Herätystä työvoimapolitiikkaan.

Olen valinnut työvoimapolitiikan tehostamiseksi
päivieni päättämisen oman käden kautta.
Ajan, paikan ja tekotavan valitsen itse.
Kun itsemurhia on tarpeeksi, niin ainakin työttömät loppuvat, jos poliitikot eivät sitä
ennen sattumalta herää ja löysennä pykäliä,
jotta toisten ei tarvitsisi tehdä päätöstä jonka
minä olen tehnyt.
10208
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

mene lähi-itään tapettavaksi ja pääset taivaaseen

Äänestä

Minä puolestani olen solidaarinen virkamieskunnalle, sillä jos meitä ei olisi, ei heilläkään olisi töitä.
Ajatella nyt, että työvoimaneuvojani, sosiaalityöntekijäni, terapeuttini niin päihde- kuin mentaalipuolelta jäisi työttömäksi.

Siis molemmissa tapauksissa, - itsemurhassa ja töihin menossa. Siksi olen lojaalinen näille mukaville sossun tädeille yms. Heidän elämänsähän minä tuhoaisin. Täytyyhän sitä vähän ajatella seurauksia...

Ymmärrän heitä vallan hyvin, kun sanovat, että ei minun kannata hanttihommia ottaa. Odotetaan aikoja parempia. Olen odottanut viisitoista vuotta aikoja parempia ja kyllähän nyt näyttäisi jo vähän valoisammalta.

Kunnioitan kuitenkin Marttyyri, sinun valintaasi. Uskoakseni ja toivottavasti teostasi ei tule muoti-ilmiötä, sillä silloinhan alkavat pelätä meitä muitakin työttömiä ja potentiaalisia marttyyripommittajia...

Äänestä
  • otsikko oli niin hyvä ettei viitsinyt keksiä
    uutta

    mutta tällä viikolla onnistuin vaikuttamaan
    asioihin niin, että valtatiessä oleva kolo
    tuli korjatuksi asfaltilla ja säästämme vaimon
    autoa

    paikallislehti aloitti kysymyksiä palstan
    ehdotuksestani

    nurmikko tuli vaimon tontilla leikattua

    siis minä en ihan vielä..

    Äänestä

  • rpu kirjoitti:

    otsikko oli niin hyvä ettei viitsinyt keksiä
    uutta

    mutta tällä viikolla onnistuin vaikuttamaan
    asioihin niin, että valtatiessä oleva kolo
    tuli korjatuksi asfaltilla ja säästämme vaimon
    autoa

    paikallislehti aloitti kysymyksiä palstan
    ehdotuksestani

    nurmikko tuli vaimon tontilla leikattua

    siis minä en ihan vielä..

    Minä kävin pesemässä vanhan anoppini selän saunassa ja hän uhkaili, että testamenttaa omaisuutensa kesämökkeineen minulle, kun olen hänelle ollut aina niin ystävällinen ja auttavainen ihminen.

    Hätäännyin ja kerroin hänelle, että ei tekisi näin, sillä menettäisin työmarkkinatukeni, asumistukeni ja muut saavutetut etuni. Hän ymmärsi asian ja lupasi, että saan käyttää rajoittamattomasti kesämökkiä, autoa sekä muitakin hänen omistuksessaan olevia. Siis vaikka eroaisin tyttärestään, jonka kanssa en ole kylläkään naimisissa.

    Hän lupasi huomenna lähteä kanssani kaupunkiin täältä Sammatista, kun minulla on työkkäripäivä ja terapiapäivä. Olen saanut soviteltua näin kesän aikaan käynnit samalle päivälle.

    Huomenna pesemme anoppini kanssa kaikki räsymatot, kun on luvannut poutapäivää. Anoppini sanoi, että hänellä ei ole koskaan ollut niin mukavaa vävypoikaa kuin minä olen. En viitsinyt sanoa, että enhän ole edes naimisissa hänen tyttärensä kanssa. No hän kyllä ymmärtää, että en voi mennä naimisiin, sillä muutenhan menettäisin saavutetut edut.

    Siis jotenkin tuntuu, että en todellakaan ole hyödytön kansalainen. Vaikka anoppini tytär joskus väittääkin pahana päivänä niin. Mutta sekin menee ohi, kun hänkin ymmärtää, että en voi luopua saavutetuista eduista.

    Äänestä

  • Tommi kirjoitti:

    minulla on ollut 6 tyhmää anoppia. tyhmiä, koska
    tykkäsivät minusta.

    nykyisen vaimoni äitiä en nähnyt mutta isänsä
    kyllä ja hän oli vielä 85-vuotiaanakin loisto-
    jätkä

    tuplaorpo olen myös. oma ja kasvatusäiti kuolleet
    mutta aivan surun murtama en enää ole

    psykolgia työllistin 3 vuotta kun niin säälin
    sitä vanhaapiikaa, mutta en enää. lopetin säälin.

    itseänikään en viitsi sääliä, koska se on vain
    energiahukkaa. ei jaksaisi puhua paskaa täällä.

    mutta...

    paskan
    puhuminen ole
    pakollista täällä.
    Jätä se Wiljamille,
    se on sille saavutettu etu.

    Äänestä

  • rpu kirjoitti:

    minulla on ollut 6 tyhmää anoppia. tyhmiä, koska
    tykkäsivät minusta.

    nykyisen vaimoni äitiä en nähnyt mutta isänsä
    kyllä ja hän oli vielä 85-vuotiaanakin loisto-
    jätkä

    tuplaorpo olen myös. oma ja kasvatusäiti kuolleet
    mutta aivan surun murtama en enää ole

    psykolgia työllistin 3 vuotta kun niin säälin
    sitä vanhaapiikaa, mutta en enää. lopetin säälin.

    itseänikään en viitsi sääliä, koska se on vain
    energiahukkaa. ei jaksaisi puhua paskaa täällä.

    mutta...

    Mutta miksi sinä et anna itsellesi lupaa pitää itsestäsi. Jos anoppisi tykkäsivät sinusta, niin eikö se olisi vain hyväksyttävä ja sekin, että sinussakin rpu on varmaan paljon hyvää?

    Sehän on itsesäälissä rypemistä, jos ei näe hyvää eikä hyväksy sitä, mitä muut näkevät? Tsemppiä sinulle rpu ja hyvä, että sinä et kieroile ja puhu paskaa Wiljamin tavoin täällä palstalla.

    Kohti valoisampaa ja inhimillisempää huomista uskoo ainakin Tommi, keskustan kannattaja täältä anopin kesämökiltä Sammatista.

    JK. Saan käyttää tietokonettta täällä mökillä, jonka anoppi osti mulle tänne lähinnä laskunmaksuja varten. Nyt olen löytänyt tän keskustelupalstankin, ja voin olla yhteydessä koneen avulla ihmisiin.

    jos olisimme sivistyneiden ihmisten saitilla,
    jatkaisimme keskustelua vakavasti e-maililla,

    Äänestä

  • rpu kirjoitti:

    jos olisimme sivistyneiden ihmisten saitilla,
    jatkaisimme keskustelua vakavasti e-maililla,

    Päätöslauselma; loppuanalyysi keskustelusta:

    Ei ole peilin vika, jos naama on vino. Ja kun kompastut omiin jalkoihisi älä sano sitä Kohtaloksi, sido ensin kengännauhasi.
    Terveisin Tommi

    Äänestä

  • Tommi kirjoitti:

    Mutta miksi sinä et anna itsellesi lupaa pitää itsestäsi. Jos anoppisi tykkäsivät sinusta, niin eikö se olisi vain hyväksyttävä ja sekin, että sinussakin rpu on varmaan paljon hyvää?

    Sehän on itsesäälissä rypemistä, jos ei näe hyvää eikä hyväksy sitä, mitä muut näkevät? Tsemppiä sinulle rpu ja hyvä, että sinä et kieroile ja puhu paskaa Wiljamin tavoin täällä palstalla.

    Kohti valoisampaa ja inhimillisempää huomista uskoo ainakin Tommi, keskustan kannattaja täältä anopin kesämökiltä Sammatista.

    JK. Saan käyttää tietokonettta täällä mökillä, jonka anoppi osti mulle tänne lähinnä laskunmaksuja varten. Nyt olen löytänyt tän keskustelupalstankin, ja voin olla yhteydessä koneen avulla ihmisiin.

    yritän käyttää nauhattomia kenkiä

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Marttyyri kirjoitti:

Olen valinnut työvoimapolitiikan tehostamiseksi
päivieni päättämisen oman käden kautta.
Ajan, paikan ja tekotavan valitsen itse.
Kun itsemurhia on tarpeeksi, niin ainakin työttömät loppuvat, jos poliitikot eivät sitä
ennen sattumalta herää ja löysennä pykäliä,
jotta toisten ei tarvitsisi tehdä päätöstä jonka
minä olen tehnyt.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu