Koiraa hankkimassa..

sheltti?

Olen 14 vuotias, ja asumme isossa omakotitalossa jossa todella iso piha.. Minulla ei ole aiemmin ollut koiraa, kissoja kylläkin. Tällä hetkellä meillä on 13 vuotias narttu maalaiskissa, hyvin lempeä ja alle 1 vuotiaana asustanut koirien kanssa ennen meille muuttamistaan. Olen aina halunnut koiran ja nyt olemme ruvenneet miettimään koiran hankkimistal.. Olen innostunut shetlanninpaimenkoirista, ja koen että se voisi olla hyvä rotu meille ja ensimmäiseksi koirakseni.. mutta huonoja puolia ovat esimerkiksi se, että sheltit ovat hyvin pitkäikäisiä ja näin ollen se olisi minulla vielä reilusti yli 20 -vuotiaanakin. Olisiko teillä mitään hyviä koirarotu ehdotuksia, mieluiten samankokoisia koiria kuin nuo sheltitkin.. Asumme kaiken lisäksi rauhallisella paikkakunnalla ja koira saisi paljon liikuntaa eikä se joutuisi olemaan usein yksin, sillä emme reissaile kovinkaan paljoa ja isäni on suurimmaksi osaksi koko lukukauden päivät kotona.. Koiran pitäisi myös olla suht helppohoitoinen esim. turkin hoidossa jne.. :) toivottavasti osaatte auttaa!

8

193

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sheltti?

      Ja mitä mieltä olette että sopeutuisiko sheltti kissan kanssa asumiseen jos sen pienenä jo totuttaisi?

    • rotikka4v

      Rottweiler vahtii taloa kissoja ja todennäköisesti suakin...no ainaskin kissoja.

    • huh huh

      Ei koiraa hankita pihalle seisomaan.hanki kastematoja tai torakoita.

    • ei koiraa sulle

      HALOO!! Et kai ota koiraa joka ois lyhytikäinen?Kirjoitit shelttien huonoja puolia pitkäikäisyys.Pitääkö sen olla kuollut ku oot 20v? Älä hanki koiraa tai voithan sen tappaa ku kyllästyt. Nii ja ota sit taas uus pentu,,,Niinhän jotkut, ainakin tuntemani romaanit tekee.Kyllä sulle tyttönen on parempi ku kasvat aikuiseksi ja sit mietit asiaa.

      • joo..

        Joo sama juttu, se on just hyvä jos on pitkä ikäinen. Haluuksä et se kuolee jo ennenku muutat ees omaan kotiin (jos muutat) mut niist koiraroduista. Itselläni on 3 Bullmastiffia. Ne ovat vaan isompia kuin sheltit .. Ja bullmastiffit ovat helppohoitoisia, lempeitä yms... Ne oli alkuperältään karjan vahtikoiria:):)


      • Harkintaa...
        joo.. kirjoitti:

        Joo sama juttu, se on just hyvä jos on pitkä ikäinen. Haluuksä et se kuolee jo ennenku muutat ees omaan kotiin (jos muutat) mut niist koiraroduista. Itselläni on 3 Bullmastiffia. Ne ovat vaan isompia kuin sheltit .. Ja bullmastiffit ovat helppohoitoisia, lempeitä yms... Ne oli alkuperältään karjan vahtikoiria:):)

        Bullmastiffi ei todellakaan ole aloittelijan koira. Sen verran itsepäisiä riiviöitä ovat. Eikä bullmastiffit ole karjan vahtikoiria vaan ne on kehitetty ottamaan kiinni salametsästäjiä eli olemaaan riistanvartijoiden apuna. Helppohoitoisuus ja lempeys on hyvin pitkälle kiinni siitä, miten koira on sosiaalistettu ja kasvatettu.

        Pienemmät koirat ovat yleensä pitkäikäisiä ja suuretkin elävät (toivottavasti) yli 8 vuotiaiksi. Meidän bullmastiffiherra eli 13 vuotiaaksi eli geenit oli siltä osin hyvät.

        Jos ei ole valmis sitoutumaan vuosiksi koiraan, mutta kuitenkin koiran haluaa, suosittelen aikuista koiraa. Paimenkoirat kannattaa tällöin unohtaa kokonaan, koska niillä on yleensä vain yksi isäntä/emäntä. Noutajat sopeutuvat helpommin uuteen kotiin.

        Suosittelen tutustumaan laadukkaisiin suomalaisiin koirakirjoihin, koska niissä on yleensä huomioitu maamme koirakulttuuri.


    • joobax

      Jos aloittaja miettii, että mihin koiran laittaisi, kun lähtee esim. opiskelemaan niin täällä vaan morkataan sitäkin! Uskomatonta...

      Kenties AP:lle sopisi aikuinen koira? 5-10-vuotias. On jo rauhallisempi ja valmiiksi perustavat opetettuna, helppo koira.

    • Onko kenellekään juolahtanut mieleen kysyä, miksi aloittaja haluaisi lyhytikäisen koiran? Ensin huudetaan, sitten EHKÄ kysellään. Olen samaa mieltä siitä, että jos ei halua sitoutua koiraan kuin muutamaksi vuodeksi, on parempi ottaa vaikka hamsteri. Mutta jos toiveen takana on vaikka tuleva opiskelu, niin voin sanoa, että opiskelu ei ole este pitää koiraa. Itse otin oman koirani opiskeltuani vuoden, kun pääni alkoi hajota tyhjässä kämpässä. Koira ei häirinnyt opintojani mitenkään, vaan pikemminkin auttoi minua sikäli, että se pakotti lähtemään ulos tuulettumaan ja sillä lailla jaksoin keskittyä opintoihini paremmin kuin jos olisin vain kököttänyt jatkuvasti neljän seinän sisällä.

      Ja jos aloittaja oikeasti haluaa lyhytikäisen koiran, suosittelisin aikuista koiraa, koska lähes kaikki rodut elävät ainakin sen 8v. Itse asiassa ei tule mieleen mitään rotua joka eläisi alle 6v.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      26
      5023
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      33
      3583
    3. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      54
      3474
    4. Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi

      Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu
      Maailman menoa
      20
      3360
    5. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      123
      2970
    6. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      28
      2700
    7. Antifasismi - mitä se on?

      Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint
      Maailman menoa
      17
      2389
    8. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      120
      2380
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2195
    10. Millaista läheisyyttä

      Toivoisit ikävästi kohteesi kanssa?
      Ikävä
      38
      1836
    Aihe