"kysymys moverille" -aloitus on siirretty

Uskonnot ja uskomukset -> Fundamentalismi -palstalle.

Mietin pitkään, mitä tehdä aloituksen kanssa.

Se tarjoaa kyllä aineksia rasisminkaltaisesta syrjinnästä keskusteluun.

Kun vastaavien aloitusten kohtaloa aikaisemmin on mietitty ja olen moderointiani joutunut perustelemaan, minulla on ollut seuraava kanta, joka osin liippaa tämän aloituksen siirtoon pohdittuja perusteita:

Rasismi on määritelty ihan täällä palstalla useaan otteeseen - ja toki ihan otsikon alla lukitussa aloituksessa (tai nyt se kelluu vähän aikaa, että näkyy paremmin mahdollista kommentointiakin varten).

Tämä että rasismia on kun oululainen Kalle saa turpiinsa sen takia, mitä turkulainen Ville on tehnyt (nimet voi vaihtaa vaikka Osmaniksi ja Idrikseksi).

Aloitus, jossa "radio islam" postasi huiman linkin radiokanavaan on hyvin raju - ja, ainakin linkkeineen epäkansanvaltaista materiaalia - mutta sen problematiikka liittyy rasitisuuteen ja rasismiin (niin kuin ne hyvin yleisesti tunnetaan) ainoastaan toissijaisesti. Kerron miksi.

Radiokanava sisältää käytännössä 100 % antisemitististä materiaalia. Se on siis suunnattu juutalaisuutta - ja ihan jopa juutalaisia (mikä viimeistään tekee sivuston materiaalista, ainakin eri lähteistä koottuna, laittoman) vastaan.

Itse sisältö ei anna - ainakaan päällisin puolin tarkasteluna - että "viesti" olisi nimenomaan muslimeilta lähtöisin - vaikka otsikko niin lupaakin.

Ihan takuulla rasistista tekstiähän ko. linkki sisältää, selvä se.

Konteksti, jossa se on esitetty, sitä ei sen sijaan ole - mikä sinänsä ei tee siitä yhtään vähemmän hyväksyttävää: Näkökulmaksi ilmoitetaan islam - joten kyseessä on kahden uskonnon välinen kädenvääntö.

Sen perusteella tulkitsen, että sen sijaan, että kyse olisi ensisijassa rasistisuudesta, kyse on uskonnon harjoittamasta vainosta toista uskontoa kohtaan - siis eräänlaisesta uskonvainosta.

Tämän vuoksi olen ratkaisunani olen siirtänyt keskustelun mielestäni ylivoimaisesti parhaiten sille kuuluvalle palstalle.

Oletteko eri mieltä?

Mielestäni tällä palstalla on turha erikseen kaivella Mein Kampf´eja (en tiedä onko juuri se nyt ihan viisasta fundamentalismi -palstallakaan) ja muita totalitaarisesta maailmasta tulevaa ideaa - mutta toki, esim. tämän aloituksen jatkeeksi voi asiasta - rasismipalstan kontekstissa jutella.
8110
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat
  • "Itse sisältö ei anna - ainakaan päällisin puolin tarkasteluna - että "viesti" olisi nimenomaan muslimeilta lähtöisin - vaikka otsikko niin lupaakin."

    Et siis ole lainkaan perehtynyt sivun sisältöön. Suuri osa siitä koskee palestiinalaisten kansannousua ja islamin pyhää sotaa:

    The future belongs to the forces of Islam. The Hezbullah, Hamas and the Jihad are the Islamic response to the Zionist challenge. The Islam began in the 6th century as a cultural, and spiritual movement against the superpowers of that time.

    The military strength of the Islam grew as a consequence of its spiritual strength. Today, capitulating before the jewish arrogance is not a solution; it is betraying the future generations. If we can not create victory today, we muste not create defeat ourselves. The least We can do is to capitulate without resisting.

    Myös Eu:n laitoksen mielestä kyseessä on antisemitistinen, mutta myös RASISTINEN sivu.

    A 2003 report commissioned by the European Monitoring Centre on Racism and Xenophobia described Radio Islam as "one of the most radical right wing anti-Semitic homepages on the net with close links to radical Islam groups",[3] one of a number of "racist and xenophobic sites"[4] which "utilis[e] the denial of the Holocaust as a component of anti-Semitic agitation"

    Jos keskustelu tästä sivustosta ei kuulu tälle palstalle, niin sitten ei mikään muukaan aihe.

    Tosiasiassa mover haluaa vaientaa keskustelun aiheesta, koska sivu tuo selkeästi esiin islamin radikalismin ja fasismin yhtäläisyyden. Se taas on hyysäreille tabu, josta ei saa keskustella.

    Äänestä

  • puhut pehmoisia kirjoitti:

    "Itse sisältö ei anna - ainakaan päällisin puolin tarkasteluna - että "viesti" olisi nimenomaan muslimeilta lähtöisin - vaikka otsikko niin lupaakin."

    Et siis ole lainkaan perehtynyt sivun sisältöön. Suuri osa siitä koskee palestiinalaisten kansannousua ja islamin pyhää sotaa:

    The future belongs to the forces of Islam. The Hezbullah, Hamas and the Jihad are the Islamic response to the Zionist challenge. The Islam began in the 6th century as a cultural, and spiritual movement against the superpowers of that time.

    The military strength of the Islam grew as a consequence of its spiritual strength. Today, capitulating before the jewish arrogance is not a solution; it is betraying the future generations. If we can not create victory today, we muste not create defeat ourselves. The least We can do is to capitulate without resisting.

    Myös Eu:n laitoksen mielestä kyseessä on antisemitistinen, mutta myös RASISTINEN sivu.

    A 2003 report commissioned by the European Monitoring Centre on Racism and Xenophobia described Radio Islam as "one of the most radical right wing anti-Semitic homepages on the net with close links to radical Islam groups",[3] one of a number of "racist and xenophobic sites"[4] which "utilis[e] the denial of the Holocaust as a component of anti-Semitic agitation"

    Jos keskustelu tästä sivustosta ei kuulu tälle palstalle, niin sitten ei mikään muukaan aihe.

    Tosiasiassa mover haluaa vaientaa keskustelun aiheesta, koska sivu tuo selkeästi esiin islamin radikalismin ja fasismin yhtäläisyyden. Se taas on hyysäreille tabu, josta ei saa keskustella.

    Hyvä.

    Tuo linkki tänne(kin) - sellaisena, että siinä tyhjentävästi tulee ymmärrettyä, että kyseinen linkki koskee islamin äärilaidan aktivistien tuotosta.

    Silleen se voi täällä kommentoitavana olla.

    Äänestä

  • old_profile_34081 kirjoitti:

    Hyvä.

    Tuo linkki tänne(kin) - sellaisena, että siinä tyhjentävästi tulee ymmärrettyä, että kyseinen linkki koskee islamin äärilaidan aktivistien tuotosta.

    Silleen se voi täällä kommentoitavana olla.

    vaadit?

    Ensimmäinen lontoonkielinen lainaus on Radio Islamin sivulta ja toinen on englanninkielisestä Wikipediasta. No, tässä lisää.

    Radio Islam, bakom vilken står Svensk-Islamiska Förbundet (SIF), är ekonomiskt och partipolitiskt oberoende. Radio Islam står helt fri från alla bindningar till statsmakter, ekonomiska föreningar, korporationer, företag, religiösa och profana organisationer.

    Miksi islamilaista vallankumousta tarvitaan?

    http://www.radioislam.org/islam/svenska/islam/islams1.htm

    Eiköhän kaikille tule selväksi, että islamin aktivistit tässä valmistelevat jihadia Ruotsista käsin.

    Äänestä

  • mitä ihmettä kirjoitti:

    Mitä et ymmärtänyt?

    Äänestä

mitäpä jos muuttaisit itse pysyvästi vaikkapa jollekin seuraavista palstoista:
-mielenterveys
-matkailu
-talous ja raha
-autot ja mopot
-lastenhoito
-laki ja rikos
-eläinseksi

hyvää matkaa, p askahattu.

Äänestä
  • tuosta seriffistä pitää tehdä ilmoitus ylläpitoon. Ei tuollaista häirikköä pidä suvaita asiallisella keskustelufoorumilla.

    Äänestä

  • ¢ kirjoitti:

    tuosta seriffistä pitää tehdä ilmoitus ylläpitoon. Ei tuollaista häirikköä pidä suvaita asiallisella keskustelufoorumilla.

    Uskomatonta meininkiä. Mitään ei saa sanoa täällä ääneen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Mover kirjoitti:

Uskonnot ja uskomukset -> Fundamentalismi -palstalle.

Mietin pitkään, mitä tehdä aloituksen kanssa.

Se tarjoaa kyllä aineksia rasisminkaltaisesta syrjinnästä keskusteluun.

Kun vastaavien aloitusten kohtaloa aikaisemmin on mietitty ja olen moderointiani joutunut perustelemaan, minulla on ollut seuraava kanta, joka osin liippaa tämän aloituksen siirtoon pohdittuja perusteita:

Rasismi on määritelty ihan täällä palstalla useaan otteeseen - ja toki ihan otsikon alla lukitussa aloituksessa (tai nyt se kelluu vähän aikaa, että näkyy paremmin mahdollista kommentointiakin varten).

Tämä että rasismia on kun oululainen Kalle saa turpiinsa sen takia, mitä turkulainen Ville on tehnyt (nimet voi vaihtaa vaikka Osmaniksi ja Idrikseksi).

Aloitus, jossa "radio islam" postasi huiman linkin radiokanavaan on hyvin raju - ja, ainakin linkkeineen epäkansanvaltaista materiaalia - mutta sen problematiikka liittyy rasitisuuteen ja rasismiin (niin kuin ne hyvin yleisesti tunnetaan) ainoastaan toissijaisesti. Kerron miksi.

Radiokanava sisältää käytännössä 100 % antisemitististä materiaalia. Se on siis suunnattu juutalaisuutta - ja ihan jopa juutalaisia (mikä viimeistään tekee sivuston materiaalista, ainakin eri lähteistä koottuna, laittoman) vastaan.

Itse sisältö ei anna - ainakaan päällisin puolin tarkasteluna - että "viesti" olisi nimenomaan muslimeilta lähtöisin - vaikka otsikko niin lupaakin.

Ihan takuulla rasistista tekstiähän ko. linkki sisältää, selvä se.

Konteksti, jossa se on esitetty, sitä ei sen sijaan ole - mikä sinänsä ei tee siitä yhtään vähemmän hyväksyttävää: Näkökulmaksi ilmoitetaan islam - joten kyseessä on kahden uskonnon välinen kädenvääntö.

Sen perusteella tulkitsen, että sen sijaan, että kyse olisi ensisijassa rasistisuudesta, kyse on uskonnon harjoittamasta vainosta toista uskontoa kohtaan - siis eräänlaisesta uskonvainosta.

Tämän vuoksi olen ratkaisunani olen siirtänyt keskustelun mielestäni ylivoimaisesti parhaiten sille kuuluvalle palstalle.

Oletteko eri mieltä?

Mielestäni tällä palstalla on turha erikseen kaivella Mein Kampf´eja (en tiedä onko juuri se nyt ihan viisasta fundamentalismi -palstallakaan) ja muita totalitaarisesta maailmasta tulevaa ideaa - mutta toki, esim. tämän aloituksen jatkeeksi voi asiasta - rasismipalstan kontekstissa jutella.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu