Uskon, että Jumala loi maailman Raamatussa kerrotulla tavalla. Uskon, että ihminen luotiin eläinkunnasta erillisena yksilönä siten, että ruumiin aineet otettiin maaperästä ja näin luotuun ruumiiseen pantin ihmisen henki.
Uskon, että ihminen tottelemattomuuden seurauksena menetti kuolemattomuuden ja tuli kuoleman alaiseksi ja saatoi jälkeläiset samaan tilaan.
Uskon globaaliin vedenpaisumukseen, joka tuli maan osaksi ihmisten pahuuden tähden. Uskon, että jokainen ihminenpolveutuu Nooasta.
Uskon Baabelin tornin rakentamiseen ja kielten sekotamiseen tapahtuneina tosiasioina. Ihmisten kielet sekoitettiin, jotta tornin rakentaminen olisi keskeytynyt ja ihmiset hajoitettin siten maailman joka kolkaan.
Uskon Aabrahamiin uskovien isänä ja valitun kansan esi-isänä. Uskon, että israelilaiset vapautettiin Egyptin orjuudesta ja johdatettiin Luvattuun maahan.
Uskon, että israelin heimot hajotettiin liitojen rikkomusten vuoksi, koska eivät pitäneet käskyjä.
Uskon Jeesus kristus Nasaretilaisen syntymiseen Beetlehemissä ja poikalasten joukosurmaan Beetlehemin seudulla.
Uskon, että Jeesus Kristus riinnaulittiin ja kuoli ihmiskunnan syntien ja Aadamin rikkomuksen sovitukseksi.
Uskon apostolien toimintaan valtuudella ja että he toimivat alkukirkon johtavina virkamiehinä kun piispat, vanhimmat ja diakonit toimi seurakunnissa paikallisina johtajina ja virkailijoina.
Uskon apostolien kuoleman jälkeen tapahtuneeseen luopumukseen ja pappeuden menettämiseen.
Uskon Joseph Smithin ensimmäiseen näkyyn, Mormonin krjan esiintuloon ja pappeuden palautukseen.
Uskon Mormonin kirjan kertomukseen Joosefn heimoon kuuluneeseen siirtokunnan muutoon ja Kristuksen käyntiin Amerikan mantereella asuneiden kansojen luona.
Uskon, että Brigham Yong oli Joseph Smithin valtuutettu seuraaja ja että pappeuden avaimet ovat olleet sen jälkeen jokasella kirkon presidenttillä tähän päivään saaka.
Uskon, että kirkon johdossa on Jumalan todellinen profeetta ja se on kirkon nykyinen presidentti.
Uskon, että evankeliumi on aina kaikina aikoina sama ja että ihmisellä ei ole oikeuta muuttaa sitä. Lupumus alkukirkosta tapahtui, koska evankeliumin oppeja ja toimituksia mutettiin ihmisten omavaltaisen toiminnan tuloksena.
Sen tähden uskon, että tosi kirkon järjestys, oppi ja toimitukset pitää olla tänäpäivänä sama kuin muinaisten apostolien aikana.
Tässä lyhyt yhteenveto uskostani.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Korjaus: uskon näin.
Uskoa voi mitä itseään huvittaa kunhan ei ala omia uskomuksiaan faktoiksi väittämään.
Siinä mielessä olet huomattavasta Tapania fiksumpi.
moroni,
Sehän on sinun asiasi, että uskot J.Smithin evankeliumiin ja Utahin Brigham Youngin johtamaan map-kirkkoon, jossa hänen jatkamansa opit, saarnat, puheet ja toiminta, moniavioisuus, mustien kohtelu, Aatami-jumala ja mm mormonimiehet jumalina on jo teidän suomalaisten BY kannattavien mormonien taholta yritetty vähätellä ja kaunistella - niiden kun sanotaan jo osaltaan olevan harhaoppia jo Map-kirkossakin.
Uskoahan toki saat. Jos neuvot kelpaa niin älä missään tapauksessa lue mitään tieteeseen liittyviä asioita, koska muuten joudut tilanteeseen jossa uskomuksesi ovat pahassa ristiriidassa sen maailman kanssa, jota tiede ja tieteen teoriat kuvaavat. Jos olet vielä alle kouluikäinen, niin suosittelen, että pyrit välttelemään koulunkäyntiä ja opiskelua yleensäkin, koska kouluissa opetetaan tieteellisiin havaintoihin perustuvia tosiasioita maailmankaikkeudesta ja ne ovat näin ristiriidassa uskomustesi kanssa ja voivat näin aiheuttaa epämiellyttäviä tuntemuksia ja kokemuksia psyykeessäsi ristiriitojen seurauksena.
ei tiede ja usko ole lainkaan ristiriitaisia. Jos niin ajatelet et ymmärrä jompaa kumpaa tai ehkä molempia.
Luepa aloitusviesti kunnolla. Se sisältää lukuisia tieteellisiä virheitä. No, voithan selittää, että maapallon kattanut vedenpaisumus ja ihmisten polveutuminen Nooasta ovat hengellisesti totta, vaikka eivät tieteellisesti olekaan...