Kuolevatko oululaiset sukupuuttoon?

Miten on, saavatko oululaiset nuoret miehet pimppislooraa?
Poismuuttaneena toispaikkakuntalaisena huomasin että oululaiset nuoret miehet eivät tajunneet mitään naisten päälle.Vanhat autot ja autosoittimet sekä flipperi olivat yli kaiken.
Tyttöparat kiemurtelivat puutteessa ja turistien tai muualta muuttaneitten tyydyttäminä. Minullehan se passasi hyvin mutta sääliksi kävi miespuolisia oululaisia.
Jos Oulussa ei olisi tuontiteknologiaa ja sen myötä muuttaneita miehiä niin oululaiset kuolisivat sukupuuttoon.
3110
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kuolevat: Oulussa homostellaan ja sukurutsa kukoistaa lestalahkossa. Lapsia tehdään, mutta statuksena hankitut lapset eivät kanna, eli varattua isowittua.", synnytyskonetta, on tarjolla enemmän kuin kysyntää on.

Äänestä

Ja Koff III tissuttaa iltakaljaa joka ilta, ei myönnä etenevää alkoholismiaan edes vaimolleen, jo ennestään esinahkarutun sisälle piiloon jäävä pieni pippelikään ei enää seiso. Ei auta sit ku mennä Suomi24 palstalle jauhamaan paskaa ja purkamaan turhautumistaan. Ja muistaa mainostaa sitä ainoaa hyvän olon tuojaa, Koff III:sta

Äänestä
  • Tissutan noin kerran kahdessa kuukaudessa!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ho*mo*ja*ko kaikki? kirjoitti:

Miten on, saavatko oululaiset nuoret miehet pimppislooraa?
Poismuuttaneena toispaikkakuntalaisena huomasin että oululaiset nuoret miehet eivät tajunneet mitään naisten päälle.Vanhat autot ja autosoittimet sekä flipperi olivat yli kaiken.
Tyttöparat kiemurtelivat puutteessa ja turistien tai muualta muuttaneitten tyydyttäminä. Minullehan se passasi hyvin mutta sääliksi kävi miespuolisia oululaisia.
Jos Oulussa ei olisi tuontiteknologiaa ja sen myötä muuttaneita miehiä niin oululaiset kuolisivat sukupuuttoon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu