Keskusta, vaihtoehto sivistysvaltion luomiseksi

Kansanedustajan päätyö on tiettävästi lakien säätäminen. Muuta tehtäväähän heillä ei oikeastaan olekaan, ellei sitten kansalaisten huvittamista kaikenlaisilla tempuilla, tempauksilla ja huulenheitoilla siksi työksi lasketa. Koska näin on, niin katson, että tuommoisen työn voisi hyvinkin tehdä muun työn ohessa kutsumustyönä. Sen sijaan lakien säätäminen palkattuna kokopäivätyönä johtaa vain järjettömään lakien tehtailuun. Lakien, jotka ovat täysin tarpeettomia tai jopa yhteiskuntaelämää haittaavia.

Toki lakeja tarvitaan, koska yhteiskuntafilosooffien mukaan ilman lakeja mitään yhteiskuntia ei olisi olemassa, vaan maailmassa vallitsisi kaikkien sota kaikkia vastaan. Filosooffisesti ajatellen siis vain lakipykälien avulla saadaan maailmalla hilluvat villit järjestykseen. Tästä perustavasta pykälästä on käytetty nimitystä yhteiskuntasopimus. Sitä yritettiin saada aikaiseksi myös Suomessa Iiro Viinasen hallituskaudella, mutta kun työläinen oivalsi, mistä on kysymys, niin sopimus jäi suorastaan syntymättä. Sen sijaan saatiin aikaiseksi ns. Maastrichtin sopimus, joka nyt onneksi näyttää saaneen ainakin Kreikan kuriin laitetuksi.

Marxilla oli lakien tarpeellisuudesta hieman toisenlainen käsitys. Marxhan piti valtiota kapitalistin käsikassarana, jonka pääasiallinen tehtävä on porvarien paapominen. Siis sellaisten lakien säätäminen, jotka lihottavat pääsääntöisesti vain porvarin rahapussia. Toki verstastasolla piti turvata myös työrauha ja se, etteivät työläiset äkäännyksissään ryhtyneet särkemään porvarin kalliita koneita.

Siksipä meilläkin on nykyään paitsi työlainsäädäntö, myös apulaislainsäätäjät: EK, EVA, kauppakamarit ja jokunen neuvos, jotka ovat varmistamassa, että porvarin tilipussi karttuu ja työrauha pysyy rikkumattomana. Nyt vain odottelemme, koska lakko-oikeus poistuu ja koska eläkerahat saadaan kapitalististen sijoittajien alkupääomaksi tuleville suursijoituksille. Näinhän uhkaa käydä, kun eläköitymisikä porvarillisella julistuksella korotetaan, minkä toimenpiteen seurauksena eläkerahoja jää kasoittain käyttämättä.

Paitsi yhteiskuntaa kokonaisuutena ja työelämää erityisesti suitsivina keinoina, lait ovat myös oiva kapitalistinen rahastusmuoto. Erityisesti näinä tulosvastuun aikoina. Tänä päivänähän lakeja ei suinkaan säädetä rikoksien suitsimiseksi, vaan rahan keräämiseksi valtiolle. Metodi on yksinkertainen. Tehtaillaan siksi epämääräisiä lakeja, että niiden perusteella periaatteessa kuka tahansa voidaan tuomita ja määrätä rikkomuksesta hirvittävän suuriin sakkoihin. Tai ainakin teon törkeyteen nähden kohtuuttoman suureen korvaukseen. Toinen keino on viilata laki niin tarkaksi, ettei ihmisen hermojärjestelmä adaptoidu sellaiseen tarkkuuteen. Esimerkiksi humalatilan määrittely sellaiseksi, että se syntyy jo yhden rommikakkupalan nauttimisesta.

Paremman ja toimivamman yhteiskunnan saavuttamiseksi meidän pitää purkaa tämä kapitalistinen kyykytysvaltio ja siirtyä keskustajohtoiseen, ihmisyyttä korostavaan yhteiskuntaan, joka perustuu ihmisen sivistyneisyyden asteeseen eikä kapitalistiseen pakkolakiin.
556
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Tartuit todella laajaan aiheeseen ja hyvin perustellusta syystäkin. Lait ovat todella tulkinnanvaraisia ja tarjoavat siksi erinomaisen rahastusmahdollisuuden "oikeusvaltion" parasiiteille l. lakia tulkitseville tahoille.
Eräs tuttavani sanoutui irti lautamiehen tehtävistä kun ei enää kehdannut katsoa sitä härskiä rahastusta, jota oikeusvaltio verukkeella härskisti tehdään.

Äänestä
  • Onko sinustakin tullut sosialisti? Sehä on ollut pitkään tiedossa että ketjun aloittaja on talikkokommunisti.

    Äänestä

  • Aloittaja

    6+134 kirjoitti:

    Onko sinustakin tullut sosialisti? Sehä on ollut pitkään tiedossa että ketjun aloittaja on talikkokommunisti.

    Suosittelen, että kävisit testeissä, tiedä mitä vielä paljastuukaan!

    Äänestä

  • 6+134 kirjoitti:

    Onko sinustakin tullut sosialisti? Sehä on ollut pitkään tiedossa että ketjun aloittaja on talikkokommunisti.

    Lienen kuitenkin aika paljon lähempänä ihmistä, joka välittää koko maasta ja elää järjellä ja tunteella ja ottaa myös siltä pohjalta asioihin kantaa.
    Ihmistä kohdellaan kovin pahoin itseisarvoisena olentona ja sehän ei ole alkuunkaan oikein.

    Äänestä

"Paremman ja toimivamman yhteiskunnan saavuttamiseksi meidän pitää purkaa tämä kapitalistinen kyykytysvaltio ja siirtyä keskustajohtoiseen, ihmisyyttä korostavaan yhteiskuntaan, joka perustuu ihmisen sivistyneisyyden asteeseen eikä kapitalistiseen pakkolakiin."


Eipä sitä ole enää aikoihin kuultu. Kuin Hertta Kuusisen tai hänen isänsä suusta. Ei Aarne Saarinen, ei Arvo Aalto tai muutkaan viime vuosikymmenien kommunistit ole tuollaista päästelleet.

Hienoa. Yksi ederhys sinulle on sattunut.Sanot vahingossa keskustajohtoiseen, mutta tarkoitat varmaan kommunistijohtoiseen, Keskustajohtoisuus olisi tietysti porvarillista, eikä se voisi perustua ihmisen sivistysasteeseen. Katseleppas vähän keskustalaisten esityksiä täällä, vaikka Harmajapantterin avauksella, niin ymmärrät.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


old_profile_51493 kirjoitti:

Kansanedustajan päätyö on tiettävästi lakien säätäminen. Muuta tehtäväähän heillä ei oikeastaan olekaan, ellei sitten kansalaisten huvittamista kaikenlaisilla tempuilla, tempauksilla ja huulenheitoilla siksi työksi lasketa. Koska näin on, niin katson, että tuommoisen työn voisi hyvinkin tehdä muun työn ohessa kutsumustyönä. Sen sijaan lakien säätäminen palkattuna kokopäivätyönä johtaa vain järjettömään lakien tehtailuun. Lakien, jotka ovat täysin tarpeettomia tai jopa yhteiskuntaelämää haittaavia.

Toki lakeja tarvitaan, koska yhteiskuntafilosooffien mukaan ilman lakeja mitään yhteiskuntia ei olisi olemassa, vaan maailmassa vallitsisi kaikkien sota kaikkia vastaan. Filosooffisesti ajatellen siis vain lakipykälien avulla saadaan maailmalla hilluvat villit järjestykseen. Tästä perustavasta pykälästä on käytetty nimitystä yhteiskuntasopimus. Sitä yritettiin saada aikaiseksi myös Suomessa Iiro Viinasen hallituskaudella, mutta kun työläinen oivalsi, mistä on kysymys, niin sopimus jäi suorastaan syntymättä. Sen sijaan saatiin aikaiseksi ns. Maastrichtin sopimus, joka nyt onneksi näyttää saaneen ainakin Kreikan kuriin laitetuksi.

Marxilla oli lakien tarpeellisuudesta hieman toisenlainen käsitys. Marxhan piti valtiota kapitalistin käsikassarana, jonka pääasiallinen tehtävä on porvarien paapominen. Siis sellaisten lakien säätäminen, jotka lihottavat pääsääntöisesti vain porvarin rahapussia. Toki verstastasolla piti turvata myös työrauha ja se, etteivät työläiset äkäännyksissään ryhtyneet särkemään porvarin kalliita koneita.

Siksipä meilläkin on nykyään paitsi työlainsäädäntö, myös apulaislainsäätäjät: EK, EVA, kauppakamarit ja jokunen neuvos, jotka ovat varmistamassa, että porvarin tilipussi karttuu ja työrauha pysyy rikkumattomana. Nyt vain odottelemme, koska lakko-oikeus poistuu ja koska eläkerahat saadaan kapitalististen sijoittajien alkupääomaksi tuleville suursijoituksille. Näinhän uhkaa käydä, kun eläköitymisikä porvarillisella julistuksella korotetaan, minkä toimenpiteen seurauksena eläkerahoja jää kasoittain käyttämättä.

Paitsi yhteiskuntaa kokonaisuutena ja työelämää erityisesti suitsivina keinoina, lait ovat myös oiva kapitalistinen rahastusmuoto. Erityisesti näinä tulosvastuun aikoina. Tänä päivänähän lakeja ei suinkaan säädetä rikoksien suitsimiseksi, vaan rahan keräämiseksi valtiolle. Metodi on yksinkertainen. Tehtaillaan siksi epämääräisiä lakeja, että niiden perusteella periaatteessa kuka tahansa voidaan tuomita ja määrätä rikkomuksesta hirvittävän suuriin sakkoihin. Tai ainakin teon törkeyteen nähden kohtuuttoman suureen korvaukseen. Toinen keino on viilata laki niin tarkaksi, ettei ihmisen hermojärjestelmä adaptoidu sellaiseen tarkkuuteen. Esimerkiksi humalatilan määrittely sellaiseksi, että se syntyy jo yhden rommikakkupalan nauttimisesta.

Paremman ja toimivamman yhteiskunnan saavuttamiseksi meidän pitää purkaa tämä kapitalistinen kyykytysvaltio ja siirtyä keskustajohtoiseen, ihmisyyttä korostavaan yhteiskuntaan, joka perustuu ihmisen sivistyneisyyden asteeseen eikä kapitalistiseen pakkolakiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu