan oikeen ole.
Syökää jäätelöä ja nauttikaa kesästä. T: Seppo Suomen Turusta.

Äänestä
  • höpö höpö ja lopuilla piimää.... pistivaan silmään tuosta jutusta kohta missä jutta kehui, että vakuudetlaukiaa jos espanja ei pystymaksamaan velkojaan, millä persaukinenpummi maksaa velkojaan saatikkasitten jutan mainostamia vakuita.

    http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012071715855042_uu.shtml

    ja kusetus jatkuu......

    Äänestä

Tuttu vastaus : asiasta en mitään tiedä, mutta hanttiin pistän.

Äänestä

Demu yrittää nyt kiillottaa sen tyhmän lehmän Urpilaisen kilpeä. Kiinalaisten vanha sananlasku tosin tietää paremmin:

Idioottia ei voi parantaa.

Äänestä

Apukoulu Aatuilla onkin tavaamista kun he huomiseksi lukevat vakuuspaperit.
Luetun ymmärtäminen onkin jo toinen asia.Silti kommenteja satelee,Päälikkö faksaa kysymyksiä alaisilleen ja lupaa mainetta, kunniaa kotijäätelöä.Sitä omaKUSTAnne ässäpersu tuuttia.

Äänestä

Nyt on persuilla todellakin kusiset paikat - jäätelökoneen ympärillä.

"Emmä mitään tierä, mutta hanttiin panen!" -Niin aina persulassa.

Äänestä

Jutta, Jyrki ja Jan laittoivat taas soinille luun kurkkuun. YESS!

Äänestä

Pikkasen persuhissi nikotteli.Muutamat aivan pihalla.

Äänestä

Kardemumma perusjätski nyt tarjouksessa.
Velttovirtanen eilisessä puheen vuorossa,ulkona kuin matopurkki.
Päällikön puheet lapsellisia,aliarvioi meitä äänestäjiä.
Vakavissa asioissa ei pelleilä eikä tietämättömyyttä voi piilottaa liirumlaarumiin.
Annetut äänet velvoittavat asialliseen käytökseen ja tarvittavien tietojen hankintaan,visioiden luomiseen ja niistä tiedoittamiseen.
Jutta Urpilainen on hoitanut hyvin oman työnsä.Tuomioja nokitti soinia kiitettävän asiallisesti.

Äänestä

Onko Soini ryypännyt koko kesän? Ainakin puheista voi niin päätellä.

Äänestä

Perussuomalaiseen tapaan,kesä ryypätään

Äänestä
  • Voi, voi ulkovessat tyhjenevät Soinikalenterien kuvista. Tilalle asetellaan Jutan verkkosukkakuvia.

    Mitäs nyt tehdään. Tulisi julkistaa sarja "Töppis takaapäin" vastauksena Juttavillitykselle ?

    Äänestä

Käytätkö timon kuvat pyyhkimiseen vai tikkataulun korvikkeeksi ?
Nenä on kymppi.

Äänestä

Asialinjassa Jutta Urpilainen vie 6-0 voiton Persujen Timo Soinista.
Toivoisin kyllä Jutalta positiivisuuttakin enemmän,vaikka vakavia asioita käsitelläänkin.
Niinistö valtionvarainministerinä Viinasen jälkeen osasi tulkita huonotkin asiat positiivisemmin,vaikka niin että jos pisi on sukassa,lämmittää se ainakin vähän aikaa.
Nyt herra on Presidentti.

Äänestä

"Soini: Banaanit ja lakritsat lopussa - juhlat on ohi"
Menikö raveissa kaikki ?
Viidenmiljoonan euron puoluetukikin ?

Äänestä

Nopeat naiset ja hitaat hevoset.
Opposition pitäisi terästäytyä eikä möhliä asiattomilla kommenteilla.
Kyllä oikeisopuolueilla ,johon PerusSuomalaiset kuuluvat"olisi oikein tähdellistäkin tekemistä.Nyt kun on oikeisto Presidentti ja Pääministerikin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


SuperPetku kirjoitti:

Jutta Urpilaista mollataa suomen alas ajosta,mutta eikö politiikka ja hallitus siinä ytimenä ole keskenäisten sopimusten eteenpäin viemistä ja yhteisten asioitten ajamista.Ei Jutta Urpilainen omiaan siellä ole horisemassa,vaan edustaa Suomen virallista linjaa,siis enemmistön puolesta puhujana.Linja voisi olla toinen jos PerusSuomalaiset Timo Soinin johdolla olisivat uskaltaneet ottaa poliittisen vastuun jonka äänestäjät olivat uurnilla antaneet. Nyt mennään tämänhetkisen hallitus ohjelman mukaan.Taka oikealta huudellaan ja viisastellaan,mutta silloin on turha huudella jos kakka on housuissa ja jäätelöautomaattiinkin on pomo omien sanojensa mukaan virtsannut.Tuskin Jutta diktaatorina samanlaista linjaa ajaisi,mutta hallitus ohjelmasta täytyy pitää kiinni.Uuusi hallitus on sitten toinen asia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu