Ihanaa
lauantai...
1181
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Kiitos. Grillintuoksuista kesäiltaahan tässä vietellään.
ps.kaunis kappale.
Yö on pimeä ja tie aina lopulta tyhjä...
Yö on jännittävän hämärä.:)
Kaduilla iloisia ääniä, kun lomalaiset nauttivat elämästään.
Hyvä niin, mutta toisun laittama biis ei kyllä kerro pohjimmiltaan sellaista tarinaa. Otko kuunnelut sanoja?
Se kertoo paljonkin, kun kuuntelee tarkoin. Mikään ei eroita kahta toisistaan, vaikka joutuu kulkemaan yksinään pitkiäkin matkoja ja tie on tyhjä.
Näin minä sen kuulen, kun uppouduin myös kuvitukseen.:)
Laulussa yhtenkuuluvuuden tunne on hetken illuusio. Tie on ollut pimeä ja yksinäiene, ja tulee aina sitä olemaan.
Miksi reakoit noin? Jokaisen tie on sellainen millaiseksi sen haluaa tehdä.
Ei tietysti kaikki mene juuri toiveittesi mukaan, mutta kaikkeen voi itsekin vaikuttaa ainakin hiukan.:)
Musiikkikappaleita on tietysti aivan liiankin paljon pelkkiä "ruusuilla tanssimisia", mutta monista saa myös hyviä elämänohjeita.
Jos ei ohjeita, niin ainakin joku rauhoittaa mielen ja saa ajattelemaan, että josko minäkin.?
Halusin vaan muistuttaa mitä ton kipaleen tekstissä oikeasti sanotaan.
Ok. Pidän kappaleesta. Kuulen sen tavallani ja sinä omalla tavallasi.:)
Kai siihen vaikuttaa mielialakin paljon. Joskus kuulee kaiken "hellemmin", kai.
Musiikki on tuotos, mistä jokaisella on oma makunsa. Mukuasioistahan on turha kiistellä.:)
Tämä ihana lauanai-ilta muuttuu yöksi, joten hyvää yötä ja kauniita unosia.
http://www.youtube.com/watch?v=wSIRAXBhPaA&feature=BFa&list=UL27nzJ5KbcL0
Hyvää yötä,,,tää on hyvä kans-
http://www.youtube.com/watch?v=rnJimp7F1Rg&feature=BFa&list=ULe4kOARS_8zw
Kuin myös!
http://www.youtube.com/watch?v=iKQxr19xYEI&feature=related