Oletko koskaan arvoitellut tai epäröinyt sen kanssa, mikä voima sinussa vaikuttaa? Oletko miettinyt, että jos vaikkapa parantumisia ja muita erikoisia asioita tapahtuu kauttasi, niin mistä lähteestä "lahjasi" ovat? On hyvä ottaa huomioon, että vaikka ihminen vilpittömästi ajattelisi välittävänsä "Kristuksen ja Pyhän Hengen" voimaa, tämä ei takaa, että hänen lahjansa olisivat Jumalasta. ******* saattaa helposti jäljitellä parantamista, profetoimista, kielilläpuhumista, tiedon sanoja ja muita Raamatun mainitsemia armolahjoja. Hän voi antaa näitä jäljitelmälahjoja ihmisille, jotta he joutuisivat vain kauemmas eroon Jumalasta.
Lisäksi Raamatun omat kuvaukset antavat mallia tältä alueelta. Yksi esimerkki on Simon-noita, joka mainitaan Apostolien tekojen 8:ssa luvussa. Tämä henkilö teki ihmeitä magian avulla ja ihmisten nähden, niin että nämä luulivat hänen toimivan Jumalan avulla. Kuitenkaan hänessä ei ollut Jumalan Pyhän Hengen voima, vaan hän oli koko ajan eksyksissä. (Samoin tunnettu on kertomus faaraon taikureista; nämä magiaa harjoittavat taikurit pystyivät tekemään vastaavankaltaisia ihmeitä kuin Mooses.)
Lisäksi meidän ei tarvitse katsoa muuta kuin Jeesuksen omia sanoja tältä alueelta. Hän totesi, että viimeisellä tuomiolla tulisi esiintymään monia ihmisiä, jotka olisivat ennustaneet ja tehneet voimallisia tekoja hänen nimessään; ihmisiä, joita Jeesus ei kuitenkaan tuntenut, eli he eivät olleet hänen omiaan. Nämä jakeet todistavat hyvin sen seikan, että vaikka ihminen vilpittömästi ajattelee toimivansa Jumalan voimassa, voi hän silti olla täysin eksyksissä:
- (Matt 7:22,23) Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
23. Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät.'
Lisää tietoa;
http://www.jariiivanainen.net/mikavoimasinussavaikuttaa.html

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.