Euroopan haasteet liian suuria Suomelle

Syksy näyttää, minkä poliittisen hinnan Suomi vakuusvaatimuksistaan maksaa. Kokoomusministerien pitäisi pystyä puristamaan EU:lta Suomelle varoja, kannustimia alueiden kehittämiseen ja maatalouden ylläpitoon.
Jotakin vastiketta Suomenkin EU-maksuilleen on saatava.

Kun kansalaismielipiteen ja päätöksentekijöiden välillä on eurokysymyksissä nykyisenlainen kuilu, vastaus ei voi olla vaikeneminen ja kiellot erilaisten selviämisvaihtoehtojen tutkimiselle.

Poliittisessa kulttuurissa on jotain vialla, jos media saa kysyä tutkijoilta ja asiantuntijoilta vaihtoehtoja euron kaatumiseen, mutta poliitikoiden ja puolueiden selvitystyö kielletään markkinavoimien reaktioiden pelossa.
Tapahtuu mitä tahansa, Suomi joutuu tekemään ulko- ja sisäpoliittisia arvioita. Toimintaympäristö muuttuu varmasti, ja siihen on reagoitava.
Selvitystyö on myös kansalaiskeskustelun pohja.

Euroopan haasteet ovat aivan liian tärkeät jätettäväksi vain median, markkinavoimien ja "asiantuntijoiden" hoidettaviksi. Politiikassa ei pärjää kilin tuntein, kalliolta on uskallettava tulla alas.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


asiantuntijat apuun kirjoitti:

Syksy näyttää, minkä poliittisen hinnan Suomi vakuusvaatimuksistaan maksaa. Kokoomusministerien pitäisi pystyä puristamaan EU:lta Suomelle varoja, kannustimia alueiden kehittämiseen ja maatalouden ylläpitoon.
Jotakin vastiketta Suomenkin EU-maksuilleen on saatava.

Kun kansalaismielipiteen ja päätöksentekijöiden välillä on eurokysymyksissä nykyisenlainen kuilu, vastaus ei voi olla vaikeneminen ja kiellot erilaisten selviämisvaihtoehtojen tutkimiselle.

Poliittisessa kulttuurissa on jotain vialla, jos media saa kysyä tutkijoilta ja asiantuntijoilta vaihtoehtoja euron kaatumiseen, mutta poliitikoiden ja puolueiden selvitystyö kielletään markkinavoimien reaktioiden pelossa.
Tapahtuu mitä tahansa, Suomi joutuu tekemään ulko- ja sisäpoliittisia arvioita. Toimintaympäristö muuttuu varmasti, ja siihen on reagoitava.
Selvitystyö on myös kansalaiskeskustelun pohja.

Euroopan haasteet ovat aivan liian tärkeät jätettäväksi vain median, markkinavoimien ja "asiantuntijoiden" hoidettaviksi. Politiikassa ei pärjää kilin tuntein, kalliolta on uskallettava tulla alas.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu