The Amazing Spider-Man (2012)

Olin yksi niistä lukuisista Sam Raimin Spider-Man elokuvien ystävistä, (3.osa oli kohtalainen) joille tuli ”miksi rebootti?” reaktio uutisen johdosta ja varsinkin näin pian. Ennakkoon olin hieman varautunut ja en oikeastaan paljon mitään odottanut tältä elokuvalta, muuta kuin tyypillinen Hollywood uusintaversio ilman mitään uutta ja mullistavaa paitsi erikoistehosteet. Tällä kertaa ennakko-odotukset saivat unohtua saman tien, kun elokuva alkoi ja jo hyvin alussa totesin tämän olevan parempi, kuin Sam Raimin aloitus.
Esimerkiksi Batman Begins ja X-Men Origins: Wolverine elokuvat alkoivat hahmojen lapsuudesta, josta hypättiin nykyaikaan lyhyen ajan sisään. Oikeastaan alkaa olemaan jonkinlainen trendi, että melkein jokainen käyttää samanlaista kaavaa. Se ei haittaa, jos käsikirjoitus on hyvin kirjoitettu. Vaikka The Amazing Spider-Man kertookin kaiken alusta ja lainaa joitain elementtejä vanhasta trilogiasta, on elokuva onnistuneempi kokonaisuus. Toki on hieman turhaa verrata näitä kahta toisiinsa, kuten Tim Burtonin goottilaista tarinaa Christopher Nolanin realistisempaan Batmaniin. Sam Raimin elokuva oli kevyempi ja Peter Parker on nörtimpi, kömpelömpi ja samaisututtava. Mutta kun Tobey Maguire puki trikoot ylleen, niin tietynlainen kömpelyys paistoi läpi ja hänet oli tunnistettavissa naamion takaa. Uudessa elokuvassa Peter on skeittaava nörtti, joka joutuu ajoittain tappeluihin ja on melkein täysin eristäytynyt muista. Hahmosta huokuu turhautuneisuutta menneisyyden ansiosta, halu selvittää vanhempiensa kohtaloa. Hahmo änkyttää ja on erittäin ujo, mitä tulee naisiin ja katsojan on helppo samaistua Andrew Garfieldin roolisuoritukseen. Ja kun hän pukee Spider-Man asusteen, niin siitä varsinainen hauskuus alkaakin. Rajojen kokeilua ja hän tekee virheitä, kun harjoittelee seittien varassa liitelyä ja kiipeilee New Yorkin katoilla. Huumori on oikeasti hauskaa ja tulee hieman mieleen esimerkiksi 90-luvun piirretty, josta tekijät ovat ottaneet jonkin verran mukaan. Mikä tärkeintä: Andrewta ei sinällään tunnista maskin takaa ja hän ottaa oikeasti kaiken irti roolistaan ja ainakin minun mielestäni parhaimpia näyttelijöitä, jotka ovat tulkinneet supersankaria.
Tällä kertaa punatukkainen Mary Jane on jätetty sivuun ja tilalle on otettu vaaleatukkainen Gwen Stacy, joka on tunnettu enimmäkseen sarjisfanien keskuudessa. Emma Stone näyttelee uskottavasti naapurintyttöä ja jolla on jopa jotain tekemistäkin toisin kuin Kirsten Dunstin Mary Janella, joka yksinkertaisesti joutui vain pulaan ja sankari tuli pelastamaan. Andrewn ja Emman kemiat toimivat hyvin yhteen ja rakentaa elokuvasta onnistuneemman. Huonommat suoritukset olisivat vetäisseet maton alta. Onneksi ei niin käynyt ja näiden kahdenkeskistä keskustelua on kivaa seurata.
Tarinan, tai itse asiassa tämän elokuvan konna on Curt Connorsin alter ego eli Lisko. Rhys Ifans tulkitsee kovia kokenutta Connorsia uskottavasti ja Liskopuolkin on kohtalaisen onnistunut. Valitettavasti ihmisen ja matelijan välinen ero on loppujen lopuksi aika pieni. Olisin odottanut enemmänkin hyvää ihmistä, joka yrittää auttaa muita ja yrittää kasvattaa itselleen toisen käden takaisin. Tässä hän on hieman yksiuloitteisempi, mutta sopivasti dramatiikkaa, jotta tarina on koskettava. Liskon ulkomuoto on suoraan otettu 1960-luvun sarjakuvista, joka varmasti tyydyttää monia. Itse olisin halunnut nähdä uudemman version aina labratakkia myöten. Tässä vaiheessa tekijöiltä melkein alkoi lähteä mopo käsistä, mutta taitava käsikirjoitus antaa paljon anteeksi. Elokuva on Spider-Manin syntytarina, joten mielestäni esimerkiksi Ben sedän tappaja olisi voinut olla elokuvan pääkonna ja draamaa olisi voinut kasvattaa vielä enemmän. Kun Lisko tulee mukaan kuvioihin, niin tyypilliset sarjakuvalementit tulevat mukaan, mitä tulee juoneen. Mielenkiintoinen pahis, mutta hieman löysästi kirjoitettu. Mahtipontinen, mutta yksinkertainen juoni vie hieman uskottavuutta, mutta hyvin toteutettu idea pitää otteessaan. Lopputekstien aikana tulee pätkä ajatellen seuraavaa osaa. Ei siis kannatta heti elokuvan loputtua lähteä pois teatterista. Elokuvan yleisilme on hienoa katseltavaa ja hämiksen vinkkelistä katsottuna on hienosti toteutettu. Taistelukohtaukset ovat riittävän realistisia, mutta myös akrobaattisia, mitä emme nähneet aiemmissa elokuvissa.

4/5