Isosten vaikeudet

Kuules :) mä oon ollu isosena 4 vuotta ja hetkeäkään en kadu. Oon saanu tosi paljon uusia kavereita ja mikä parasta KOKEMUSTA! lastenleireillä on mukavaa olla semmoinen roolimalli :) ainut millon teet siellä töitä on lasten vapaa-aikana. Muuten sä vain neuvot niitä askarteluissa, piirrät, leikit ja juttelet niiden kanssa :)

Riparilla rankinta on ehkä raamikset. muuta hommaa riparilla ei oikein ole :P paitsi iltaohjelmat jms.

Joten mene ihmeessä isoskoulutukseen, niinkuin täällä päin sanotaan Lnak eli nakki :D saat uusia kavereita ja kokemusta. Ensimmäisen vuoden koulutuksen jälkeen ei kannata mennä heti riparille. Aloita kevyesti perhe/lastenleireillä ;)

Ihan oikeasti, rippileireille ei kukaan mene muun kun lahjojen takia. Jotkut ehkä kavereiden kanssa pitää hauskaa mutta kaikki menee sinne joko lahjojen, ja/tai sen takia kun muutkin menevät.
Iso osa myös toimii isosena, koska ainakin täällä siitä saa rahaa ja kuitenkin loppujen lopuksi eroaa kirkosta.

Tosiasia vain on se että kirkolliset asiat on menneen talven lumia ja ei nykyihmiset, varsinkaan nuoret ole kyllä ollenkaan uskonnollisia. Koulussakin uskovaisia lähinnä syrjitään uskontonsa takia, kun lähestulkoon ketään ei voisi uskon asiat kiinnostaa. Tämä on vain tosiasia ja se täytyy hyväksyä, sain sitten vaikka miljoona miinusta mutta näin asia vain on.

oma ripari

5 kertaa isosena tullut oltua. Yleisesti ottaen mahtavia kokemuksia. Esim itse en niin uskonnollinen ole ja rentotyyppi niin tulen yleensä ottaen "pikkusesten" kanssa loistavasti toimeen, joustan säännöistä yms yms.

Yleensä olen ollut kuitenkin loppu peleissä isosporukan vastuullisen, jos jotain mokattu, kuten pikkuset luikkineet majoituksilta pakoon, olen pyrkinyt järkkäämään asian niin, että rangaistukset mahdollisimman pieniksi puolustelemalla nuoria ja heidän tekojaan, ikäänkuin turvaten heidän selustaansa, näin ansaitsee heidän kunnioituksensa aika tehokkaasti.

Suurin ongelma itsellä ollut muut isoset, varsinkin jos vuotta vanhempia kuin pikkuiset, sillä, käyttäytyvät monesti kuten nämä, erona se että ovat jo isosia jolloin säännöt eivät heihin enää yhtälailla päde, heidän vahtimisensa huomattavasti rankempaa kuin pikkuisten... Sitten toinen ongelma monesti ollut myös toisiin isosiin liittyviä. Kuten sanoin olen vastuullinen ja täten järjestänkin yleenäs "pikkusille" kaikkea extraa yms, niin kauan kun asiat menee hyvin niin jollain ihmisillä tapana ottaa kunnia itselleen, kun homma kusee kuten jos kyseinen "ohjelma numero" sääntöjen rajoilla tai niiden vastainen puukko isketään aika nopeasti selkään ja sinut siitä sitten syyllistetään...

Juuri palasin perjantaina viikonleiriltä, jossa olin siis isosena, enkä kadu tippaakaan! Tulimme muiden isosten kanssa hyvin toimeen ja meillä oli todella hauskaa iltaohjelmaa tai muuta toimintaa kehitellessämme.

Leirimme ei ollut ihan helpoimmasta päästä ja monia vaikeuksia kohtasimme. Osa nuorista ei millään tahtonut tulla mukaan opetukseen ja ryhmässä töiden tekeminen oli haasteellista tämän vuoksi. Kuitenkin leirin loppua kohti tilanne tasoittui ja hankalimmatkin leiriläiset tulivat jo innolla mukaan ja pitivät hauskaa.

Jos olet kiinnostunut isosen toiminnasta edes vähän, mene ehdottomasti isoskoulutukseen. Saat sitä kautta paljon uusia kavereita ja kokemuksia, sekä ihania muistoja leireistä ja muusta toiminnasta jota isosille järjestetään :)

Mene ihmeessä isoseksi jos vähänkin kiinnostaa, itse olen ainakin nauttinut siitä paljon. Ja isosen hommathan voi lopettaa jos huomaakin, ettei ole ihan se oma juttu. Kannattaa kuitenkin kokeilla, ei sitä muuten tiedä.

Mitenkään hirveän vaikeita tai rankkoja hetkiä ei ole ainakaan itselle tullut eteen. Ripareilla ehkä rankinta on sinä päivänä kun puhutaan kuolemasta. Ne päivät on ainakin oman kokemuksen mukaan ollut aika tunnepitoisia. Meidän seurakunnassa isosten ei tarvitse olla paikalla kun puhutaan kuolemasta, mutta leiriläiset jos/kun tulevat tunnilta pois ja itkevät se on rankkaa. Silloin pitää vain yrittää lohduttaa heitä ja luoda ilmapiiri jossa itkemistä ei tarvitse hävetä.

Ripareilla leiriläisten ja isosten ikäero ei ole yleensä kauhean iso. Tämän takia joskus voi olla vaikea muistaa mitä siellä leirillä onkaan tekemässä, isosethan ovat sielä töissä joten sen mukaan pitää käyttäytyä. Tämä on hankalaa varsinkin jos isoset ja leiriläiset ovat tiivis porukka.

Lastenleireillä rankinta on varmaan se, ettei ole paljoa vapaa-aikaa, itse en tätä tosin rankaksi koe. Lastenleireillä isosen tärkein tehtävä on olla leiriläisten kanssa, jutella, pelailla, leikkiä jne. Jos tykkää olla lasten kanssa, se on todella kivaa.

Jokainen leiri on kuitenkin erilainen ja tämä kaikki on kirjoitettu ihan omien kokemusten perusteella. Toivottavasti tästä on edes jotain apua.

Meillä rippileirit olivat viimevuonna sellaista helvettiä, ettei ikäluokastani yksikään halunnut ruveta isoseksi.

Nyt on ensimmäinen isoskesä takana, ja sattui kyllä seurakuntamme kuudesta leiristä se jäisin kohdalle. Porukka ei lämmennyt oikein millekkään ja säätkin oli niin kehnot ettei ulkona kehdannut olla. Oma riparini oli aivan mahtava, ja elän uskossa että ensi kesänä sit paremmille leireille uudestaan, ellei Jeesustelut ala valua tämän enempää korvista ulos.

Moi!

Oon itte ollu neljällä riparilla isosena, ja kaikki neljä leiriä on ollut mahtavia ja kivoja kokemuksia ainakin itselleni. Oma riparini ei ollut oikeastaan edes mikään mahtavan kiva, vaan ihan "perusleiri", enkä leirin aikana oikeastaan innostunut juuri mistään Jumalaan tai seurakuntaan liittyvistä asioista, mutta riparin jälkeen, eräs ystäväni houkutteli minut mukaan seurakunnan nuorteniltoihin, ja siellä sitten "innostuin", lähdin mukaan isoskoulutukseen, ja olen uskossa.

Näillä ripareilla ei hirveän vaikeita hetkiä ollut.. Jos on ollut leirillä joitain "hankalia tapauksia", esim. AD-HD nuoria tms., niin silloin on meinannut tulla Burn-Out. Mutta näissä tapauksissa kertoo vain ohjaajille niin he varmasti antavat teille johonkin kohtaan hieman omaa aikaa ja rauhaa.

Olen itse siis poika, ja olen joillain ripareilla kokenut vaikeaksi / hankalaksi saada kontaktia tyttöihin.. Jotenkin on vaan tuntunut aina että tytöt on niissä omissa porukoissaan tms, niin silloin ei viitsi mennä häiritsemään. Tänä kesänä sain kuitenkin huomata että sen kun menee vaan, niin kyllä tytsyt ottaa vastaan. Se oli hieno kokemus, kun edellisillä leireillä ei ole saanut tyttöihin mitään kontaktia, ja sitten se onnistuukin neljännellä leirillä.

Ja, noh, onhan ne raamikset aina välillä vähän visaisia. Se riippuu hyvin paljon ryhmästä. Jos on tosi hiljanen ryhmä, nii joutuu tekemään vähän töitä että saa kielenkannat auki, mutta jos on aktiivinen ryhmä, niin kaikki rullaa omalla painollaan, silloin pitää vaa vähän kattoo että ei harhailla liian pitkälle aiheesta. Huom. LIIAN pitkälle. Harhailla saa aina, koska keskustelun syntyminen on tärkeintä.

Ja jos isostelu ei sitten loppujen lopuksi olekkaan se "oma juttu", niin kannattaa kuitenkin aina käydä se koulutus, koska siitä on hyötyä esim. kouluun tai töihin hakiessa.

Tulipas pitkät pätkät tekstiä o.O Toivottavasti että kyllästyny puolessa välissä :DD

Olen ollut yhdellä leirillä isoisena. Mulla oli mahtava ryhmä. Kokoonnuttiin vuoden verran vielä vanhempieni kotona.Vuosien varrella olen ollut n 100 riparilla. Vaikka oma riparini oli päiväkoulu 90 muun pojan kanssa, se vaikutti kiinnostukseeni ripareista.
Yksikään noista sadasta riparista ei ole ollut mahdoton. Haasteita on ollut ja nuoren rajojen kokeiluja, mutta läpi on selvitty. Tänään viimeksi meillä pistäytyi 35 vuotta sit riparilla ollut mies.Pari kuukautta sit tapasin naisen, jonka riparista oli lähes 40vee.Eli aika syvät ja positiiviset jäljet ripari voi jättää sekä opeet että oppilaaseen.
Terve uteliaisuus ja halu oppia tunteen nuorta on tärkeä ominaisuus. Samoin kyky ja halu olla avoin ja tunnustaa tarvittaessa tietämättömyytensä. parhaimmillaan jokainen saa riparilta jotain, kun jaetaan asioita yhdessä.

Mitä te kerrotte jos joku kysyy todisteita jumalasta tai jeesuksesta?

En ole isonen, niin mistäs mä tietäisin siitä mitään!?

Meidän srk isoset eivät tule rahan perässä ja sen takia en ymmärrä näitä isosia mitkä saavat 100euroa leiristä omalta srk. Mutta itse olen ollut 5 leirillä isosena ja 2 yövahtina ja voin sanoa että kaikki on nyt nähty. Parhaat palat olivat kyllä raamikset miten saatiin aina kovaa juttua aikaan. Olen saannut isosleireiltä pari nykyistä ystävää ja juodaan viikonloppuisin, että eivät kaikki ole semmosia hihhuleita vaikka itsekin uskon Jeesukseen. Oman isosen kanssa on menty pari kertaa baarikin kolme vuoden jälkeen riparista.

Parasta aikaa oli oma ripari : )

lapsille on ihanaa tuputtaa täysin todistamattomia satuja totena. Ne ei edes kyseenalaista mitään. Heille kelpaa kaikki.

Riparilta jäi päälimmäisenä mieleen pettymys. mutta tämä piristää
http://www.youtube.com/watch?v=Kj2SAkO_lec&feature=plcp

Ripareista voi olla hyvin vastakkaisia käsityksiä, mutta tässä realistinen kuvaus siitä millaista siellä on oikeasti sekä millaisia ihmisiä:
http://www.youtube.com/watch?v=k0X7ZczuXoE&feature=channel&list=UL

En käynyt riparia, ei ollut tarvetta kasvattaa kukkaroa.

Yhtenä vuonna oli sellainen porukka, joka suhtautui kielteisesti kaikkeen, esim. ruuasta valitettiin ja käyttäydyttiin muutenkin huonosti esim. hartauksien aikana. Muuten ei ole ollut koskaan mitään ongelmia.

Riippuu varmaan paljolti siitä, onko ollut normaalilla seurakunnan leirllä isosena vai ei. Itse olin normaalilla seurakunnan riparilla isosena, ja pakko sanoa etten tykännyt. Pikkuset tulivat mukaan juttuihin erittäin huonosti. En osaa edes käsittää, mitä he siellä tekivät kun eivät halunneet kuulla mitään Jumalasta ja Jeesuksesta (joiden takia sinne tultiin), kiroilivat koko ajan, eivätkä noudattaneet tietenkään annettuja määräyksiä. Aion hakea seuraavana vuonna taas isoseksi, mutta ärsytti suunnattomasti viimevuonna.

http://epicfreeprizes.com/?ref=1019122

Olin isosena riparil ja sain turpaan.

Olen ollut kaksi kertaa 3 päivää kestäneellä lastenleirillä isosena. Molemmilla kerroilla meitä oli samat kolme isosta, ekalla kerralla lisäksi vielä kaksi muuta.

Ensimmäisellä leirillä oli TOSI rankkaa. ADHD-siskokset, joilla lisäksi oli kaikenmaailman allergioita, eivät todellakaan olleet helpoimmasta päästä, ja sitäpaitsi minulla oli ekana päivänä vuosisadan krapula. Illalla makasimme karvaisella matolla, imppasimme käsidesiä ja nauroimme, koska oli niin rankkaa. Molemmilla leireillä on kuitenkin ollu ihan älyttömän kivaa, vaikka raskasta. Ja vaikka me isoset emme osanneetkaan laulaa jumalan kämmenellä, ja vaikka pilasimme iltahartauden, muistelen kyllä lämmöllä näitä aikoja. En usko edes Jumalaan tms, mutta seurakunnan leireillä on kyllä aina ollut kivaa (:::

miä oon nytten alottamassa ensimmäisen vuoden isoskoulutusta ja ootan sitä että pääsen leireille isoseksi.

Helou!

Itse kävin viime talvena isoiskoulutuksen ja tätä tekoa en tule katumaan ikinä.

Viime kesänä olin isosena lastenleirillä. Lapset pystyvät, ja ovatkin varsin uteliaita. Muistan varmaan lopun elämäni erään lapsen kysymyksen. Muksu tulee eteen ja kysyy että "Voiko taivas syttyä palamaan". Tähän sain vastattua että ei se ole mahdollista.. Muksu lähti iloisena kaveriensa sekaan, ja pian hän tuli takaisin ja kysyi että "Miksei taivas voi palaa". Tähän ei enään oma tietämykseni riittänyt vastaaamaan, joten menin kysymään apua leirin ohjaajalta. Ohjaaja osasi kertoa muksulle syyn (jota en itse satu juuri nyt muistamaan..)

Mutta isostelu on erittäin antoisaa puuhaa. Leireillä oppii paljon uutta, Jeesuksesta ja kun huomaa, että muksutkin imevät itseensä tietoa, tuntee saavuttaneensa jotakin.

Isostelu on erittäin hieno asia ja aion ehdottomasti pyrkiä isoseksi myös ensivuonna.

Tupakanhimo yllätti väärään aikaan.

Se on rankinta kun ei vittu edes pääse vitun isoseks vittu kun ei oo lappuja vittu eikä tienny missä on tapaaminen. Nyt jää sitten kaikki kiva paitsi... Täällä sitä pitää taas yksin elää koko nuoruus :(

Oon ollu isosena kohta 2 vuotta...mukavaa on ollut. Meillä päin isosta kuitenkin kutsutaan innostajaksi. Oma rippikoulu oli tuskaa..mutta ajattelin aloittaa silti innostamisen. Olen pitänyt siitä. Olin kesällä isosena 8 päivää leirillä ja ihanaa oli. En olisi halunnut lähteä sieltä..itkukin tuli :D Ja totta, ei siellä uskoa tuputeta väkisin. Jossain kohtiin se voi olla rankkaa..esimerkiksi jos on "vaikeita" rippikoululaisia tai lapsia. Rippikoululaisten innostajana on paljon mukavempi olla. Ja innostuksessa on monia hyviä puolia. On mukavaa olla ns. "mallina" nuoremmille ja auttaa heitä.

itse käyn isoskoulutusta ja rippikoululaisten tai vanhempien isosten kanssa ei ole ongelmaa nuortenilloissa yms.. mut vanhemmat isossetkin sanoo että ainut ongelma on meidän ohjaaja. se että olin sairaalassa sen takia koska sain ihmeellisiä kohtauksia, soitti ohjaajamme sairaalaan ja äitilleni että se on vain jumalan koettelemus ja että minun PITÄÄ lähte mn-festareille viikonlopuksi. okei mielelläni oisin lähtenyt jos oisin tiennyt mikä minulla on.. mutta koska ei tietty niin ei voinut, kyseisen syyn takia hän meinasi erottaa minut isosista. ja kaverini joka on kanssa isonen pakotettiin kirkkoon vaikka hänellä oli kuumetta 38.3. että odotan innolla tulevaa leiriä (meillä isoskoulutus kestää vain n.vuoden taino vähän alle) mutta harmiksemme ohjaaja lähtee mukaan. koska on seurakunnan nuortenohjaaja.. ja papin vaimo.. kyseinen henkilö pilasi meidän leirin viime vuonna, emme saaneet poistua huoneesta yhdeksän jälkeen, jos aukaisikaan oven kello 21.00 jälkeen joutui puhutteluun.. ja jos halusi piirtää jotain vapaa ajalla piti sen liittyä jeesuskeen tai muuten raamattuun tai lähti piirrustus lehtiö. kuten minun piirrustus lehtiö meni uimaan, kun en sitä suostunut vapaa ehtoisesti antamaan niin koitti väkisin ottaan ja seisottiin laiturilla ja horjahin siitä sitten järveen ja tottakai oli puhelin taskussa joka koki kosteus vaurioita pahasti.. että tämmöstä meidän omalla rippileirillä ja isoskoulutuksen aikana.. pelon kera oottaa tulevaa leiriä, mutta onneks on kavereita sielä

Aikuusti oikeesti lähdin isoseksi vaan yhden mua kiinostaneen
tytön takia... Me ei koskaan silti "tavattu" noin!!!
Anne, vieläkin mietin...

Minun on valitettavasti omalta kohdaltani kerrottava hieman rankempi kertomus isosena olosta. Olen nyt 20-vuotias mutta teini-iässä olin syvästi masentunut, hyvä että pääsin sängystä ylös aamuisin, halusin vain kuolla pois. Isoveljeni piti isoskoulutusta vaihtoehtona minulle koska hän itse oli armeijaan asti isosena ja isoisona. Minä kuitenkin kävin itkien koko koulutuksen läpi, en tutustunut oikein kehenkään sillä olin varsin ujo ja sain nuorten illoissa paniikkikohtauksia ja jouduin menemään vessaan itkemään, sain tällaisia kohtauksia myös leireillä =/. Ainoaksi jääneellä isoskerrallani riparilla en sitten saanut nukuttua ollenkaan ja olin kokoajan vain semmoinen apaattinen haahuileva mörkö. Muutenkin meidän isostemme ryhmähenki oli aika huono ja minulle ei sitten jäänyt muuta käteen kun katumus siitä että olin käynytkään koko koulutusta, sillä en "kasvanut" sinä aikana yhtään vain sain vain itselleni kurjemman olon siitä että todellakin olin huonompi ihminen kuin muut.
Siis todellakin isosuus on hieno ja ainutkertainen kokemus, itselleni se oli vain kamalaa aikaa masennuksen takia. Enhän minä edes pystynyt nauramaan tai iloitsemaan mistään silloin, niin miten minä olisin voinut huolehtia muiden viihtyvyydestäkään =/. Pienenä tietysti halusin aina hirveästi isoseksi kun olin joka vuosi moneen otteeseen seurakunnan leireillä. Mutta tilanne oli silloin se, eikä sille enää voi mitään. Nyttemmin se tietysti kaduttaa että lopetin koko touhun koska se olisi voinut olla elämäni parasta aikaa mikäli olisin voinut hyvin.

?ref=709877

ISOSENA ON IHAN MAHTAVAA!!
Koko viikon otin muiden isosten kanssa aurinkoa ja pidin hauskaa, toki tyot on tehtava mutta se on hauskaa! Aika isona osana on se etta millaisia muut isoset on. Isosen tulisi olla aktiivinen ja reilu ja auttaa muita isosia jotta tyot tulee tehtya. Haasteita on ehka se etta jos suunnitelma muuttuu tai jotain menee pieleen niin pitaa keksia jotain uutta ja myos se etta pitaa olla "aikuisempi" kuin rippikoululaiset eika saa olla "suosikkeja" ja tama on joskus vaikeaa kun ikaeroahan on vain yksi vuosi. Tekisi kovasti mieli jakaa jannia kertomuksia ekoista juomiskerroista ym. mutta niin ei saisi tehda koska sitten isosen ja rippikoululaisen suhde ei ole enaa sama. Ei saa olla liikaa kaveri.

Repes alottajan nimimerkille "isoseksi"

Oma kokemukseni ensimmäisestä rippileiristä missä olin isosena on seuraavanlainen; muut isoset jankkasivat vähän väliä etteivät usko Jumalaan ja kaikkea että "ihan perseestä, miksi pitää olla raamiksia!?". Se ärsytti, sillä he itse valittivat yhtenään kapinoivista rahan ja juhlien perässä tänne tulleista riparilaisista vaikka itsekin jaksoivat valittaa asioista, mitkä kaikista olennaisimmin kuuluu riparille (uskonasiat). Muissa asioissa he toki olivat kannustavia ja iloisia riparilaisia kohtaan (iltaohjelmat, kisat ym. hauskanpito). Meitä oli 5. Koin jatkuvasti olevani syrjitty joukossa. Minulle ei puhuttu ellen itse aloittanut keskustelua/liittynyt siihen kommentoiden tms, en saanut juontaa yhtäkään peliä, mielipiteeni ja ehdotukseni tyrmättiin lähes aina ja tunsin kokoajan olevani hylkiö. Lähdin isostoimintaan, sillä olen ainakin jonkin verran uskossa ja halusin uusia kokemuksia etten aina nyhjöttäisi kotona ja saisin hieman itsevarmuutta sekä uusia ystäviä. Hyvä kokemus tuli sinänsä, mutta itsetuntoni laski syrjinnän vuoksi. Tunnen, että minussa on jokin vika vaikka toisaalta pyrin jättämään tuollaiset ihmiset omaan arvoonsa. Koko riparilla oli ehkä 2-4 mukavaa ja järkevää ihmistä joiden kanssa juttelin paljonkin, muut ihan muuta.