jota ei enää näe, ja johon hullaantui täysillä. Siis nyt kysytään vuosia.
Haluisin vaan tietää kauan pitää odottaa että unohtaa kyseisen henkilön.
Haluisin vaan tietää kauan pitää odottaa että unohtaa kyseisen henkilön.
Mikä on maksimiaika, jonka voi ikävöidä entistä työkaveria
kertokaa.
543572
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 54
Vanhimmat
itse ajan milloin haluat unohtaa. Riippuu siitä miten paljon tuhlaat aikaasi ajattelemalla häntä, niin silloin voi mennäkin kauan, mutta jos olet päättänyt tyhjentää muistion päässäsi ja tietoisesti pyrit hänen ajattelemisestaan irti,,,,,,,niin noin.......,,,,,viidessä minuutissa pitäisi homma hoitua.
Vai 5 minuuttia,pah. Ei onnistu ehkä 5 vuotta olisi sellainen realistinen aika.Oli suuri rakkaus kyseessä,ei mikään hetken ihastus sellaiset menee aika nopeasti ohi.
ei onnistu, olen kokeillut.
Se on niin henkilökohtainen asia. Riippuu henkilön kyvykkyydestä käsitellä asioita, elää hetkessä ja jatkaa eteenpäin. Menneissä eläjät elävät tietenkin mahdollisimman pitkään menneissä.
Ja jos kyseessä on ollut itse luotuun mielikuvaan kohdistunut rakkaus, niin sitä pitempään se kestää, koska mikäs sen pilaisi.
olen hetkessä eläjä, muttei silti onnistu.
Ota yhteyttä siihen työkaveriisi, varatkaa riittävästi aikaa ja puhukaa asiat selviksi.
Eiköhän tuo ole enempi yksilöllinen juttu. Ei varmaan kauaakaan jos hän kohtelee huonosti! Tai sitten voi mennä
ei kohdellut huonosti. Oli ihana.
Aloittaja, kerro ketä kaipaat;)?
ketä itse?
Erästä kaunista, vaaleaa naista....jota en ole pystynyt unohtamaan!
En ole etsimäsi.
En osaa sanoa, itse olen jo kohta vuoden odottanut että unohtaisin, ei näy vielä loppua. Luulisin että muutama vuosi menee että ei ajattele päivittäin.
Ikävöidä? Jaahas ei musta valkoinen ,tai on/off aisia ole tämä. Ja siis tämähän on vain yhden tutun kertomaa;)) . Usealla ihmisellä on elämän aikana tullut vastaan henkilö jonka jollain tavalla muistaa vuosia. Silti sinä aikana tapaa muitakin joihin ihastuu ja tapailee ehkä vähän pitempiäkin suhteita. Joka päivä ei mielessä vuosien takainen , mutta uudelleen näkeminen aiheuttaa fyysisen reaktion kehossa. Sen voi yrittää peittää ja sen toki kestää. Vaan tuntuuhan se.
Toisaalta olen kuullut myös tarinoita ihmisistä, jotka käsittelevät kaiken kuin matematiikan yhtälön tai kaupan ostoslistan
Tais tulla sekava kirjoitus
Yllä joku kirjoittaa viisaasti, mihin se katoaisi, kun sitä ei mikään pääse pilaamaan. Nuo muut tapaamisenne ja suhteilunne pääsette pilaamaan itse ;-) eli näkemään toisten ihmisten arkisetkin puolet, jotka eivät kestä vertailua ihkuun päiväunelmaan. Varsinkaan pidemmän päälle. Sitten on helppoa taas palata unelman äärelle
pääsee näkemään paremmin ihmisen arkisen puolen kuin jossain hikisellä työpaikalla?
Hikisissä kotioloissa. Ei uusi juttu, että yksi arkinen passaa kotona samaan aikaan kuin toinen heilastelee siistillä työpaikalla.
Onko pakko passata? On ihmisiä jotka eivät ole koskaan arkisia, ja toiset ovat sitä aina. Ihan sama missä ovat.
Totta puhut. Mutta toisaalta on voinut keretä näkemään huonojakin puolia. Se on voinut vain vahvistaa tunteita. Silloin on nähnyt muutakin , kuin päiväunelman. Luonnetta pitääkin olla.
Nyt rupee uni tulemaan , en saa sanotuksi mitä yritän. Muut syyt kuin teini ihku vertailut kaataa suhteet tai niiden alut.
hikinen työ ja puutteelliset ja vaikeat olosuhteet riisuu kyllä naamarit pois.
Tosin ylläri saattaa sit tulla,kun näkee sen duunikaverin vapaalla tai parhaat päällä. Sitä ei oo tullut edes kuviteltua ,kuka se ihminen vapaa-ajallaan oikein on
Ei se hikinenkään työrooli jatkuvaa ole,välttämättä. Eikä oo kyllä mikään muukaan rooli.
Ei tietenkään ole pakko passata :D Mutta kuten sanot, jotkut passaavat aina ja kaikkialla ja erityisesti kotonaan.
Eikä työpaikalla näe ihmisen arkisesta puolesta kuin sen työpersoonan, joka voi olla seksikäskin oikeassa ympäristössään.
Totta, työpaikalla voi nähdä ihmisiä monenlaisissa tilanteissa, myös vaikeissa ja luonnetta vaativissa, oppii tuntemaan monella tavalla vuosien mittaan. Tietysti näkee myös ihmisten lahjakkuutta ja kyvykkyyttä. Toisaalta voi olla tutustumiselle tavallaan jopa otollista, että "sillä silmällä" tutustuminen ei ole alkuperäinen tavoite eikä edes toivottavaa - silloin ihmisiin tutustutaan ikään kuin kaikilta muilta osin... Onhan sitä nähty pitkäaikaisia työpaikkaromansseja, jotka päättyvät hyvin (no, ainakin näiden osapuolten kannalta)
olla monenlaisia, mutta noin yleisesti ottaen työpaikka on arkisempi paikka tutustua, ihastua ja rakastua kuin useimmat paikat, missä ihmiset yleensä tapaavat. Arkisuutta lisää myös se, että töihin ei mennä ihastumaan tai etsimään kumppania, ihastus yllättää arjen keskellä.
Yleensä taas baareihin ja vapaa-ajan harrasteisiin ihmiset laittautuvat parhaimpiinsa ja varautuvat mahdollisen kumppanin löytymiseen, katsovat ihmisiä sillä silmälle-. Se on tavallaan siis laskelmoivampaa.. Ihmiset ovat valmiita antamaan itsestään paremman kuva.
Työpaikan ulkopuolella, ystävien ja tuttavien juhlissa, yleisötapahtumissa, ravintoloissa ja yöklubeilla jne jne ihmiset ovat paljon rennompia, mukavampia, sosiaalisempi ja laittautuneempia kuin useimmilla työpaikoilla. Tietty jotkut työt voivat olla seksikkäitä, voi ihastua jonkun unformuun tai korkeaan asemaan jne. Mutta noin yleisesti ottaen työpaikat ovat aidompia ja arkisempia paikkoja ihastua arkisine stresseineen päivineen. Useimmat ihmiset vieläpä vihaavat työpaikkojansa, joten ei varmaan monikaan siellä parhaimmillansa ole ;)
Kiitos lohduttavasta lopusta. Itse olen mies ja jo 7 vuotta tuntenut ihastuttavan vaaleaverikön duunissa. Iloisesti juttelemme ja heitämme välillä läppää. Ja voin sanoa että hän on tiukan paikan tullen suoriutunut tehtävistää kiitettävästi! Ei kenelläkään ole hänestä pahaa sanottavaa, ei kenelläkään! Miksi olisi maailman herttaisin blondi meillä töissä. Toki hänestä sopivassa suhteessa luonnetta löytyy
Ja työvaatteissa on usein vaikeaa olla parhaimmillaan. ;-)
SE TUNNE kun joutuu näkemään ihastustaan jossain todella kamalissa, sukupuolettomissa työvaatteissa joka päivä.... ja kun kun miettii että naiset jotka se näkee vapaa-ajallaan saa sentään laittautua parhaimpiinsa ova todella kauniina ja nauravaisina jossain yökerhoissa...
Tiedän tunteen, mutta toisaalta jos työrytkyissä saa ihastuksen aikaiseksi niin on se silloin aika aitoakin.
Riippuu siitä kuinka kauan rakkaus tai tuttavuus on kestänyt, kuinka syvä tai voimakas se on ollut, miten juttu on päättynyt jne. Jotkut voimakkaasti vaikuttaneet ihmiset eivät unohdu ikänä mutta kai se ikävä vähän helpottaa. Täällä suunnalla ei näytä yhtään helpottavan vaikka aikaa on kulunut rutkasti, ajattelen ensimmäisenä aamulla ja viimeisenä illalla ja vähän väliä siinä välissä. Eikä auta vaikka yrittäisi unohtaa ja tapailisi muita.
päättynyt, kun ei koskaan alkanutkaan.
Ehkä se kestää sun koko elämän. Oletko valmis elämään sen kanssa? Onhan se elämää sekin.
onkos ihkukissiksella kiima päällä
Ei vaan kieli poskessa lähinnä nimimerkin osalta (viittaus ihkuteinivertailuihin)
Ei siihen ole kaiketi standardia. Niin kauan menee kuin on mennäkseen ja jos joku toinen vie jalat alta niin sitten se loppuu siihen.
4,4v sitten alkaa helpottaa. ei joka hetki tai päivä mielessä.
10v oma elämä muuttuu tärkeämmäksi voitonpuolella jo olet.
15v Muut ihmiset alkavat kiinnostaa.
Elinkautinen jos oli aivan ihana huomaavainen ja ehdittemennä jo pidemmälle kuin...
4 päivää niin unohdat menneet jos olit vain hullaantunut ja ole muuten terve. Mutta jos teillä oli jotain ja ehkä seksisuhdekin niin sitten kaksi vuotta riittää täydelliseen unohtamiseen...
En ole ikinä sellaisten naisten perään itkenyt, joiden kanssa olen seurustellut. Oli sitten kumpi tahansa jättänyt, niin se vain on historiaa ja sellaista suhdetta en ikinä ottaisi uudelleen elettäväksi.
Hän, tai He ovat molemmat naisia joiden kanssa en ole seurustellut ja joita en tunne. On huomattavasti ikävämpää, kun et saa jotain sellaista jota haluat ja silti kaiken järjen mukaan pitäisi saada. Tiedän, että taas jotkin viisaat sanovat sitä pakkomielteiseksi ja vaikka mitä. En kuitenkaan luokittele sitä sellaiseksi, mutta en tiedä. Kerroinkin jo, että jatkan tätä elämää, kun erokin pian virallinen ja 2 vuotta asuttu erillään. Syyskuussa kesälomaa-olisiko tasokasta lomaseuraa tarjolla?
Minulla on kestänyt jo ihan liian kauan - - noin 5 vuotta joten kait tarvitaan vielä toiset ennenkuin helpottaa, jos helpottaa.
Valitettavasti minä en ole unohtanut työpaikan miestä, vaikka olen yrittänyt pyyhkiä hänet mielestäni. Hän tulee uniinikin. En pääse irti hänestä, ehken koskaan. Olisi pitänyt olla rohkea ja puhua asiat selviksi, ehkä sitten olisi paremmat mahkut käsitellä asia. Nyt kun se jäi kesken, en pääse unohtamaan ollenkaan. Surullista ja raastavaa, sillä olen lukenut, että sielunkumppania ei unohda ehkä koskaan, jos sellaisen on kohdannut. Maailmassa ei tule monta sellaista vastaan, tuhansia miehiä nähneenä allekirjoitan sen. Sitten kun sellainen tulee, sävähtää sydän volttia eikä palaudu enää ennalleen :(.
en usko sielunkumppaneihin (pelottava sana) mutta muuten käynyt sama. Eräälle ystävälle kun kerroin hänestä, hän sanoi sen just osuvasti: Entä jos se mies oli se The One ja nyt te olette eri teillä.
No se saattoi ollakin The One....
Hei sad woman........mikse ota yhteyttä tähän mieheen??
Ei naiset ota yhteyttä, se on miesten tehtävä nykyisessä tasa-arvonkin yhteiskunnassa.
Naiset odottaa vaan ja unelmoi.
Eräs mies on säilynyt ajatuksissa monta vuotta
Hän ei kylläkään ole työkaveri
Tiedän etten häntä enään näe siltikin silloin tällöin kaipaan :)
Loppu iän
varmaan loppuikä menee ikävöidessä,ei tule toista samanlaista naista kun hän oli
Kerro naisesta jotain?
Olen jo vuosia kaivannut eikä ikävä vähene kuin välillä hetkellisesti.
Toistahan voi ikävöidä vaikka koko ikänsä, mutta on muistettava elääkin siinä välillä. Ikävä on toisinaan heikompi, toisinaan vahvempi ja saatat tavata jonkun, joka sytyttääkin uuden roihun.
Elämää on vaikea ennakoida. Paras lääke ikävään on nauraa mahdollisimman paljon ja mahdollisimman monen kanssa.
10 vuotta oltiin yhdessä ja jo yli neljä vuotta mennyt erosta ja olen elänytkin,mutta sillointällöin tulee tippa linssiin siitä ihanan ajan muistelusta joka ei koskaan enään palaa.
Toistaiseksi en ole vielä unohtanut ikävää. Se seuraa mukana koko ajan :(
Omalla kohdallani riitti nähtävästi vuosi ja uusi ihastus.
Ei sellainen katoa mihinkään, vaikka saisi kadota.
Jos on nähnyt toisen väsyneenä ja stressaantuneena tai muuten vain vaisuna ja tykkää vain entistä enemmän, prkl ! Harmittaa tällainen yksipuolinen ikävä.
Saattaa mennä koko ikä eikä siltikään unohdu jos on kohdannut telluksella tallaavan henkilön joka vie kerralla jalat alta. Se on ikävä puoli että on tilanteita ettei voi saada sitä jonka tuntee itselle tarkoitetuksi.
Juuri näin!
Jaa