"Enkeleitä tiellesi
Prisma-dokumentti ”Enkelit ja tiede” esitteli teorioita, mitä tapahtuu kun joku kuolemanvaarassa oleva aistii henkilön olevan vierellä ja neuvovan pois vaarasta. Käsittelin täällä varjelusta 7.5. ja aihe poikkeaa ajatuksissani edelleen silloin tällöin - onhan kyseessä yksi kristinuskon suurimmista paradokseista. Miksi toiset saavat kokea varjeluksen, mutta toiset eivät? Miksi ylipäätään joku voi joutua hengenvaaraan josta ”joku” pelastaa? Olisihan tämä varjelus voinut estää joutumasta ylipäänsä moiseen vaaraan. Miksi varjelus tapahtuu näennäisesti täysin sattumanvaraisesti?"
Ja sitten se toinen, jota en myöskään katsonut:
"Puhtaasti nainen
Viehkeät. valkoisiin puetut neidot kantavat ristiä, pystyttävät sen ja alkavat musiikin tahdissa tanssahdella sen ympärillä. Näkymä on irvokkuudessaan käsittämätön. Tämä oli kohtaus illan ihan oikea dokumenttielokuvasta, ”Puhtauden paluu”, jossa esiteltiin amerikkalainen evankelinen perhe, sen tyttäret, pojat ja vanhemmat. Alussa perheen isä istuu valtaistuimella ja tyttäret tulevat vuorotellen hänen eteensä, jossa isä siunaa tämän. Äiti vieressä pyyhkii kyyneliä silmistään. Dokumentti esitteli siveysaatteen, joka on tehnyt uutta tulemistaan Yhdysvalloissa. Kyseessä on aate, jossa ei pelkästään sänkyhommat, vaan peräti pusuttelut jätetään papin aamenen jälkeiseen aikaan. Dokumentin esittelemä perheenisä oli keksinyt erään rituaalisomaisen tavan juntata tyttärien puhtautta, puhtaustanssiaiset. Tämä on erityisesti tarkoitettu tyttärille ja isille. Tanssien yhteydessä isä lupaa kirjallisesti suojella ja rakastaa tytärtään. Oho. Isä antaa tyttärelleen pikkurilliin sormuksen merkkinä puhtaudesta. Jotain perin outoa koko tanssiaisten järjestämisessä on. Tuskin tarvitsee olla mikään keittiö-freud nähdäkseen koko hommassa jotain kieroutunutta seksuaalisuutta. Muutamien isien katseet ja tyttäriään hiplaavat kädet kertoivat omaa kieltään."
http://www.kotimaa24.fi/blogit/article/?bid=352&id=39634
- Pitää katsoa, jos vaikka Areenasta löytyy. Outoja nuo uskikset, en pysty ymmärtämään.

Vastaukset 22
Vanhimmat
En katsonut kumpaakaan, mutta noista neitsytlupauksen tehneistä tuli toissa vuonna joku dokumentti. Olisikohan tuo sama? Hullua touhua, kun kuitenkin tiedetään että Amerikan raamattuvyöhykkeellä on eniten teiniraskauksia, siis vahinkoja. Eikö siellä kouluissa ole seksuaalivalistuskin osin kielletty?
Suojelusenkelihöpinät eivät kerro muusta kuin kertojansa narsismista.
Katsoin tuon isä/tytär ohjelman ja kyllä siitä tuli etova olo.
Tyttäriään palvovat isät olivat jotenkin sairaita.
Isät menevät tyttärensä kanssa kahdestaan huippu hotelliin, että tytär näkee miten isukki niin tykkää ja arvostaa.
Pieni pilvistä putoamien voi sattua, kun parisuhde alkaa.
Isä huohottaa sulhasen perässä, että prinsessa saa oikea uskonnollista elämää.
Isä laittoi sormuksen nimettömään...
En haluaisi olla ilkeä, mutta kun isä hiplaa teini-ikäistä tytärtään joka keikistelee ja tanssii prinsessapuvussaan. Tulee vain mieleen, onko tuo oikeasti ihan normaalia. Perustajaparin rouva kun ei oikein enää prinsessalta näyttänyt.
Yksi pikkutyttö kertoi, että hän haluaa samanlaisen miehen kun hänen isäsnsä on Yök!
Se hiplauskohta teki minullekin pahaa. Se oli jotenkin... en osaa sanoa muuta kuin... liian intiimiä.
Ei tota pysty katsomaan. Isäpappa on rasvaisen karmee olento ja likat ihan kaheleita järjestään.
Mitä noitten päässä oikein liikkuu? Jos nyt joku itseään haluaa kiusata, niin tässä linkki.
http://areena.yle.fi/tv/1580645
On ne typeriä! Kreationisteja jessefaneja ja ihan omituista seksin ympärillä touhuskelemista. Mahtaakohan se pulleehuulinen likka koskaan saada miestä itselleen, ainakaan sellaista jonka se irstas isipappa hyväksyisi.
Ensin kommenttia tuohon enkeli-mysteeriin:
En millään tavalla kiistä WTC:stä selvinneen miehen pelon ja kärsimyksen määrää, mutta ottiko kukaan huomioon sitä, että kyseinen mies saattoi puhua täysin omiaan niistä syistä, jotka johtivat hänen selviytymiseensä. Hän on saattanut peräti elättää itseään Amerikassa tällä enkeli-sadulla ja siellä tämä satu kyllä uppoaa kuin häkä hemoglobiiniin.
" Miksi toiset saavat kokea varjeluksen, mutta toiset eivät? Miksi ylipäätään joku voi joutua hengenvaaraan josta ”joku” pelastaa? Olisihan tämä varjelus voinut estää joutumasta ylipäänsä moiseen vaaraan. Miksi varjelus tapahtuu näennäisesti täysin sattumanvaraisesti? "
Nuo mainitsemasi ovat todellakin näitä kuuluisia kristinuskon paradokseja, jotka on moneen kertaan jauhettu tälläkin palstalla. Uskonto vain on aihe, jonka suhteen eräät uskovaiset heittävät suosiolla järjen vapaalle, joten keskustelu kristinuskon ristiriitaisuuksista on yleensä mahdotonta.
Toisesta dokumentista sen verran, että en edes viitsinyt sitä katsoa. Olen lukenut aiheesta lehdistä. Eräissä muslimimaissa on naisille erilaisia neitsyys- ja puhtausvaatimuksia, jotka ovat hyvin lähellä dokumentissa esiteltäviä tapoja ja seremonioita. Juutalaisuus, kristinusko ja islam ovat kaikki pohjimmiltaan samanlaisia alapääkultteja.
"Juutalaisuus, kristinusko ja islam ovat kaikki pohjimmiltaan samanlaisia alapääkultteja."
- Osuvasti sanottu. Kaikki tuntuu lopulta noissa kulteissa kiertyvän seksuaalisuuteen. jenkeistä tuli kerran yksi dokumentti jostain poppoosta, jossa yksi ukko, eli kultin päällikkö nai kaikkia naisia, jopa oman poikansa vaimoa. Se oli kuulemma jumalan tahto.
Mitäs mieltä Mr Randy Wilson mahtaisi olla, jos joku lapsista sanoisi olevansa homo tai lesbo? Varmaan hakkaisi raamatulla tajun kankaalle.
Minulta jäi katsomatta pikkukakkonen
Olisipa kiva tietää minkälaisia arvosanoja lapset saavat biologiasta kun menevät oikeisiin kouluihin tai yliopistoihin kreationismitietämyksillään.
Ja oudoista riiteistä puheenollen.
http://www.youtube.com/watch?v=2U_PWmQ_LtI&feature=related
Ei ne varmaan menekään. Niinhän se yksi likka tuossa sanoi, että miksi hän laittaisi tuhansia dollareita koulutukseen, jota ei tule tarvitsemaan, koska hän on aina tiennyt haluavansa olla vaimo ja äiti.
Khat, oopium, jotain muita hallusinogeeneja, mitä helvettiä ne on ottaneet?
Paha vain sitten siinätapauksessa kun jos tulee ristiriitoja lahkon kanssa. Ja haluaa tietää ulkopuolisesta elämästä.
Riippuu siitä, minkälaisessa koulussa he opiskelevat ja kuka opettaa. USA:ssa ei ole samalla tavalla yhtenäistä koulujärjestelmää kuin Suomessa ja monenlaisia yksityisiä ja aatteellisia opinahjoja löytyy ja monenkirjava opettajakunta. Lapset voivat opiskella vaikkapa jossakin änkyräkatolisessa yliopistossa.
Raamattuvyöhykkeen osavaltioissa on valitettavasti jopa julkisissakin kouluissa vaadittu evoluutio-opetuksen lopettamista ja sen korvaamista kreationismilla. Jonkinlainen oikeustaistelu käytiin asian tiimoilta ja onneksi kreationistit hävisivät.
Kansainvälisen tiedeyhteisön keskuudessa kreationismi ei ole kuitenkaan saanut juurikaan jalansijaa, joten on sikäli aivan sama, mitä jotkut kreationistit puuhastelevat raamattukouluissaan.
Kai nuo lapset muiden kanssa tekemisissä olivat. Ihmettelen vaan millaiset eväät saa elämään, kun olivat kaikki ollet ns. kotikoulussa. Äiti niitä oli kotona opettanut. Mitä edellytyksiä hänellä oli opettaa kouluaineita?
Siinä "Puhtauden paluu" dokumentissa on hauska kohta, kun saarnaaja saarnaa Sáatanan joutuneen lähtemään taivaasta siksi, koska keksi evoluutioteorian:-)
Koetin kysellä näiltä suomalaiskretuilta että ovatko he samaa vai eri mieltä. Ei oikein vastauksia löytynyt. Yksi yritti jotain selittää, että tavallaan kyllä - tavallaan ei.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10787904
Niinpäs olikin. Melko lopussa. Vai keksi saatana evoluution:)
Tuo perheen isä oli töissä jossain uskisliikkeessä. Melko hyvää palkkaa pitää saada, jos elättää kuusi lasta ja vaimon ja on oma talokin. Ei se perhe mikään köyhä ole. Kaikki vempaimet viimeisen päälle.
Tuo puhtausdokkari oli kauheaa katseltavaa. Siinä oli jollain kummallisella tavalla yhdistetty ns puhtaus ja älytön amerikkalainen meikki- ja vaatekulttuuri. En tiedä mitä muut ajattelevat, mutta tuossa on jotain hyvin vinksahtanutta. Kaikilla pitkät hukset ja pakkelit naamassa, tyköistuvat vaatteet tytöillä ja sitten saarnataan puhtaudesta. Pojat taas olivat järjestään luotaantyöntävän näköisiä ääliöitä.
Minua inhotti heti alussa kun lapset polvillaan menivät isänsä eteen ja kuuntelivat isänsä lipeviä lauseita. Mikä mahtaa olla totuus tuostakin perheestä ja yleensä kaikista noista, jotka tuossa liikkeessä ovat mukana.
Mikäs tässäkin nyt taas on ettei Areenasta kuulu ääntä. Juutuubista kylläkin. Onko muilla samoja ongelmia?
No ei tuo puhtaus -dokumentti niin paha ollut kuin osa antaa ymmärtää. Toki tuollaisessa isän ja tyttären välisessä on palvonnossa on jotain hieman outoa, mutta ainakaan itse en kokenut, että kysymys oli tyttäreen sekaantumisesta vaan enemmänkin aidosta välittämisestä.
Muutamia aika erikoisia kohtia dokumentissa tosin oli
-Saatana oli ensimmäinen, joka alkoi käyttää käsitettä evoluutio ja tämän vuoksi Saatana lähetettiin helvettiin
-Nuorten naisten tulee peittää itsensä ja vartalonsa -> tästä tuli mieleen islamin opetukset ja naisten hunnuttaminen
-Kotiopetus, varsinkin kun äiti myönsi, että ei hän osaa esim. algebraa ja silti pitäisi opettaa. Toisekseen äiti kertoi, että hän opettaa kaikkea niin, että opetus tukee raamatun sanomaa eikä hän tule opettamaan mitään, mikä on ristiriidassa raamatun kanssa. Lapset toisin sanoen aivopestään.
En epäile, etteikö kyseisillä ihmisillä olisi ainakin pääosin hyvät tarkoitukset ja saattavat luulla tekevänsä hyvää, mutta uskonto sekoittaa ajatukset tässäkin tapauksessa. Uskovien tapaa moitetta laitettiin homoille ja kummasteltiin minne amerikka on menossa, kun homoillakin on oikeus mennä naimisiin (osassa osavaltioita) jne.
Katsoin tiede/enkelidokumentin. Minusta se oli täysin tieteellinen dokumentti. Siinä tutkittiin aivoja ja yritettiin selvittää, mitä niissä tapahtuu poikkeusellisissa oloissa.
Aivan normaalia aivotutkimusta.
Molemmissa tapahtumissa, VTC:stä ja luolasta pelastuneissa oli ensin kuolemanpelko ts. elämänhalu. Ja kun oli mahdollisuus pelastua, aivot toimivat "ylikerroksilla" ja pelastus onnistui.
Molemmissa tapahtumissa on kuollut tuhansia ja luultavasti silti useimmilla on ollut valtava elämänhalu.
Tätä tunnetta ja sen seurauksia yritettiin dokumentissa tutkia. Dokumentti aika selvästi poisti uskovien henkien olemassaolon tapahtumissa. Myös ns. kolmannen "miehen" tapauksessa eli että enkeli olisi apurina. "Kolmas mies" olisi aivojen tuottama tunne poikkeuksellisessa tilanteessa ja joka "piiskaisi" olemaan luovuttamatta.