VETOOMUS KANSANEDUSTAJILLE
HYLÄTKÄÄ EUN MÄÄRÄÄMÄ ESPANJAN PANKKITUKI!
'
Itsenäinen Suomi on Suomen kansalle paras valtiomuoto
Itsenäinen valtio voi sopia kahdenvälisiä sopimuksia ja liittyä niihin yhteisiin ja yhteisiin sopimuksiin jotka ovat kansakuntamme yhteisesti sopimiemme eettisten ja moraalisten periaatteittemme kannalta kestäviä.
Suomen tulisi erota nyt EU:sta!
Suomen kansa on köyhtynyt EU:n avoimen maailman talouden säädösten seurauksena.
Vain pääomapiirit ja suurituloiset ovat hyötyneet EUN eduista ja rikastuneet EU-aíkana..
EUSTA hyötyjiä on ehkä 20 % kansalaisista.
Tavallinen kansa köyhtyy vauhdilla.
Millään mittarilla laskettaessa EU ei ole tuonut mitään sellaista hyvää jota emme itsenäisenä olisi saavuttaneet.
EU:n. edustaman ylikansallisten voimien vuoksi emme voi vallitsevasta alennustilasta nousta muutoin kuin itsenäisenä valtiona.
Pienen kansakunnan vahvuus on oman kansakunnan laatima suvereeni lainsäädäntö joka lähtee vallitsevien seikkojen tunnustamisesta niin, että lainsäädännöllä palautetaan maahan kansalaisille työnteon oikeus.
Emme pysty kilpailemaan EU:n jäsenenä niinisanotuilla EU:n sisä-markkinoilla, sillä maantieteellinen paikkamme ja kylmä ilmasto asettavat maille olosuhteet joita ei voi verrata Keski-eurooppamaisten ja Etelä- eurooppalaisten valtioiden elinolosuhteisiin.
Useampien EU- maiden ihmisten elämäntapa-kulttuurit poikkeavat niin merkittävällä tavalla Suomalaisten tapakulttuurista niin ettei meillä voi olla täysin avoin talous. Emme pysty kilpailemaan halpatuottajien ja suuryritysten kanssa, hintakilpailuun emme pysty vastaamaan.
Jokainen päivä jolloin suurienosa tavaroista ja tuotteista tuodaan maamme rajojen ulkopuolelta tuhoaa Suomalaisen kansakunnan uuden alun mahdollisuutta.
Suomi ei kerta kaikkiaan sovi Euroopan unionin nykyiseen jäsenyyteen eikä Euroopan liittovaltioon johon johtavat EU:n ja nykyisen Suomen hallituksen ja hallituksen takana olevat kansanedustajat toimet.!
Suomen Kansalla on oma kieli, oma kulttuuri, maantieteellinen sijaintini, sekä neljä vuodenaika jotka erottavat meidät EU:n massapäätöksien soveltamisesta tänne pohjolaan.
Suomen kansa itse tietää omat vahvuutensa ja haasteensa kaikkein parhaiten, Itse osaamme hoitaa asiamme ilman valtavat kustakkukset aiheuttanutta ylikansallista EU:ta jossa olemme vain häviävän pieni vähemmistö n 2-3 % äänivallalla.
Suomen kansa pärjää omassa itsenäisessä Suomen maassa tekemällä yhdessä työtä; palauttamalla tuotantotalouden toimintamahdollisuudet ja tuottamalla itse oman maan palvelutaloudesta kaiken sen mihin on olemassa omia resusseja.
Voimme tehdä kauppaa itsenäisten sopimusten puitteissa, sekä yrittäjien – ostajien kanssa kahdenvälisesti omien lakiemme ja sopimustemme puitteissa..
EU: Suomessa eduskuntaan valitut kansanedustajat saavat itsenäisesti hyväksyä EU-direktiivejä, joista ei saa pilkkuakaan muuttaa. EU:n itsenäisyys sivistyneen Suomen kansan kohdalla on häpeällistä holhousta ja pakkovaltaa!
.
Eduskunta keskustelee Euroopan-unionin sääntöjen vastaisesti tehtyjen EU:n jäsenmaita velvoittavan yhteisen rahatalouden syventämiseksi.
Suomen kansa on jo maksanut Suomessa (Helsingissä) sijainneen Irlannin Sofia-pankkiin rahansa tallettaneiden säästöt muhkueine-korkoineen puheenaolevan pankin ” kaatuessa”.
Suomi on sitoutunut Kreikan tukemiseen sopimuksella josta voi seurata yli kymmenen miljardin lasku maksettavaksi Suomen kansalle.
Jos tänään 20.7.2012 Suomen hallitus ja hallituksen takana olevien kansanedustajien hyväksyvät Suomen kansan enemmistön tahdon vastaisesti Euroopan-unioni päättämän pankkituen ESPANJALLE on selvää ettei Suomen kansan tahdolla ole enää oikeutusta eduskunnan tekemiin päätöksiin.
Eduskuntavaaleissa ei ole annettu kansanedustajille plankko-valtakirjaa niin, että he voisivat alistua hyväksymään päätöksiä jotka tuhoavat Suomen valtiontaloutta, sekä ovat koko Suomen kansantalouden kannalta erityisen merkityksellisesti vahingollisia päätöksiä.
20.7. 2012-07-20
Aune Mänttäri

Vastaukset 18
Vanhimmat
ÄLKÄÄ POISTAKO TÄTÄ TÄRKEÄÄ ALOITUSTA VAAN KESKUSTELLAAN ASIASTA ,
KERRANKIN KESKUSTELLAAN SUOMEN KOHTALON KYSYMYKSISTÄ!
Kannanotossani ei ole mitään lakien tai Suomi 24 asettamien määräysten vastaista eikä väärää tietoa!
Ei tuollaista kirjoitusvirheitä tännä olevaa kirjoitusta viitsi lukea. Suosittelen opettelemaan oikeinkirjoitusta.
En usko, että päättäjät lukevat kirjoituksiasi Suomi24:n sivustoilta.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10788788
Aivan oikein suomi on pelkän sivustakatsojan ja maksajan roolissa.EUsta hyötyneet vain isot yritykset ja Poliitikot ja kokoomuslaiset.Urpilainen joka on vielä työelämää kokeilemattomana mukana ei ymmärrä missä on mukana Katainenhan on ihan lapsi vielä.
urpilainen on seksikäs nainen
muuta meriittiä ei nähtävästi politiikassa tarvit
Olen nääs töissä suuressa yrityksessä joka tekee s u u r t a t u l o s t a. Kun kokoomusriistäjäporvarila menee nyt hyvin, tulee mullekin sen verran kerran kuussa tilille, että taitaa rekkakuski tai siwan kassa jäädä toiseksi. Myönnettäköön että joitakin se närästää :)
Aune Aune......Hukut kohta työnpaljouteen.
Tervasaari pahasti kesken...
Kontiolahden uimarannan paskahuuussit.....
Sonnikin vielä ulkoilureitin edessä......
Nyt pitäisi vielä hoitaa EU-asiat........
Miten sinä Aune ehdit joka paikkaan......
Ihmettelen kun olet noin työntäyteinen, miksi et hoitaisi samalla syyrian konfliktiä...
Olisiko SINULLA nimimerkki; ”Kyllä Aune osaa....."
aikaa ottaa selvää miksi viimeisen
( siis päättyvän) Haminan kaupungin valtuuston ja hallituksen aika on mennyt riitelemiseen keskenään ja toisten osapuolen kanssa.
Onko eettistä, ja taloudellista, että Haminan kaupungin edustajana. kantajana tai vastaajana on toiminut Kaupunginhallituksen pj. LEPISTÖ ?
Kerrotaan, että kaupungin oikeudenkäyntikulut valtuustokaudelta nousevat miljoonaan euroon 1.000 000 €
Haminan kaupungin oma lakimies on työllä näännytetty asettamalla hänelle kaupunginsihteerin työt..
Minun mielestäni
Kaupungin lakimiehen toimeen valitaan yleensä henkilö jolla on kokemusta, korkea etiikka, hyvä neuvottelutaito, kattava valtakunnallisten lakien tuntemus ja kattava tieto kunnallisesta taimenenpanovallasta lisäksi kyky ja halu hoitaa kaikin puolin tasapuolisesti, oikeudenmukaisesti kaupungin ja kaupunginasukkaiden asioita.
Kunnallispolitiikka ja vallankin yhteiskuntapolitiikka-yhteiskunnallinen kaukonäköisyys ovat harvinaisten persoonien syntymälahjana saatua todellinen päämaa.
Rahaa voi ottaa ja antaa ne joilla rahaa on, mutta henkilökohtaisia kärsimyksiä joihin IHMISET joutuvat käräjöinnin yhteydessä
rahalla ei voi korvata!!!
Sanotaan kuten sananparsi kuuluu, asianajajilla on oman kontin suu auki, mitäs sitä juttuja jouduttaa päätökseen kun on varma maksaja takana ja saattaa huomata, että tässähän onkin
"oma lehmä ojassa"
Se kerviskeissikin on vielä täysin levällään..
Hyvä Aune, politiikassa, ennen kuin puhuu/kirjoitta nimillä ym, niin pitää muistaa
"KERROTAAN" ja faktojen ero. Saattaa olla pissi housuissa jos ottaa liian voimakkaasti2kerrotaan2 juttuihin.
Olen jostain lukenut, että puutarhamyrkyt vuosien käytön jälkeen jättävät jälkensä?
Uskon, että ainakin osaksi asiassa on perää.
Euroopan unionin rahoitus riisissä on huolestuttavia piirteitä, kansalaisten ja heitän valitsemien edustajien tiedon saantia, ja sen käyttöä EU:n rahoitusta
vaikeuksista, yritetään erillaisilla uhkakuvilla rajoittaa,kyllä vapaissa talous järjestelmissä, asioista on saatava tietoa ja siitä puhua" muuten olemme menossa kohti rahoitus diktatuuria, jossa harvat tietävät ja huijarit käyttävät yhteisiä varojamme.
Kun Suomessa äänestettiin EU:sta niin luvattiin europpalainen edullinen alkoholi sekä euroopassa vallitseva autovero minkä seurauksena autot olisivat eurooppalaisia hintatasoltaan. Kumpikaan ei toteutunut, kyllä kansaa vedettiin höplästä!
Kyllä on maksettava mikä lankeaa maksettavaksi. Nämä eivät ole mitään vapaaehtoisia maksuja, joista voi kieltäytyä jollei huvita maksaa.
Olisi kannattanut aikoinaan miettiä mitä vastuita ja velvollisuuksia EU ja Euro tuovat mukanaan, nyt se on liian myöhäistä.
Höpöhöpö vetoomus. Ei Aunekaan ole korvaansa lotkauttanut yhdellekkään vetoomukselle täällä. Vain omilleen. On siinä ihminen itseään ja vetoomuksiaan sekä valituksiaan täynnä. Ajattelisi joskus muitakin kuin itsekkäitä päämääriään
Äänestäkää vain EU-vastaisia puolueita!
Itsenäisyyspuolue on paras vaihtoehto!
obligatiolainaa hommataan Espanjalle - sitä ei tulisi hyväksyä.