Minulle ilmoitettiin, että olen erään suuren ketjun autoarvonnan voittaja. Sääntöjen mukaan (olin ne osallistuessa hyväksynyt) minun oli saavuttava määrättynä ajankohtana erääseen ketjun myymälään. Otin töistä palkatonta vapaata tätä varten, mutta sehän oli pieni hinta uudesta autosta. Myymälässä minusta otettiin valokuvia ja tehtiin haastattelu mainoslehteä varten. Oli todella pollea olo.
Sitten minulle selvisi, ettei autoa luovuteta minulle, jos minulla ei ole esittää kuittia ostotapahtumasta. Näin sanottiin säännöissä, jotka olin siis hyväksynyt. Kauhuissani vaimon kanssa käänsimme koko asuntomme ympäri emmekä kuittia tietenkään löytäneet. Pankista pyydetty tosite ei kelvannut. En voinut uskoa tapahtunutta todeksi!
Koska voittaja eli minut oli tavoitettu, ei arvontaa uusittu. Tämäkin luki säännöissä.
Naamani komeili autoarvonnan voittajana nettisivuilla ja mainoksissa, mutta auto siis jäi saamatta. Näin firma sai ilmaiseksi reilun firman maineen. Tuttavat ja sukulaiset tietysti onnittelivat tuoretta voittajaa ja sain selitellä miksen autoa saanut.
Tuon jälkeen en ole osallistunut yhteenkään arvontaan.
Minua huijattiin autoarvonnassa
Varoituksen sana
3
7671
Vastaukset 3
- rtutu
Etkä sen vertaa saanut aikaan että olisit kertonut mistä liikkeestä oli kyse?
- Anonyymi
Eihän kädettömältä tumpelolta nyt sellaista voi vaatia, eikä myöskään sitä että pitäisi ne ostokuitit tallessa.
- hkhkhkj
Ettei olisi joku Tokmanni konsernin liike. Muistelen nähneeni, et olisi joku kottero ollut arvottavana.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha1371473- 1481081
Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät69926- 68733
Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?
Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi247714PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.56713- 37609
Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33561Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"
Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi7551- 39537