Kolmen viikon loma alkaa olla ohi. Mökillä aika kului kännykästä säätietoja katsellen, vähintään joka toinen tunti. Siinä välissä oli tietokone sylissä. Uutisia, sähköposteja jne. Tätäkö on lomailu nykyään. Missä se sadealue menee? Onko muilla tälläistä, minä ainakin kaipaisin todellista lomaa, mutta puolisoni toimii edellä kerrotulla tavalla.
loma loppuu
lauantai-ilta
1091
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
aika ykstoikkosta lomanviettoa lienee ole?
Ei jaksas, kyllä lomalla pitää olla säpinää ja meininkiä.
Laiturilla voi tehdä kaikenlaista...
voi vaikka,,,,,, ;), pestä mattoja, pulahtaa uimaan, ja kuunnella laineiden liplatusta.
-En tiedä muista, mutta minua ei ole sade koskaan haitannut, vaikka olen ollut lomalla.. -Lomalla kuuluu rentoutua säästä välittämättä Sopivaa kampetta niskaan ja vaikka mato-ongelle kuuntelemaan sen ropinaa sydvestin lierissä.. Metsästä alkaa jo löytymään mustikoita ja sieniäkin, joten hyötyliikuntaankin on aina mahdollisuus. -Sitten on tietenkin kaupungissa terassit, joiden katosten alta voi seurata sateen leikkiä katukivetyksellä,,, sopivan drinkin ääressä.. Ei se niin kovin vaikeaa ole, kunhan elää vain siinä hetkessä, eikä odota koko aikaa tulevaa, esim.huomista? ;-/)
Metsä- tai ahomansikoita löytyi kiitettävästi viimeviikolla ...ja jos ei se niittokone olisi ajanut pientareita...olisi löytynyt enemmänkin....
minä popsin ahomansikoita viime viikolla ja hyviä olivat.;)
sopikaa mökille säännöt? Eihän tuossa ole mitään järkeä? Hommaa salaa sellainen häirintälaite, joka mykistää kännykät ja mokkulat. Niitä on kyllä myynnissä,,, etsi netistä laite ja nauti häiriöttömästä mökkeilystä nauraen salaa takanapäin puolisosi ihmettelyille...
siinäpä se loma sitten kuluu ihmetellessä, miksi mikään ei toimi. Operaattorille soitellaan jne..... kauhea stressi päällä kokoajan kun maailman meno jää havaitsematta....ei saa edes nukutuksi....
kyllähän tuommosen touhun seuraaminen naurattaa...........suosittelen kaikille.
sit sillä ukolla palaa hermo kokonaan ja voip vaikka pieksää, kun ei yhteydet pelaa. tai sit se hyppää pyörän selkään ja polkaisee lähibaariin soitteleen ja nettaileen pimujensa kanssa, ei sekään hyvä. rahtaa vielä yöllä tullessaan jonkun toisilla mökeillä asuvan *kesälesken* tänne ja sit palaa hermo multa.
Loma on vasta edessäpäin.;)
Mitä se hyödyttää vahdata niitä säätietoja, mökillä varsinkaan, näkeehän sen sään, kun menee ulos.;)
Jos sun kumppanisi ei osaa tehdä muulloinkaan mitään muuta, niin tuskin hän lomalla sen paremmaksi tai ahkerammaksi muuttuua....eikö siellä mökillä ole kuitenkin samat hommat kuin kotonakin?